Näin pärjäät Yhdysvalloissa – 10 huomiota amerikkalaisesta tapakulttuurista

1. Näin tervehdit Yhdysvalloissa
Amerikkalainen kulttuuri on suomalaiselle samaan aikaan tuttu ja vieras. Monissa asioissa toimitaan samoin kuin Suomessakin, mutta silti kaikki on toisin. Juhlaperinteet ja arkiset tavat on nähty sadat kerrat elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Yhdysvalloissa on merkittäviä alueellisia eroja. Liberaaleja osavaltioita kuten Kaliforniaa, New Yorkia, Massachusettsia ja Havaijia ei voi verrata keskilännen tai etelän konservatiivisiin alueisiin. Lisäksi jo pelkät sääolot vaikuttavat paikalliseen kulttuuriin.
Yhdysvalloissa kohtaamiset tapahtuvat yleensä hyvin samalla tavalla kuin Suomessakin. Voit tervehtiä uusia tuttavuuksia kättelemällä ja esittelemällä itsesi. Pelkän tervehdyksen lisäksi Yhdysvalloissa kysytään aina kuulumisia: How are you? Tähän ei odoteta pitkää – tai edes rehellistä – vastausta.
2. Amerikkalaiset hyvänpäiväntutut
Amerikkalaiset taitavat kevyen small talkin paremmin kuin yksikään toinen kansallisuus. Kuulumisia vaihdellaan helposti jokapäiväisissä kohtaamisissa, eivätkä paikalliset arkaile jakaa pieniä kehuja.
Yhdysvalloissa on tyypillistä heittää ilmoille kommentteja siitä, kuinka pitäisi syödä yhdessä lounasta, soitella tai tavata uudelleen uusien tuttavuuksien kanssa. Tosi asiassa hyvänpäiväntuttavuudet harvoin etenevät pintaa syvemmälle.
Vaikka amerikkalaiset ovat ystävällisiä ja avoimia, on heidän lähipiirinsä lopulta varsin pieni. Asiaa selittää työkeskeinen kulttuuri: amerikkalaisilla on yksinkertaisesti hyvin vähän vapaa-aikaa, jota riittäisi perheen, harrastusten, lähimpien ystävien ja arjen velvoitteiden yli.
3. Juhlapäivät ovat tärkeitä Yhdysvalloissa
Amerikkalaisessa kulttuurissa juhlapyhät ovat tärkeitä. Koska lomia myönnetään Yhdysvalloissa vain vähän, jaksottavat pyhäpäivien pitkät viikonloput ja ylimääräiset vapaapäivät amerikkalaista kalenterivuotta. Joulun lisäksi vuoden kohokohtia ovat marraskuinen kiitospäivä, toukokuinen Memorial Day, heinäkuinen itsenäisyyspäivä sekä syyskuinen Labor Day.

Vuoden kaupallisimpia juhlia ovat Yhdysvalloissa joulu sekä lokakuinen Halloween. Talot ja pihat koristellaan hyvissä ajoin, ja kaupat myyvät teemaan sopivaa rekvisiittaa viikkotolkulla.
Lue myös: Tunnetko amerikkalaiset juhlapäivät ja perinteet? 5 esimerkkiä – katso, mikä osuu lomallesi
4. Perhesuhteet ja deittailu
Perhe on amerikkalaisille tärkeä, mutta perheenjäsenet ja sukulaiset asuvat usein pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Ei ole harvinaista, että perheet kokoontuvat yhteen vain muutaman kerran vuodessa.
Lapsiperheissä kouluikäisillä ja teini-ikäisillä on vähemmän vapautta kuin Suomessa. Vanhemmat kuljettavat suomalaisen näkökulmasta isojakin lapsia lähes joka paikkaan. Lapset viettävät paljon aikaa koulussa, jossa järjestetään myös oppituntien ulkopuolista harrastustoimintaa.
Amerikkalainen deittailukulttuuri on rantautunut hiljalleen myös Suomeen. Moni tietääkin, että Yhdysvalloissa on hyväksyttyä tapailla useampia eri henkilöitä samaan aikaan. Suhteen syventyessä seurustelun aloittamisesta sovitaan sanallisesti, jolloin muut tapailusuhteet loppuvat.
5. Politiikka jakaa kansan kahtia
Ilmapiiri Yhdysvalloissa on poliittisesti tulehtunut. Siinä missä moni suomalainen ei osaa täysin ilmaista puoluekantaansa, on amerikkalaisille yleensä päivänselvää ovatko he liberaaleja demokraatteja vai konservatiivisia republikaaneja.

Yhdysvalloissa tulenarkoja poliittisia kysymyksiä ovat esimerkiksi siirtolaiset, rotukiistat ja rasismi, aselait, poliisiväkivalta, aborttilait ja ilmastonmuutos. Juuri nyt kansan voi jakaa helposti kahtia presidentti Donald Trumpin kannattajiin ja vastustajiin. Poliittiset mielipide-erot aiheuttavat jopa välirikkoja perheiden ja muiden yhteisöjen sisällä.
6. Isänmaalliset amerikkalaiset
Valtaosa amerikkalaisista pitää Yhdysvaltoja maailman parhaana maana ja supervaltana, jonka tarjoamien puitteiden ja mahdollisuuksien kanssa muut maat eivät voi edes kilpailla. Oma lukunsa ovat amerikkalaiset patriootit, joiden arvoja kuvastaa hyvin koti, uskonto ja isänmaa.
Samaan aikaan Yhdysvalloissa on syntynyt kriittinen liberaalien joukko, joka vastustaa amerikkalaista politiikkaa rajusti. Vermontin senaattori, demokraattisen puolueen Bernie Sanders on usein nostanut Suomen mallin esimerkiksi etsiessään vaihtoehtoisia ratkaisuja ongelmien selättämiseen.
Stereotypia yksinkertaisista amerikkalaisista, jotka eivät ole Suomesta kuulleetkaan, on hieman liioiteltu. Monet koulutetut amerikkalaiset osaavat käydä jonkinlaista small talkia Suomesta, liittyi se sitten revontuliin tai koulutusjärjestelmään.
7. Miten uskonto näkyy Yhdysvalloissa?
Valtaosa amerikkalaisista – yli 70 prosenttia – on kristittyjä. Seuraavaksi suurimmat uskonnot ovat juutalaisuus ja islam. Monille amerikanjuutalaisille juutalaisuudessa on kuitenkin kyse enemmän kulttuurista kuin uskonnollisten rituaalien noudattamisesta.
Uskonto näkyy amerikkalaisten arjessa enemmän kuin Suomessa. Amerikkalaiset saattavat osallistua kirkon toimintaan ja toivottaa jumalan siunausta vaikka kaupan kassalla. Räikeimmillään konservatiiviset uskonnolliset arvot näkyvät etelävaltioissa alueella, jota kutsutaan Raamattu-vyöhykkeeksi.

Uskontojen moninaisuuden takia Yhdysvalloissa on korrektia käyttää joulun aikaan toivotusta Happy Holidays. Tämä sopii kaikille joulua, hanukkaa ja muita vuodenvaihteen juhlia viettäville ihmisille.
8. Kalliista koulusta lomattomaan uraputkeen – amerikkalainen työkulttuuri
Koulutukseen suhtaudutaan Yhdysvalloissa kunnianhimoisesti. Jo alakouluikäiset lapset miettivät tavoitteitaan korkeakoulujen suhteen, ja vanhemmat siirtävät rahaa college-kassaan. Toisaalta ongelma-alueilla koulut jäävät monilta kesken varhaisessa vaiheessa.
Varakkailla perheillä on mahdollisuus lähettää lapsensa parempiin kouluihin, kun taas vähävaraisten perheiden lahjakkaiden lasten on työskenneltävä määrätietoisesti stipendiä varten. Moni amerikkalainen yliopisto-opiskelija valmistuu 100 000 dollarin opintolainat harteillaan.
Yliopistoon mennään Yhdysvalloissa yleensä jo 18-vuotiaana. Neljän vuoden jälkeen nuoret astuvat armottomaan työelämään, jossa menestyjän on tahkottava pitkää päivää. Kahden viikon vuosiloma jää monelta käyttämättä, sillä työnantajan edessä ei haluta näyttää laiskemmalta kuin kollegat.
9. Amerikkalainen tippisysteemi
Amerikkalaiseen tippaukseen totuttelu vie matkailijalta aikansa. Yhdysvalloissa on tapa jättää juomarahaa kaikille palveluammateissa oleville henkilöille tarjoilijoista kampaajiin ja valet-parkkipalvelun autonpysäköijiin. Sopiva juomaraha on 15–25 prosenttia laskun loppusummasta.
Tippikulttuuri on syntynyt Yhdysvaltoihin siksi, että monissa palveluammateissa palkat ovat matalat. Tipit muodostavat merkittävän osan asiakaspalvelijoiden toimeentulosta. Käytännössä asiakas maksaa siis osan työntekijöiden palkasta.

Tippeihin saa parin viikon lomalla menemään helposti sievoisen summan rahaa, jos syö kaikki ateriat pöytään tarjoiltuna. Esimerkiksi 60 dollarin ravintolalaskuun lisätty 20 prosentin tippi on 12 dollaria. Pikaruokaravintoloissa ja take away -paikoissa ei ole pakko jättää tippiä.
Oli juomarahakulttuurista sitten mitä mieltä hyvänsä, ei se Yhdysvalloissa ole oma valinta. Jos ei ole valmis tippaamaan, ei kannata myöskään mennä ravintolaan. Juomarahan voi usein lisätä korttimaksuun, mutta mukana kannattaa pitää dollarin seteleitä pienempiä tippejä vaativia tilanteita varten.
10. Lahjan kanssa kylään
Jos sinut kutsutaan amerikkalaiseen kotiin, voit toimia aivan kuten Suomessakin kyläillessä. Viemisiksi sopivat samat asiat kuin kotimaassa: kukkakimput, suklaarasiat, viinipullot.
Amerikkalaiseen isäntäperheeseen muuttavat vaihto-oppilaat voivat viedä lahjaksi suomalaisia design-tuotteita tai vaikka valokuvakirjan Suomesta. Herkuista parhaiten toimii suklaa, sillä Yhdysvalloissa ei ole samanlaista valikoimaa konvehtirasioita ja suklaalevyjä kuin Suomessa.
Salmiakkia voi viedä maistiaisen verran, mutta sitä on turha lahjoittaa pussikaupalla: amerikkalaiset eivät tule pitämään siitä. Suomalaista Pandan lakritsia myydään myös Yhdysvalloissa.
Lue myös: Mikä amerikkalainen kaupunki sopii sinulle? 10 kohdetta Yhdysvalloissa
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







