Kuva: Shutterstock

Edes purkaukset eivät pidä matkailijoita poissa Etnalta – tältä näyttää Euroopan korkein aktiivinen tulivuori

Tulivuori Etna kuuluu Sisilian suosituimpiin nähtävyyksiin, vaikka se on edelleen aktiivinen.

Purkaukset ovat Etnalla yleisiä

Italialle kuuluvalla Sisilian saarella sijaitseva Etna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori. Etnalla on korkeutta noin 3 320 metriä, minkä vuoksi tulivuoren jylhä silhuetti hallitsee Sisilian itärannikon maisemia. Vuonna 2013 Etna lisättiin Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Vaikka Etna lukeutuu koko maailman aktiivisimpiin tulivuoriin ja purkaukset ovat tulivuorella yleisiä, on se yksi Sisilian suosituimpia vierailukohteita. Matkailijoita houkuttelevat Etnalle esimerkiksi upeat maisemat ja alueen vaellusreitit.

Etnan historian rajuin purkaus tapahtui vuonna 1669, jolloin purkaus kesti maaliskuusta heinäkuuhun. Etna on purkautunut myös 2010-luvulla useita kertoja, ja esimerkiksi kesällä 2019 jouduttiin Catanian lentokenttä sulkemaan rajun purkauksen seurauksena. Purkauksiin liittyy usein myös maanjäristyksiä.

Suunnittele retki Etnalle

Sisilian suurimmista kaupungeista Etnaa sijaitsee lähimpänä Catania, mutta tulivuori on kätevästi saavutettavissa myös saaren muista osista. Palermosta ajomatka Etnalle on noin kolme tuntia, kun taas Messinasta matkaan kuluu noin 1,5 tuntia.

Etnalla voi vierailla omatoimisesti tai osallistumalla opastetuille retkille. Suurin osa vierailijoista kulkee Etnalle Rifugio Sapienzan kautta, jossa on sekä parkkipaikkoja että Etnalle nousevan köysiradan aloituspiste.

Omatoiminen retki on helpointa toteuttaa vuokra-autolla, sillä bussi Cataniasta Etnalle kulkee vain kerran päivässä per suunta. Bussi lähtee Cataniasta aamulla ja paluu on iltapäivällä. Matka bussilla kestää noin kaksi tuntia yhteen suuntaan ja hintaa meno-paluulipulle tulee noin seitsemän euroa.

Opastetut retket ovat helpoin vaihtoehto, jos omiin suunnitelmiin ei kuulu auton vuokraaminen. Retkiin sisältyy yleensä ainakin kuljetus ja opastus paikan päällä. Esimerkiksi Cataniasta retkiä järjestävät useat yritykset ja hinnat alkavat noin 50 eurosta riippuen retken kestosta ja sisällöstä.

Mikäli aikoo suunnata pitkin Etnan rinteitä kiemurteleville vaellusreiteille, kannattaa mukaan varata ainakin hyvät kengät ja mielellään myös ulkoiluun sopivat vaatteet. On hyvä muistaa, että ylhäällä tulivuorella voi olla huomattavasti rannikkoa viileämpää ja tuulisempaa.

Katso, miltä Etnalla näyttää!

Etna on mainio päiväretkikohde Sisilian-lomalla.
Kuva: Krista Ahonen
Vaikka Etna näkyy kauas, ovat sen maisemat vaikuttavat myös läheltä katsottuna.
Kuva: Krista Ahonen
Etnalla kulkee vaellusreittejä, mutta ylös voi nousta myös köysiradan kyydissä.
Kuva: Krista Ahonen
Ylhäältä aukeavat hienot näkymät alas rannikolle.

>> Lue myös: Nautiskelijan kaupunkiloma Sisiliassa – katso tärpit Palermoon ja Cefaluun

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock ja Krista Ahonen

Päivitetty: 25.11.2019

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia