hero taustakuva

Koko Espanjan kauneimmaksi valittu kylä on piilotettu maan unohdettuun osaan – oletko ikinä kuullutkaan siitä?

Shutterstock artikkelin kuva
Kulttuuri ja nähtävyydet
Kuvauksellinen pikkukylä Albarracín sijaitsee alueella, jota ei moni turisti tunne.
Teksti: Maria Hietala
Päivitetty: 25.11.2019
facebook   whatsapp

Espanjan kaunein kylä Albarracín

Et ole välttämättä ikinä kuullut paikasta nimeltä Albarracín, vaikka olisit tehnyt monia matkoja Espanjaan. Eikä ihme: onhan kyseessä vain reilun tuhannen asukkaan kylä suomalaisille varsin tuntemattomassa Teruelin provinssissa.

Espanjalaisilta Albarracín ei kuitenkaan ole jäänyt huomaamatta. Kun maan suurin sanomalehti El País järjesti vuonna 2018 äänestyksen Espanjan kauneimmasta kylästä, nappasi Albarracín ykkössijan.

Kylä sijaitsee komealla paikalla yli kilometrin merenpinnan yläpuolella. Kirkkoineen, torneineen ja muureineen Albarracín on vaikuttava näky kukkulan huipulla.

Albarracínissa on riittävästi majoitus- ja ravintolatarjontaa muutaman päivän vierailua varten. Historiallisia rakennuksia lukuun ottamatta kylässä ei varsinaisesti ole nähtävyyksiä tai pakollista tekemistä, mutta se sopii hyvin lyhyelle lepo- tai aktiivilomalle. Kylän ehtii nähdä myös päiväretkellä.

Keskiaikainen Albarracín on kuin sukellus suoraan historiankirjojen sivuille tuhat vuotta ajassa taaksepäin. Kivirakennusten keskellä kiertelyn voi vaihtaa myös urheiluun: ympärillä on hyvät ulkoilumaastot.

Teruelin aluetta pidetään unohdettuna Espanjana. Ei ole sattumaa, että juuri täältä löytyy aavelentokenttä, josta ei voi matkustaa yhtään mihinkään.

Miten kylään sitten oikein matkustetaan? Albarracín sijaitsee vajaan 40 kilometrin päässä Teruelin kaupungista. Lähimmät isot lentokentät sijaitsevat Valenciassa, Madridissa ja Alicantessa.

Suomesta käsin parhaat vaihtoehdot ovat Madrid ja Alicante, joihin pääsee suorin lennoin ympäri vuoden. Lentokentältä matkaa on helpointa jatkaa vuokra-autolla. Lyhyelle viikonloppureissulle kohteeseen ei kuitenkaan kannata lähteä: ajomatkaa molemmilta kentiltä kertyy noin 3,5 tuntia. Vierailu kannattaa säästää matkalle, jolla on aikaa tehdä kunnon autoreissu.

Katso alta kuvia kylästä!

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Embed from Getty Images

Lue myös: Mitä ovat Espanjan valkoiset kylät – katso 5 kauneinta

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock ja Getty Images

Yksi kommentti (1) Jätä kommentti

  1. Espanjassa on upeita kyliä,katson Espanjan tv:stä ohjelmaa ”Espanja directo”,se esittelee monipuolisesti pieniä kyliäkin ja eri paikkoja,oppii paljon Espanjan erilaisuudesta.


  2. Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.