Tämänvuotiset Matkamessut järjestetään 19.–22. tammikuuta Helsingin Messukeskuksessa. Olen näillä näkymin itse paikalla koko messujen ajan torstaisesta ammattilaispäivästä aina sunnuntaihin saakka. Tässä muutamia messuvinkkejä sekä mahdollisuus pääsylippujen voittamiseen.
TRAVEL BLOGGERS GIVE BACK
Travel Bloggers Give Back on matkabloggaajien hyväntekeväisyystempaus, joka sai alkunsa viime vuoden messuilla. Tällä kerralla kampanja perustuu valokuvanäyttelyyn, josta messukävijät voivat ostaa laadukkaita tulosteita haluamassaan koossa. Kuvat tulostetaan paikan päällä ja niistä saadut korvaukset ohjataan suoraan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Jokainen ostettu kuva toimii myös arpalippuna, jolla voi voittaa Matkapörssin matkalahjakortin.
Peräti 50 matkabloggaajaa on lahjoittanut mukaan yhden kuvan. Omista kuvistani mukaan pääsi yllä oleva otos tanskalaisesta Egeskovin linnasta. Osa näyttelyn kuvista on esillä kokoon 50 x 70 cm tulostettuina tauluina, jotka myydään messujen lopuksi.
Autettavaksi kohteeksi on löytynyt Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Laosin Bokeon läänin lasten koulutus. Vuoristoisen alueen perusopetuksen taso on heikkoa ja vain alle puolet etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvista tytöistä ylipäätään aloittaa koulunkäynnin. Plan Suomi on tukenut jo useamman vuoden ajan Bokeon läänin lasten opetusta, ja nyt on hienoa päästä edes pienellä panoksella mukaan auttamaan.
Viimevuotinen kirppiksen muodossa toteutettu kampanja tuotti lähes 2000 euroa Nepalin kastittomien lasten hyväksi. Toivottavasti uusi kampanja onnistuu vähintään yhtä hyvin! Travel Bloggers Give Backista voi lukea lisää täältä ja kampanjan voi ottaa seurantaan myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.
BLOGIPAVILJONKI
Matkablogit ovat kasvaneet nopeasti merkittäväksi tiedon ja inspiraation lähteeksi. Aidot, rehelliset ja helposti samaistuttavat kokemukset ovat haastaneet matkailulehdet ja muut perinteiset median muodot ennennäkemättömällä tavalla.
Viime vuonna ensi kertaa messuilla nähty Blogipaviljonki on herättänyt suurta mielenkiintoa. Paviljongissa päivystää koko messujen ajan useita matkabloggaajia, jotka auttavat löytämään laajasta valikoimasta ne blogit, jotka vastaavat parhaiten lukijan omia kiinnostuksen kohteita.
Tule siis rohkeasti juttelemaan matkailusta tai bloggaamisesta osastolle! Olen itse huomannut, että blogeista saa entistä enemmän irti, jos on vaihtanut edes muutaman sanan kirjoittajan kanssa. Tällöin lukiessa kuulee ”kertojan äänen” ja ymmärtää myös yhtä ja toista rivien välistä. Olen itse paikalla Blogipaviljongissa lauantaina ja sunnuntaina klo 10–14. Tervetuloa juttelemaan!
Voit tutustua Blogipaviljonkiin tarkemmin osoitteessa blogipaviljonki.fi sekä Facebookissa.
Kuva: Messukeskus
ESIINTYMISLAVOJEN OHJELMA
Messukeskuksen esiintymislavoilla nähdään ja kuullaan tasokasta ohjelmaa koko tapahtuman ajan. Poimin laajasta tarjonnasta jokaiselle päivälle kolme puheenvuoroa, jotka herättivät oman mielenkiintoni. Koko ohjelman voi etsiä messujen omilta nettisivuilta.
Ireland on the Big Screen – from inspiration to visitor experience
pe 20.1. klo 13.00 TUI Inspiration Stage
Ciaran Doherty kertoo englanniksi, kuinka Irlanti on kääntänyt Game of Thronesin, Vikingsin ja Star Warsin kuvauspaikat matkailuvalteikseen.
Tokion matkavinkit
pe 20.1. klo 16.00 Royal Caribbean Stage
Tripsteri.fi-sivuston Tokio-oppaan kirjoittaja Siru Valleala antaa täsmävinkit kaupunkiin, jonne matkustaisin mieluusti kolmannenkin kerran.
Pikavuoro Maailman Ympäri – Täysin uusi tapa matkustaa
pe 20.1. klo 16.30 Royal Caribbean Stage
Eri puolilla maailmaa seikkailleen bussin vaiheet ovat tulleet tutuiksi blogin kautta. Pikavuoron kippari Jani Laine kertoo, kuinka linja-automatkailu on viety uusiin sfääreihin.
Reissuromantiikkaa maissa ja merellä
la 21.1. klo 11.00 Mondo Stage
Finnlinesin Marjaana Saurila kertoo, mikä rahti-matkustaja-aluksilla seilaamisessa kiehtoo suomalaisia.
Myötä- ja vastamäessä – Pyörämatkalla Euroopassa
la 21.1. klo 15.00 Mondo Stage
Vaikken vielä olekaan tehnyt kovin pitkiä pyörämatkoja, koen aiheen erittäin kiehtovaksi. Pyörämatkailusta juttelevat kirjailija Lauri Hokkinen, poliitikko Osmo Soininvaara sekä bloggari Arja Heinonen. Tuokion vetää toimittaja Matti Rämö.
”Kyllä sinne kannattaa lähteä” – Maailmanympärimatkan ABC
la 21.1. klo 16.30 Mondo Stage
Matkakuume.net -blogia kirjoittava Gia Forsman-Härkönen kertoo lähes vuoden pituisesta maailmanympärimatkasta, jonka hän teki miehensä Miikan sekä silloin 4-vuotiaan Bella-tyttärensä kanssa.
Britteinsaarten menovinkit
su 22.1. klo 11.00 Mondo Stage
Tripsteri.fi-sivuston Dublinin, Lontoon ja Skotlannin kirjoittajat kertovat mitä Britteinsaarilla kannattaa nyt tehdä ja kokea.
Monipuolinen Saarenmaa – musiikissa ja kuvissa!
su 22.1. klo 13.00 TUI Inspiration Stage
Viron suurin saari houkuttelee, joten kaikki Saarenmaahan liittyvä tieto ja inspiraatio on tervetullutta.
Itsenäisen Suomen kiinnostavimmat lähimatkailukohteet
su 22.1. klo 16.00 Suomi Stage
Vaikka reissukalenteri ja -budjetti alkaisi muuten olla täynnä, on lähimatkailulle yleensä tilaa. Matkailutoimittaja ja -kirjailija Hannu Tuominen kertoo Suomi Stagella kotimaan piilossa olevista helmistä.
PÄÄSYLIPPUJEN ARVONTA
Olen saanut messujen järjestäjältä 2 kpl matkamessulippuja arvottavaksi Lähtöportin lukijoiden kesken. Osallistut kahden pääsylipun paketin arvontaan kommentoimalla tätä postausta alla olevaan kommenttikenttään. Kerro Suomen juhlavuoden kunniaksi, mikä on oma suosikkipaikkasi rakkaassa kotimaassamme.
Osallistumisaikaa on lauantaihin 14.1. klo 23:59 saakka, minkä jälkeen suoritan arvonnan ja otan sähköpostitse yhteyttä voittajaan. Jätä siis kommentoidessasi sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Tuo osoite näkyy vain minulle. Postitan liput heti tavoitettuani voittajan.
Tiedotan voittajasta Lähtöportin Facebook-sivulla. Tykkään jos tykkäät sivusta, mutta sillä ei ole vaikutusta arvontaan.
Yksi pääsylippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn Matkamessuille, jotka ovat avoinna yleisölle seuraavasti:
Perjantai 20.1.2017 klo 10–20
Lauantai 21.1.2017 klo 10–18
Sunnuntai 22.1.2017 klo 10–18
Pääsylipun hinta on ennakkoon ostettuna 16 € ja ovelta 18 €, joten kannattaa osallistua. Onnea arvontaan!
54 Comments
Haluaisin osallistua messulippuarvontaan. Eniten tulee Suomen sisällä matkustettua Turkuun, josta olen kotoisin ja jossa on sukulaisiani. Etenkin kesäaikaan se on kaunis kaupunki viehättävine jokirantoineen.
Kainuu, Mäntykankaat ja kirkkaat vedet!
Kyllähän se tuonne pohjoiseen menee. Lappi ylipäätänsä.
Pitää kyllä käydä tutkailemassa blogipaviljonki ja noi valokuvat! 🙂 Ehdoton suosikkipaikkani Suomessa on Kolin kansallispuisto, aivan upea luonto ja upeat maisemat – koskaan en kyllästy.
Se on saaristo kesällä ja Lappi talvella.
Lappi on upea!
Tampere! 🙂
Helsinki on lempparini =).
Repoveden kansallispuisto Vuohijärvellä 🙂
Kauniita paikkoja on niin paljon! Espoon Rantaraitti ja Mäntsälän viljapellot – niissä maisemissa sielu lepää ?
Kiitos informatiivisesta postauksesta! Tuntuu, että messuilla on niin paljon tarjontaa, ettei oikein tiedä missä kaikkialla pitäisi käydä. 😀 Kotimaasta ehdoton suosikkini on tämän hetkinen kotikaupunkini Tampere. Niin kompaktin kokoinen, löytyy sopivasti kulttuuria, kivoja puistoja ja koskimaisema on vaan ihana. 🙂 Lisäksi Tampereelle avataan jatkuvasti uusia mielenkiintoisia ravintoloita, joita pitäisi itsekin käydä aktiivisemmin testaamassa. 🙂
Välillä vois reissata Suomessakin, ideoita siis messuilta hakemaan ?
Turun saaristo
Suomen paras paikka on järvenranta Somerolla.
Lappi, Revontulten maa. Paikallisten asukkaiden kiireetön elämänrytmi, joka turistinkin kannattaa omaksua. Kukapa sitä lomareissulta haluaa oravanpyörään kiirehtiä.
Ahvenanmaaa!
Kiitos kivasta arvonnasta! Kyllä se paras paikka varmasti monelle muullekin suomalaiselle on oma kesämökki. Kotipaikkakunta Tampere tulee hyvänä kakkosena. Lappi matkakohteena kiinnostaisi kovasti, mutta kalliiden hintojen vuoksi olen toistaiseksi matkustanut samalla rahalla mielummin muualle eurooppaan.
Turun saaristo on Suomen upein paikka ja siellä on niin ihanaa mökeillä 🙂
Lapin talvi
Täälläkin on valtavasti hienoja luontokohteita! Lappi etenkin 🙂
Oma henkilökohtainen lempparipaikka Suomessa on oma mökki. Mikään ei rauhoita maailman menosta niin kuin järvimaisema, itikoiden perässä lentävät pääskyset ja laskeva aurinko. Sen rantalaiturin rauhallisuuden kanssa on vaikea lähteä kisaamaan 🙂
Turun saaristo 🙂 mieluiten polkupyörällä ja ajan kanssa!
lahti kiva
lahti
Saimaa 🙂
Tän vuoden odotetuin kohde on Hossa ja ikuinen lemppari Porkkala! 🙂
Levi 🙂
Turun saaristo
Hanko, Peurunka, Lappi, Sysmä….
Huippua, että on näin paljon kiinnostavia kohteita! Ja kivaa, että järjestät arvonnan:)
Suomessa lempparikohde on Naantali 🙂 Messuille olisikin mahdollisesti tarkoitus tulla ihmettelemään ja suunnittelemaan tulevia reissuja.
Osallistun lippujen arvontaan 🙂 Lappi on suosikkikohteeni Suomessa.
Tampere, Lappeenranta, Pori Yyteri, Turku, Lappi
Suosikkikohteeni Suomessa on Lappi ja Koli 🙂
Turun saaristo
Täältä myös kommentti lippuarvontaan ^_^
Ulkomaille pitäisi päästä, eihän tätä muuten kestä. Kesällä sitten kotimaan matkailut, kuten Lappi tai Järvi-Suomi!
Saimaa on ehdoton suosikki
Ehdottomasti Porvoo ja sen tunnelmalliset kadut ja rakennukset !! ??
Kallo Meri-Porissa
Tampere
Tampere
Oen asunut pikään landella ja kiertänyt paljon Suomea. Ehdoton suosikkini on kesä-Helsinki.
Kyllä suosikkipaikaksi on tullut Päijänne ja venereissuille siellä,ei ikinä kyllästy!
Saimaa veneillen.
Paraspaikka suomessa, on siellä missä on oma koti, luonnon äärellä 🙂
Kitee
Kotimaan suosikkikohde on Lappi ruska-aikaan, erityisesti tuntureiden bongaus 😀
Helsinki ja Porvoo.
Puumala
Rakastan Lappia! Ehdottomasti mieleenpainuvimpia kokemuksia Suomessa on ollut Saana-tunturin valloittaminen ja patikointi kolmen valtakunnan rajapyykille.
Itse olen nyt lähivuosina rakastunut Repoveden kansallispuistoon.
Turun saaristo 🙂
KILPAILUAIKA ON PÄÄTTYNYT.
Messuliput on arvottu ja voittajalle ilmoitettu. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille!
Ehdottomasti Kroatia ja sen siniset vedet…