Tourtour – täydellinen ranskalainen idylli

Satoja vuosia vanhat kivitalot, värikkäät yksityiskohdat, kiireetön tunnelma ja satumainen maisema – muun muassa niistä koostuu mielikuvien ranskalainen idylli. Juuri tällainen on Tourtour, kylä Provencen taivaalla.

Lampaita, satoja lampaita! Ne vyöryvät hyökyaallon tavoin suoraan kohti koko maalaistien leveydeltä. Peugeot kirjaimellisesti keinahtelee, kun vaaleat eläimet tönivät autoa mennessään. Onneksi olemme ehtineet pysähtyä ajoissa tien sivuun, eivätkä muutamien vuohien pitkät sarvet tee naarmuja vuokra-auton kylkeen.

Ihmettelimme, miksi huomioliiviin pukeutunut nainen liputti edellä ajaneen auton ja meidät tien sivuun keskellä uinuvaa maaseutua. Hetkeä myöhemmin esiin ilmestyi paimen parin aasin ja koiran kanssa.

Miestä ja koiria seuraa monisatapäinen lammaslauma. Muutama määkijä pysähtyy hetkeksi syömään pientareen heinää, mutta muuten joukko etenee yhtenä määrätietoisena massana ohitsemme. Nämä ovat loman ikimuistoisimpia hetkiä, sattumia matkan varrelta ja aitoa paikallista elämää. Tuntuu hyvältä olla Provencessa.

Olemme tutustuneet aiemmin päivällä huikeaan Verdonin rotkoon. Vaikka retki on ollut jo tässä vaiheessa pitkä ja palkitseva, päätämme suunnata vielä pieneen Tourtourin kylään. Ylimääräisen koukkauksen inspiraationa toimii Aaro Vakkurin kirja Kylä Provencen taivaalla, jossa hän kertoo elämästä tuossa Doubletouriksi kutsumassaan kylässä.

Lampaiden aiheuttaman pysähdyksen ja muutaman kiperän mutkan jälkeen saavumme viimein Tourtourin laidalle. Huomaamme pian olevamme Vakkurin kotikadulla Rue Grandella, joka on nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin suuri. Päädymme kylän keskusaukiolle, minkä jälkeen löydämme parkkipaikan kirkon edustalta.

Luin vuonna 1997 ilmestyneen Kylän Provencen taivaalla aikoinaan tuoreeltaan ja palasin sen sivuille nyt pari vuosikymmentä myöhemmin ennen matkaamme. Vakkuri kuvaa teoksessa yllättävää päätymistään ranskalaiseen pikkukylään sekä sopeutumista paikalliseen elämänmenoon. Kirja on leppoisaa luettavaa, vaikkei erityisen koukuttavaa juonta tarjoakaan.

Kylän korkeimmalla paikalla kohoavan kirkon seinää koristaa syksyisen värin saanut villiviini. Kirkon takaa löytyy lukitun portin taakse suljettu hautausmaa. Aaro Vakkurikin siirtyi ajasta ikuisuuteen jo kuusitoista vuotta sitten, mutta epäilen ettei hänen viimeinen leposijansa löytyisi välttämättä täältä.

Laskeudumme kirkonmäeltä keskusaukiolle. Pikkuruisen Tourtourin välimatkat ovat lyhyitä ja ne voi mitata kymmenissä metreissä. Wikipedian mukaan kylässä on 587 asukasta, mutta tähän taitaa kuulua jo muutakin kuin pelkkä keskustaajama.

Aukion molemmilla laidoilla on baarit, joiden kanta-asiakkaat jakautuvat kirjan mukaan jyrkästi kahteen leiriin. Ulkomaalainen voisi mennä huoletta kumpaan hyvänsä, mutta meillä ei ole tällä kertaa sen enempää nälkä kuin janokaan.

Pienen aukion keskellä on liikenteenjakajan virkaa toimittava suihkulähde. Jään katselemaan, kuinka hiljalleen laskeva aurinko värjää kivisiä seiniä. Syksyinen viileys hiipii hiljalleen iholle, vaikka päivä onkin ollut ilahduttavan lämmin. Harvoilla ihmisillä ei ole kiirettä minnekään.

Teemme kierroksen hiljaisilla kujilla, jotka tuntuvat tulvivan provencelaista kauneutta. On värikkäitä ikkunaluukkuja, kivisiä portaita, koristeellisia lamppuja, vanhoja kukkaruukkuja ja punaisia petunioita. Myös keraamiset katukyltit on toteutettu tyylikkäästi. Jossain kuulostaisi narahtavan ovi, mutta ainoat vastaantulijat ovat muukalaisiin epäluuloisesti suhtautuvia kissoja.

Tiedämme Vakkurin asuneen Rue Granden varrella. Kirja takakannen kuvineen ei ole matkassa mukana, joten kotioven tarkka sijainti jää selvittämättä. Samapa tuo, pääasia että ylipäätään löysimme oikeaan kylään.

Ohitamme uudelleen keskusaukion, jonka ravintoloissa vielä odotellaan illalliskattausta. Viereisessä puistikossa on käynnissä petanque-ottelu, jossa kylän miehet ottavat mittaa toisistaan. Muuten rennolta vaikuttava tunnelma kiristyy viimeisen heiton ajaksi. Mustapartainen mies osuu vastustajan kuulaan. Metallin kilahdus ja ranskankielinen sadattelu rikkovat hetkeksi hiljaisuuden. Nämä kaverit taitavat tuntea hiekkakentän kuopat paremmin kuin omat taskunsa.


Jäämme vielä katselemaan maisemaa alas laaksoon. Tuntuu kuin todella olisimme Provencen taivaalla. Tällaiseen näkymään tuskin kovin helposti kyllästyisi, vaikka sitä saisi ihailla päivästä toiseen. Erityisen kiehtovia ovat peräkkäiset vuorijonot, jotka seuraavat toisiaan eri värisinä.

Laskeva aurinko värjää taivasta punaiseksi ja antaa samalla vuorijonoille sinertävän sävyn. Näkymässä on jotain rauhoittavaa. Lähistön talojen terävät kulmat vaihtuvat katsetta siirtämällä hämyisesti siintävään kaukaisuuteen. Maiseman laajuutta ei saa oikein tallennettua valokuviin.

Tourtour on juuri niin ihastuttava kuin Vakkuri kirjassaan kuvaa. Se on provencelainen idylli, jossa elämä näyttäisi soljuvan kiireettömään menneiden vuosikymmenien tahtiin. Tunnelmassa on juuri sitä autenttisuutta, jota jäin vaikkapa Saint-Paul-de-Vencessä kaipaamaan. Kiitos Aaro, kun kirjoitit kirjasi ja siten ohjasit meidät tämän kauneuden äärelle.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Tatjaana 17.11.2018 at 14:09

    Kiitos kauniista lukukokemuksesta!
    Kirjoitat kuin kirjailija.

    • Reply Mika / Lähtöportti 19.11.2018 at 09:51

      Kiitos kauniista kommentista! Olen haaveillutkin kirjan kirjoittamisesta, mutta se ei ole juuri nyt ajankohtaista 🙂

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 18.11.2018 at 14:08

    Aaro Vakkurin kirja ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta täytyy laittaa nimi korvan taakse. Tykkäisin siitä varmasti. Maisemat tuolla näyttävät kyllä hienoilta. Kukkulakaupungeista on aina kiva katsella ympäröivää maaseutua. Muistelen sinunkin joskus maininneen Gourdonin. Se tulee aina näistä mieleen, erinomaiset maisemat avautuivat sieltä.

    Tosiaan tuo Saint-Paul-de-Vence on varsinainen karkki, mutta jotenkin tuotteistetun oloinen. Kaksi kertaa sen nähneenä aion tästä lähtien kierrellä noita muita kukkulakaupunkeja. Onneksi niitä riittää. Täytynee seuraavalla kerralla valikoida kartasta summittaisesti muutama ja varmistaa ettei niistä mainita Lonely Planetissa mitään.

    • Reply Mika / Lähtöportti 19.11.2018 at 10:33

      Gourdon on upea ja oma suosikkini Ranskan kukkulakaupungeista Tourtourin ohella! Me kokeiltiin tuota summittaista kylän valintaa sen verran, että poikettiin Chateauneufiin. Kaunis sekin toki oli ja maisemakin hyvä, mutta toisaalta tosi hiljainen, eikä paljoa nähtävää tai kuvattavaa. Useamman kylän kiertämällä voisi löytää lisää todellisia helmiäkin. Esimerkiksi Cabris näytti kauempaa nähtynä houkuttelevalta, muttei ollut aikaa tutustua siihen lähemmin.

    Leave a Reply