Etelä-Italiassa Basilicatan alueella sijaitseva Matera on taatusti yksi maan erikoisimmista kaupungeista. Vanhankaupungin osittain kiveen hakatut asumukset eli sassit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Kiehtovaa kaupunkikokemusta ei onnistunut pilaamaan edes yksi Italian surkeimmista ravintoloista.
Sain tietää Materasta ensi kertaa, kun selailin joskus parikymmentä vuotta sitten Maailman ympäri -kirjasarjaa lapsuudenkotini sohvalla. Raunioitunutta kivikaupunkia esittävän kuvan alla kerrotaan seuraavaa: ”Puoliksi kallioon hakattuja asumuksia (sasso) Materan kaupungissa, Italian köyhimpiin kuuluvassa Basilicatan maakunnassa. Paikallisen sananparren mukaan seutu on niin takapajuista, ettei edes Kristus viitsinyt taivaltaa sinne asti, vaan jäi Campanian puolelle Eboliin.”
Kirjan painamisen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Kristuskin saapui Materaan Mel Gibsonin ohjaaman The Passion of the Christ -elokuvan kuvausten ajaksi. Maiseman voi helposti uskoa olevan lähempänä muinaista Jerusalemia kuin 2000-luvun Italiaa. Matalien sasso-talojen sisätilat jatkuvat kallioiden sisään. Slummimaisia asumuksia on viime vuosina kunnostettu asuinkelpoisiksi ja paikalle onkin muuttanut monenlaista väkeä taiteilijoista ja käsityöläisistä lähtien. Ikiaikaista kaupunkikuvaa pieni pintaremontti ei kuitenkaan ole pilannut.
Ajamme Materaan kumpuilevien peltoalueiden halki. Ohitamme Pugliasta tullessamme valtavia kirsikkaviljelmiä, jotka ovat huhtikuussa parhaassa kukassaan. Mielikuvani Materasta on täynnä kiveen hakattuja asumuksia, mutta päädymme aluksi kaupungin nykyaikaiseen keskustaan. Hetken harhailun ja pysäköintiongelmien jälkeen pääsemme viimein suunnistamaan kohti oikeaa aluetta.
Ihastumme heti vanhan kaupunginosan kapeisiin kujiin. Rinteille rakennettujen pienten talojen muinainen labyrintti näyttää poikkeukselliselta kokonaisuudelta. On helppo uskoa, että tämä on Italian pisimpään asuttuja alueita. Haluaisin ikuistaa kaikki mahdolliset kuvakulmat ja tutkia jokaisen vastaan tulleen sivukujan. Päädymme välillä suurelle Piazza Vittorio Venetolle, jonka ympärillä kohoaa mahtipontisia rakennuksia.
Valitsemme sattumalta lounaspaikaksemme Sedile-aukion laidalla sijaitsevan Il Boccone del Musicistan. Odottelemme ovensuussa pöydän siivoamista. Ilmoitetut pari minuuttia venyvät huomattavasti, mutta italialainen aikakäsitys on aina suurpiirteinen. Emme siis ymmärrä poistua paikalta, vaan pääsemme lopulta alakertaan seuraamaan laiskaa leivänmurujen pyyhkimistä. Nappaan omatoimisesti käsiini repeytyneen ruokalistan, joka jää ainoaksemme.
Näemme muissa pöydissä houkuttelevia pizzoja, joita pääsemme tilaamaan pitkän odottelun jälkeen. Pizzauuni ei ole enää tässä vaiheessa lämpimänä, joten meidän täytyy keksiä nopeasti muita vaihtoehtoja. Anoppi haluaisi lasillisen valkoviiniä, mutta ”a glass of white wine” on täällä täysin tuntematonta kieltä. Tulkkaan tilauksen italiaksi. Viini tulee mehulasissa ja kaverini olut kruunukorkilla suljetussa pullossa. Korkin avaamista täytyy pyytää erikseen, kunhan tarjoilija seuraavan kerran ilmestyy näköpiiriin.
Ruoat saapuvat yllättävän nopeasti. Ainoa ongelma on veitsien ja haarukoiden puuttuminen. Aterimet ovat kuulemma pesussa, joten joudumme odottamaan niitä ruokien jäähtyessä lautasilla. Tilasimme lapsille yhteisen pasta-annoksen. Annokset ovat aina tulleet kahdelle lautaselle jaettuna niissä kymmenissä ravintoloissa, joissa olemme tyttöjen kanssa syöneet. Ei kuitenkaan täällä, sillä tiskaus taitaa todellakin olla vielä kesken. Moni olisi varmasti häipynyt kesken kaiken muualle, mutta me haluamme seurata tragikoomiseksi kääntyneen näytelmän loppuun. Joudun myös rehellisyyden nimissä myöntämään, että itse ruoka on ihan kelvollista. Jään silti miettimään palvelun vastahakoisuutta. Ilmeisesti täällä luotetaan siihen, ettei turisti palaa samaan kaupunkiin toistamiseen. Tripadvisor vahvistaa, ettemme ole ainoita tyrmistyneitä. Seuraavalla kerralla maltan tarkistaa suuntaa antavan ravintola-arvion puhelimestani ennen sisälle astumista.
Kävely pittoreskissa Materassa saa lounaan unohtumaan nopeasti. Ihailemme rinteille kohoavaa kaupunkia samalla, kun laskeudumme portaita pitkin alaspäin. Kierrämme mäkeä ympäri ja näemme entistä hienompia maisemia. Saavumme syvän rotkon reunalle. Kaukana alhaalla virtaa pieni joki. Laakson toisella puolella näkyy luolia, joita niitäkin on ilmeisesti käytetty joskus asumiseen.
Saavumme lopulta San Pietro Caveoson kirkolle. Kaukana edessäpäin näyttäisi olevan lisää sasso-taloja, mutta emme jatka matkaa sinne saakka. Kiipeämme vielä pienen kukkulan päälle ihailemaan Materaa. Rinteille rakennettujen vanhojen talojen kokonaisuus jää mieleen pitkäksi aikaa.
Oikaisemme yllättävän lyhyttä reittiä pitkin takaisin autoille päin. Kaunis lauantaipäivä on kyllä houkutellut paikalle matkailijoita, mutta turismi ei esiinny katukuvassa häiritsevästi. Jos ei Kristus viitsinyt vaeltaa tähän sykähdyttävään kaupunkiin, niin ei nähtävästi liian moni ulkomaalainen turistikaan.
Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.
2 Comments
Upean näköinen kaupunki! Unescon maailmanperintökohteena tuo pitääkin laittaa muistiin, en ollut aikaisemmin tuollaisesta paikasta kuullutkaan.
Melkoinen farssi teidän ruokailuhetki. Onneksi normaalisti Italiassa ravintoloissa osataan!
Matera on harvinaisen upea. Samalla reissulla tuli nähtyä yhteensä neljä Unesco-kohdetta Etelä-Italiassa. Casertan palatsista jo kirjoitinkin, Castel del Monten linnasta ja Alberobellon kaupungista joskus myöhemmin. Ruokailu meni huumorin puolelle. Olen matkustellut Italiassa niin paljon, ettei yksittäiset kokemukset muuta mitenkään käsitystä ristiriitaisesta suosikkimaastani. Ikävää kuitenkin, jos joku Italiaan ensi kerran matkustava joutuu kokemaan vastaavaa.