Täydellinen päivä Málagassa

Omatoiminen päiväretki Málagaan antoi erinomaisen kuvan tästä Espanjan kuudenneksi suurimmasta kaupungista. Ehdimme herkutella simpukoilla ja churroilla, nauttia katujen tunnelmasta sekä ihailla maisemia Alcazaban linnoitukselta. Palasin Málagaan vielä uudelleen jalkapallo-ottelun merkeissä.

Málaga on Aurinkorannikon eli Costa del Solin ylivoimaisesti suurin kaupunki, jonka lentokenttä vastaanottaa päivittäin tuhansia turisteja. Tällä Pablo Picasson ja Antonio Banderasin kotikaupungilla on paljon tarjottavaa monenlaisille matkailijoille.

Jätämme auton Camasin parkkihalliin ja lähdemme kävelemään periespanjalaisilta näyttävien kujien labyrinttiin. Suunnistamme aluksi parin korttelin päässä sijaitsevaan kauppahalliin, jonka päätyä koristaa valtava lasimaalaus. Luovimme vilkkaan hallin halki kalojen hajua ja hedelmäkojujen värikkyyttä aistien.

Saavumme Calle Nuevalle, joka vaikuttaa yhdeltä seudun vilkkaimmista ostoskaduista. Meitä kiinnostaa kuitenkin shoppailua enemmän syöminen, joten alamme etsiä sopivaa lounasravintolaa. Olen selvittänyt etukäteen pari mahdollista vaihtoehtoa, joista valitsemme El Chinitasin. Se löytyykin ilman ongelmia. Ylitämme leveän Calle Marques de Lariosin, jonka ylle ollaan jo lokakuussa asentamassa suuria jouluvaloja.

El Chinitas näyttää mukavan paikalliselta ruokapaikalta, jonka ovella saa katsella rauhassa ruokalistaa ilman innokkaita sisäänheittäjiä. Istahdamme ulkopöytään kapean kävelykadun varrelle. Kuulemme ohikulkevien suomalaisten ihastelevan Málagan ravintolatarjontaa ja miettivän, että kaupunkiin pitäisi tulla joka viikko syömään. Enemmän kuuluu silti espanjan kieltä. Siitä pitää huolen varsinkin naapuripöydän harmaantunut herraseurue. Jalkapallokeskustelu käy niin kiihkeänä, että sylki lentää, ruudullisten kauluspaitojen hihat heiluvat ja tuopilliset olutta katoavat parempiin suihin ennen alkupalojen saapumista. Kenelläkään ei ole kiirettä, sillä tänne on selvästikin tultu nauttimaan. Ravintolan tunnelmassa on mielestäni jotain hyvin espanjalaista, kuten myös sisustuksen kaakeleissa ja katosta roikkuvissa siansorkissa.

Ajattelemme syödä kevyen lounaan, joten tilaamme aikuisille viiden tapaksen valikoimat. Käytännössä tämä tarkoittaa lopulta varsin täyttävää ja laadultaan erinomaista viiden ruokalajin ateriaa. Omaan merihenkiseen kokonaisuuteeni kuuluu muun muassa simpukoita, rapuja, mustekalarenkaita ja sardiineja. Kun päälle saa vielä sorbettia ja espressoa, on kokonaisuus miltei täydellinen. Kaksi kymppiä on varsin edullinen hinta viidestä ruokalajista, joten voin suositella El Chinitasia muillekin. Kuuntelemme syödessämme katumuusikkoduoa, joka viihdyttää meitä parin espanjalaisen kappaleen verran. Rytmikkäistä lauluista on mukava antaa lantti kiitokseksi.

Kierrämme parin kadunkulman ympäri ja saavumme kehuttuun Giolatto-jäätelöbaariin. Tiskillä on sopivasti hälinää, mutta jono etenee nopeasti. Tilaamme jäätelöt kuppeihin ja siirrymme nauttimaan niistä penkille viereisen katedraalin varjoon. Maku ei häviä parhaille italialaisille jäätelöille ja mieleni tekisi hakea uusi annos avellana-pähkinän makuista herkkua.

Kun nopeasti sulanut jäätelö on pyyhitty sormista, voi keskittyä ihailemaan valtavankokoista katedraalia. Lapsetkin pysähtyvät miettimään kirkon ikää ja rakentamiseen vaadittua työmäärää. Sisäänpääsy olisi maksullinen, joten tyydymme katselemaan rakennusta tällä kertaa ulkopuolelta.

Saavumme pian Alcazaban linnoituksen juurelle. Aikuisten sisäänpääsy maksaa 2,20 euroa, mikä ei ole paha hinta näin kiinnostavasta nähtävyydestä. Kiipeämme kivettyä reittiä pitkin yhä ylemmäs, kunnes saavumme ensimmäisille näköalapaikoille. Kaupungin satama ja suuri härkätaisteluareena erottuvat hyvin. Alcazaban alueella on viehättäviä sisäpihoja, muotoon leikattuja pensaita, kukkaistutuksia ja pieniä solisevia suihkulähteitä, joiden luona on mukava hengähtää. Maisemat paranevat kiivetessämme aina Alcazaban huipulle saakka. Lapset ovat reippaalla tuulella ja haluaisivat käydä myös viereisellä Gibralfaron linnoituksella. Se sijaitsee selvästi Alcazabaa korkeammalla, emmekä ota sitä tämän päiväretken ohjelmaan.

Málagan Alcazaba muistuttaa Granadan Alhambraa, mutta on huomattavasti pienempi ja vaatimattomampi. Muutamat sisäpihat arabialaisine koristeluineen edustavat Alhambrasta tuttua tyyliä, mutta kaikki on pienemmässä mittakaavassa ja loistokkuutta on vähemmän. Muutamiin huoneisiin on koottu näyttely, jossa esitellään keramiikan valmistamista ja vanhoja ruukunpalasia.

Alcazaban tutkiminen on nautinto, kun lapsetkin kiipeilevät mielellään muureilla ja ihmettelevät sisäpihojen muodostamaa sokkeloa. Päivän kohokohta on maisema kaupungin keskustan suuntaan. Jalkojen juureen levittäytyvä Málaga katedraaleineen ja vaaleine taloineen saa aidosti huokailemaan ihastuksesta, kun sen näkee ensimmäistä kertaa. En oikein saa näkymästä tarpeekseni, mutta laskeudumme lopulta alas linnoitukselta. Istumme vielä Alcazaban juurella sijaitsevan roomalaisen amfiteatterin raunioille seurailemaan ympäristössä seikkailevien kissojen touhuja.

Málagan vanhankaupungin kaduilla on miellyttävä tunnelma ja siellä täällä soivat andalusialaisen kitaran kaihoisat sävelet. Tänne olisi mukava jäädä kiertelemään pidemmäksikin aikaa. Nenään tulvii kadun varrella käristyvien kastanjoiden tuoksua. Emme malta vielä palata autolle asti, vaan pysähdymme kapealla sivukujalla huomaamaamme kahvilaan.

Meille selviää pian, että Casa Aranda on erittäin suosittu málagalaisten kohtaamispaikka. Istumme juuri vapautuneeseen ulkopöytään ja tilaamme samaa kuin muutkin, eli chocolate y churros. Tarjoilijan mukaan kaksi churroa aikuista kohden on sopiva annos. Palvelu on ripeää ja huomaavaista. Kastamme munkkitankoja kaakaomaiseen suklaakastikkeeseen. Tämä tuskin on maailman terveellisin herkku, mutta varsin maistuva ja ehdottoman espanjalainen. Casa Aranda täyttyy pian ääriään myöten ja hyväntuulinen puheensorina kuuluu kauas ympäristöön. Nautimme harvinaisen autenttisesta kahvilakokemuksesta ja poistumme Málagasta suut makeina.

Palaan Málagaan vielä toisenakin päivänä jalkapallon merkeissä. Málagan ja Leganésin pääsarjaottelu pelataan sopivasti matkamme aikaan ja olen ostanut pääsyliput valmiiksi kotijoukkueen nettisivuilta. Tutulta Camasin parkkihallilta on puolentoista kilometrin kävelymatka stadionille, mutta en halua koettaa pysäköintionneani stadionin ruuhkaisessa ympäristössä. Jalkapallostadioniksi varsin romanttisesti nimetty La Rosaleda eli Ruusutarha viettää sopivasti 75-vuotissyntymäpäiviään. Katsojille tarjotaan sen kunniaksi seuran värein koristeltua täytekakkua. Vaikka La Rosaledalla on jo ikää, se näyttää muutama vuosi sitten tehdyn remontin ansiosta uudenaikaiselta. Aivan kentän laidalta nouseva jyrkkä katsomo takaa tiiviin tunnelman.

Málaga on La Ligan keskikastin seura, joka venyi muutama vuosi sitten jopa Mestarien liigan puolivälieriin saakka. Nyt hieman alavireisesti alkanut kausi saa piristysruiskeen, kun putoamistaisteluun ennustettu Leganés jää kotijoukkueen jalkoihin. Tasaisesti alkaneen ottelun käännekohta on hieman kyseenalainen rangaistuspotku, jonka ansiosta Málaga pääsee johtoon hieman ennen taukoa. Tämän jälkeen kotiyleisö saa nautiskella ja klassinen Meksikon aalto kiertää ympäri katsomoa useaan otteeseen. Vieressäni istuvat eläkeläisherrat tosin keskittyvät lähinnä suurten maapähkinäpussiensa tyhjentämiseen. Viihdyttävän, mutta lopulta varsin yksipuolisen ottelun päätteeksi kapteeni Ignacio Camacho puskee komeasti loppunumerot 4–0. Nautin pelistä, vaikkei tunnelma lopulta ollutkaan kiihkein mahdollinen.

Kävelemme takaisin parkkihallille kuivunutta Guadalmedina-jokea seuraten. Málaga jää mieleen miellyttävänä ja eläväisenä kaupunkina, jossa on mukava nauttia leppoisista päivistä. Jari Sillanpää laulaa menevänsä Málagaan etsimään elämän kevättä. Täällä ei murjoteta, vaan sanotaan hola hola. Kyllä Jari tietää!