Vuosisatojen suurin juhla edessä! Lue 10 hauskaa faktaa Madeiran lomasaaresta

1. Saaren pääkaupunki on nimetty mausteen mukaan
Madeiran pääkaupunki Funchal on saanut nimensä fenkolista. Kun portugalilaiset saapuivat Madeiralle, löysivät he saarelta valtavan määrän fenkolia.
2. Lentoasemalle on haasteellista laskeutua
Funchalin lentoasema on Euroopan hankalimpia kenttiä, kun mietitään minne laskeutua. Nykyisin lentoasema on jo turvallinen, mutta tilanne ei ole ollut sama aina. Kiitorataa pidennettiin viimeksi 90-luvun alussa rakentamalla silta, jonka alapuolelta kulkee nykyisin moottoritie. Funchalissa voikin ajaa autolla kiitoradan alapuolella.
3. Vain kaksi hiekkarantaa
Jotkut saattavat haaveilla kauniista hiekkarannasta suunnitellessaan Madeiran-lomaa, mutta pettymys voi olla suuri. Saarella on vain kaksi hiekkarantaa, sillä valtaosa vulkaanisen saaren rannoista on kivirantoja. Toinen rannoista sijaitsee Machicossa, mihin hiekka on tuotu Saharasta ja manner-Portugalista.

4. Hyvä sää läpi vuoden
Suomalaisittain Madeiran sää on mainio vuoden ympäri. Aika ajoin voi olla tuulista, mutta lämpötila on talvikuukausinakin parhaimmillaan 18 asteessa. Tammikuu on vehrein kuukausi, jolloin myös saaren kuuluisat kukat kukkivat. Syksyisin on runsaasti sateita, mikä takaa vahreät näkymät.
5. Saari valmiina suuriin juhliin
Portugalilaiset löytöretkeilijät saapuivat Madeiralle ensimmäistä kertaa vuonna 1419. Vuonna 2019 on siis luvassa valtavat juhlat, kun koko saari juhlii 500 vuoden merkkipaalua.
6. Euroopan korkein kallio
Lyhyen ajomatkan päässä Funchalin länsipuolella sijaitseva Gabo Girao on Euroopan korkein kallio. Erikoista siinä on kallion reunalle rakennettu näköalatasanne, jossa voi seistä lasilattialla 587 korkeudessa. Korkean paikan kammoisille vierailu näköalatasanteella voi olla liian jännittävä kokemus, mutta adrenaliiniryöppyjä rakastavat matkailijat nauttivat elämyksestä.
7. Saaren nimi liittyy metsään
Madeiran nimi tarkoittaa puuta. Kun saari löydettiin vuonna 1419, kasvoi Madeiralla hyvin tiheää laurisilva-metsää. Vuotta aikaisemmin löytyneeseen kuivaan Porto Santon saareen verrattuna kontrasti oli valtava, ja vehreys lisättiin myös saaren nimeen. Nopeasti löytämisen jälkeen saarelle alettiin etsiä asukkaita, ja aatelisten houkuttelemiseksi Madeiralle heille lahjoitettiin maata saarelta.
8. Tasaisin kohta tulvii talvisin
Madeira on tunnettu vuoristoisesta maisemasta, mutta saarella on myös tasankoja. Tasaisin paikka on Paul da Serran tasanko, joka sijaitsee 1 500 metrin korkeudessa eli tavallisesti pilvien korkeudessa. Tasanko tulvii talvisin, keväisin taas tasangolla kukkii runsaasti.

9. Paikallinen erikoisuus on ruma kala
Madeiran-loman aikana ei voi välttyä maistamasta saaren erikoisia kala-annoksia. Saaren erikoisuus on mustahuotrakala, jonka valtavan ruma ulkonäkö saa monet kakistamaan. Suuret mulkosilmät eivät välttämättä viesti herkullisuudesta, mutta useimmat pitävät kalaa oikein maukkaana. Mustahuotrakala elää syvällä meren pohjassa, joten suuret silmät helpottavat näkemään syvällä pimeässä.
10. Uusi tieverkosto
Madeiran saaren tieverkosto on uusittu 2000-luvulla, ja nykyisin tiet ovat suurilta osin mainiossa kunnossa. Tunneleita on runsaasti, joten liikkuminen on nopeaa ja vaivatonta. Pienissä kylissä on edelleen jyrkkiä ja paikoin huonokuntoisia teitä, mutta ne on helppo välttää pysymällä pääväylillä.
>> Lue lisää vinkkejä Madeiralle Rantapallon kohdeoppaasta!
Teksti ja kuvat: Inka Khanji
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







