Hyppää sisältöön

Hagia Sofia on Istanbulin helmi

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 19.03.2020
Majesteettinen Hagia Sofia on Unescon maailmanperintökohde ja yksi Istanbulin tunnetuimmista maamerkeistä. Visiittiä museoon ei voi jättää väliin.

Hagia Sofian historia

Pyhän viisauden kirkko Hagia Sofia – paikallisten suussa Ayasofya tai Sancta Sofia – on vaikuttava museo ja yksi Istanbulin rakastetuimmista nähtävyyksistä, joka vetää vuosittain yli kolme miljoonaa kävijää.

Nykyinen Hagia Sofia on jo kolmas samalla paikalla sijainnut rakennus. Alun perin kirkoksi rakennettu Hagia Sofia valmistui vuonna 537 keisari Justinianus I:n toimeksiannosta, eikä taatusti jäänyt muulta Euroopalta huomaamatta – olihan keisari asettanut tavoitteekseen rakennuttaa kaikkien aikojen vaikuttavimman kirkon. Komeaa rakennusta katsoessa on vaikea uskoa, että sen rakennustyöt valmistuivat vain viidessä vuodessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hagia Sofialla on ollut vuosisatojen varrella erilaisia merkityksiä: kirkosta rakennus muutettiin moskeijaksi 1450-luvulla, ja museona Hagia Sofia on toiminut vuodesta 1935 saakka. Rakennusta pidetään yhtenä bysanttilaisen arkkitehtuurin merkittävimmistä taidonnäytteistä.

Hulppeat sisätilat häikäisevät

Hagia Sofia on ehdoton vierailukohde erityisesti kulttuurista, historiasta ja arkkitehtuurista kiinnostuneille matkailijoille. Rakennuksen sisältä löytyvät vaikuttavat mosaiikit ja ikonit vetävät taiteen ystävän hiljaiseksi.

Yksi museon vaikuttavimmista näyistä on tietenkin rakennuksen valtava kupoli, joka kohoaa yli 55 metrin korkeuteen lattiatasosta katsottuna. Vuosien varrella maanjäristyksissä ja tulipaloissa vaurioitunutta kupolia on korjailtu useaan otteeseen. Minareetit puolestaan kertovat rakennuksen taustasta moskeijana.

Shutterstock / Artur BogackiHagia Sofia
Hagia Sofian sisätilat vetävät hiljaiseksi.

Hagia Sofian sisällä voi nähdä myös esimerkiksi muezzinin korokkeen. Muezzin on moskeijassa arvostettu henkilö, joka antaa muslimeille rukouskutsun viidesti päivässä. Museossa on käynnissä pitkälliset restaurointityöt, joten rakennustelineiltä ei hulppeissa tiloissa voi välttyä.

Museon ensimmäisestä kerroksesta löytyy niin kutsuttu itkevä pylväs, jossa on sormen mentävä aukko. Vanhan legendan mukaan pylväällä oli parantava vaikutus – uskomus sai alkunsa keisari Justinianuksen painettua särkevän päänsä vasten pylvästä ja parannuttua hetkessä. Toisen tarun mukaan pylvään kosteus symboloi Neitsyt Marian kyyneleitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nykyään pylväällä käydään esittämässä toiveita: kävijät pyöräyttävät peukaloaan pylvään onkalossa yhden kokonaisen kierroksen ja esittävät samalla mielessään toiveen. Ruuhka-aikoina pylväälle voi joutua jonottamaan.

Hagia Sofian kerrosten väliä liikutaan hämärää ramppia pitkin vanhoilla kivilaatoilla. Liikuntarajoitteisten kannattaa huomioida, että vaikka käytävä on suureksi osaksi portaaton, voi muhkuraisilla laatoilla olla vaikea siirtyä toiseen kerrokseen.

Tiesitkö tämän Hagia Sofiasta?

Koska moskeijaa ei käytetä uskonnollisiin rituaaleihin, ei kävijöille myöskään ole erityistä pukeutumiskoodia eikä naisten tarvitse käyttää huivia. Kohtelias turisti ei kuitenkaan kävele museoonkaan pikkuruisessa vaatekerrassa. Jos käyt samana päivänä viereisessä Sinisessä moskeijassa, huomioi asiallinen vaatetus.

ShutterstockHagia Sofia
Yksityiskohdat takaavat, että museona toimivassa rakennuksessa riittää nähtävää.

Hagia Sofia sijaitsee Sultanahmetin alueella vastapäätä Sinistä moskeijaa. Juuri täältä monet matkailijat löytävät majapaikkansa: Taksim-aukion lisäksi Sultanahmet on merkittävä hotelli- ja ravintolakeskittymä.

Hagia Sofiaa reunustava aukio ja sen eteen levittäytyvä puisto ovat suosittuja ajanviettopaikkoja. Alueella on useita ravintoloita, kojuja ja kaupustelijoita sekä tietenkin yksi kaupungin kauneimmista maisemista: toisella puolella Hagia Sofia ja toisella puolella Sininen moskeija.

Älä ohita Hagia Sofiaa

Suurimpien turistimassojen välttämiseksi Hagia Sofiaan kannattaa suunnata heti aamuyhdeksältä museon avautuessa. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin ja liput maksavat noin kymmenen euroa. Ennakkoon lipun ostaneet välttyvät jonotukselta.

ShutterstockHagia Sofia
Hagia Sofia hallitsee Istanbulin siluettia.

Museota voi kiertää omatoimisesti tai oppaan kanssa. Lisämaksusta kävijä voi vuokrata audiosetin, jonka avulla saa englanninkielisen opastuksen kuulokkeiden kautta. Nykyään älypuhelimeen voi ladata myös applikaation, joka opastaa museokävijää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hagia Sofiaan voi hankkia paikallisen oppaan, joka kierrättää museossa ja kertoo sen historiasta. Museon ulkopuolella parveilee useita opaspalveluja tarjoavia paikallisia – jos käytät epävirallista opasta, selvitä ainakin etukäteen millainen oppaan kielitaito on.

Museon yhteydessä toimii myymälä, josta voi ostaa aiheeseen liittyviä matkamuistoja, taidetta ja kirjoja. Myös rakennuksen sisältä löytyy pieniä kojuja, joissa voi tehdä ostoksia. Kahvilan hinnat ovat hieman Hagia Sofian muurien takaisen aukion hintoja korkeammat.

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock ja Shutterstock / Artur Bogacki

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Turkki

Miten valita lomakohde Turkista? Katso esittelyt suosituimmista paikoista!

Istanbulin lentokentän lounget

Mukavampi vaihto Istanbulissa – tällaisia ovat lentokentän ylelliset lounget, joista yksi on avoin kaikille

Tältä näyttää Istanbulin uusi lentokenttä – uusi lentoasema on jo matkustajien käytössä

Turkin kaupunkikohteet

Kaupunkilomailijan Turkki-vinkit – kolme kiinnostavaa kohdetta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja