Valitsetko matkan vai määränpään?

Luin äskettäin Dan Kieranin teoksen Joutilas matkailija. Tämä postaus ei ole suoranainen kirja-arvostelu, vaan kertoo paremminkin Kieranin tekstin herättämistä ajatuksista omiin kokemuksiini sekoitettuna.

Matkailutoimittaja Dan Kieran on kirjoittanut kymmenen kirjaa ja hänen tekstejään on julkaistu useissa arvostetuissa brittilehdissä. Nelikymppisen miehen matkailufilosofiasta kertoo paljon, ettei hän ole noussut lentokoneeseen yli kahteenkymmeneen vuoteen. Kieranin Joutilas matkailija osui käsiini sattumalta Helsingin asematunnelin Kirjatorilla. Heräteostin sen mukaani takakannen perusteella.

Vaikka hidas matkustaminen on aiheena kiinnostava, sisältää teos paikoitellen melko tylsiäkin kappaleita. Kieran kertoo muun muassa hyvinkin perusteellisesti eri aivopuoliskojen merkityksestä tekemiimme valintoihin. Kirjassa on paikoitellen puisevaa jaarittelua, mutta myös erinomaisen viihdyttäviä tarinoita ja suuria oivalluksia. Mielenkiintoinen kokonaisuus herätti itsessäni poikkeuksellisen paljon ajatuksia, mikä on jo melkoinen kehu tälle kirjalle.

Jericoacoarassa
Joutilas matkailu ei varsinaisesti tarkoita riippumatossa makailua, vaikka voi siihen kuulua sitäkin. Kirjassa ei suoranaisesti oteta kantaa löhöilylomiin, mutta kannustetaan poistumaan omalta mukavuusalueelta. Kieran haluaa matkustamisen eroavan elämästä kotioloissamme. Hän ei ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi kiirehtiä lentokoneella hotelliin, joka näyttää samalta kuin kaikki hotellit missä päin maailmaa tahansa. Kirjailija inhoaa sitä, että matkalla jatketaan samanlaista elämää kuin arkenakin. Globalisaation vuoksi perillä voi halutessaan syödä samoja ruokia, käydä tutun ketjun kaupoissa ja katsoa samoja televisio-ohjelmia kuin kotonakin. Mutta onko se oikeastaan matkailua lainkaan?

Dan Kieran ja esimerkiksi myös kirjailija Antti Tuuri ovat kertoneet, etteivät matkusta enää lainkaan lentäen. Itse koen aikani sen verran rajalliseksi, että suuntaan yleensä ulkomaille lähtiessäni lentokentälle. Pyrin välttämään kateuden tunnetta parhaani mukaan, mutta haaveilen toisinaan keskieurooppalaisten matkailumahdollisuuksista. Kieraninkin etuna on Englannin kanaalin alittava tunneli, jonka ansiosta Eurostarilla pääsee Lontoosta vaikkapa Pariisiin miltei kahdessa tunnissa. Pidän itsekin junista. Näen niitä päivittäin omasta ikkunastani ja muistelen suurella lämmöllä parinkymmenen vuoden takaista interrailia.

Junassa Italiassa
Yksi interrailin elämyksistä oli mahdollisuus hahmottaa Eurooppaa ihan uudenlaisella tavalla. Lentokone heittää matkailijan tehokkaasti paikasta toiseen, mutta pisteiden A ja B välinen maailma jää kokematta. Maata pitkin matkatessa näkee maisemien ja arkkitehtuurin vaiheittaisen muuttumisen. Juna on myös lentokonetta sosiaalisempi matkustusympäristö. Mielessäni on ulkomaisissa junissa tapaamiani ihmisiä eri puolilta maailmaa. Harmi kyllä omina reilausaikoinani ei tunnettu sosiaalista mediaa, joten nuo tuttavuudet tuskin palaavat enää koskaan elämääni.

Ympäristöön tutustumiseen on toki junaakin tehokkaampia keinoja, kuten pyöräily ja käveleminen. Matkan ei aina tarvitse olla pitkä. Kirja kannustaa tutustumaan omaan lähiympäristöön jalkaisin, ja kuvaa yhden luvun verran tällaista kokemusta monine oivalluksineen. Dan Kieran kehottaa tutkimaan ja tarkkailemaan ympäristöä sekä oppimaan siitä jotain. Harrastin tällä lailla aitoa joutilasta matkailua lapsuudessani, kun lähdin mummolasta käsin seikkailemaan pitkin Helsingin katuja. Yritin tahallani eksyä, jotta löytäisin aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Kerta kerralta eksymisestä tuli kuitenkin hankalampaa. Nyt Kieranin kirjan innoittamana olen pyrkinyt kävelemään enemmän omilla kotinurkillani. Matkailu on ennen kaikkea mielentila, ja näin ollen aistit avoinna kulkemalla voi matkailullisia havaintoja ja elämyksiä kokea myös lähiympäristössä.

Stavros, Kreeta

Mieleeni tulee joitakin hetkiä, joiden uskon olleen täydellisesti Dan Kieranin matkailufilosofian mukaisia. Esimerkiksi vuosia sitten odottelin laivaa Zeebruggen rannoilla Belgiassa. Otin mukavan asennon kallioiden päällä. Keväinen aurinko lämmitti, meri tuoksui ja lokit huusivat. Minut valtasi huumaava vapauden tunne. Koko maailma tuntui olleen avoinna, eikä ollut kiirettä minnekään. Hieman samanlaista iloa koin myös interraililla, kun juna kolisteli pitkin Itävallan alppisolia, eikä kukaan ulkopuolinen tiennyt missä päin Eurooppaa olin menossa. Itselleni varsinainen joutilaan matkailun maa on kuitenkin Kreikka, jossa jostain syystä pystyn pysähtymään ja nauttimaan tunnelmista paremmin kuin missään muualla.

Kuuntelin Matkamessuilla luennon matkailun tulevaisuudesta. Tekniikan kehitys huippunopeine kulkuvälineineen kuulemma mullistaa reissaamisen täysin. Nämä uutiset ovat melkoinen vastakohta Joutilaan matkailijan ajatuksille. Myös Dan Kieran näkee nykyteknologiassa silti hyviäkin puolia. Internet on saanut meidät varaamaan matkojamme entistä enemmän omatoimisesti. Samalla valitsemme helpommin omia polkujamme, jolloin valmiiksi suunniteltu ja opastettu matkustaminen vähenee.

Firenzessä kesähelteellä
Kieran hyökkää kärkevästi valmiiksi pureskeltuja opaskirjoja ja ylipäätään opastettuja matkoja vastaan, sillä ne estävät löytämisen riemun. Pelkästään tiettyjä must-kohteita kiertämällä tuskin saakaan kunnon käsitystä mistään matkakohteesta. Itse suosittelen pienryhmille vedettyjä kierroksia, joissa johdatetaan paikallisten suosittelemiin paikkoihin. Matkaopaskirjojen sijaan Kieran kehottaa lukemaan muuta kohteeseen liittyvää kirjallisuutta. Esimerkiksi junalla Prahaan matkatessaan hän uppoutui Vaclav Havelin elämäkertaan.

Olen huomannut, että matkustaminen muuttuu monesti hauskemmaksi, kun pakolliset nähtävyydet on kierretty. Tunnelma vapautuu ja voi mennä ihan minne huvittaa, ilman stressiä jonkun oleellisen asian missaamisesta. Ehkä juuri tästä syystä nautin palaamisesta tuttuihin kohteisiin, koska en menetä mitään, vaikka joku tietty paikka jäisikin käymättä.

Pieni merenneito Kööpenhaminassa
Herää kysymys, tarvitseeko sillä ensimmäisellä ja mahdollisesti ainoaksi jäävällä kerrallakaan nähdä kaikkia niitä asioita, jotka joku muu on omasta puolestasi valinnut? Voiko Lontoossa käydä ilman Buckinghamin palatsin vahdinvaihtoa tai Kööpenhaminassa ilman Pientä merenneitoa? Kyllä varmasti voi. Vaikka käyn itsekin katsomassa tällaisia paikkoja, olen miettinyt entistä enemmän asian tarpeellisuutta. Matkailu ei saisi olla suorittamista, vaan seikkailun tunnetta ja oivaltavia elämyksiä.

Nähtävyyksien kuuluisuudella on yleensä hyvä syynsä. Voisi kuitenkin olla järkevää miettiä, mitkä niistä ovat itselle merkityksellisiä. Kokonsa puolesta kirjaimellisesti Pieni merenneito voi olla koskettava kokemus H. C. Andersenin satujen ystävälle, mutta pettymys nähtävyyslistan kiertäjälle. Pakollisen nähtävyyden suorittaminen ja pelkkä selfien ottaminen tunnettua taustaa vasten ei välttämättä ole vaivan arvoista. Kieran kannustaa meitä löytämään maailmalta omat juttumme. Mieleenpainuvimpien elämysten ei välttämättä tarvitse liittyä niihin paikkoihin, joissa tungeksii eniten turisteja. Itse käytän nähtävyyksiä välillä kiintopisteinä vieraassa kaupungissa kävellessäni. Usein on hyvä olla päämäärä, vaikka matka olisikin perille pääsyä antoisampaa.

Sveti Lovreč, Kroatia
Olen joskus ollut hyvinkin suorittava matkailija. Kokemus on kuitenkin vähitellen opettanut karsimaan nähtävyyksiä ja varaamaan entistä enemmän aikaa kiireettömään ympäristön tarkkailuun. En edelleenkään oikein viihdy paikoillani, mutta kiertelen mielelläni aistimassa paikallisia tunnelmia. Mielestäni kiire ei kuulu lomaan. Omaan täydelliseen matkapäivääni mahtuu kiinnostavaa nähtävää, mutta myös aikaa spontaaniin tutkiskeluun ja elämästä nauttimiseen. Olen kokenut antoisammaksi karsia kohteita ja tutustua rauhassa yhteen paikkaan kerrallaan, kuin ahnehtia liikoja.

Parhaina kiireettömyyden opettajinani ovat toimineet lapset. Matkustaminen heidän kanssaan saattaa toisinaan olla tuskastuttavan raskasta, mutta myös suunnattoman palkitsevaa. Tenavien kanssa reissatessa ei voi tehdä tiukkoja aikatauluja tai suunnitella raskaita päiväohjelmia. Maailma näyttää lapsen silmin katsottuna erilaiselta. Kuuluisa nähtävyys ei välttämättä kiinnosta lainkaan, koska lapsella ei ole ennakko-odotuksia. Värikäs perhonen tai kummallinen ovenkolkutin jaksaa sen sijaan hämmästyttää. Lapsia kiinnostavat asiat ovat joskus todella yllättäviä, sen olen havainnut niin hautausmailla kuin museoissakin. On avartavaa kuunnella heidän ajatuksiaan ja yrittää itsekin katsoa maailmaa avoimemmin silmin. Lapset ovat myös helposti lähestyttäviä, joten olen heidän kauttaan ajautunut juttusille monien mielenkiintoisten ihmisten kanssa.

Kuja Albayzínin maurilaiskorttelissa Granadassa
Koska lasten kanssa matkustaminen on hektistä puuhaa, olen alkanut harrastaa aikaisia aamukävelyitä. Ne ovat omaa aikaani, jolloin saan tutkia kohdetta täysin mieleiseeni tahtiin. Hiivin kaupungille muun perheen nukkuessa ja suuntaan minne huvittaa. Ostan ehkä aamiaista leipomosta tai torilta, mutten mene niihin paikkoihin mitkä ovat muunkin perheen suunnitelmissa. Herääminen on joskus raskasta, mutta aina yhtä palkitsevaa. Nautin aamujen tunnelmasta, sillä varsinkin kaupungit tuntuvat olevan silloin aidoimmillaan. On myös mukavaa istahtaa rauhassa paikoilleen ja seurailla muiden kiirehtimistä päivän töihinsä. Nämä aamulenkit vastaavat mielestäni hyvin Dan Kieranin filosofiaa kiireettömistä tutkimusretkistä. Pidän aistit avoimina ja tarkkailen erilaisia yksityiskohtia. Tuoreimpana elämyksenä mielessäni pyörivät aamulenkit syksyisessä Granadassa, josta kerron vielä erikseen omassa postauksessaan. Antoisampia kokemuksia saa hakea.

Kirjan teemat tuovat mieleen kysymyksen siitä, minne ylipäätään kannattaisi matkustaa. Omalla listallani on kymmenittäin kiinnostavia suunnitelmia, mutta ymmärrän, etteivät ne lopu koskaan. Onko listan läpikäyminen turhaa suorittamista? Saavutanko jotain, jos ehdin tämän elämän aikana toteuttaa kaikki suunnitelmani? Piteneekö lista loputtomasti vai pitäisikö se vain heittää roskiin? Kieran kannustaa unelmien tavoitteluun ja kehottaa luottamaan intuitioon, vaikka ratkaisut joskus tuntuisivatkin järjen vastaisilta. Olen toisinaan valinnut suhteellisen helppoja matkakohteita ja siirtänyt suurimpia haaveita hamaan tulevaisuuteen. Olisiko jo aika lähteä Uuteen-Seelantiin tai Patagoniaan? Vai onko sittenkään väliä minne menen, jos vain saan kokea matkustamiseen liittyviä elämyksiä? Kieran hakee tasapainoa intuitioon perustuvan uteliaisuuden sekä turvallisten valintojen välillä. Se on hyvä näkökulma, jota jokainen voi soveltaa makunsa mukaan.

Patikoimassa Baskimaassa
Matkustaminen on Dan Kieranille ennen kaikkea mielentila, ei fyysinen suoritus. Tunne matkalla olemisesta ja uuden kokemisesta on päämäärää tärkeämpi. Kieran huomauttaa, että mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen terävöittää aisteja ja auttaa tekemään poikkeuksellisen tarkkoja havaintoja. En ole ennen ajatellut asiaa noin, mutta väittämä pitää varmasti paikkansa.

Joutilas matkailija on mielestäni innostava ja inspiroiva teos. Vaikken aina eläkään Kieranin filosofian mukaisesti, osuu moni asia yksiin omien mieltymysteni kanssa. Jokaisella on toki oikeus matkustaa juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Kirjan oppi liittyy nimenomaan persoonalliseen matkakokemukseen. Kannattaa luottaa itseensä, eikä elää muiden suunnittelemaa elämää. Toteutetaan unelmiamme ja nähdään maailma avoimin mielin!

Previous Post Next Post

24 Comments

  • Reply ananas2go 7.2.2017 at 10:17

    Ai niin tämä on se tyyppi, joka painuu junalla pitkin maailmaa, niinkö? Olen lukenut! Eipä välähtänyt kirjoittaa silloin blogiin, mutta nautin pohdinnastasi jälleen kerran. Kiitos paljon!

    Lapsen näkökulma voi joskus olla pelottavan oikea. Luin kerran jutun muksusta, joka puolitti omenan väärinpäin, ”päiväntasaajan” suuntaisesti. Aikuinen riensi hätiin: ei omenaa noin halkaista, ja lapsi näytti silmät loistaen, että omenan sisällä on tähti! Kuinka moni aikuinen osaa löytää sen?

    Kaupungin aamunuuhkiminen varsinkin kun itsellä on vapaata ja muut suorivat hommiinsa, jotta minä saan lomailla… ei ku… on elämys joka kerta vaikka Helsingissä. Ja eikös muuten lähimatkailu ollut #igtt:n teemana jolloinkin vuoden mittaan?

    Toivelistaa kannattaa aina pitää yllä ja pidentää. Tiedostaen tai tajuamattaan ihminen menee toiveitansa kohti.

    Iloa päivään!

    • Reply Mika / Lähtöportti 7.2.2017 at 11:38

      Kiitos paljon kommentistasi Anna! Täytyipä mennä heti halkaisemaan omenaa. Olen elämäni aikana pilkkonut varmasti tuhansia omenoita, mutta nyt vasta löytyi tuo tähti. Näin sitä on kaavoihin kangistunut itse kukin. Lapsilla on kyky nähdä asioita eri tavalla, oivaltaa ja keksiä omanlaisensa ratkaisut.
      Nuo arkiaamut, kun itsellä on vapaata, on jotenkin niin nautinnollisia vaikka kahvilan pöydästä seurattuna. Se toimii niin kotikylällä kuin kaukomaillakin. Lähimatkailu näkyy olevan #igtt:n heinäkuun teemana. Täytyypä muistaa kuvata lähimatkailukohteita.
      Aurinkoista päivää!

  • Reply Janni / Lentopelko 7.2.2017 at 11:25

    Tuo kirja kuulostaa kyllä aika mielenkiintoselta ja inspiroivalta, pitääpä ettiä tuo käsiini jostain! Itsekin tykkään vähän hitaammasta matkailusta, etenkin junalla kulkemisesta. Siinä näkee niin paljon enemmän. Mieluummin myös kävelen lyhyitä matkoja kuin käytän julkista liikennettä, sillon voi pysähtyä vaikka joka kadun kulmalle. Ei tarvii kiirehtiä paikasta a paikkaan b mahollisimman nopeesti, siinä välilläkin voi olla niin paljon kaikkee nähtävää. Matkalla olo voi tosiaankin olla enemmän mielentila, vaikka Suomessa tai ihan kotikaupungissakin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 7.2.2017 at 11:57

      Kiitos kommentista Janni! Kirja oli ajatuksia herättävä, joten suosittelen! Kuulostaa että sulla on hyvin samanlaisia ajatuksia tuon kirjailijan kanssa. Koko maailma on tosiaan mielenkiintoinen, joten ei kannata unohtaa, mitä kaikkea niiden paikkojen a ja b väliltä voi löytää. Ja on elämys nimenomaan löytää itse, eikä mennä pelkästään muiden löytämiin paikkoihin. Jos ajattelee matkailun mielentilana, ei matkan pituudella ole mitään merkitystä.

  • Reply sarsa/Pohjoistuuli puhaltaa 7.2.2017 at 15:01

    Minusta tuntuu että tämä hidas tai joutilas tapa matkustaa on enemmän minun tapani kuin tuo matkamessuilla kuulemasi luento tulevaisuuden matkoista. Mä olen aina ollut kohtuullisen huono bongailemaan niitä pakko nähdä nähtävyyksiä – toki olen sitäkin tehnyt, mutta usein ne sattumalta kohdalle osuneet jutut ovat kuitenkin yleensä niitä mieliinpainuvimpia, oli se sitten vaikka puistoalue tai kahvila jossain. Aikanaan, kun ei ollut kännyköitä eikä mahdollisuutta ladata sitä kaupungin karttaa, oli kiva kun vaikka Suomessakin hyppäsi junasta uuteen kaupunkiin ja sitä vain läksi päämäärättömästi johonkin – katseli ja ihmetteli. Junailu on ihan parasta.

    Nyt tulee yksi Juicen sanoitus mieleen –

    On helppoa olla samaa mieltä
    On helppoa olla mieletön
    Vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä
    Ja oikaisee läpi metsikön

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2017 at 22:29

      Kiitos kommentista! Tuon kuvan olen blogiasi lukemalla saanut, että pidät hitaasta matkailusta. Sattumalta löytämisessä on aina oma ilonsa, se tuntuu jotenkin henkilökohtaisemmalta kuin vaikka opaskirjan avulla perille päätyminen. On tietysti kätevää, kun kännykässä on kartat, googlet, tripadvisorit sun muut, mutta välillä kaipaan vanhan ajan seikkailua ilman kaikkia nykyajan helpotuksia. Kiitos vielä Juicen sanoista – nuo osui ja upposi.

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 7.2.2017 at 17:27

    Hei pitääpäs laittaa tää kirja omaan muistilistaan – tykkään kovasti lukea matkailuun liittyviä kirjoja.

    Tuota itseasissa en ookkaan koskaan ajatellut, että valmiiksi tehdyt opaskirjat estää löytämisen riemun. Tavallaan ymmärrän pointin, tavallaan en. Eihän sitä kuitenkaan tarvitse kaikkea tehdä pelkästään kirjan vinkkien avulla ja hyvin usein oon vahingossa löytänyt must-kohteita, kun oon vaan lähtenyt kävelemään ilman määränpäät.

    Kerään itse ns. matkamuistoiksi kirjahyllyyn matkaoppaita jokaisesta kohteesta minne menen. Nyt sain uutta näkökulmaa tähänkin! Ehkä pitää lukea vastaisuudessa kohteeseen liittyvää muuta kirjallisuutta oppaan lisäksi ja jättää vaikka matkaopaskirja vähän taka-alalle.

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2017 at 22:46

      Tuo kirja tarjosi monenlaista ajateltavaa, joten kannattaa lukea! Mullakin on suurin piirtein kirjahyllyllinen matkaoppaita. Olen käyttänyt niitä paljon, enkä halua hylätä niitä kokonaan. Juuri tuo on hyvä, että poimii ne itselle parhaat vinkit, muttei lähde väkisin katsomaan kaikkia kirjoissa mainittuja paikkoja. Kohteeseen liittyvän muun kirjallisuuden lukemista suosittelen joka tapauksessa lämpimästi, sillä lailla saa ihan oman kulmansa matkaan. Kirjan tarinahan voi olla keksittykin, jos kohde vain on esitelty todenmukaisesti.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 7.2.2017 at 17:47

    Kiinnostavaa pohdintaa! Tykkään itse automatkoista (ja junistakin) juuri siksi, että silloin näkee enemmän myös matkan varrella olevia asioita. Ja vaikka menisin lentokoneella ”perille”, teen usein siellä jonkun kiertomatkan nähdäkseni paikkoja vähän laajemmin. Hotellit eivät ole mulle lainkaan tärkeitä (kunhan nyt ei torakoita olisi), itse reissussa oleminen on. Pakollisten nähtävyyksien suhteen on mun mielestä aina punnittava ne omien kiinnostusten mukaan: joissain kannattaa ehdottomasti käydä, joissain ei. Tuo Pieni merenneito on ehkä yksi turhimmista nähtävyyksistä omasta mielestäni (olen kyllä senkin nähnyt), mutta jonkun toisen mielestä varmaan ei. Ehkä sellaiset isommat jutut tuntuvat mun mielestä enemmän kiinnostavilta muutenkin kuin jotkut patsaat. Kiinan muuri, Machu Picchu… En jättäisi väliin (enkä jättänyt). Toisaalta etsin matkoilla paikallista tunnelmaa ja paikalliset ruokakaupatkin ovat mulle nähtävyyksiä. Mä en lähde matkalle omat kahvipaketit ja ruisleivät mukana juuri siksi. Haluan maistella ja ihmetellä, kokeilla uusia juttuja. Joku kahviloissa tai puistoissa notkuminen on reissussa tosi kivaa, koska siinä pystyy toimimaan ikään kuin tarkkailijana, kun ei ole tutussa ympäristössä. Sitä voisi harrastaa enemmän ihan täällä Suomessakin menemällä itselle epätavanomaisiin tilanteisiin tai paikkoihin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2017 at 23:23

      Tuo on ihan totta, että esimerkiksi Kiinan muurin mahtavuuden tajuaa varmasti, vaikkei tietäisi mitään sen kuuluisuudesta. Hieman syrjäisellä paikalla sijaitsevan Pienen merenneidon saattaisi sen sijaan ohittaa helposti huomaamatta, jos sitä ei ihan varta vasten etsisi. Mä olen käynyt kolmesti Louvressa ja ihmetellyt aina Mona Lisan suosiota. Siinä museossa on tuhansia tauluja, joista valtaosa näyttävämpiä, mutta silti useimmat turistit haluaa nähdä vain sen yhden, kun se jostain syystä on niin kuuluisa.
      Mäkin nautin ulkomaiden ruokakaupoista, niissä on aitoa paikallista tunnelmaa ja samalla fiilistelen vähän asumisesta siellä kohteessa. Talojen ja asuntojen vuokraamisen yksi iloista on, että tutustuu väkisinkin marketteihin, kauppahalleihin tai toreihin. Näin pääsee paremmin kiinni kaupungin tunnelmaan kuin hotellien aamupaloilla, jotka on silloin tällöin koettuna nautinnollisia, mutta pidemmän päälle ainakin mun mielestä aika tylsiä.
      Mäkään en ole ikinä ottanut ruisleipiä tai mitään muutakaan evästä matkalle mukaan. Pakko silti myöntää, että olen ikuisesti kiitollinen anopin kantamista ruisleivistä, kun kerran päädyttiin myöhäisen lennon jälkeen nälkäisinä vuokrataloon keskelle pimeää maaseutua 😀

  • Reply Kaisa 7.2.2017 at 21:57

    Sama kirja inspiroi mua joululomalla vuosi sitten: https://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2015/12/23/joutilasta-joulua/

    Voin yhtyä moniin sun fiiliksiin 🙂 Olen aamuihminen ja omat aamuhetket on parhaita. Olin uutena vuotena kavereiden kanssa Ranskassa ja aamulla kun muut nukkui oli ihana käydä ostamassa aamiaistarvikkeita ja samalla fiilistellä tavallista aamuhälinää kaupungilla. Ja ystävät tietysti iloisia kun olin tarkkailuretkeltäni tuonut tuoretta patonkia 😀

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2017 at 23:30

      Hauska kuulla, että olet tykännyt samasta kirjasta! Mulla on mainioita aamumuistoja nimenomaan Ranskasta, Antibesista, jossa jaksoin herätä viikon ajan joka aamu aikaisin ja lähteä kävelylle. Kiersin torilla ja leipomoissa ja kyllä kannatti, koko perhe huomasi miten hyvää vastapaistettu ranskalainen patonki voikaan olla 🙂

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty 8.2.2017 at 14:45

    Tuo hidas matkustaminen kuulostaa erittäin tutulta. Välillä tuntuu, ettemme koskaan pääse eteenpäin, eivätkä matkaviikot riitä mihinkään. Täytyy kuitenkin olla onnellinen siitä, että sitä vastoin tulee vietettyä paljon joutilaita hetkiä, jolloin ehtii oikeasti katsella ympärilleen. Eli vaikka ”pakolliset” nähtävyydet jäävät useimmiten näkemättä, tulee nähtyä ihan muita asioita.

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2017 at 23:35

      Tuttu tunne, varsinkin perheen kanssa matkustaminen on usein aika hidasta 🙂 Mutta näinhän se juuri on, että aina tulee nähtyä ja koettua jotain, eikä pakolliset nähtävyydet ole minkäänlaisia onnistuneen matkan mittareita 🙂

  • Reply Henna / Kulkutautiset 8.2.2017 at 20:21

    No mutta aivopuoliskojen vaikutus tekemiimme valintoihinhan on varsin mielenkiintoista! 😀 Tämä on erittäin hyvä ja monipuolinen teksti. Luin sen nyt toistamiseen ja ajatuksia heräsi monessakin kohdassa. Mietin tuota sinun loppupohdelmaasi siitä, että saavuttaako noita haavelistoja keräämällä ja toisaalta myös toteuttamalla mitään. Olen itse ajatellut tätä asiaa siitä näkökulmasta, että jos mietit valmiiksi, mitkä ovat niitä haavepaikkojasi, et ehkä tuhlaa aikaasi (ja niitä vähiä lomia) sellaisiin ”ihan kivoihin” paikkoihin, kun voisit olla unelmiesi kohteessa. No kyllä näitä ihan kivoja on omallekin matkustusuralle mahtunut vaikka kuinka, ja useimmiten reissut ovat olleet tosi onnistuneita, mutta kyllä niissä omissa unelmakohteissa on kuitenkin ollut jotain, joka on säväyttänyt syviten.

    Olen reissussa aikamoinen suorittaja ja joskus olen miettinyt, pitäisikö siitä pyrkiä eroon. Jos homma ei lähde käsistä, kuten joskus kieltämättä käy, nautin sellaisesta tietystä napakkuudesta aikataulussa. Ja yritän ehkä myös saada vähän kaiken. Hmm. Mutta tämäkin riippuu kovasti kohteesta. Meidän Jenkkien road trip oli excelin kanssa suunniteltu, Malediiveilla oltiin ja tehtiin kun siltä tuntui (ja aika monesti todellakin tuntui, sillä en oikein jaksa lorvia paikoillani).

    Tästä voisi oikeastaan keskustella loputtomiin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 10.2.2017 at 00:00

      Kiitos Henna ja mukava kuulla mielipiteesi haavelistoista! Mun ongelma on varmasti ollut, että olen kasannut listalle suurin piirtein kaikki matkaideat, joita on tullut mieleen. Kun nyt vähitellen valmistaudutaan jatkamaan pahasti katkennutta kaukomatkailu-uraa, aion ottaa mielipiteesi vakavasti ja pyrkiä nimenomaan haaveiden toteuttamiseen. Sain jo karsittua 35 kaukomatkaideasta 10 tärkeintä. Muut jäi varalistalle (ettei sittenkään unohdu mitään). Mutta noista kymmenestä kiinnostavimmasta nuo seuraavat kaukomatkat tulee löytymään, vaikkei suoraa lentoa olisikaan tarjolla.
      Sulla on selkeästi omat monicagellermäiset piirteesi 🙂 Tunnistan itsessäni samaa, tosin en käytä exceliä vaan rakennan päiväohjelmia ranskalaisilla viivoilla. Mun tekemistä suunnitelmista on tosin tullut koko ajan väljempiä, kun en pidä kiirehtimisestä. Muutenkin viihdyn ehkä liiankin hyvin aina siellä missä satun olemaan, olen vaan huono poistumaan ja viivyn helposti sulkemisaikaan tai valomerkkiin saakka. Mielenkiintoinen aihe, jatketaan keskustelua paremmalla ajalla 😀

  • Reply Kohteena maailma / Rami 9.2.2017 at 18:36

    Mielenkiintoiselta kuulostava kirja ilman jaaritteluosuuksia. Voisipa harkita lukemista, joskin lukemattomien kirjojen pino on valtaisa. Täytyisi lennellä enemmän mannertenvälisiä lentoja, että olisi aikaa lukea. Kait sitä laivallakin pääsisi kauaksi, mutta ei ehtisi olemaan enää perillä ?

    Mielenkiintoista oli lukea myös ajatuksiasi aamukävelyistäsi, mainio idea kaiken kaikkiaan.

    • Reply Mika / Lähtöportti 10.2.2017 at 00:06

      Jonkun mielestä tämän kirjan jokainen sivu on varmaan mielenkiintoinen, mutta omasta mielestäni mukaan mahtui niin loistavia kuin tylsempiäkin kohtia. Jos olisi loputtomasti aikaa matkustaa, olisi mielenkiintoinen kokemus vaikka ylittää Atlantti laivalla. Käytännössä lentokone on kuitenkin yleensä ainoa vaihtoehto. Aamukävelyitä suosittelen, mukavia hetkiä tutkia kaupunkeja omaan tahtiin ja aistia tunnelmia.

  • Reply Susanna / Matkapatonki 10.2.2017 at 15:42

    Tuo pakollisissa turistinähtävyyksissä käyminen on kieltämättä välillä raastavaa. Jos menee aivan uuteen kaupunkiin, täytyy kaikki nähtävyydet nähdä – mitä jos ko. kohteeseen ei enää toista kertaa palaisikaan? Entä voiko sanoa käyneensä oikeasti Lontoossa, jos ei ole nähnyt edes Big Beniä?
    En yleensä tee matkoille tarkkoja suunnitelmia, tai varsinkaan aikatauluja, sillä se lievittää stressin määrää (jota lomalla ei ole tarkoitus potea). Varsinkin automatkamme ovat olleet sellaisia, että edellisenä iltana on googletettu, minne mennä seuraavaksi. Reissuilta ei myöskään ole liikaa odotuksia, jos ei ole laadittu nähtävyyslistaa. Siksi tuleva reissu Kiinaan onkin välillä aiheuttanut harmaita hiuksia – mitä kaikkea nyt pitää oikeasti nähdä, ja varaanko retket paikan päältä vai kotoakäsin? Varmasti myös riippuu ihmistyypistä – jotkut tarvitsevat aikataulut, jotkut eivät niistä voisi vähempää välittää.

    P.s. ”Tärkeistä” nähtävyyksistä koomisin kooltaan oli mielestäni Manneken Pis – sen bongasi vain katselemalla, mihin suuntaan turistit osoittelevat 😀

    • Reply Mika / Lähtöportti 13.2.2017 at 12:43

      Vaikeahan sitä on olla pakollisia turistinähtävyyksiä kiertämättä, mutta yritän jotenkin karsia tuota luetteloa ja valikoida tärkeimmät. Jonkinlainen ”pakollisen” määritelmä voisi olla, että onko kuullut nähtävyydestä jo kauan sitten, onko se sellainen jonka oikeasti ”kaikki” tietää. Big Ben varmasti on sellainen, mutta sen näkemiseen ei onneksi tarvitse Lontoossa käyttää hirveästi aikaa ja vaivaa. Mukavaa on kyllä palata samaan paikkaan sitten, kun pakollisista ei enää tarvitse olleenkaan välittää.

      Tuo on ihan totta, että riippuu ihmistyypistä onko matkan aikatauluttaminen hyvä vai huono juttu. Ilman aikataulua matkustaminen voi olla todella rentouttavaa. Itselleni taas aikataulu (riittävän väljä ja joustava), mahdollistaa oleellisten asioiden toteuttamisen ilman, että tarvitsee stressata milloin niitä ehtii toteuttaa. Edellisenä iltana on vielä hyvä miettiä, mutta itse inhoan sitä jos saman päivän aamuna on suunnitelmat useamman ihmisen kesken vielä ihan levällään.

      Manneken Pis on näkemättä, ja vaikka se on ehkä Belgian kuuluisin nähtävyys, niin kuvien perusteella käsittämättömän pieni ja huomaamaton. Huono symboli maalle, joka ainakin Bruggen ja Antwerpenin perusteella on mun mielestä yllättävän mukava ja mielenkiintoinen.

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 10.2.2017 at 22:20

    Onpa mukavaa lukea tällaista pohdintaa aiheen ympärillä. Se on nimittäin sellainen, minkä kanssa me kipuillaan ja ollaan kipuiltu matkoilla vähän jatkuvasti.

    Toisaalta tekee mieli täyttää päiviä ihan liikaa että ehtisi näkeä ja kokea Kaiken. Ja toisaalta sitä ei haluaisi tunkea päiviään liian täyteen, ei varsinkaan lapsen kanssa. Ei se loppuepelissä ole mitenkään palkitsevaa jos kiireellä juoksee paikasta toiseen.

    En tiedä tuntuuko luontomatkailu sen takia niin houkuttelevalta ja hyvältä, että siellä sielu aina eri tavoin lepää.

    Olen joskus miettinyt minkälaista matkailu olisi jos olisi maabongaaja, jolle tärkeintä on saada pisteet eri maista, ei se mitä siellä näkee ja kokee. Loppupeleissä sitä on tullut huomattua että parhaiten kohteeseen tutustuu ajan kanssa ja ilman kiirettä – ihan niinkun olet itsekin todennut. Jos vain juoksee paikasta toiseen nopeasti läpi, voiko sitä edes sanoa matkustaneensa?

    • Reply Mika / Lähtöportti 13.2.2017 at 12:54

      Kiitos! Tässä aiheessa riittääkin pohtimista, ei ole selkeitä vastauksia ja ihmisten mieltymykset on erilaisia. Jonkinlainen tasapaino elämysten, kokemusten ja nähtävyyksien sekä leppoisan lomailun välillä olisi mukava löytää.

      Kiireellä paikasta toiseen juokseminen on harvoin palkitsevaa. Yleensä vaikka autolla kierrellessä on mukavampaa ja antoisampaa tutustua kunnolla yhteen kylään kuin kiirehtiä väkisin kahteen.

      Maabongaus on kaukana siitä, mitä itse matkoiltani haen. Eri asia sitten, jos haluaa vain nähdä uutta ja maaluku kasvaa siinä samalla. Pääsiäisenä on tarkoitus mennä Montenegroon, ja vaikka Albanian ja varsinkin Bosnian ”pisteet” olisi helposti haettavissa, niin ne saavat jäädä odottamaan ihan omia reissujaan. Tai jos jomman kumman puolella jostain syystä käväistään, niin se ei ainakaan poista halua tutustua niihin joskus paremmalla ajalla.

  • Reply Travelloverin Annika 11.2.2017 at 13:01

    Tämä on kiinnostavaa! Olen jotain vastaavaa lukenut joskus, siis lehtijutun verran, kirjoittanut siitä blogiinkin ja saanut todella kiivasta palautetta joltakin närkästyneeltä lukijalta. 🙂 Kirjan esittämä joutilas matkailu sopii epäilemättä sellaiselle, jolla on paljon aikaa ja paljon rahaa, rajattomasti mahdollisuuksia. Minä tykkään lentää, jos puhutaan pitkistä välimatkoista. Kun aikaa on rajallinen määrä, olen mieluummin perillä kuin matkalla. Mutta taas kohteessa kävelen, haluan eksyä, haluan tehdä muutakin kuin kiertää pakollisia nähtävyyksiä. Niistä minulla ei kyllä vähään aikaan ole ollut painetta. Kun ei mikään kohde tule koskaan valmiiksi. Kuten sinäkin sanoit, joskus on paljon leppoisampaa jo tutussa paikassa, kun voi keskittyä fiilistelyyn, ei listaan paikoista, joihin pitäisi mennä. Esimerkiksi viime kesänä viikon Venetsiassa hengaillessani mietin, pitäisikö mennä nyt, kahdeksannella kerralla, johonkin tiettyyn paikkaan. Njäh, ei mikään pakko. Ei nyt, eikä koskaan. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 13.2.2017 at 14:14

      Kiitos Annika! Aihe herättää varmasti monenlaista keskustelua, meitä on niin moneen junaan.
      Hyvä huomio, että Kieranin joutilaisuus ja lentojen välttely vaatii todellakin paljon aikaa, eikä rahakaan ole pahitteeksi. Lentojen välttäminen on hankalaa, kun arjen oravanpyörä ei päästä otteestaan loputtoman pitkäksi ajaksi. Itse en pidä lentämistä pahana, kun perillä oloon jää sitten paremmin aikaa ja mahdollisuus tutustua kohteeseen kunnolla ja ehkä kiireettömästikin.
      Mikään kohde ei tule koskaan valmiiksi eikä kokonaan nähdyksi. Isommassa mittakaavassa maailmasta ei matkakohteet matkustamalla lopu. Ei siis tosiaan kannata stressata, että pitäisi kaikki nähdä, kun se ei kuitenkaan ole mahdollista 🙂

    Leave a Reply