Trabantilla maitobaariin – elämysmatka Puolan historiaan

Aloitan viime sunnuntaina päättyneestä Puolan-matkasta kertomisen reissun ikimuistoisimmalla retkellä. Krakovassa toimiva Crazy Guides tarjosi huikean aikamatkan Nowa Hutan kommunistiseen mallikaupunkiin. 

Yhteistyössä Crazy Guides

Tapaan oppaani Weronikan vuokrahuoneistomme edustalla. Kadun toisella puolella odottaa päivän menopelimme, vaaleanharmaa Trabant. Se onkin täydellinen kulkuneuvo matkallamme Puolan kommunistiseen historiaan. Jokainen kilometri Trabantilla on seikkailu, sillä koskaan ei voi tietää, kestääkö auto perille saakka. Moottorin äänet ovat omaa luokkaansa. Auto tärisee melkoisesti, kun lähdemme kurvailemaan pitkin Krakovan katuja. Weronika aloittaa kertomalla, mitä autossa ei ole. Oikeanpuoleinen peruutuspeili puuttuu, samoin bensamittari. Tankki sijaitsee konepellin alla, eli polttoaineen määrän voi tarkistaa mittatikulla. Tankatessa täytyy muistaa sekoittaa bensiiniin oikea määrä öljyä, jotta kaksitahtikone jatkaisi matkaansa. Ilma kulkee moottorista suoraan auton sisälle, joten nenään saattaa tulla varsin mielenkiintoisia tuoksuja.

Saavumme Kazimierzin kaupunginosaan, josta etsimme kyytiin vielä kahta matkustajaa. Oppaani muistuttaa, ettei auton sisälle kannata jättää mitään, koska ovia ei pysty lukitsemaan. Kadun varrelta löytyneet retkeläiset ahtautuvat takapenkille, jossa ei ole turvavöitä. Tämä on tietenkin riskitekijä Puolassa, jonka liikenne kuuluu Euroopan vaarallisimpiin. Jalankulkijatkin näyttävät ottavan yllättäviä riskejä. Luulevatko he todella, että Trabantissakin on ihan oikeat jarrut?

Lähdemme ajamaan kohti noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Nowa Hutaa. Nowa Huta eli Uusi Valimo rakennettiin kommunistiseksi mallikaupungiksi, jonka asukkaat kävivät töissä jättimäisellä terästehtaalla alueen laidalla. Krakova oli kommunistiaatteelle monin tavoin haastava kaupunki. Krakovalaiset ovat aina olleet ylpeitä kuninkaallisesta historiastaan ja perinteikkäät yliopistot ovat taanneet korkean koulutustason. Krakovassa on myös poikkeuksellisen paljon kirkkoja, joten kaduilla uskottiin mieluummin Jumalaan kuin Leniniin. Nowa Hutaa voi siis pitää jopa jonkinlaisena rangaistuksena krakovalaisille. Sen oli tarkoitus olla oma Krakovaakin mahtavampi kaupunkinsa.

Trabant herättää huomiota. Muutama ohikulkija hymyilee ja joku näyttää peukaloa. Nämä muovikuoriset menopelit olivat aikoinaan arvokasta omaisuutta. Vain noin joka kymmenennellä kaupunkilaisperheellä oli varaa Trabantiin, ja hekin joutuivat odottamaan autoaan keskimäärin kymmenen vuotta. Maaseudulla autot olivat vielä harvinaisempia. Myös puhelimet kuuluivat harvojen ja valittujen etuoikeuksiin. Kommunismin kauniissa aatteessa kaikki olivat tasa-arvoisia, mutta todellisuudessa jotkut olivat tasa-arvoisempia kuin muut. Musta pörssi kukoisti ja asioiden etenemiseen tarvittiin hyviä suhteita. Omat mielipiteet aiheuttivat ongelmia ja ihmisiä ”katosi” ajoittain teille tietymättömille.

Pysäköimme Trabantin Nowa Hutan keskusaukion reunalle. Paikalla on jo valmiiksi toinenkin Trabant sekä aito Polski-Fiat. Puolassa valmistettiin aikoinaan Fiat-autoja lisenssillä. Fiatin kuljettaja saapuu sopivasti paikalle ja asettuu hetken korjaustöiden jälkeen Trabantiakin pienemmän auton rattiin. Polski-Fiatin ääni tuo mieleen lähinnä ruohonleikkurin.

Tutkimme alueen karttaa. Katujen nimet ovat vaihtuneet ajan saatossa. Itse aukio on nykyään nimetty Yhdysvaltojen entisen presidentin Ronald Reaganin mukaan. Paikalla aikoinaan seissyt Leninin patsas kaadettiin ja myytiin lopulta ruotsalaiselle miljonäärille, joka vei sen omistamaansa High Chaparral -teemapuistoon. Aukiolla on helppo havaita, että ympyränmuotoiseksi suunnitellun Nowa Hutan rakentaminen jäi kesken. Toinen puoli alueesta paljastui sen verran upottavaksi suoksi, ettei sen kuivattamiseen riittänyt resursseja.

Jatkamme matkaa suuren mäen päällä sijaitsevalle tehtaalle. Trabant jaksaa kuin jaksaakin kiivetä ylös saakka. Vuonna 1954 avattu Vladimir Leninin terästehdas kuuluu maailman suurimpiin. Pääportin molemmin puolin sijaitsevat mahtipontiset rakennukset muistuttavat venetsialaisia linnoituksia. On helppo kuvitella, miltä työläisistä on tuntunut marssia niiden ohitse töihin. Rakennusten alkuperäinen vaalea väri on nyt tummunut ja myös aukion keskellä seisova terästehtaan jättimäinen nimikyltti on päässyt ironisesti ruostumaan.

Leninin nimi vaihtui kommunismin kaaduttua Tadeusz Sendzimiriin. Sendzimir oli puolalainen nero, joka loikkasi Amerikkaan ja auttoi länttä monin tavoin keksinnöillään. Sendzimir oli kommunistihallinnolle tabu, eikä hänestä mainittu esimerkiksi tietosanakirjoissa sanaakaan. Hän kuoli floridalaisena miljonäärinä vain muutamaa kuukautta ennen tehtaan nimen vaihtamista. Tehtaan omistaa nykyisin monikansallinen Arcerol Mittal, mutta toiminnan jatkumisen epäillään olevan vaakalaudalla.

Palaamme keskusaukion lähettyville. Trabant rullaa hämmästyttävän kovaa vauhtia alamäkeen. Oven tiivisteet eivät ole aivan kunnossa, sillä nilkoille puhaltaa jostain raosta viileää ilmaa. Meille kerrotaan, kuinka tehtaan työntekijämäärä romahti kommunismin kaatuessa ja korkea työttömyys aiheutti vakavia ongelmia. Nowa Hutasta tuli huligaanien temmellyskenttä, jonka pelottava maine levisi kauas. Ajat ovat kuitenkin parantuneet, ja alue on nykyään varsin seesteinen asuinpaikka. Eläkeläisten lisäksi seudulle on muuttanut myös paljon lapsiperheitä, jotka kokevat Nowa Hutan itselleen sopivaksi alueeksi.

Astumme sisälle Stylowa-nimiseen ravintolaan, jossa juuri mikään ei ole muuttunut ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Seinien väri, ohuet ikkunaverhot ja valkoisten pöytäliinojen päälle asetellut punaiset kaitaliinat näyttävät juuri siltä, mitä jäi mieleeni lapsuuteni matkalta Leningradista. Eräällä pöydällä seisoo pieni Leninin patsas.

Stylowa eli tyylikäs kahvila oli aikoinaan paikka, jonne mennäkseen täytyi pukeutua hyvin. Juon teetä samalla, kun katselemme kuva-albumia menneiltä vuosikymmeniltä. Iloiset ihmiset kävelevät epäilyttävän hienoissa vaatteissa Nowa Hutan siisteillä kaduilla. 1980-luvun kuvissa jonotetaan puolestaan ruokaa tyhjyyttään ammottavilta kauppojen hyllyiltä.

Kommunismin aika on edelleen arka aihe Puolassa. Leninin kuva on jouduttu äskettäin poistamaan Stylowan ikkunalta seudun asukkaiden painostuksen vuoksi. Oppaamme Weronika on syntynyt vasta kommunismin kaatumisen jälkeen, mutta menneiden vuosikymmenten perintö on ollut kaikkien nykynuorten omaksuttavissa pienestä pitäen.

Crazy Guides suhtautuu menneisyyteen näennäisen sarkastisesti. Vaikka kommunismin vuodet ovatkin monille kipeä muisto, voi menneisyydestä hakea oppia ja eväitä toisenlaiseen tulevaisuuteen. Crazy Guides ottaa menneistä vuosikymmenistä irti kaiken otettavissa olevan ja onnistuu siinä mieleenpainuvalla tavalla. Lähestymistapa on varmasti tehokas varsinkin nuorille sukupolville.

Ahtaudumme jälleen Trabantiin ja suuntaamme lähistöllä sijaitsevaan asuntoon. Matala harmaa kerrostalo edustaa kaikessa tylsyydessään tyypillistä Nowa Hutan arkkitehtuuria. Kiinni paukahtavan oven ääni kaikuu kolkossa rappukäytävässä. Oppaamme johdattaa meidät huoneistoon, jonka ovella nenään tulviva tuoksu tuo aidosti mieleen menneet vuosikymmenet. Istumme olohuoneeseen, jonka punainen sohva ei tunnu lainkaan niin pehmeältä kuin näyttää.

Katselemme Nowa Hutasta kertovan propagandafilmin mustavalkoisesta televisiosta. Hyväkuntoiset ihmiset jumppaavat, marssivat ja rakentavat taloja leveästi hymyillen. Aurinko paistaa ja elämä näyttää kaikin puolin ihanalta. Kertojan äänensävyt ovat kuin suoraan Pohjois-Korean uutistoimistolta. Erityisesti sanat Nowa Huta lausutaan joka kerta suurella innostuksella. Monihan tänne toki muuttikin, sillä ilmainen asunto ja työ terästehtaalla olivat hyviä houkuttimia. Asuntoja on yli kahdelle sadalle tuhannelle asukkaalle.

Filmi päättyy ja saamme eteemme vodkaa sekä suolakurkkuja. Tapa suolakurkun tarjoamisesta syntyi, kun pelkkien juomien nauttiminen kiellettiin. Suolakurkut olivat halvinta saatavilla olevaa ravintoa ja ne myös kätevästi peittävät vodkan jälkimaun. On tosin makuasia, kumpi oikeasti maistuu pahemmalta. Na zdrowie!

Viereisessä huoneessa on esillä aiheeseen sopivaa esineistöä sotilaskypäristä tupakka-askeihin ja oluttölkeistä suksiin. Kylpyhuoneen peilikaapista löytyy tymäköitä partavesiä, jotka tarjoavat aitoja aikakauteen sopivia tuoksukokemuksia.

Tunnistan kiteeläisten sukujuurieni ansiosta ammeeseen asetellut välineet pontikan valmistamiseen sopiviksi. Tällä lailla Puolan pojat siis keittivät omaa Juurikan tähkäänsä. Tuotannossa oli monenlaisia riskejä, sillä prosessissa sattui ajoittain hengenvaarallisia vahinkoja.

Keittiössä on esillä laaja kokoelma erilaisia kodinkoneita, joista osan kuvittelen varsin käyttökelpoisiksi. Katselen ja haistelen asuntoa vielä hetken. Kokemus on hyvin kokonaisvaltainen aikamatka menneisyyteen.

Alkaa olla jo lounasaika, joten suunnistamme perinteiseen puolalaiseen maitobaariin. Nimi ei varsinaisesti viittaa maidon juomiseen, vaan annoksissa käytettyihin meijerituotteisiin. Kommunistihallinto tuki näitä ruokaloita ja työläiset saivat syödä niissä poikkeuksellisen edullisesti. Hinnat ovat edelleen hämmentävän halpoja jopa Puolan muuhun hintatasoon nähden. Krakovassa toimii maitobaarin nimellä myös melko uudenaikaisia ravintoloita, mutta ainakin tässä Nowa Hutasta löytyvässä kanttiinissa on täysin alkuperäinen tunnelma. Jonoa riittää, kun paikallisten asukkaiden lautasille kaadetaan keittoa tai pierogeja.

Hieman pelmeneitä tai raviolia muistuttavat pierogit ovat puolalaista kansallisruokaa. Tilaamme niitä kolme annosta jaettavaksi seurueemme kesken. Täytteinä on juustoa, kaalia ja pinaattia. Maistuvasta ateriasta jää muutamia pierogeja yli, ja Weronika suunnittelee tarjoavansa ne oven suussa päivystäville vähäosaisille. Naapuripöydän täti ehtii kuitenkin apajille ensin ja kysyy lähtöä tehdessämme saisiko hän syödä tähteemme. Lämmin kohtaaminen tekee maitobaarikokemuksesta entistä autenttisemman.

Weronika kysyy, onko meillä kiirettä takaisin keskustaan. Kierros olisi periaatteessa ohi, mutta hän haluaisi esitellä meille vielä pari kohdetta lisää. Suostumme ilomielin. Pysähdymme katsomaan venäläistä tankkia, joka hallitsee jonkinlaisen sotamuseon edustaa. Tankki sopii hyvin Nowa Hutan miljööseen, muttei herätä itsessäni juurikaan intohimoa.

Viimeinen kohteemme on Arka Panan eli Luojan Arkin kirkko. Nowa Hutan asukkaat saivat rakennettua sen talkootyöllä hallinnon nuivasta suhtautumisesta huolimatta. Kymmenen vuoden urakka saatiin päätökseen toukokuussa 1977. Uskonto oli vaikea aihe kommunismin aikaan. Nowa Hutassa ei ollut alun perin ainuttakaan kirkkoa, vaikka valtaosa asukkaista olikin hartaita katolilaisia. Sittemmin Paavi Johannes Paavali II:na tunnettu Karol Wojtyla saarnasi ulkoilmaan pystytetyn ristin alla ja ajoi voimakkaasti asiaa kirkon rakentamisen puolesta. Arka Pana toimi eräänlaisena kapinan symbolina ja siellä vierailu on oiva päätös kierroksellemme Nowa Hutassa.

Sisätiloissa on vaikea kuvitella olevansa katolisessa kirkossa, sillä arkkitehtuuri tuo voimakkaasti mieleen pohjoismaisen tyylin. Kultaukset puuttuvat, eivätkä ne oikein sopisikaan tällaiseen talkootöillä koottuun rakennukseen. En jaksa innostua kaikista näkemistäni kirkoista, mutta omalaatuisessa Arka Panassa on jotain koskettavaa.

Trabant kestää hienosti takaisin Krakovan keskustaan saakka. Neljään ja puoleen tuntiin venynyt kierros on todella elävästi toteutettu johdatus Puolan historiaan ja tavallisten kansalaisten elämään. Käyttöön otetaan kaikki mahdolliset aistit, eikä tylsiä hetkiä tule lainkaan. Kierroksen aikana kuullaan valtava määrä mielenkiintoisia faktatietoja ja anekdootteja. Oppaalla on toki suuri merkitys, ja ainakin Weronika hoitaa tehtävänsä hienosti, vaikka kertookin aloittaneensa työn vasta äskettäin. Tiimissä on myös vuosien opaskokemuksen omaavia veteraaneja.

Olen kiitollinen, että minulle avattiin ovi kiinnostavaan, joskin äärimmäisen karuun aikakauteen. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta unohtumisen sijaan historiasta kannattaa hakea oppia.  Sikäli jos aihe yhtään kiinnostaa, suosittelen Crazy Guidesin kierroksia vilpittömästi. Retki oli erittäin hauska kokemus, joka jätti mieleen paljon vakavaakin ajateltavaa.

Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Crazy Guidesin kanssa. Arviot ja mielipiteet ovat omiani. Tutustu Crazy Guidesin retkivalikoimaan osoitteessa www.crazyguides.com.