Päivä, jona ihastuin Zakinthokseen

Matkoilla tulee joskus päiviä, jotka jäävät poikkeuksellisen hyvin mieleen. Kerron nyt eräästä kesäisestä perjantaista Zakinthoksen saarella, jonka aikana ehdimme tavata monta sydämellistä kreikkalaista ja nähdä saaren kauneimmat paikat.

Olemme saapuneet helteiselle saarelle paria päivää aiemmin. Jostain kumman syystä Aurinkomatkojen kautta vuokrattua autoa ei saa hotellille Kalamakin kylään, vaan joudun hakemaan sen Zakinthoksen pääkaupungista Zantesta. Pieni seikkailu ei toki ole koskaan pahitteeksi, mutta olen ehtinyt edellisillä Kreikan-matkoilla tottua siihen, että vuokra-auto tuodaan aina valmiiksi hotellille.

Tilaan vastaanotosta taksin, sillä en tiedä lähimmän taksitolpan sijaintia. Huomaan heti portailla, että se olisi ollut naapurihotellin edustalla. Auto lipuu paikalle saman tien. Kookas mustapartainen mies avaa ikkunan ja huutaa iloisesti 30 seconds, super service. Juttelemme vilkkaasti koko matkan ja saan paljon vinkkejä Zakinthoksen parhaista paikoista.

Taksikuski Kostas eläytyy vahvasti muuhun liikenteeseen ja raivoaa herkästi sunnuntaikuljettajille. Puhe kääntyy urheiluun. Mies ääntää kiitettävästi kymmeniä tuttuja nimiä Ari Vatasesta Jari Litmaseen ja Mixu Paatelaisesta Rovaniemen Palloseuraan. Kostas myhäilee tyytyväisenä, kun muistan Joonas Kolkan pelanneen Ateenan Panathinaikosissa ja huomauttaa, että olen nimeni puolesta 50-prosenttisesti Mika Häkkinen. Vaikka matka Zanteen ei ole kovin pitkä, ehdimme käydä läpi politiikkaakin. Kostas vaatii drakmoja takaisin, ja pitää maahan tulevia siirtolaisia suurena ongelmana. Suomalaiset matkailijat hän toivottaa lämpimästi tervetulleiksi Kreikkaan.

Jään kyydistä autovuokraamon edustalla. Kerrostalon seinällä roikkuu lupaavalta näyttävä kyltti, mutta en ole varma mistä ovesta pitäisi mennä sisään. Kysyn neuvoa kahvilasta, josta minut ohjataan valkoiseksi maalatulle lukitulle ovelle. Ovikelloon ei kuulu vastausta, joten istun portaille odottamaan ja saan pian seurakseni punertavan kissan. Yritän soittaa saamaani numeroon, mutta saan korvaani vain kreikan- ja englanninkieliset tiedotteet siitä, ettei numero ole käytössä. Puhelimeni soi muutamaa minuuttia myöhemmin. Autovuokraamon Maria kertoo, että Europcarilla on Zantessa kaksi toimistoa ja turistit löytävät yleensä juuri sen toisen. Nuori nainen lupaa tulla paikalle saman tien, enkä joudu odottamaan varttia kauempaa.

Maria on unohtanut toimiston avaimet, joten istumme kahvilan pöytään. Hän tarjoutuu tilaamaan minulle juotavaa. Operaatio on yllättävän monimutkainen, sillä vaihtoehtoja riittää kuin Subwayssa konsanaan. Kylmää vai kuumaa kahvia? Maitoa, sokeria, kermavaahtoa tai jotain seitsemästä muusta lisukkeesta? Monen kreikaksi tulkatun vastauksen jälkeen saan eteeni tyypillisen frappén, Kreikan kesien viileän pelastuksen. Käymme lopulta sopimuspaperit läpi ja sovimme auton palauttamisesta hotellille. Maria on pysäköinyt sinisen Fordin luovasti pienelle aukiolle vilkkaan päätien läheisyyteen. Tarkistamme auton, Maria lähtee ja palaan frappén ääreen. Tuntuu mukavalta istua hetki terassilla täysin vieraassa kaupungissa. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta ja uusi automme kimaltelee keskellä aukiota avaimet huolettomasti virtalukkoon jätettyinä. Ostan vielä muutaman leivoksen mukaani, kiitän kreikaksi ja lähden kokeilemaan onneani paikallisessa liikenteessä.

Onnistun kiilaamaan sujuvasti ruuhkan sekaan, kun liikennevalo vaihtuu. Ford on tuttu merkki, mutta tämä yksilö on tainnut jo kokea parhaat päivänsä. Mittarissa riittää kilometrejä ja helteen hapertamasta ratista irtoaa murusia kämmeniin. Navigaattori auttaa suunnistamaan ongelmitta takaisin Kalamakiin. Otan vaimon ja lapset hotellilta kyytiin. Lähdemme aluksi ajelemaan kohti Laganasin kylää. Myös pieni Kalamaki elää turismista, mutta se tuntuu todella viattomalta ja hiljaiselta naapurikyläänsä verrattuna. Laganasin vilkkaiden katujen varsilta löytyy nimittäin kaikki mahdollinen kansainvälisistä pikaruokaloista keilahalleihin. Juomat virtaavat ja brittituristien nahka punottaa. Onnistumme väistämään kaikki mönkijöillä kaahailevat teinit ja jätämme Laganasin pysähtymättä taaksemme.

Saavumme pian oliivilehtojen ja pinjametsien tarjoamaan rauhaan. Tie on kapea ja mutkikas, eikä muita kulkijoita juuri näy. Kaskaiden siritys peittää kaikki muut äänet alleen. Sypressit värittävät maisemaa ja arvioimme Zakinthoksen poikkeuksellisen vehreäksi kreikkalaiseksi saareksi. Käännymme välillä uneliaaseen Limni Kerioun kylään, josta löydämme pienen bensa-aseman. Paidaton ukko tankkaa antamallani neljällä kympillä, minkä jälkeen jatkamme matkaa kohti somaa Kerin kylää ja sen lähistöllä sijaitsevaa majakkaa.

Itse majakka ei ole kummoinen nähtävyys, mutta sen vierestä avautuvat maisemat ovat vertaansa vailla. Hiljaisella paikalla on vain muutamia ihmisiä. Ostamme pienestä kioskista juotavaa. Maasto on hieman vaikeakulkuista, joten muut jäävät varjoisalle penkille, kun lähden etsimään uusia kuvakulmia läheisiltä rinteiltä. Päädyn hieman yllättäen huiman jyrkänteen reunalle. Kaiteita ei ole, joten varovaisuus on paikallaan. Sinisen ja turkoosin väreissä kimaltava meri sekä korkeat kalliot ovat huikea näky.

Mutkikas tie vie meitä pohjoiseen päin mäkisissä ja vehreissä maisemissa. Takapenkiltä alkaa kuulua valitusta nälästä, joten pysähdymme Kiliomenon kylään. Huomaamme kirkon vieressä ravintolan, jonka isäntä vilkuttelee meille jo kaukaa. Saamme mukavat paikat terassin puisen pöydän äärestä ja tilaamme kreikkalaisen keittiön klassikoita, kuten souvlaki-vartaita ja täytettyjä tomaatteja. Annosten hinnat pyörivät neljän euron kieppeillä. Isäntä tarjoaa lapsille suuren tertun viinirypäleitä. Katselemme ruokia odotellessamme lähiseudun rinteitä sekä harvakseltaan ohi kulkevia autoja. Vaikka kylän ainoa ravintola sijaitsee pääteiden risteyksessä, ei ohikulkijoita juuri ole. Zakinthos on rannikon turistikeskittymien ulkopuolella hiljainen saari, ja Kiliomeno vaikuttaa erinomaiselta paikalta aistia paikallistunnelmaa. Uusia rypäleitä ilmestyy pöytään sitä mukaa, kun edellinen terttu on syöty loppuun.

Itse ruoat ovat yksinkertaisia mutta maukkaita. Lapsetkin syövät annoksensa kokonaan. Isäntä kiertää pöydästä toiseen tarjoilemassa itse tekemäänsä viiniä. Juoma kuuluu selvästikin aterian hintaan ja sitä kaadetaan konstailemattomasti mehulaseihin. Kaikkien paikalla olevien seurueiden miehet yrittävät vuorollaan kieltäytyä autoiluun vedoten, mutta isäntä vain nauraa, ettei viini ole Kreikassa mikään ongelma. Totean valkoviinin yllättävän hyväksi, mutta kaadan loput vaimon lasiin isännän silmän välttäessä. Ravintola on sympaattinen perheyritys. Emäntä häärii keittiön kuumuudessa ja nuorempi sukupolvi hoitaa tarjoilun.

Kiliomenon kaltaiset kylät ovat ehkä loppujen lopuksi se paras syy palata Kreikkaan. Lämmin tunnelma tarttuu ja vieraanvaraisuus tuntuu aidolta ystävyydeltä. Yläkerran kaupassa myydään perheen itse tuottamaa viiniä ja oliiviöljyä sekä myös muualta hankittuja elintarvikkeita. Ostamme viidellä eurolla kaksi pulloa viiniä. Etikettejä ei ole ja muovipullot on suljettu sinisillä kierrekorkeilla. Jäämme juttelemaan pitkäksi aikaa perheen tyttären kanssa. Hänellä on saman ikäisiä lapsia kuin meilläkin. Oma tyttäremme kolauttaa päänsä hyllyn reunaan. Emäntä kiidättää saman tien molemmille lapsillemme suklaapatukat, joiden avulla itku loppuu kuin veitsellä leikaten.

Seikkailemme pieniä teitä pitkin edelleen kohti pohjoista. Ohitamme pikkukyliä ja teiden varsilla päivystäviä käsitöiden kaupustelijoita. Maisemat muuttuvat entistä jylhemmiksi. Päämääränämme on Navagion ranta, jota koristava laivanhylky löytyy lähes jokaisesta Zakinthoksen postikorttikuvasta. Haaksirikkoutunut salakuljettajien alus on saanut ruostua hiekalla 80-luvulta lähtien. Rannalle pääsee uimaan suosituilla veneretkillä, mutta tyydymme nyt korkealla jyrkänteellä sijaitsevaan näköalapaikkaan. Kerin kallioiden rauhasta ei ole tietoakaan, sillä ympärillämme kuhisee valtavasti turisteja.

Hylyn näkee kunnolla vain pieneltä parvekkeelta, jonne on pitkä jono. Jotkut kiipeilevät myös läheisille kallioille, mutta ne eivät tule pienten lasten kanssa kysymykseen. Maisema on lopulta pieni pettymys, vaikka valokuvasta tuleekin samanlainen kuin saaren mainoksissa.  Näkymä on todellisuudessa yllättävän kapea ja hylky näyttää korkealta katsottuna kovin pieneltä. Merimaisemat ovat toki muuten harvinaisen upeita.

Ajamme Volimesiin, joka vaikuttaa suuremmalta kuin useimmat ohittamamme kylät. Löydämme kylän laidalta hiljaisen ravintolan, josta lähdemme kyselemään jäätelöä. Ehdimme tuskin pysäköidä automme talon eteen, kun nuori tarjoilijatyttö jo kaappaa hölmistyneen tyttäremme syliinsä. Yksivuotias saa elämänsä pyörityksen ja loputtomasti suukkoja. Hetken kuluttua hänet on jo nostettu pöydälle tanssimaan. Isäntäperheen viisi veljestä katselevat hieman huvittuneina sisarensa riehumista suomalaislasten kanssa. Tytöt ovat niin hölmistyneitä, etteivät osaa edes vierastaa ketään. Saamme viimein jäätelöannokset tilattua ja nautimme niistä hyvillä mielin. Talon emännällä on aikaa jutella kanssamme lapsista sekä elämästä Zakinthoksella.

Palaamme Kalamakiin suorinta mahdollista reittiä. Saarella ei ole erityisen nopeita teitä, joten matka saaren halki vie noin tunnin. Pysähdymme välillä katselemaan merimaisemia ja näemme lähistöllä häämöttävän naapurisaaren Kefalonian. Mutkikas tie suoristuu, kun laskeudumme tasankoalueelle. Pelloilla näkyy muutamia vuohia ja sinne tänne on rakennettu matalia taloja. Asutus tihenee, kun lähestymme Zantea. Näemme pääkaupungin satamassa pari suurta laivaa ja ohitamme aamuisen autovuokraamon ja kahvilan. Tuntuu, kuin siellä käynnistä olisi jo ikuisuus.

Varjot pitenevät, kun saavumme Kalamakiin. Syömme iltapalaa hotellihuoneemme parvekkeella ja muistelemme päivän tapahtumia. Zakinthos ehti tarjota yhden päivän aikana paljon kokemuksia. Kauniit maisemat ja sydämelliset ihmiset saivat meidät ihastumaan tähän pieneen Joonianmeren saareen. Aivan kaikkea ei kuitenkaan ehtinyt nähdä yhdessä päivässä. Lisää Zakinthoksesta siis seuraavassa postauksessa.

---

Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.