Hyppää sisältöön

Älä jätä tätä kohdetta väliin Kappadokian-lomalla! Kiveen louhittu katedraali on vaikuttava näky

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 17.08.2018
Turkin Kappadokian nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa kiveen louhitut kirkot, joista upein löytyy Selimen pikkukaupungista.

Selimen katedraali on Kappadokian upeimpia

Kappadokian alue Turkissa tunnetaan huikeista nähtävyyksistään, joihin lukeutuvat alueen lukuisat kiveen louhitut rakennukset ja kirkot. Yksi Kappadokian upeimmista kivikirkoista löytyy pikkuisesta Selimen kaupungista, jonka tunnetuin vierailukohde on Selimen katedraali. Selimen katedraali on myös suurin kiveen louhittu kirkko Kappadokian alueella.

Selimen katedraali koostuu useista eri osista, kuten asuinkäyttöön tarkoituista huoneista sekä kirkoista. Katedraalialueen varhaisimmat osat ovat peräisin jo 800–900-luvuilta. Pitkän historiansa aikana katedraali on toiminut sijaintinsa vuoksi paitsi uskonnollisena keskuksena myös linnoituksena ja Selimeen saapuneiden karavaanien suojapaikkana. Korkealle kalliolle louhitulta katedraalilta aukeaa myös hienot näkymät ympäröiville alueille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vierailuun Selimen katedraalissa kannattaa yhdistää myös tutustuminen Ihlaran laaksoon. Laakso hurmaa erityisesti upeilla kalliomaisemilla ja kauniilla luonnolla. Noin 15 kilometriä pitkää laaksoa halkoo joki, jonka varrella kulkee tunnelmallinen kävelyreitti. Upeimmillaan laakso on kesäkuukausina, mutta myös kevät ja syksy ovat vierailulle sopivaa aikaa.

Selimen luostariin ja Ihlaran laaksoon pääsee samalla pääsylipulla, joka maksaa aikuiselta noin neljä euroa. Nousu katedraalille sekä alueella liikkuminen ovat korkeuserojen ja kapeiden kulkuväylien vuoksi ajoittain haastavaa, mikä kannattaa huomioida vierailua suunnitellessa.

Katso kuvat upeasta Selimen katedraalista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Henkilön Katy l P (@katy_l_p) jakama julkaisu

Henkilön korn.nb (@ikornn) jakama julkaisu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue myös: Koe Turkki uudella tavalla – viisi syytä matkustaa Kappadokiaan

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Inka Khanji, Instagram

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Turkkilainen aamiainen

Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja