Hyppää sisältöön

Prinsessaksi Puolaan? Koe linnaseikkailu!

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 15.08.2013
Puolan viehättävistä linnoista löytyy rutkasti historiaa, menneiden aikojen rakennustaidetta sekä mielenkiintoisia museoita.

Linnaseikkailu sopii koko perheelle

Pieni linnaseikkailu piristää kulttuuripainotteista kaupunkilomaa Puolassa ja viihdyttää varmasti koko perhettä. Samalla historiallinen miljöö auttaa hahmottamaan, millaista elämänmeno on menneinä vuosisatoina ollut prinsseille, prinsessoille tai tavallisille alamaisille.

Wawel on Puolan tunnetuin linna

Wawelin kuninkaallinen linna sijaitsee samannimisen kukkulan huipulla Krakovassa. Huipulta avautuu kaunis näkymä kaupunkiin ja alhaalla virtaavalle Veiksel-joelle. Nähtävää riittää toki myös itse linnassakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänä päivänä Wawelin linnaa leimaavat kaunis katedraali, avara linnanpiha sekä lukuisat korkealle kohoavat tornit. Linnan nykyinen ulkoasu on peräisin 1500-luvun uudelleenrakennuksesta, joskin valtavaa rakennelmaa on vuosien varrella jouduttu värikkäiden sattumusten myötä hieman paikkailemaan.

Krakova, kuva: Kalle Jokinen

Historiasta kiinnostuneelle linnan museo on antoisa kokemus. Näytillä on kaikkea aina kengistä koruihin sekä tuopeista ja talismaaneihin. Erityisen mielenkiintoisia ovat sodankäyntiin keskittyvät huoneet, joissa aseteknologian kehitys kehäistä kivääreihin on esitetty hyvin havainnollisesti.

Niedzican linna hurmaa kauneudellaan

Lähellä Slovakian rajaa, reilun sadan kilometrin päässä Krakovasta sijaitseva Niedzican linna on yksi maan valokuvauksellisimmista ilmestyksistä. Pieniny-vuoristoon rakennettu linna kurottaa ylväästi Czorsztyn-järven yläpuolelle. Aurinkoisena päivänä näkymä Dunajec-joen padolta linnalle on pysäyttävä.

Niedzican linna pystytettiin 1300-luvun alkupuolella muinaisen linnakkeen paikalle. Alkuperäisestä rakennelmasta on edelleen jäljellä muutama kellarihuone, joiden lisäksi linnan museossa voi ihailla historiallisia esineitä, maalauksia ja huonekaluja. Niedzica on oiva kohde myös aarteenetsijälle, sillä legendan mukaan linnaan on piilotettu inkojen kulta-aarre.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mieluisin tapa tutustua linnaan on hypätä pienen risteilijän kyytiin. Järveltä käsin katsottuna linnan kokoluokan hahmottaa paremmin ja ympäröivä luonto pääsee oikeuksiinsa. Samaisella risteilyllä tutustutaan myös järven toisella puolella sijaitsevaan Czorsztyn linnaan, joka yhdessä Niedzican kanssa vastasi alueen puolustuksesta menneinä vuosisatoina.

Maailmanperintökohde Malbork

Saksalaisen ritarikunnan rakentama Malbork on keskiaikaisen linnan perikuva. Goottilaistyylisten tiilirakennusten kompleksi on pinta-alaltaan maailman suurin linna, joka on noteerattu myös Unescon maailmanperintökohteiden listalla.

Malbork

Edellä mainittujen museoiden tapaan myös Malborkissa on mahdollista sukeltaa museoiden maailmaan. Moninaisissa näyttelyissä kierreltävää riittää vaikka päiväkausiksi. Malborkin linnan erikoisuutena voidaan pitää opastettua yökierrosta, joka johdattaa vierailijan Saksalaisen ritarikunnan historiaan kauniisti yövalaistussa linnassa.

Vain parinkymmenen kilometrin päässä Itämerestä sijaitseva Malbork on helppo vierailukohde Pohjois-Puolassa matkaavalle. Gdansk on lähialueen kaupungeista tunnetuin ja Baltiastakin matka Malborkiin taittuu suhteellisen sutjakkaasti.

Teksti: Kalle Jokinen
Kuvat: Kalle Jokinen, SXC

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Gdanskin 15 parasta nähtävyyttä – tiesitkö, mitä kaikkea kaupungissa voi tehdä?

Puolan nähtävyydet

Puolan parhaat nähtävyydet – 10 paikkaa, jotka tekevät matkasta unohtumattoman

Varsova, Puola

Mikä Puolan kaupungeista sopii sinulle? Vertaa kaupunkilomat Gdanskiin, Krakovaan ja Varsovaan

Wroclaw, Puola

Finnair avaa uuden lentoreitin Puolaan: lennot Wroclawiin alkavat kesällä 2024

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja