Hyppää sisältöön

Miksi Alankomaat tunnetaan paremmin Hollantina? Tässä syy nimisotkuun

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 21.04.2023
Alankomaat ja Hollanti tuntuvat tarkoittavan samaa asiaa. Näin ei kuitenkaan ole.

Kumpi on oikein – Alankomaat vai Hollanti?

Oletko sinäkin joskus joutunut miettimään, pitäisikö Alankomaista käyttää nimeä Alankomaat vai Hollanti? Tai ihmetellyt, mistä kaksi täysin erilaista mutta samaa tarkoittavaa nimeä ovat peräisin?

Asiaa ei enää tarvitse ihmetellä: Alankomaat otti vuonna 2020 voimaan käytännön, jonka myötä maan virallisena nimenä käytetään ainoastaan Alankomaita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muutos tarkoittaa sitä, että esimerkiksi paikalliset yhtiöt, yliopistot ja suurlähetystöt saavat käyttää ainoastaan nimeä Alankomaat. Myös maan virallisen matkailulogon teksti Holland muutetaan muotoon Netherlands tulppaanisymbolin kera.

Nimihämmennys juontaa juurensa 1800-luvulle, jolloin Alankomaista oli tullut kuningaskunta. Alankomaiden matkailusivuilla selitetään, etteivät Hollanti ja Alankomaat itse asiassa oikeasti edes tarkoita samaa asiaa – muuta kuin puhekielessä.

Alankomaat koostuu yhteensä 12 provinssista. Hollanniksi kutsuttu alue puolestaan käsittää vain kaksi provinssia, Noord-Hollandin ja Zuid-Hollandin.

Entä miten kaksi provinssia sitten onnistui tekemään nimensä synonyymiksi kokonaiselle maalle? Holland.com kertoo, että nämä provinssit olivat suurimpia vaikuttajia Alankomaiden talouteen ja vaurauteen. Niissä oli myös suurin väkiluku.

Hiljalleen nimi hiipi käyttöön ja vakiintui. Muualla Euroopassa asiaan saattoi liittyä hieman hämmennystäkin, sillä ihmiset eivät olleet varmoja, kumpi nimi oli oikea. 1900-luvulla Hollanti oli jo päätynyt viralliseen käyttöönkin Alankomaiden ohella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kohti kestävämpää turismia Amsterdamissa

Vuoden 2020 nimimuutos on osa Alankomaiden matkailunedistämiskeskuksen kampanjaa, jonka tarkoituksena on kehittää matkailua kestävämpään suuntaan.

Amsterdam on yksi niistä eurooppalaisista kohteista, jotka kärsivät liikaturismista. Kaupungilla onkin ollut varaa ottaa käyttöön yksi Euroopan korkeimmista turistiveroista.

Alankomaat on toivonut halpalentojen hinnoittelun järkeistämistä. Pilkkahintaan myydyt liput ovat tehneet Amsterdamista suositun bile- ja polttarikohteen ja edesauttaneet sen hieman paheellista mainetta. Myös Suomesta pääsee Amsterdamiin edullisesti, sillä peräti kolme yhtiötä liikennöi kaupunkiin suoria lentoja.

Amsterdamissa on jo otettu askelia vastuullisemman matkailun suuntaan. Kaupungissa on muun muassa kielletty uusien hotellien rakentaminen sekä turisteille tarkoitetut kierrokset punaisten lyhtyjen alueelle.

Lue myös: Miten kuuluisat kaupungit saivat nimensä? Katso nopeat selitykset 10 tutulle kohteelle

Lähteet: Holland.com, Metro.co.uk, Sydney Morning Herald
Kuva: Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Amsterdamin tärkeimmät nähtävyydet

Amsterdamin parhaat nähtävyydet – 17 paikkaa, jotka haluat kokea

Suorat lennot Rovaniemeltä Amsterdamiin

Suorat lennot Rovaniemeltä Amsterdamiin – KLM avaa uuden reitin joulukuussa

Amsterdam

Amsterdamin hotellit – lue vinkit erilaisille matkailijoille ja löydä oma suosikkisi

Kesäinen ja vehreä maisema Amsterdamin taloihin

Tampereen lentotarjonta monipuolistuu kerralla: seitsemän uutta Euroopan-kohdetta kesäksi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja