Kun puhutaan Suomen kauneimmista kaupungeista, mainitaan yleensä myös Rauma. Oma kotimaanmatkailuni suuntautuu täältä Uudeltamaalta yleensä iloiseen Itä-Suomeen, joten Satakunta on jäänyt täysin käymättömäksi korpimaaksi. Kävin korjaamassa tilannetta reilu viikko sitten.
Kirjoittelin joulukuussa lähimatkakohteista, joissa pitäisi käydä. Listan läpikäynti on lähtenyt mukavasti käyntiin, sillä vuodenvaihteen Lapin-reissun jälkeen ehdin hiihtolomaviikolla ensimmäistä kertaa elämässäni Raumalle. Oli jo aikakin.
Saavumme Raumalle illan hämärtyessä. Vanhankaupungin hiljaisuus on silmiinpistävää. Vietimme pienen Suomen-retkemme edellisen yön Tampereen keskustassa, minkä jälkeen talvinen Vanha Rauma näyttää olevan kuin toisesta maailmasta. Toiselta aikakaudelta se ainakin on. Kävelemme pitkin autioita katuja, joita reunustavat puutalot huokuvat historiaa. Lumi ja jää narskuvat kenkien alla viilenevässä illassa.
Suunnistamme ensi töiksemme Wanhan Rauman KaffeBariin, josta luin houkuttelevan postauksen Live now – dream later -blogista. Pieni KaffeBar on lämminhenkinen. Pitsiliinat ja retroastiat viimeistelevät mummolamaisen tunnelman. Kuuma kaakao ja makea leivos riittävät tällä kertaa hyvin iltapalaksi matkan varrella ahmitun pizzan jälkeen. Vaikka kadut näyttävät autioilta, saapuu pimeyden keskeltä asiakkaita yllättävän moneen pöytään. KaffeBar on hyvän maineensa ansainnut. Annan erityiskiitosta aukioloajoista, sillä harva kahvila on Suomessa auki iltayhdeksään saakka. Toisessa kauniissa puutalokaupungissa Porvoossa on jäänyt muutamat kahvit juomatta, kun kahvilat sulkeutuvat viimeistään kuudelta.
Vietämme yön Hotelli Vanhassa Raumassa, jonka nimikin kertoo sijainnista Unescon maailmanperintölistalle kuuluvalla historiallisella alueella. Pääsemme ystävällisen vastaanoton jälkeen kolmen hengen huoneeseen, josta löytyy myös toivomamme lisävuode. Siisti huone on poikkeuksellisen tilava. Wc ja suihkutila eivät tosin ole aivan tältä vuosikymmeneltä. Viihdymme joka tapauksessa hyvin. Ikkunasta näkyy Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioita. Aamupala on riittävä ja ovelta voi astua suoraan Vanhan Rauman kaduille.
Tutustumme Marelaan, joka on rikkaan laivanvarustajasuvun kotimuseo. Talon nimi on periytynyt 1700-luvulla vaikuttaneelta Abraham Marelinilta. Omistajat vaihtuivat useamman kerran, kunnes laivanvarustaja Gabriel Granlund hankki rakennuksen 1800-luvun loppupuolella. Granlundin kuoltua hänen poikansa tuhlasivat perimänsä omaisuuden muutamassa vuodessa, ja Marela pakkohuutokaupattiin vuonna 1907. Talon sisätilat on säilytetty Granlundien aikaisessa asussa, mutta huonekalut eivät ole alkuperäisiä.
Menneen ajan henki on hyvin aistittavissa. Pidän erityisesti työhuoneesta, jota koristavat jykevät huonekalut, purjelaivojen kuvat, kirjoituskoneet sekä haalistunut karttapallo. Ikkunoista näkyy puutalojen reunustamalle sisäpihalle. Museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä, jotka kertovat tällä hetkellä silkinvalmistuksesta sekä Rauman päiväkotien historiasta. Museo sopii hyvin osaksi Vanhaan Raumaan tutustumista. Kiinnostavaa nähtävää on riittävästi, mutta vierailuun ei tarvitse varata valtavan pitkää aikaa. Lapsetkin jaksavat kiertää huoneet hyvin.
Jatkamme kierrostamme umpimähkään Vanhan Rauman kaduilla, joille sakeneva lumipyry luo talvista tunnelmaa. Vastaantulijat ovat harvassa varsinkin parin pääkadun ulkopuolella. Talot ovat kauniita, mutta lapset eivät innostu kovin pitkästä kävelystä. Käväisemme välillä lämmittelemässä Pyhän Ristin kirkossa. Penkit ovat tyhjillään lukuun ottamatta kuvataiteilija Kerttu Horilan luomaa naishahmoa, joka tuijottaa tyynesti alttarille päin.
Luotettava lähteemme on antanut vahvat suositukset torin laidalla sijaitsevalle Goto-ravintolalle. Goton henkilökunta on kuitenkin lähtenyt hiihtoloman viettoon, joten joudumme valitsemaan jonkun muun lounaspaikan. Minut tunteville ei liene yllätys, että isken silmäni Kauppakadun varrella sijaitsevaan Osteria da Filippoon. Aito italialainen ilahduttaa aina.
Filippon sisustus on sujuvaa jatkoa edellisiltaiselle KaffeBarille, sillä suurta yhtenäistä tilaa ei ole. Kalusteet ovat keskenään erilaisia niin koon kuin väriensäkin puolesta, mutta se ei haittaa. Kodikas sekamelska toimii hyvin. Ruokalistaa hallitsevat pizza ja pasta. Ravintolan itse tehty tuorepasta maistuu koko perheelle. Kastikkeiden raaka-aineet ovat yhdistelmä lähiruokaa ja Italiasta tuotua, aivan kuten omassa kotikeittiössämmekin. Jälkiruoaksi voi valita esimerkiksi italialaista jäätelöä. Valikoima on melko suppea, mutta laadukas. Itselleni riittää, että sitruunaa on tarjolla. Filippo on avoinna neljänä päivänä viikossa keskiviikosta lauantaihin. Myös koiravieraat ovat tervetulleita sisään.
Vanha Rauma antoi ensikertalaiselle erittäin positiivisen kuvan itsestään, sillä kehuttu puutaloalue on ilahduttavan laaja. Toivon palaavani mukulakivikaduille kesällä, jolloin kaupunki lienee parhaimmillaan. Sopivaa jatkoa Marelassa käynnille olisi Kirstin talossa sijaitseva merimiehen kotimuseo, joka on avoinna vain kesäisin. Haluaisin myös katsella maisemia vesitornista ja maistaa meritunnelmaa. Raumalle tultaessa toivotetaan ol niingon gotonas – ja uskoisin jo toisella kerralla olevani kuin kotonani.
Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.
6 Comments
Taas muistutus, että Raumalla pitäisi käydä! Harmittaa, että en tajunnut vierailla tuolla silloin, kun vielä asuin samassa maassa. 🙂
Suosittelen Raumaa, jos sopiva tilaisuus joskus tulee. Mullakin meni melkein 40 vuotta, ennen kuin tajusin mennä sinne, vaikkei matkaa ole kuin reilut 3 tuntia suuntaansa. 🙂
Tervetuloa tänne vaan kaikki sankoin joukoin! 🙂 Olipa upea postaus, Mika, ja kiitos myös linkkauksesta. Seuraavalla kerralla suosittelen käymään myös merimuseossa, vaikka se ei ihan Vanhassa Raumassa olekaan (tosin ei kaukanakaan, kuten ei mikään täällä). Siitäkin löytyy oma postauksensa: http://livenowdreamlater.net/2015/05/14/turistina-omassa-kotikaupungissa-kohteena-rauman-merimuseo/
Kesällä tosiaan meri ja saaristo tuovat aivan valtavasti lisää tekemistä. Vesibusseilla pääsee ainakin Kuuskajaskarin linnakesaareen ja Kylmäpihlajan majakalle. Sammallahdenmäkikin on huomattavasti mukavampi vierailla kesäaikaan (Suomen ainoa kahden maailmanperintökohteen kaupunki, joten Jennin kyllä kannattaisi tulla poikkeemaan! 😉 ). Mulla on muuten iso kasa rauniokuvia odottamassa postausta, kiitos muistutuksesta!
Kiva, että viihdyit! 🙂
Kiitos Saana, tässä oli taas hyviä vinkkejä! Merimuseo näyttää mielenkiintoiselta, täytyypä käydä katsomassa sitten seuraavalla kerralla. Huomasin Sammallahdenmäen Unescon listalta, mutta vesibusseihin en ollut ehtinyt vielä tutustua. Käväisin nyt Kylmäpihlajan nettisivuilla ja kiinnostuin kovasti veneretkestä. Lapsetkin varmaan tykkäisi, kun Muumitkin on purjehtineet pienelle majakkasaarelle. Eli uhkaavasti näyttää tosiaan siltä, että Raumalle pitää palata kesällä uudelleen 😀
Edellä tulikin kohteita lueteltua ihan kohtuudella, ehkä nyt jonkun Kiikartorn:in vois lisätä ja sitten toki löytyy mm. noita merenrantaterasseja, kuten Poroholma, Merijakamo ja niissä siis muutakin kuin A-oikeudet. Jos taas tapahtumista oot kiinnostunu, niin heinäkuun lopulla meillä on Pitsiviikko ja sillon on kyllä sit aina monenmoista ohjelmaa – suosittelen! 🙂 Ainut miinus Pitsiviikon aikana lienee majoitustilojen loppuminen kesken. Ajoissa on siis varattava, jos tänne silloin mielii, etenkin kun viikko lähenee loppuaan. Ja ehdottomasti turistien on maistettava paikallista ruokaa – lapskoussia! 😉 Nimi tai ulkonäkö ei kaikkia houkuta, tiedän! Mutta oikeasti on ihan hyvää. Sanoisinko, että maku on vähän kuin lihakeitossa. Pitsiviikolla sitä saa ainakin Marttojen myymänä, vuoden mittaan aina välillä ainakin joistain ravintoloistakin.
Kiitos vinkeistä Taina! Otan nämä kaikki talteen seuraavaa kertaa varten. Ohjelmaa alkaa siis kertyä pidemmällekin reissulle. Rauman ja Pitsiviikon olen aina yhdistänyt toisiinsa, katsotaan sopiiko tulevana tai jonain muuna kesänä aikatauluun. Maistan lapskoussia heti, kun tilaisuus tulee! 🙂