Keravan kätketyt helmet

Kerava herättää helposti vahvoja mielikuvia, joista monet ovat varsin negatiivisia. Lähdimme jo toista kertaa bloggaajaporukalla selvittämään, mitä pienellä radanvarsikaupungilla on tarjottavanaan.  

Vietimme viime lauantain seitsemän matkabloggaajan voimin kotikaupungissani Keravalla. Tapahtumasta on muodostumassa jo perinne, sillä vastaavanlainen retki toteutettiin myös viime vuonna. Järjestimme päivän yhdessä Maa Quzuu -blogin Outin ja FiftyFifty-blogin Sonjan kanssa. Helsingistä, Lahdesta ja Tampereelta saapuivat mukaan Katja (Lähtöselvitetty), Hanneli (Toisiin maisemiin), Merja (Merjan matkassa) ja Noora (Kerran poistuin kotoa).


Päivä alkoi Kulmakonditoriassa, joka tarjosi meille blogiyhteistyön merkeissä lounaan jälkiruokineen. Käsitykseni kahvilasta on ehtinyt muotoutua niinä kymmeninä kertoina, kun olen käynyt siellä maksavana asiakkaana. Kulmis on aina ollut viihtyisä ja perusvarma valinta niin kahville kuin kevyelle lounaallekin, eikä siellä ole tarvinnut kokea pettymyksiä. Lauantainen asiakasmäärä todisti vankkumatonta suosiota. Kahvilassa riitti jatkuvasti vilskettä, vaikka kävelykadulla liikkui vain myrskyn riepottelema nelijalkainen mainoskyltti.


Alkuaikoina Kulmakonditoriasta sai lounaaksi lähinnä salaattia, mutta lista on laajentunut huomattavasti ja tarjolla on runsaasti vaihtoehtoja pastasta ja burgereista lähtien. Oma valintani kohdistuu tällä kerralla kanawokkiin, johon chili antaa omaan makuuni sopivasti potkua. Mikäli tuliset maut kiinnostavat yhtä paljon kuin Tasty Travelissimon Henkkaa, voi Kulmiksessa kokeilla myös todella mausteisia annoksia.


Kulmakonditoria tuo itselleni ensimmäisenä mieleen jättiläismäiset korvapuustit, jotka olivat muistojeni 90-luvulla vielä nykyistäkin suurempia. Kakkuja ja muita leivonnaisia on tarjolla runsaasti, joten tiskillä iskee helposti valinnan vaikeus. Mutta minne ovat kadonneet legendaariset Marjakorit?


Jo kaksi vuosikymmentä keravalaisten olohuoneena toiminut Kulmis muuttaa lähiaikoina uuteen osoitteeseen Kauppakaari 8, joka löytyy vain parinsadan metrin päästä saman kävelykadun varrelta. Kulmakonditoria on kasvanut pienimuotoiseksi ketjuksi lähinnä radanvarsipaikkakunnille, joten se löytyy myös esimerkiksi Järvenpäästä ja Hyvinkäältä.


Suunnitelmamme menivät kerralla uusiksi, kun saimme kesken lounaan tiedon päivän pääaktiviteetin peruuntumisesta. Melkein koko iltapäivä oli varattu niukasti Sipoon puolella sijaitsevalle Talma Active Parkille, joka ei Mauri-myrskyn vuoksi voinutkaan ottaa meitä turvallisuussyistä vastaan. Näin ollen edessä olikin spontaani kierros Keravalla, jota ei ainakaan vielä toistaiseksi tunneta maailmanluokan nähtävyyksistä. Päivä ei mennyt kuitenkaan pilalle, sillä Kerava on varmasti mainettaan monipuolisempi ja mielenkiintoisempi.



AURINKOMÄKI

Aloitimme kaupunkikierroksen keskellä Keravaa kohoavalta Aurinkomäeltä, joka toimii paikallisten ulkoilmakonserttien tapahtumapaikkana. Aurinkomäeltä voi löytää myös Keravan Walk of Famen, johon tunnetut kaupunkilaiset ovat saaneet nimikkolaattansa. Tuoreimman laatan on saanut näyttelijä Alina Tomnikov.



GALLERIA ALLI

Idyllisessä puutalossa aivan rautatieaseman tuntumassa toimiva Galleria Alli tarjoaa helpon mahdollisuuden hengähtää taiteen parissa. Tutustuimme porvoolaisen Merja Kauppilan näyttelyyn, jonne on vapaa pääsy. Taiteilija itse oli paikalla kertomassa töidensä taustoista. Näyttelykalenteri löytyy KuumArt ry:n verkkosivuilta.



KESKUSPUISTO JA KIRJASTO

Vanhan urheilukentän paikalle rakentunut keskuspuisto tuo kompaktiin ydinkeskustaan vehreyttä ja avaruutta. Aluetta hallitsee näyttävän kokoinen vesiallas taideteoksineen ja vesisuihkuineen. Keskuspuistoa tuskin kannattaa verrata New Yorkin Central Parkiin, mutta hyviä valokuvausmahdollisuuksia sieltäkin löytyy. Keravan kirjasto tarjoaa puiston laidalla sivistystä ja sateensuojaa.


Kuva: Outi / Maa Quzuu

PURKUTAIDE

Graffitit kuuluvat Keravan katukuvaan ja kaupungissa on tapana koristella erityisesti purkutuomion saaneet rakennukset näyttävällä katutaiteella. Purkutaidetta oli pari vuotta sitten esillä useammankin keskustakorttelin alueella, mutta tällä hetkellä sitä löytää Veräjäkujan vanhalta huoltoasemalta. Värikkäitä valokuvaustaustoja tarjonnut kohde oli bloggaajaryhmälle mieluinen.



OLLILANLAMPI

Oma suosikkipaikkani Keravalla on kuvauksellinen Ollilanlampi sorsineen ja pitkospuineen. Hiljaisen lammen rannalla on mukava rauhoittua ja kuvitella olevansa syvemmälläkin erämaassa. Paikalle pääsee tarvittaessa autolla, kuten me tällä kerralla jouduimme tekemään, mutta Ollilanlampi kannattaa yhdistää pidempään metsäretkeen. Esimerkiksi Ahjo-Keinukallion 5,6 kilometrin lenkki tarjoaa mukavasti kuntoilua ja korkeuseroja.



KEINUKALLION PORTAAT JA SHERWOOD-KYLTTI

Pääsimme lopulta hieman kuntoilemaankin, kun kiipesimme aikoinaan laskettelurinteenä toimineen Keravan korkeimman ”vuoren” eli Keinukallion huipulle suosittuja portaita pitkin. Ylhäältä kelpaa katsella maisemaa ympäristöön ja bongata maamerkkejä myös naapurikuntien puolelta. Portaiden viereen salamyhkäisesti pystytetystä Sherwood-kyltistä on tullut yksi kaupungin symboleista.



KERAVAN KIRKKO

Vuonna 1963 valmistunut Keravan kirkko edustaa modernia ja pelkistettyä arkkitehtuuria. Kauneus on katsojan silmässä ja yksityiskohtien puutetta korvaa valoisa yleisilme. Monet keravalaiset parit valitsevat silti hääkirkkonsa mieluummin vaikkapa Tuusulasta, jossa olen itsekin mennyt naimisiin.



HEIKKILÄN KOTISEUTUMUSEO

Heikkilänmäeltä keskustan tuntumasta löytyvä kotiseutumuseo esittelee talonpoikaiselämää sellaisena, kuin sitä on täällä eletty 1800-luvun puolivälistä 1930-luvulle saakka. Pihapiiristä löytyy useita vanhoja puurakennuksia sekä esimerkiksi kaunis tammi. Museon rakennukset ovat avoinna kesäkaudella sekä ryhmille sopimuksen mukaan muulloinkin.



KIVISILTA

Yksi kaupungin kuvatuimmista ja rakastetuimmista nähtävyyksistä on vanha kivisilta, joka ylittää Keravanjoen maalaismaiseman keskellä. Sillan ylittävä tie vie nykyään vain umpikujaan, mutta se oli aikoinaan Sipooseen johtanut pääväylä. Kivisillan läheisyydessä sijaitsevalla Keravan kartanolla on parina edellisenä kesänä toiminut kesäkahvila eri yrittäjien voimin. Odotan innolla mitä idyllisessä kartanoympäristössä tapahtuu ensi vuonna.


Kuva: Hanneli / Toisiin maisemiin

SALAKAPAKKA ALCATRAZ

Päädyimme nähtävyyskierroksen päätteeksi Salakapakka Alcatraziin, joka on palvellut janoisia reilun kahden vuoden ajan entisissä Hätävara-kioskin tiloissa. Pieni ja sympaattinen kapakka on käymisen arvoinen jo kummallisen sisustuksensa ansiosta, ja kosovolaistaustainen omistaja juttelee mielellään asiakkaidensa kanssa. Alcatrazissa voi pelata myös biljardia.


AASIALAISET RAVINTOLAT

Aasialaiset maut ovat hyvin edustettuina Keravan muuten kapeassa ravintolatarjonnassa. Kaupungissa toimii tällä hetkellä peräti kolme nepalilaista ravintolaa, minkä lisäksi löytyy vaihtoehtoja niin kiinalaisen ruoan kuin sushinkin suhteen. Nautimme lauantai-iltana Fukun sushibuffetista, joka ei pettänyt tälläkään kertaa.


Spontaanisti syntyneeseen päivän ohjelmaan mahtui monta kohdetta, mutta Keravalla kannattaa tutustua näiden lisäksi myös ainakin Taide- ja museokeskus Sinkkaan, jossa kävimme bloggaajaporukalla viime vuonna. Metsien ystäville suosittelen Haukkavuoren luontopolkua, josta olen kirjoittanut postauksen Kevätretki Keravan Haukkavuorelle. Kerava myös uudistuu jatkuvasti. Ydinkeskustaan avautuu marraskuun alussa Kauppakeskus Karuselli, mutta omat odotukseni ovat korkealla myös samoihin aikoihin valmistuvan Bowling & Billiard Garagen suhteen.

Kuva: Katja / Lähtöselvitetty

Kaikki mukana olleet bloggaajat ovat vakuutelleet uskottavan kuuloisesti viihtyneensä Keravalla, joten kannattaa tänne tulla vaikka vähän kauempaakin. Kiitos kaikille mukana olleille! Keravan sielu on rosoinen, mutta lämmin.

Lue myös muiden mukana olleiden Kerava-jutut:
• Merjan matkassa / Pitkospuita ja purkutaidetta Keravalla
Lähtöselvitetty / Kolmen koon syksy: Mitä annettavaa Keravalla on Kouvolan ja Kotkan jälkeen?
FiftyFifty / Päivä Keravalla sujuu rattoisasti, kun mukana on huumorintajua
Toisiin maisemiin / Kerava yllättää jälleen
Maa Quzuu / Tivoli, graffitteja ja tulevat asuntomessut – 19 ihan pätevää syytä käydä Keravalla
Kerran poistuin kotoa / Kerava on oikeasti mahtava kohde syysretkelle

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 27.9.2018 at 19:17

    Viihdyin Keravalla mainiosti – osasyynä varmasti erittäin mainio seura! Kiitos siis vielä kerran kutsusta 🙂 Jotenkin vähän innostuin tästä Keravan valloittamisesta ja mietin jo tämän ympärille jotain laajempaa Suomiseikkailuteemaa. Pitäisikö meidän lähteä oikomaan käsityksiämme myös vaikka Kouvolasta, Korsosta, Laihiasta ja mistä lie kohteista, joilla on ihmisten mielissä vähän kyseenalainen maine?

    • Reply Mika / Lähtöportti 28.9.2018 at 13:44

      Tosi kiva että tykkäsit – ja näinhän se on, että hyvässä seurassa viihtyy melkein missä vaan 😀 Tuollainen kiertue olisi mielenkiintoinen, sillä uskon jotain hauskaa löytyvän yllättävistäkin paikoista. Korsosta en ole ihan varma, mutta juuri siksi kai sinnekin kannattaisi avoimin mielin lähteä 😀

    Leave a Reply