Mykistävä Verdonin rotko

Ranskan-matkamme suurin elämys oli autoiluretki Verdonin rotkon reunalle. Dramaattisissa jyrkänteissä riitti ihmeteltävää, sillä nämä maisemat todellakin ylittivät odotukset!

Gorges du Verdon eli Verdonin rotko tunnetaan lempinimellä ”Euroopan Grand Canyon”. Sen mittasuhteet eivät yllä amerikkalaisen serkkunsa tasolle, mutta vaikuttava tämäkin luonnonnähtävyys on. Aikojen saatossa kalkkikiveen uurtunut kanjoni on noin 25 kilometrin pituinen ja parhaimmillaan 700 metriä syvä. Syvyys tarkoittaa suoraa pudotusta kallion reunalta sinne jonnekin, missä Verdon-joki virtaa.

Lomataloltamme La Bouverien kylästä on valitsemaamme Verdon-joen ylityspaikkaan Pont de Soleilsiin vajaan puolentoista tunnin ajomatka (katso ajoreittimme Pont de Soleilsista eteenpäin Google Mapsista). Nizzasta ehtisi samalle sillalle parhaimmillaan kahdessa tunnissa. Alkumatkalla näkyy viiniviljelmiä, pinjapuiden sävyttämiä maisemia ja jossain kaukana siintäviä usvaisia vuoria. Pienet tiet muuttuvat vähitellen entistä mutkikkaammiksi ja maisemat karummiksi. Pysähdyn ottamaan valokuvan Trigancen keskiaikaisesta kylästä, josta ei ole enää pitkä matka joen varteen.

Ylitämme vaatimattomalta näyttävän Verdon-joen pientä kivisiltaa pitkin. Tarkoituksenamme on ihailla rotkoa sen pohjoisreunalta käsin. Maisema saa tässä vaiheessa varsinkin lapset lähinnä haukottelemaan, mutta tilanne muuttuu hyvin nopeasti. Pysähdymme vain paria kilometriä myöhemmin seuraavan sillan kupeeseen, johon voisi jäädä eväsretkelle vaikka koko päiväksi. Kanjonin dramaattiset seinämät alkavat juuri tällä kohdalla nousta kirkasvetisenä virtaavan joen ympärille.

Myös näkymät toiseen suuntaan ovat upeita. Kiipeän kapealle kävelysillalle, jonka yli kulkee opasteista päätellen vaellusreitti. Syksyn värittämät lehdet antavat vuoristoiselle maisemalle oman kauniin sävynsä. Joen rannalle kerääntyneissä sileissä pikkukivissä riittää tutkittavaa pienille ja isommillekin matkalaisille pitkäksi aikaa.

Reitti muuttuu dramaattisesti, kun viimein maltamme jatkaa matkaa. Mutkikas tie nousee yhä korkeammalle ja rotko tien vasemmalla puolella on pian melkoisen syvä. Oikealla puolella on vain taivasta kohti kurottava kallioseinä.

Eräs Verdonin rotkon suosituimmista vierailukohteista on Point Sublime -niminen näköalapaikka. Vaikka jonkinlaisia opasteita onkin, tyydymme parkkipaikan lähistöön emmekä lähde suunnistamaan varsinaiselle näköalatasanteelle saakka.


Selvitän jälkikäteen, ettei matkaa olisi ollut kuin muutama sata metriä ja maisemakin olisi ollut varsin komea. Asia ei kuitenkaan jää harmittamaan, sillä edessä on entistä upeampia paikkoja. Sää tuntuu suorastaan kuumalta, kun katselemme kuinka pilvien varjot kulkevat pitkin kallioita.

Jatkamme kuutisen kilometriä eteenpäin, kunnes huomaamme Route des Crêtes -reitille ohjaavan tienviitan. Tämä reilun kahdenkymmenen kilometrin mittainen maisemareitti on ehdottomasti päivän parasta antia. Ympyräreitti on osittain yksisuuntainen ja se täytyy kiertää myötäpäivään. Tasaista maalaistietä pitkin sujuvat ensimmäiset metrit eivät kerro Route des Crêtesistä mitään, mutta reitin todellinen luonne paljastuu jo ensimmäisessä hiusneulamutkassa, johon jäämme ihailemaan maisemia.


Kurkistamme kaiteen yli. Pahaa aavistamattoman turistin leuka loksahtaa kerralla auki hämmästyksestä, sillä pudotusta suoraan alapuolella virtaavaan Verdoniin on satoja metrejä. Kaiteet ovat onneksi tukevia, eikä kukaan kärsi pahemmasta korkean paikan kammosta.

Lokakuinen arkipäivä osoittautuu todella hyväksi ajankohdaksi Verdonin rotkoon tutustumiseen. Rotkon reunoja seuraavat tiet saattavat olla kesäaikaan toivottoman ruuhkaisia, eikä näköalapaikkojen läheisyydestä välttämättä löydy pysäköintitilaa. Nyt liikennettä on aurinkoisesta säästä huolimatta todella vähän ja saamme olla huikeilla maisemapaikoilla ihan keskenämme. Välillä kohtaamme myös muutaman muun matkailijan, mutta tungoksesta ei ole tietoa.

Onnistumme jatkamaan matkaa ehkä parin sadan metrin verran, kunnes pysähdymme jälleen seuraavassa mutkassa. Maisema on hyvinkin paljon edellisen kaltainen, sillä olemme nousseet vain muutamia metrejä korkeammalle. Myös näkymä tien toisella puolella avautuvaan vehreään laaksoon on kaunis, mutta katse kääntyy helpommin dramaattisen rotkon suuntaan.

Seuraavaksi etenemme ehkä jopa kokonaisen kilometrin Belvédère de la Carellen näköalapaikalle, jonka yhteyteen on varattu aiempaa enemmän pysäköintitilaa. Rotkon suorat kallioseinämät ovat täältä katsottuna parhaimmillaan. Jyrkänteen korkeus herättää kunnioitusta ja tuntuu, kuin luonnon mittasuhteet menisivät yli ymmärryksen. Huomaamme muutamia kalliokiipeilijöitä, jotka seikkailevat pystysuoralla kiviseinämällä. Heitä ei pahemmin huimaa, vaikka tossujen alla onkin useamman sadan metrin verran ilmaa.

Jatkamme pari kilometriä eteenpäin, kunnes edessä on jälleen rotkon reunalle kaartava hiusneulamutka. Tien varteen on pysäköity pari autoa, joten arvioimme paikan pysähtymisen arvoiseksi. Sitä se toden totta onkin, sillä varsinkin maisema tulosuuntaan päin on vertaansa vailla. Muutama italialainen pitkin putkin varustautunut luontokuvaaja väijyy taivaalla liiteleviä kotkia. Omat laitteet ja kärsivällisyys eivät riitä kelvollisen otoksen nappaamiseen, vaikka hieman myöhemmin näemmekin upeita lintuja taivaalla.

Tie kiemurtelee alamäkeen entistä kapeampana. Kaiteita tai edes minkäänlaisia tien reunalle pystytettyjä tolppia ei ole, mutta täällä voi ajaa niin hitaasti kuin haluaa. Pysyttelemme riittävän kaukana reunasta ja otamme vielä muutaman valokuvan.

Huomaamme tien varressa Chalet de la Maline -ravintolan, josta lähdemme kyselemään lounasta. Keittiö ei ole tähän aikaan päivästä avoinna, mutta päätämme istahtaa terassille juomaan kahvit. Lysti ei ole kovin halpaa, mutta toisaalta maisemaa rotkon suuntaan kelpaa ihailla pidempäänkin. Saan seurakseni ravintolan punertavan kissan, joka ottaa mielellään rapsutuksia vastaan. Seurallinen katti lähtee saattamaan meitä autolle ja hyppäisi mielellään kyytiinkin, mutta hyvästelemme sen ennen matkan jatkamista. Reippaita patikoijia saattaa kiinnostaa Sentier Martel -reitti täältä Chalet de la Malinelta aina Point Sublimelle saakka, mutta sille täytyy varata koko päivä aikaa.

Maisemat jatkuvat upeina La Palud-sur-Verdoniin, jonne Route des Crêtes päättyy. Pieni kylä näyttäisi muutaman ravintolan perusteella elävän rotkoturismista. Kesällä voi olla vilkastakin, mutta nyt keskellä kylänraittia maleksii vain resuinen koira. Valitsemme lounaspaikaksi Joe Le Snackyn, jonka pinkki värimaailma on varsinkin lasten mieleen. Erityistä gourmet-ateriaa ei kannata odottaa, mutta kovaksi yltynyt nälkä lähtee mukavasti ja matkaa voi taas jatkaa hyvillä mielin.

Pyrimme etenemään suhteellisen ripeästi ja onnistumme välttämään parin näköalapaikan kutsun. Tie mutkittelee jälleen eteenpäin jyrkänteen reunaa seuraillen. Iltapäivän aurinko värjää ajoittain maisemaa, joka muuttuu entistä upeammaksi. Tien viereen täytyy kurvata viimeistään, kun Sainte-Croix -järvi häämöttää jyrkänteen toisella puolella. Maisema kaukana alhaalla siintävälle tyynelle järvelle on mieleenpainuva.


Myös näkymä kanjonin suuntaan on edelleen ihailemisen arvoinen. Verdon-joki virtaa entistä leveämpänä rotkon pohjalla.

Tie laskeutuu yllättävänkin nopeasti järveä kohti. Pysähdymme sillalle, josta voi ihailla koko rotkon leveydeltä virtaavaa turkoosia jokea. Toisella puolella levittäytyvä Sainte-Croix on 1970-luvun alkupuolella syntynyt tekojärvi. Patoprojektin seurauksena yksi kokonainen kylä jäi veden alle, mutta se rakennettiin uudelleen korkeammalle maalle.

Järven rannalta voi vuokrata kanootteja ja polkuveneitä, joilla pääsee katselemaan rotkoa uudenlaisesta perspektiivistä. Aikataulumme ei salli vesille lähtemistä, mutta tänne olisi mukava palata joskus paremmalla ajalla. Hiljalleen turkoosina virtaava joki näyttää houkuttelevalta ja sinne voi helteisinä kesäpäivinä pulahtaa myös uimaan.

Verdonin rotko kuuluu Euroopan vaikuttavimpiin paikkoihin ja upeimpiin koskaan näkemiini luonnonnähtävyyksiin. Tuntuu hieman oudolta, että tämä ”Euroopan Grand Canyon” lienee monelle suomalaiselle tuiki tuntematon, vaikka se sijaitseekin kohtalaisen lähellä Rivieran suosittuja lomakohteita. Verdonia ei pidä sekoittaa sotahistoriasta tuttuun Verduniin, joka löytyy aivan toiselta puolelta Ranskaa.

Ajoimme nyt vain rotkon pohjoisreunalla, jossa on lukemieni arvioiden perusteella seudun parhaat näköalapaikat. Koko kierroksen kanjonin molemmin puolin ehtii halutessaan tehdä yhdessä päivässä, mutta maisemien ilotulitusta ja valokuvaustaukoja tuli nytkin aivan riittävästi. En jäänyt kaipaamaan tältä päivältä mitään, mutta toivon pääseväni eteläiselle maisematielle jonkun tulevan matkan varrella.

Jatkamme Sainte-Croix -järven rannoilta etelään päin. Tiet ovat paljon suorempia ja nopeammin ajettavia kuin aamupäivän reitillä. Toisaalta vuoret katoavat pian näkyvistä, eivätkä maisemat tunnu enää sykähdyttäviltä. Päivän elämykset eivät kuitenkaan ole vielä ohitse, sillä päätämme piipahtaa paluumatkalla Tourtourissa, kylässä Provencen taivaalla. Se on kuitenkin oma tarinansa, jonka kerron seuraavassa postauksessa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply