Kuva: Flickr / Douglas Muth
Centralia, Pennsylvania

Oletko kuullut tästä paikasta? Aavekaupunki jätettiin palamaan – savunnut jo yli 50 vuotta

Tiesitkö, että tulipalo voi jatkua vuosikymmeniä? Pennsylvanialainen kaivoskaupunki autioitui yli 50 vuotta sitten alkaneen tulipalon myötä.

Menestyneestä kaivoskaupungista aavekaupungiksi

Miltä tuntuisi vierailla autioituneessa aavekaupungissa? Yhdysvalloissa Pennsylvanian osavaltiossa sijaitsevaan Centralian aavekaupunkiin ei päädy vahingossa, sillä kaupunkiin johtava valtatie 61 on suljettu. Centralian postinumero ei ole käytössä, eikä kaupunkia ole virallisesti enää olemassa.

Aikaisemmin Centralia oli menestyvä, noin kahden tuhannen asukkaan kaupunki, mutta nykyään entisestä loistosta on jäljellä enää savuava aavekaupunki.

Kaivoskaupungilla meni hyvin vuoteen 1962 asti, kunnes eräänä toukokuisena yönä jätehuollon työntekijät polttivat roskia kaivoksen sisäänkäynnin lähistöllä. Tuli levisi kaivokseen, ja sytytti kaupungin maaperässä olevan hiilen palamaan.

Tulipalo voi kestää jopa 250 vuotta

Sammutustyöt epäonnistuivat lukuisista yrityksistä huolimatta, ja lopulta tuli päätettiin jättää sammumaan itsekseen. Kaupungin maaperässä on runsaasti hiiltä, ja sen arvioitiin palavan pahimmillaan 250 vuotta. Yli 50 vuoden jälkeen maasta nousee edelleen savua ja lopusta ei ole tietoa.

Valtaosa Centralian asukkaista päätti aluksi jäädä kaupunkiin savusta huolimatta, mutta korkeat häkä- ja hiilidioksidipitoisuudet ajoivat suurimman osan heistä nopeasti muualle.

Vuonna 1984 osavaltio maksoi kaupunkilaisille muuttoavustuksia, ja yritti vuonna 2009 häätää viimeisetkin asukkaat pois. Siitä huolimatta Centraliassa on edelleen kourallinen asukkaita. Vaikka valtatie 61 ei enää vie aavekaupunkiin, pääsee Centraliaan naapurikaupunki Ashlandista kulkevaa tietä pitkin.

Teksti: Inka Khanji
Kuva: Flickr / Douglas Muth

Päivitetty: 18.2.2019

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (33 votes, average: 3,42 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

9 kommenttia

Ja meillä ei kohta saa lämmittää saunaa kun tulee pienhiukkaspäästöjä, tämä maailma on menossa ihan hulluksi.

Olen käynyt. En ymmärrä hypetystä. Jopa aavekaupungiksi harvinaisen tylsä kohde. Muutamat savupilvet eivät riitä pitämään mielenkiintoa kovinkaan pitkään yllä.

Todellisuus on vähän vähemmän dramaattinen. Kartasta kun katsoo, niin paikalla ei ole mitään aavekaupunkia, vaan muutaman korttelin verran tyhjiä tontteja sekä pari omakotitaloa. Kyseinen kaupunki ei edes ole missään syrjässä, vaan lähimmät naapurikylät ovat 2 (!) km päässä kolmessa suunnassa, ja kylän läpi kulkee normaali liikenne näistä naapurikylistä. Ihan samanlaisia ”aavekaupunkeja”, joissa on 60-luvulla ollut jotain elämää mutta nykyään vain tyhjiä tontteja ja joku vanha aitta, on Suomenkin maaseutu pullollaan.

Peten kannattaisi varmaan lukea sitä vaikka wikiä ennen ku tulee pätemään ”Few homes remain standing in Centralia. Most of the abandoned buildings have been demolished by the Columbia County Redevelopment Authority or reclaimed by nature.”

Pete on kyllä oikeassa.
2 kilometrin päässä Aristes jatkaa kuin ei mitään.
Kaivoksia on hiililähteen päällä joka suuntaan.

Yhdysvalloissa kaupunki status on hieman pienempi kuin Suomessa.

Dreddin kannattaisi varmaan opetella englantia ennenkuin tulee pätemään. Tuossa sinun lainauksessahan sanotaan ihan sama asia kuin mitä minä juuri omassa viestissäni totesin.