Koe Angkor Watin unohtumaton auringonnousu

Khmerien valtakunnan pääkaupunki
Siem Reapin kaupungin lähellä sijaitseva Angkor Watin temppeli rakennettiin aikanaan Khmerien valtakunnan pääkaupungiksi. Jättiläismäiselle alueelle levittäytyvät temppelirakennelmat kertovat tarinoita tuhannen vuoden takaa – sen ensimmäiset rakennukset ovat peräisin 1100-luvulta.
Angkor Wat oli alun perin Vishnulle omistettu hindulaistemppeli, mutta myöhemmin sen hallinta siirtyi buddhalaisille.
Varaa ainakin kokonainen päivä
Viidakon keskellä kohoavaa Angkor Watia on taidokkuudessaan ja harmonisuudessaan usein verrattu antiikin Kreikan ja Rooman arkkitehtuuriin. Temppelialueen kiehtovissa rakennuksissa riittää katseltavaa päiväkausiksi. Tunnetuimpien temppeleiden lisäksi lähistöllä on lukuisia muita kohteita tutustuttavaksi.

Jalkaisin kuljettavaksi etäisyydet Angkor Watissa ovat liian pitkiä. Monet turistit taittavat välimatkat paikallisilla takseilla tai vuokratuilla polkupyörillä. Varaa vähintään yksi kokonainen päivä aikaa, jos tahdot tutustua paikkaan huolella. Monet viipyvät viikonkin.
Alue elää matkailun ehdoilla
Siem Reapin kaupunki elää nykyisin matkailusta, jonka kehityskulku alkoi muuallakin Kambodžassa vähitellen 1990-luvulla. Tarjolla on monentyyppistä majoitusta yksinkertaisista majataloista luksushotelleihin.
Hintataso on edullinen ja seudulla liikkuukin runsaasti länsimaisia matkailijoita. Turistien virrasta huolimatta alueella on edelleen mahdollista nähdä perinteistä kambodžalaista elämänmenoa, maaseudun pieniä kyliä ja ihmisten arkista aherrusta aivan toisenlaisessa maailmassa kuin omassamme.
Angkor Watin auringonnousu
Aikainen nousu kannattaa Angkor Watissa. Temppelialueen auringonnousun sanotaan olevan yksi ihmeellisimmistä koko maailmasta. Aamun hiljaisina hetkin, valon vähitellen vallatessa rauhallisen maiseman ja auringon pikkuhiljaa noustessa komeiden temppeleiden takaa, värit muuttuvat taianomaisiksi.

Auringonnousun epätodellisen tunnelman kokeminen on monen matkalaisen päätavoite Angkor Watin vierailullaan. Jos päätät nousta aamuhetkeä todistamaan, et varmasti ole ainoa.
Bangkokin kautta Kambodžaan
Pakettimatkoja Kambodžaan järjestävät useat suomalaiset matkatoimistot. Omatoimisesti Angkor Watiin pääsee kätevimmin lentämällä ensin Thaimaan Bangkokiin ja jatkamalla matkaa sieltä. Yhdellä vaihdolla tämä onnistuu vain Finnairin lennolla Helsingistä Bangkokiin ja jatkolennolla Bangkokista Siem Reapiin.
Finnairin lentohinnat Bangkokiin vaihtelevat sesongin mukaan, noin 500 eurolla saa yleensä meno-paluun. Matka Bangkokista naapurimaahan Kambodžaan on lyhyt – lento Siem Reapiin kestää vain noin tunnin. Edestakaiset lennot Bangkokista Siem Reapiin maksavat tyypillisesti noin 100 euroa.
Kambodža on edelleen erittäin edullinen matkailumaa, majoitukseen, ruokailuun ja paikan päällä liikkumiseen kuluu vai murto-osa siitä, mitä vastaava maksaisi Euroopassa ja hintataso on kohtuullinen myös naapurimaihin verrattuna.
Teksti: Riikka Krenn
Kuvat: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää