Hyppää sisältöön

Elämyksiä Etelä-Koreassa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 28.06.2012
Etelä-Korea on yhdistelmä urbaania kaupunkiympäristöä ja ajatonta historiallista asetelmaa.

Miljoonametropolin vilskeeseen

Lähes puolet Etelä-Korean 48 miljoonasta asukkaasta on asettautunut pääkaupunkiin Souliin, joten kyseessä on mammuttimaisten kokosuhteiden metropoli. Soulissa voit ajaa kaupunkia halkovaa moottoritietä keskustan läpi lähes tunnin ajan kertaakaan pysähtymättä. Pilvenpiirtäjiä tuntuu vilisevän horisontissa loputtomasti.

Ehdoton nähtävyys on kaupungin maamerkki Soul Tower, josta aukeavat upeat näkymät. Vasta 200 metrin korkeudesta hahmottaa, kuinka laajalle kaupunki onkaan levittäytynyt. Pariskunnat voivat lukita ala-aulan luona olevalle portille oman lukkonsa muiden kuhertelevaisten tapaan. Kyseessä on perinteinen korealainen tapa osoittaa ihastuksensa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koe perinteiset markkinat

Soulissa paras tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin on käydä markkinoilla, joiden kaupankäyntitavat eivät ole muuttuneet satoihin vuosiin. Suurimmat ja monen mielestä parhaat ovat Namdemumin markkinat, joilla tuttu klisee toimii: sitä mitä et täältä löydä, et varmasti edes tarvitse.

Välillä on hyvä pysähtyä tuhannen kojun kaaoksen keskellä välipalalle ja kokeilla vaikkapa erinomaista korealaista barbequeta. Ohuita suikaleita lihaa grillataan avotulella, sen jälkeen ne kääritään marinoituihin salaatinlehtiin ja syödään riisin ja kimchin eli fermentoituneen kaalin kera.

Kuninkaita ja munkkeja

Ensi kertaa idässä sijaitsevaan Gyeongjuun saapuva saattaa ihmetellä alueen erikoista topografiaa. Vihreitä parinkymmenen metrin korkuisia ja täydellisen symmetrisiä kukkuloita tuntuu olevan joka kohdalla. Nopeasti selviää näiden kuitenkin olevan toistatuhatta vuotta vanhoja kuninkaallisia hautoja.

Osa hautaholveista on avattu ulkopuolisille ja on kiehtovaa tutustua vanhoihin palvontatapoihin ja miettiä, kuinka moiset rakennelmat ovat alunperinkään saatu aikaiseksi.

Alue on lisäksi täynnä Silla-dynastian pyhiä paikkoja, joten näkemistä riittää useaksi päiväksi. Näille seuduille ei juuri ulkomaalaisia turisteja eksy, joten bonuksena paikallisten kiinnostus ulkopuoliseen on taattu. Varaudu siis valokuvattavaksi!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka et olisi välttämättä spartalaisen elämäntavan puolestapuhuja, kannattaa ehdottomasti viettää ainakin yksi yö buddhalaisessa temppelissä. Koreassa on seitsemän keskeistä temppeliä, jotka vastaanottavat mielellään vieraita ja useista löytyy myös rutiinien ymmärtämistä helpottava englanninkielinen tulkki.

Unohda kännykkäsi ja hotellin mukavuudet, täällä keskitytään mielenrauhaan. Vaikka kaikki toiminta on tarkkaan harkittua, on se erittäin palkitsevaa. On upeaa kokea, kuinka vähällä ihmiset selviävät.

Erikoisuuksia etsivälle

Erikoisuuksia etsivälle Etelä-Koreassa riittää jännittävää koettavaa. Kulinaarikokemuksia, joskin länsimaisin silmin hieman epäilyttäviä sellaisia, tarjoavat esimerkiksi markkinoiden makupaloina usein tarjolla olevat juuri pilkotut mustekalanlonkerot. Kokeilunhaluisille varoituksen sana: lonkerot todennäköisesti tarttuvat kurkkuun, suuria suupaloja ei takuulla suositella.

Kaakon kaupunki Busan

Etelä-Korean kaakkoisosassa sijaitsevat Busanin kaupunki on vilkas ja eläväinen satamakaupunki. Busan tunnetaan erityisesti kaupunkirannoistaan, joilla sekä paikalliset että turistit viettävät mielellään aikaa.

Kylmän sodan jäljet

Yksi viimeisistä kylmän sodan perinnöistä on Etelä-Koreassa monin paikoin läsnä, sillä pohjoisnaapurina ainaisesti uhitteleva Pohjois-Korea on vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Soulin keskustasta. Erikoista kyllä, ei-korealainen turisti pääsee tutustumaan esiripun episentrumiin Panmunjomiin, joka sijaitsee kahden maan välisellä miehittämättömällä alueella.

Tällä maailman vartioiduimmalla raja-asemalla on mahdollista päästä peräti maiden väliseen neuvotteluhuoneeseen, joka sijaitsee tarkalleen keskellä aluetta. Kävelemällä toiselle puolelle pöytää päätyy siis käytännössä Pohjois-Koreaan.

Toinen mielenkiintoinen seikka alueella on se, että koska kummankaan valtion asukkailla ei ole asiaa vyöhykkeelle, niin neljän kilometrin välinen vyöhyke on yksi maailman koskemattomimmista alueista. Ihminen ei ole häirinnyt luonnon rauhaa täällä lähes kuuteenkymmeneen vuoteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Daniel Stöckli

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vinkit syömäpuikkojen käyttämiseen

Vältä mokat syömäpuikoilla – 10 virhettä, joihin on helppo sortua

Soulin 10 tärkeintä nähtävyyttä – näe nämä Etelä-Korean pääkaupungissa

Viisi vinkkiä kaupunkilomailijan Souliin – näe ja koe nämä Etelä-Korean pääkaupungissa

Seitsemän syytä matkustaa Etelä-Koreaan – löydä uusi kohde Aasiassa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja