Hyppää sisältöön

Hylätyt kuvauspaikat yllättävät matkailijan – hittielokuvan lavasteet jätettiin aavikolle

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 06.12.2015
Hittielokuvan lavasteet seisovat hylättyinä autiomaassa.

Tähtien sota -kuvauspaikka Tunisiassa

Tunisialle kuuluvasta Saharan autiomaan osasta löytyy yllättävä näky: aavikolle on jätetty kaikkien tuntemissa Tähtien sota -hittielokuvissa käytettyjä lavasteita.

Elokuvasarjan kolmessa ensimmäisessä osassa tehtiin kuvauksia Tunisiassa. Scifi-klassikoiksi nousseet elokuvat ilmestyivät vuosina 1977, 1980 ja 1983, joten ajan kuluminen ja karut aavikko-olot näkyvät lavasteiden ja rakennusten kunnossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tunisiassa sijaitseva kaupunki Tataouine innoitti ohjaaja George Lucasin nimeämään elokuvien fiktiivisen aavikkoplaneetan Tatooineksi. Varsinaiset kuvaukset tehtiin kuitenkin kaupungin ulkopuolella.

Suurin osa kuvauspaikoista löytyy Tozeurin kaupungin kupeesta. Fanit voivat nähdä esimerkiksi Luke Skywalkerin kodin sekä Mos Espan kylän lavasteet.

Tähtien sota on jälleen erityisen ajankohtainen, sillä sarjan seitsemäs elokuva Star Wars: The Force Awakens saa ensi-iltansa joulukuussa. Suomessa elokuvan voi nähdä 16. joulukuuta lähtien.

Erämaahan jätetyt lavasteet ovat mielenkiintoinen vetonaula Tunisialle, jonka turismi koki rajun kolauksen vuoden 2011 arabikevään myötä. Siitä lähtien maassa ollaan tehty kovasti töitä matkailijoiden luottamuksen palauttamiseksi.

Haluatko matkustaa Tähtien sota -kuvauspaikkojen perässä? Lue lisää kohdevinkkejä täältä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Daily Mail
Kuvat: Flickr / b+c+c+f, Getty Images

Aiheeseen liittyvät artikkelit

New York

Katso nämä ja olet hetkessä New Yorkissa – 10 elokuvaa, jotka takaavat matkakuumeen

Pariisi

Muistatko nämä viisi ihanaa Pariisi-elokuvaa? Nauti kaupungin tunnelmasta kotisohvalla

Kymmenen televisiosarjaa, jotka vievät sinut matkalle ympäri maailmaa – lue vinkit

San Francisco, Yhdysvallat

Kymmenen elokuvavinkkiä maailmalta – näitä katsoessa et voi välttyä matkakuumeelta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja