Hyppää sisältöön

Oletko kuullut tästä paikasta? Aavekaupunki jätettiin palamaan – savunnut jo yli 50 vuotta

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 18.02.2019
Tiesitkö, että tulipalo voi jatkua vuosikymmeniä? Pennsylvanialainen kaivoskaupunki autioitui yli 50 vuotta sitten alkaneen tulipalon myötä.

Menestyneestä kaivoskaupungista aavekaupungiksi

Miltä tuntuisi vierailla autioituneessa aavekaupungissa? Yhdysvalloissa Pennsylvanian osavaltiossa sijaitsevaan Centralian aavekaupunkiin ei päädy vahingossa, sillä kaupunkiin johtava valtatie 61 on suljettu. Centralian postinumero ei ole käytössä, eikä kaupunkia ole virallisesti enää olemassa.

Aikaisemmin Centralia oli menestyvä, noin kahden tuhannen asukkaan kaupunki, mutta nykyään entisestä loistosta on jäljellä enää savuava aavekaupunki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaivoskaupungilla meni hyvin vuoteen 1962 asti, kunnes eräänä toukokuisena yönä jätehuollon työntekijät polttivat roskia kaivoksen sisäänkäynnin lähistöllä. Tuli levisi kaivokseen, ja sytytti kaupungin maaperässä olevan hiilen palamaan.

Tulipalo voi kestää jopa 250 vuotta

Sammutustyöt epäonnistuivat lukuisista yrityksistä huolimatta, ja lopulta tuli päätettiin jättää sammumaan itsekseen. Kaupungin maaperässä on runsaasti hiiltä, ja sen arvioitiin palavan pahimmillaan 250 vuotta. Yli 50 vuoden jälkeen maasta nousee edelleen savua ja lopusta ei ole tietoa.

Valtaosa Centralian asukkaista päätti aluksi jäädä kaupunkiin savusta huolimatta, mutta korkeat häkä- ja hiilidioksidipitoisuudet ajoivat suurimman osan heistä nopeasti muualle.

Vuonna 1984 osavaltio maksoi kaupunkilaisille muuttoavustuksia, ja yritti vuonna 2009 häätää viimeisetkin asukkaat pois. Siitä huolimatta Centraliassa on edelleen kourallinen asukkaita. Vaikka valtatie 61 ei enää vie aavekaupunkiin, pääsee Centraliaan naapurikaupunki Ashlandista kulkevaa tietä pitkin.

Teksti: Inka Khanji
Kuva: Flickr / Douglas Muth

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja