Browsing Tag

Yhdysvallat

Dallas-faneille: Southfork Ranch, hitti vai huti?

Monelle Dallas-fanille Southfork Ranch on se pakollinen vierailukohde Dallasissa käydessä ja minäkin kävin mieheni kanssa siellä. Millainen kokemus kierros Southfork Ranchilla oli ja voinko suositella?

Juu, siitä se ajatus sitten lähti. Atlantin risteilymme päätepysäkki Jenkkilässä oli Tampa ja koska Tampasta ei ollut suoria lentoja Suomeen, rupesi mies katsomaan vaihtoehtoista reittiä kotiinpaluulle. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi muotoutuikin lento Tampasta Dallasiin, neljä päivää Dallasissa ja sieltä suora Finnairin lento Helsinkiin. Vuokrasimme auton Dallasin lomailun ajaksi ja tutustuimme paikallisiin nähtävyyksiin noiden päivien aikana. Tottahan toki Dallas-fanina oli pakko päästä visiteeraamaan kuuluisalla Southforkin tilalla, vaikka olinkin lukenut ennakkoon hieman negatiivisempia kokemuksia.

Southfork Ranch sijaitsee noin 43 kilometrin päässä Dallasin keskustasta ja 55 kilometrin päässä Dallasin kansainväliseltä lentokentältä. Jenkkilässähän nyt autoilu on se the juttu, joten autolla tilalle pääsee helpoimmin. Parkkipaikkoja on sopivasti ja kierros alkaa vierailukeskuksesta, jossa on myynnissä matkamuistoja. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Dallas-museo.

*Tämäkin kuja lienee vilahtanut muutaman kerran sarjassa ja mm. introssa.*

Kilahduksesta Southforkin tarina alkoi

Tiesitkö muuten, että Dallasin viisi ensimmäistä jaksoa on kuvattu toisaalla ja että Dallas-sarjan nimeksi piti tulla ihan muuta? Sarjan piti olla ihan viiden jakson minisarja ilman jatkoa, mutta viiden ensimmäisen jakson aikana katsojaluvut kohosivat siihen malliin, että Lorimar Production ryhtyi suunnittelemaan jatkoa ja loppu onkin jo historiaa.

Viisi ensimmäistä jaksoa on todellakin filmattu The Cloyce Box Ranchilla (nyk. The Brinkman Ranch), joka sijaitsee noin 27 kilometrin päässä Southfork Ranchista. Karjatilan omistajan vaimo oli käyttänyt ison summan alueen maisemointiin ja kun Texasin talvinen sää yllätti, joutui Lorimarin filmiryhmä poistamaan alueelta lumet ulkokuvausten takia. Lumenpoistokoneiden takia maisemointi kärsi sen verran pahasti, että vaimo potkaisi koko filmiryhmän ulos ja ilmoitti, ettei tiluksille ollut enää asiaa.

Alkoi kuumeinen etsintä uudelle talolle. Talon piti olla valkoinen ja sisältää pylväitä, kuten alkuperäisessäkin talossa. Samanlaista karjatilaa ei tietystikään löytynyt, mutta helikopterista bongattiin Joe Duncanin omistama 200 hehtaarin kokoinen tila, jossa oli valkoinen talo neljällä pylväällä (The Cloyce Box Ranchilla oli kuusi pylvästä). Lorimarin porukka meni Duncanin tiluksille keskustelemaan filmausdiilistä, mutta se kerta ei päättynyt hyvin. Texasissa kun oltiin, Joe Duncan otti tiluksille tulleet vieraat aseen kanssa vastaan ja pisti melko nopeaan Lorimarin porukan takaisin sinne, mistä oli tullutkin.

Viikon päästä Lorimarin neuvottelijat palasivat takaisin Joe Duncanin luokse lihavan shekin kanssa ja siitä kaikki alkoi. Diilin mukaan kuvauksia sai tehdä vain kesä-elokuun välisenä aikana ja ulkona. Sisällä ei kuvauksia saanut tehdä, joten filmiryhmä kiersi talon sisällä, otti kuvia ja rakensi omanlaiset sisätilat isolle studiolle. Duncanin talon näköistä sisusta ei studiolle kuitenkaan rakennettu, mutta Miss Ellien keittiöstä sentään tuli samanlainen kun Duncanin talossa. Muutama ero sarjassa näkyvään keittiöön kuitenkin on. Kirkuvan punaisen värin sijaan Miss Ellien keittiö sarjassa on rauhallisen siniharmaa ja studion keittiöstäkin tehtiin kolme kertaa isompi kuin oikean talon keittiö. Dallas-sarjassa nähtävä talon sisustus onkin omanlaisensa studiosisustus ja sisältää myös elementtejä alkuperäisestä The Cloyce Box Ranchista (mm. kaareva portaikko).

*Siinäpä se, alkuperäinen keittiö, jonka mukaan studiolle rakennettiin isompi keittiö rauhallisemmalla värityksellä.*

Duncanin perhe asusti Southfork Ranchilla vuodesta 1970 aina vuoteen 1984 ja olisi ehkä asunut pidempäänkin, ellei CBS:n toimittaja Phyllis George olisi vuonna 1980 paljastanut sitä, että Southfork Ranch oli oikea tila, siellä asui oikea perhe ja meni vielä paljastamaan tilan osoitteen suorassa lähetyksessä. Pari viikkoa ennen paljastusta oli tullut Dallasin kohuttu J.R.:n ampumisjakso, joten seuraavana päivänä paljastuksesta Southfork Ranchille tuotiin paljon kukkatervehdyksiä ja paranemistoivotuksia J.R.:lle. Neljän paljastusta seuranneen vuoden aikana fanit tunkeutuivat tilalle mm. uimaan kuuluisassa uima-altaassa ja ottivat ikkunan läpi kuvia sisätiloista, joten Duncanin perhe kyllästyi menoon ja myi talon Terry Tripitille.

Terryllä oli suuret suunnitelmat ja hän mm. rakennutti tiluksille öljynporaustornin, koska luuli jotain löytyvänkin alueelta. Huonostihan siinä kävi ja lysti päättyi konkurssiin vuonna 1990. Pankki sai myytyä suurimman osan maista, mutta loput 40 hehtaaria rakennuksineen myytiin vihdoin vuonna 1992 Rex Maughanille, joka remontoi taloa puolella miljoonalla. Huoneita tuunattiin Dallas-sarjan hahmojen kunniaksi ja lopputulos onkin nähtävänä nykyään tilalla.

*Lucyn kunniaksi rakennettu makuuhuone.*

*Bobbyn kunniaksi rakennettu makuuhuone.*

Millainen kokemus vierailu Southfork Ranchilla oli?

Teinit olivat matkassa mukana ja koska he eivät edes Dallas-sarjaa tienneet, ei visiteeraus Southfork Ranchille kiinnostanut ja teinit päätyivät viettämään netissä aikaa vierailukeskuksen wifin turvin. Meillä vanhemmilla oli alun perin tarkoitus tehdä itsenäinen ja nopea kierros tiluksilla, mutta toisin kävi.

Vierailukeskuksen tiloissa on kiinnostava Dallas-museo. Se sisältää paljon nähtävää, kuten Dallas-sarjan aitoa rekvisiittaa ja Ewingin perheen sukupuun. Jännästi sitä pysähtyi sukupuun äärelle muistelemaan, keitä kaikkia sitä olikaan sarjassa vuosien aikana nähnyt ja mikä olikaan kytkös Knots Landing-sarjaan.

Vierailukeskuksesta on lyhyt kuljetus itse talolle ja kyllähän se tuntui pieninä perhosina vatsassa, kun kuljetus kaarsi talon eteen. Meitä oli vastassa tutut kelta-valkoiset markiisit ja sarjasta tuttu uima-allas. Kierros talolla alkoi kiinnostavalla, lyhyellä luennolla ja sen jälkeen oli mahdollista kierrellä itsenäisesti talossa tai oppaan perässä.

Siellä talolla se sitten iski. Katselimme hämillämme ympärille ja ihmettelimme, miksi mikään sisustuksesta ei kilkattanut kelloja päässä. Mikään ei tuntunut tutulle ja niinhän se sitten selvisi, että kaikki televisiossa ollut sisustus oli vain studiolavasteiden luomaa, vaikka oikean talon huoneet oli rakennettu mm. Lucyn ja nuoren Bobbyn muistoksi. Aitoa ulkotilojen lisäksi tosin oli taloon rakennettu hotelli Callonen huone 22, jossa J.R. murhattiin Dallasin jatkosarjassa.

J.R.:n tappelu- ja murhakohtaus filmattiin todellakin paikan päällä Southfork Ranchilla, jonka yhteen huoneeseen rakennettiin ”Hotel Callonen huone #22”. Erilaisilla kuvaustekniikoilla huone saatiin näyttämään suuremmalta televisiossa. Tämä huone on suojattu pleksilasilla, eikä sinne pääse kiertelemään.

*Aijai, olisiko kiva kylpeä tämän sisutuksen keskellä? Lähestyvän joulun kunniaksi kylpyamme oli täytetty joulukuusen koristepalloilla.*

*J.R.n ja Sue Ellenin kunniaksi tehty makuuhuone oli talon komein makuuhuone pylvässänkyineen. Tästä makuuhuoneesta oli käynti kuuluisalle isolle parvekkeelle, joka näkyy monessa kohtauksessa.*

*Pakkohan siellä partsilla oli otattaa kuvakin. Alla The Uima-allas.*

Uima-allas saatiin näyttämään suuremmalta kuvauksissa mm. peilien avulla. Bobbykin pääsi uimaan pitkia matkoja kuten olympiauimarit konsanaan, kun Bobbyn päälle laitettiin valjaat ja hän ui ajoittain paikoillaan.

*Tässä varmasti monille tuttu ruokailuryhmä.*

*Tilan omistaja todellakin rakasti värejä. Pientä yritystä tuolien suhteen oli, sillä ne näyttävät melko samoilta kuin itse sarjassa.*

*Jock Ewingin kuuluisa, aito, oikea sarjassa käytetty vuoden 1978 Lincoln Continental.*

Sitä luulisi, että talon sisustuksen oltua aivan omansa ilman yhtäläisyyttä itse sarjaan, ei visiitti Dallas-sarjan tiluksille olisi mitenkään ”visiitin väärti”. Minä ja mieheni Dallas-sarjaa ahkerasti 80-luvulla seuranneina olemme toista mieltä. Museossa pysähtyi lukemaan tekstejä, talolla ollut opas oli innostava, talon ulkoseutu toi lämpimät muistot ja olihan sitä mielenkiintoista kiertää taloa ihan muutoinkin. Hintakaan ei muuten kirpaissut, 20 USD + 7,25 % vero henkilöltä. Jos kerran tuon kierroksen jälkeen alkoi googlettamaan, olisiko vanhojen aikojen kunniaksi aito oikea Dallas-sarja jossain myytävänä CD:llä tai pyörisikö jossain, teki visiitti Southfork Ranchille tehtävänsä.

Yksipuolinen tuomio: Hitti.

Tiesitkö, että Southfork Ranchilla on mahdollisuus myös yöpyä ja tuolloin pääset privaatisti nauttimaan talosta sekä tiluksista, mukaan lukien aamupalasta uima-altaan äärellä? Southfork Ranchin kotisivuille pääset suoraan tästä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

2 kommenttia
sunnuntai, 12 maaliskuun, 2023 by Kthetraveller

Kun kasvissyöjäprinsessa Texasin lihamaille päätyi

Miten käy, kun tällainen asevastainen, Trumpia vihaava ja tiettyjä jenkkiläisiä inhoava prinsessa päätyy Howdy-Texasiin pyssyjä heiluttavien lehmipoikien keskelle etsimään kasvisruokaa? Siitä vaan lukemaan pidempi sepustus, koska Jenkkilässä kaikki on suurta, rintaliivien kuppikoko mukaan lukien.

Huomautus alkuun. Otin Dallasin visiitin lomailun kannalta ja keskityin enemmänkin sometarinoiden päivittämiseen enkä kuvaamiseen. Siitä syystä kuvat ovat kännykameran räpsäisyjä, mutta sopivat tarinaan kuin vino nenä päähän.

Juu, se on se minun ajamista rakastava Sulo Vilén, joka haluaa aina maksimoida kaiken hyödyn. Marraskuinen Atlantin risteilymme tosiaan päättyi Tampaan ja koska suoria lentoja ei Suomeen ollut, rupesi mies katselemaan vaihtoehtoja kotiinpaluureitille. Siitä se ajatus sitten lähti ja päädyttiin Dallasiin. Ja tottahan toki siihen kuului jälleen autoilua sekä Jenkkilän ”laatuhotelli”. Vakituiset lukijat tietänevät sen, mitä mieltä minä olen Jenkkilän hotellien tasosta.

Dallasiin saavuttiin koneella iltasella ja noukittiin meidän maasturi Avikselta. Meikäläinenhän sai sytkyn koko vehkeestä, sillä normaalin kokoisen maasturin sijaan auto oli suoranainen rekan kokoinen hyökkäysvaunu, johon kiipeäminen tältä 159-senttiseltä töppöjalalta kävi työstä.

Eikä siinä kaikki. Ohjekirjaa koko autoon ei ollut ja ikääkin näytti olevan siihen malliin, ettei ihan uusinta mallia ollut. Automaattivaihteisen auton vaihdekeppikin oli ratissa ja kaikki vaan ihan toisin kun aiemmissa vuokra-autoissa. Mitäpäs tuosta. Alkutarkistukset ja kolhujen huomiointi, jonka jälkeen matkaan, koska väsy, nälkä ja sanoinko jo että saakelinmoinen väsy. Virhe.

Ensimakua Texasin menosta saatiin pian vuokraamosta lähdön jälkeen. Ajelimme siinä nelikaistaisella tiellä, kun ohi suhahti piskuinen auto hyvin lujaa. Perässä huristi poliisin iso maasturi pillit huutaen ja loppupeleissä niitä oli kuusi poliisiautoa jahtaamassa pikkuista autoa. Sinne jonnekin ne sitten päätyivät ja me naureskelimme jenkkiläistä menoa. Ei ehkä olisi pitänyt, sillä luonto kosti meille tyhmille suomalaisille.

Taivaalta alkoi sataa vettä sen siliän tien. Ja sitä tuli paljon. Mitäs veikkaatte, että siinä motarilla, yön pimeydessä, täysin uppotuntemattomasta autosta löytyy useammasta viipsukasta ja nappulasta se ikkunanpyyhinten asetus tyyliin just nyt heti. Minnekään ei voinut pysähtyä liikenteen takia ja paniikkihan siinä alkoi iskeä, kun eteensä ei nähnyt oikeastaan mitään.

*Tämä Dallasin liikenteestä napattu kuva ei liity tilanteeseen mitenkään, mutta siinä teille muutama autokaista tuijotettavaksi.*

Onneksi jostain mies sai käynnistettyä sen yhden pyyhkäisyn ja niinpä hän sitten joutui tietyn matkaa pyyhkimään tuulilasia sillä yhden kerran pyyhkäisyllä, ennen kuin kohdalle osui liittymä ja sen lähettyvillä huoltoasema. Se kyllä opittiin, että ennen lähtöä pitää katsoa myös ne pyyhinasetukset. Tylsä, tylsempi univelka.

Mutta se siitä. Hotellille päästiin ryytyneenä ja olihan se pikkuinen tasonalennus verrattuna Norwegian Dawnin sviittiin butlerilla. Huoneessamme oli olohuone baarikeittiöllä, erillinen makuuhuone ja tilava kylpyhuone ja vaikka kaikkialla oli hyvin siistiä, niin jenkkiläinen sisustus varsinkin petivaatteiden osalta sai tämän naisen karvat pystyyn. Yhdysvaltojen hotellit ja niiden hintataso yleensä ei vaan nappaa varsinkaan silloin, kun ei ole sijoittaa lähes tuhatta euroa yöltä tarpeeksi tasokkaaseen hotelliin. Brekkareista puhumattakaan. Yksi amerikkalainen sen Norwegian Dawnin sviittiaamupalalle kiteyttikin: ”Ai, sinä syöt aamupalaksi kasviksia? Ei me amerikkalaiset niin tehdä. Me tykätään rasvaisesta ja makeasta”.

*Siinä teille ”laatuhotelli”, Homewood Suites by Hilton Dallas-Frisco. Autoilevan ja shoppailevan kannalta erinomainen sijainti.*

Ja sen kyllä huomasi. Eka aamu hotellilla ja meikä tepasteli epäilevänä aamupalalle. Meinasihan siinä mennä herne nenuun, kun katsoi tarjontaa. Keitettyjä munia ja juustoa oli, mutta juusto oli raasteena eikä siivuina. Yhtään vihannesta, edes tomaattia grillattuna tai tuoreena, ei ollut ja hedelminä oli vain kokonainen omena tai appelsiini. Erilaisia leivonnaisia, vaaleaa hötöleipää, rasvaisia makkaroita, pekonia, paistettuja perunoita tai munakasta toki oli, mutta tähän naiseen ei moiset eväkset uppoa. Ja maustamatonta jugurttiakaan ei brekkarilta löytynyt. Sokerisia esanssijugurtteja niiden piti olla. Jenkkilä, kerrassaan laatubrekkareiden maa.

No, tapasinpa aamupalalla amerikkalaisen miehen, joka ihmetteli aksenttiani. Jostain kumman syystä luuli minun olevan toisesta osavaltiosta, mutta innostui kovastikin, kun kuuli minun olevan Suomesta. Herra oli ilmiselvästi erittäin tietoinen Helsingin maanalaisista pommisuojista, joita käytetään mm. urheiluhalleina ja niinpä sitten ihastelin niitä hänen kanssaan yhdessä. ”Juu, meidän on hyvä olla prepared” ja samaan hengenvetoon iloitsin siitä, että olimme hakeneet Natoon ja toivoin pikaista liittymistä”. Amerikkalainen oli hiljaa.

Ja sitten se taisi minullekin mennä perille. Siinä minä taisin jutella sellaisen kanssa, joka on Trumpin tapaan Nato-kriittinen ja arvostaa oman maan puolustusta itsenäisesti omin asein. Siinä minä, piskuinen nainen pikkuisesta Jenkkilän Natorahaa kuppaavasta maasta, ylpeilin Natoon liittymisestä. Että eipä siinä paljoa enempää turistu sitten, mutta hitto vieköön, mulla on spessumpi samppanjapullo odottamassa kaapissa sitä hetkeä, kun Natoon on virallisesti liitytty.

Anyway, kun kerran hotellin brekkari oli surkeuden huipentuma, päätettiin hommata meikäläiselle aamupalatarvikkeet hotellin lähellä olevasta Targetista. Jenkkilässähän kaikki on suurta ja niin oli Targetissakin, kasvisten ja hedelmien hinnat mukaan lukien. Karpalopussin olisi saanut halvalla, mutta kun karpaloiden koko oli luokkaa viinirypäle, jätti meikä pussin kiltisti hyllyyn. Kyllä siinä iski nuukuus, kun mitään kasvistuotetta ei saanut normaalin kokoisissa pusseissa vaan hintavissa jumbopusseissa.

Että nuin, lapsille suunnattuja valmiiksi viipaloituja kasviksia ja hedelmiä olisi ollut tarjolla ihan jäätävään hintaan, joten päädyin ostamaan valmiin vihersalaatin. Siitä sitten muutaman päivän poimin levälle kasviksiani ja problem solved. Mitään kasviksista tehtyä mikroateriaa ei koko jäätävän isosta ruokakaupasta löytynyt, joten kaikki neljä päivää tuli syötyä Domino´s kasvispizzaa taikka Subwayn Veggie Delite -patonkeja. Enpä voinut muuta kuin nauraa Sulo Vilénilleni, ettei meikäläisestä sais texasilaisen vaimoa tekemälläkään, kun itkisin kohtaloani. Mutta huvittavaa tosi-tv matskua meikäläisestä kyllä sais. Ihan niin kuin esmes siinä tapauksessa, että tämä Etelä-Helsingin prinsessa laitettaisiin tuulipuvussa asustelemaan matkailuautossa kesäiseksi viikoksi karavaanarialue Onnelaan. Siinä sitä kuulkaas olis teille kunnon tosi-tv viihdettä.

*Ihan oikeasti, näkisittekö tätä samppanjaa, timantteja ja iltapukuja rakastavaa prinsessaa tuulipuvussa Tuurin kyläkaupan tienoilla, paplarit päässä?*

Mutta juu, takas Texasiin. Meikä ihasteli alueen ”turvallisuutta”. Ei kuulkaas ollut kämppien ikkunoissa kaltereita (kuka hullu nyt edes yrittäisi ikkunasta sisään, sieltä tulis kuulaa ottaan sen siliän tien) ja ihmisetkin vaikutti melkoisen normaaleilta meidän seuduilla, vaikka joidenkin Stetsonit näytti olevan läpimitaltaan kokoa kokonainen neliömetri. Autot oli meidän hyökkäysvaunun kokoisia ja eipähän tuntenut oloaan liikenteessä yhtään pieneksi. Yhden päivän pyhitimme outlettien kiertämiselle, yhden päivän Southfork Ranchille ja lähialueen shoppailulle sekä yhden päivän Dallasin ja lähialueen nähtävyyksille. Siinä sitä kuulkaas olikin tälle naiselle taas ihmettelemistä.

Shoppailukin vaati totuttelemista. Vaatteita et päässyt sovittamaan, ennen kuin myyjä oli sinulle pukukopin oven avannut. Jenkkilässä kaikki on muuten suurta, meikkiksen kuppikokokin rintsikoissa kasvoi kahdella Victoria’s Secret liikkeessä. Kävelinpähän polleena kaupasta ulos.

*Dallasin nähtävyyksistä käytiin mm. Reunion Towerilla, jonka lähettyvillä on myös Kennedyn ampumispaikka*.

*Tämä Dallas-fani oli ihan täpinöissään päästessään tutustumaan Southfork Ranchiin. Kait sen jo hullusta ilmeestäkin huomaa.*

15 päivän mittaisella Atlantin ylityksellä ei voinut olla törmäämättä useamman kerran samoihin naamoihin. Samat ihmiset kerääntyivät iltaisin kuuntelemaan musiikkia tiettyihin baareihin ja niin tietty myös me. Yhtenä iltana pöytäämme osui henkeen ja vereen texasilainen, joka suorastaan rakasti naudanlihaa ei muodoissaan. Lihaa rakastava Sulo Vilénini intoutui keskustelemaan texasilaisen kanssa ja minä katselin sitä touhua suu auki. En voinut olla vertaamatta texasilaista Forest Gump-leffan Bubban intoon katkaravuista ja mikä huvittavinta koko jutussa oli se, että Sulo Vilén oli myyty. Yhtenä päivänä Texasissa me suuntasimme Forth Worthin Stockyardsin historialliselle alueelle metsästämään The Pihviä.

Jos ollaan rehellisiä, niin ei meille tullutkaan mieleen googletella tarkempia tietoja ravintolasta ja sen ympäristöstä, koska Texasin ”Bubba” oli niin suositellut paikkaa ja kertonut alueen olevan turvallinen. Katsottiin menu (mies ja toinen teini pyyhkivät suupieliään jo menua katsellessa) ja naputeltiin osoite navigaattoriin. Kun me sitten vihdoin tulimme hoodeille, alkoi silmät suurenemaan koko porukalta. Where in the *ell are we?”

Nyt seuraa tunnustus. Minussa, Etelä-Helsingin prinsessassa, elää pieni savolainen maalaistyttö, joka välillä ihastelee maalaismenoa ja osaa myös nauttia maalaistunnelmasta. Mitäs veikkaatte meikkisen ilmeeksi, kun päädyttiin karjatalouden ja cowboy-meiningin mekkaan, Fort Worth Stockyards National Historic Districtille? Innosta piukeana tepastelin pienesti ympäriinsä aluetta, mutta väenpaljous esti hieman liikkumista, koska oli alkamassa karjan ajo paikasta A paikkaan B. Ja kuulkaas ei ollut meidän lehmiä nähnytkään paikalliset lehmät.

Sadisti sisälläni olisi halunnut kiduttaa minua jäämällä alueelle viettämään aikaa enemmältikin. Osallistua aktiviteetteihin, kokeilla rivitanssia, kuunnella inhokkimusiikkia ja imeä texasilaista tunnelmaa, sillä en ollut eläissäni nähnyt niin texasilaisuudesta ja lihasta ylpeää kansaa kuin tuolla. Siinä loppui sanat meikäläiseltäkin.

Ja tiedättekö mitä, sen verran alueen laajuus yllätti, että The Pihvi jäi mieheltäkin ja toiselta teiniltä ostamatta. Saldoksi tuli muutama jääkaappimagneetti ja vesipullo. Hotellille palattiin Targetin kautta, josta ostettiin jauhelihaa ja tehtiin varmaan elämämme kallein spagettikastikeannos jauhelihasta ja valmiista tomaattikastikkeesta. Ja minäkin, kasvissyöjäprinsessa, söin annoksen spagettia pienellä jauhelihaspagettikastikelisukkeella.

Texas on tosiaan ihan omaa luokkaansa. Minulta ei ihan oikeasti oikein löydy sanojakaan, miten kuvailla paremmin Texasia. Matkusta sinne, jos haluat ihmetellä isosti. Ja sisällytä ehdottomasti vierailukohteeksi Fort Worth Stockyards National Historic District. Linkki sivuille tässä.

2 kommenttia
sunnuntai, 26 helmikuun, 2023 by Kthetraveller

Kalifornian pikaloman ensikuulumiset

Tadaah! Juu, hiljaa olin taas pidemmän ajan, mutta kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, olin jokin aika sitten todella poikki tämän koulukiusausasian takia. Jotenkin menneet viikot sai imettyä meikäläisestä siihen malliin mehut ja teki minusta sen verran kyynisen, että en sitten hehkuttanut pätkääkään tätä meidän San Franciscon lomaa somessa. Itse asiassa jätin tämänkin postauksen julkaisemisen siihen hetkeen, että varmasti häivyttiin tältä koleasta Suomesta pois ja palattiin ehjänä takaisin. Eipähän kerennyt tulla sontaa naamalle mistään suunnasta ennen reissua ja oltiin me kyllä se pieni rauhan hetki ansaittu.

Rapakon toiselle puolelle me matkattiin Finskin siivin ja olpahan menomatka. Comfort-luokan keulapaikka antoi mukavasti jalkatilaa, mutta sattumuksien kautta päädyin saamaan vierustoverikseni jonkun oikein leveäharteisen miehen, joka tuntui päästelevän tuoksuvia ilmoja pihalle tasaiseen tahtiin. Vielä kun takana istui nainen, joka hakkasi selkänojan näyttöä ahkeraan, ei iso jalkatila paljoa auttanut reissussa. Olishan sitä tietty saanut hyvän jalkatilan ja rauhallisen selkänojan businesluokan puolella suolaiseen syyslomahintaan, mutta sarjapaukuttelijoista ja virtsaisesta vessan lattiasta ei olisi päässyt välttämättä eroon edes verhon paremmalla puolellakaan.

Pstt. Marimekon pussukat Finnairin Comfort-luokassa on nyt historiaa ja tervetuloa vaan pahvilaatikot. Ei nyt niin luksusta, mutta takuuvarmasti edullisempaa ja kevyempää (?).

Anyway, kaksi ensimmäistä yötä majoituttiin Novatossa, joka sijaitsi San Franciscon lahden pohjoispuolella, Marinin piirikunnassa. Matkaa San Franciscon kansainväliseltä lentokentältä hotellille oli sellaiset vajaat 60 kilometriä ja koska halusimme hotellille hyvän hinta-laatusuhteen, päädyttiin toiselle puolelle lahtea jo heti San Franciscoon laskeuduttuamme. Samalla päästiin hyötymään lomastamme mahdollisimman paljon, kun liikkuminen ensimmäisiin tutustumiskohteisiin oli helpompaa.

Lentoa seuraavana päivänä käytiin punapuumetsä Muir Woodsissa, pyörähtämässä Linnut-kauhuleffan talon edessä Bodegassa sekä ajeltiin pikkuinen lenkki ihan vaan maisemia ihaillen. Parin Novatossa vietetyn yön jälkeen siirrytiin San Franciscoon ja loppuloma vietettiin nähtävyyksiin tutustuen. Kaupungissa majoituksemme sijaitsi Fisherman’s Warfissa, joten nähtävyyksiin tutustuminen oli kaikin puolin helppoa ja olihan alue myös samalla rauhallinen. Se ei kuitenkaan poistanut sitä, etteikö alueellammekin olisi ollut yhtä sun toista epämiellyttävää. Huumeiden käyttäjiä oli useampikin keskellä kirkasta päivää ja olihan se rankan näköistä katseltavaa. Kaiken kruunasi eräänä aamuna muutaman metrin päässä meistä kadulla ollut alaston itsensätyydyttäjä, jolla oli naisen rinnat ja miehen vehje.

Myönnän ihan suoraan, että tämä reissu Jenkkilään oli minulle tietynlainen kulttuurishokki ja mielipiteeni maasta muuttui omalla tyylillään rajustikin. Olen aiemminkin pitänyt maata tietynlaisena takapajulana ja ottanut sen kuitenkin mukisematta vastaan kulttuurien erilaisuuksien takia, mutta nyt taisi tulla tälläkin naisella mitta täyteen. Ennen katselin innoissani hotellissa televisiota ja hymyilin mainoksille sekä kaikelle hömppäpömpälle, mutta nyt se alkoi jo oikeastaan ärsyttämään. Hotellin sonta-aamupalat, muovien määrä, liibalaaba, teennäisyys, eriarvoisuus, kodittomuus, huumeet, ihme säännöt ja jopa osa ihmisistä. Sanoinkin reissun jälkeen miehelleni, että nyt kyllä saa luvan katsella konsertteja Euroopan puolelta seuraavan kerran. Ei Yhdysvallat ole minulta pannassa, mutta neljä kertaa vuoden sisällä oranssin miehen johtamaa maata vaan on ehkä tälle naiselle liikaa. Jotain muuta seuraavaksi, kiitos.

Niin, siitä lomamme loppuhuipennuksesta, Phil Collinsin konsertista joka oli ehkäpä niitä viimeisimpiä mitä kyseinen herra enää koskaan vetää. Konsertti oli onnistunut, Phil osasi laulaa ja tunnelma oli hyvä. Konserttilippuun kuului automaattisesti ilmaiset liikkumiset julkisilla sinä iltana ja mehän tietty käytettiin se hyväksi. Liikenne sujui hyvin, mutta pieniä risuja annan konsertin jälkeisille järjestelyille. Plussaa siitä, että konsertista palaajat ohjattiin tunnuksettomaan metrojunavaunuun (?) joka vei keskustaan, mutta juna vaihteli tunnuksiaan kesken matkan. Siinä sitä sitten ihmeteltiin, minne oikein oltiin menossa ja eipähän myöskään kuuluteltu, että juna tuli kesken matkaa päättärille ja vaihtoi tunnusta. Siellä junassa moni tietämätön sitten seisoskeli, ennen kuin liikenteestä jotain tietävät huikkasivat tietämättömille vinkin lähteä ulos. Pikkasenhan sitä tuli tehtyä ylimääräinen lenkki hotelliin palatessa, mutta hengissä selvittiin muutamasta huumehörhöstä huolimatta.

Tämmöset maisemat kaikkein edullisimmilta paikoilta, piippuhyllyn vikalta riviltä. Hinta 110 USD/kpl. Kalleimmat liput lavan lähettyviltä olisi maksanut lähes 500 USD/kpl. Ihan ei innostanut pistää tuota summaa lippuihin, sillä ihan hyvin sitä kuuli ja omalla tavallaan näkikin tuonne ylös. Musiikki ja tunnelmahan se loppujen lopuksi tärkeintä oli.

Kerron tarkemmin pienestä road tripistä Kaliforniassa, näkemistämme nähtävyyksistä ja esittelen pienesti hotellimme hintoineen myöhemmin. Pysykeehän siis kuulolla.

Kirjoita kommentti
sunnuntai, 27 lokakuun, 2019 by Kthetraveller

Jäätävää lomasäätämistä ja voittajafiilis

Ryytynyt nainen tässä, terve. Tiedätteks, oli tässä taas vähän säätämistä tuon meidän San Franciscoon suuntautuvan reissun kanssa. Täytyy myöntää, että olin hiukkasen kireänä useampana iltana ja tuskailin miehelleni. Täällä me nääs istuttiin kotisohvan nurkissa läppärit sylissämme monena arki-iltana puolenyön maissa ja säädettiin yhden vaivaisen hotellivarauksen kanssa. Mites nyt niin?

San Fransisco on kallis. Siis todella kallis. Kait me hiukkasen halvemmalla oltaisiin päästy koko loman kanssa, mutta kun nuo lapset otetaan mukaan niin hintahan on jotain ihan muuta kun kahdestaan liikuttaessa. Me menimme vähän niin kuin varailemaan konserttiliput henkseleitä paukuttaen ja ajateltiin, että saataisiin melko hyvään kohtuuhintaan eräs hotelli lähistöltä tai päästäisin autolla sinne konserttipaikalle. Kyllähän tuli märkä rätti nassulle ja komiasti. Ei varmaan tarvitse kertoa, miten autoparkki-idean kanssa kävi. Hotelli sentään oli aikoinaan edullinen.

Kuva: Pixabay

Ajateltiin siis ensin majoittuvamme kaupungin ulkopuolella suurimman osan lomastamme ja siirryttäisiin toiseen hotelliin konserttipaikan lähistölle konserttipäivänä. No, katottiin tarpeeksi tasokasta hotellia ja hinta yhdelle yölle veroineen oli sellaiset 500 euroa. Oli siinä hinnassa sentään jo aamupalat koko köörille, mutta kyllä minä olen tottunut saamaan 500 eurolla hiukkasen enemmän ja oma Sulo Viléninikin kohotteli kulmia ja kunnolla. Ruvettiin sitten pohtimaan, että ei majoituttaisikaan konserttipaikan vieressä viimeisinäkään yönä ja siitä se sitten alkoi, jumalaton säätäminen jota tehtiin varmaan melkein kahden viikon verran. Illalla lasten mentyä nukkumaan me todellakin istuttiin sohvalla ja tutkailtiin hotellivaihtoehtoja. Oli suuntaa jos toista, googletettiin lähiympäristöä, rikollisuustilastoja, varoituksia, kehuja, tutkailtiin tiukkaan mm. Tripadvisoria ja kyllähän sieltä muutama lisäehdokas nousi.

Ekaksi pohdittiin sitten yöpyvämme koko pikalomamme ajan siinä konserttipaikan lähellä, sillä huonehinta laskisi useamman yön paljousalennuksen myötä. Ei olisi tarvinnut vuokrata autoa kuin päiväksi verrattuna hotelli toisaalla ja usean päivän autovuokra ym. autoiluun liittyvät kulut, ja lomamme budjetti olisi mennyt kummiskin melkein samoihin. Mutta melko hintavaahan kaikki on ja Airbnb on ikuisesti poissuljettu. Minä olen kranttu ja pelkuri. Pelkään huijauksia, piilokameroita, siivouksen tasoa, yleistä turvallisuutta (ikkunasta sisään tai avaimilla suoraan ovesta) ja kaikkea. On vaan sellaisia maita ja kaupunkeja, joissa kelpuutan vain tunnettujen ketjujen hotelleja, joille on tärkeää pitää asiakas tyytyväisenä. Yhdysvallat ja San Francisco on yksi niistä paikoista.

Kuva: Pixabay

Että nuin. Turha selitellä. Pattitilanteessa oltiin ja pitkään. ”Entäs jos” -sanat kuului useana iltana, mutta meidän perheessä budjetit ja vaihtoehdot punnitaan aina tarkkaan. Sulo Vilén rakastaa tuota säätämistä ja hänen silmänsä suorastaan tuikkii tuommoisia miettiessä, mutta minä en jaksa yleisestikään pyöritellä vaihtoehtoja illasta toiseen ja varsinkaan nukkumaanmenoaikana. Sanomattakin selvää, että tämä vaimo oli pikkuisen kireänä useamman illan, mutta tänään vihdoin kaikki selkeni.

Kuva: Pixabay

Meillä on kuulkaas hotellit varattuna, selkeä plään ja vaikka jouduin luopumaan käytännön vuoksi muutamasta himoitsemastani asiasta (esim. viiden tähden Fairmont-hotelli, jonka olisin saanut varmasti yöpymispaikaksemme räpyttelemällä silmiä miehelleni), niin nyt tulee huippureissu. Käydään näillä näkymin kattelemassa mm. Linnut-elokuvan kuuluisaa rakennusta sekä muutamassa muussa valokuvauksellisessa kohteessa. Hotellit on valittu lokaatioiden mukaan ja vaikka ne ovatkin nyt sitten kompromisseja, niin sijaintinsa puolesta ne helpottavat paljon liikkumistamme lomamme aikana. Sitähän se onnistnut loma parhaimmillaan on, kaikesta menemisestä huolimatta stressitöntä olemista.

Onko jotain must see vinkkiä San Fransiscon alueelle? Jotain muuta kuin ne tavalliset nähtävyydet?

Kirjoita kommentti
sunnuntai, 25 elokuun, 2019 by Kthetraveller

Budjetti: Mitä maksoi viikon matka Chicagoon ja Milwaukeen?

*Artikkelikuva Pixabay*

Niinhän se on, että raha kiinnostaa ja on aika kertoa, kuinka paljon reissumme kevensi lompakkoa. Kyllähän meillä rahaa paloi yhteen vaivaiseen viikkoon, mutta me päätimme myös antaa sen palaa. Säästimme tietyissä jutuissa ja tuhlasimme hieman enemmän toisaalla, mutta saimmepahan ikimuistoisen matkan. Matka sisälsi lentojen lisäksi seitsemän yötä hotellissa, auton vuokran, kahden hengen liput kahteen eri konserttiin, muutamia nähtävyyksiä Chicagossa ja ruokailut juomineen. Luonnollisesti muutkin rahan tuhlaukset on erittelty tähän postaukseen.

Lennot

Nämä kuuluu siihen sarjaan, että lennoistaan voi maksaa komiasti tai sitten saa lippunsa ihan mukavaan hintaan valitsemalla välipompullisen lennon, varaamansa matkansa juuri sopivana ajankohtana, matkustamalla vähemmän suosittuun ajankohtaan tai sitten sattuu vaan olemaan pisteitä, bonuksia tai jotain muita siihen malliin, ettei tiliä paljoa kirpaise.

Finnairin lennot kahdelle hengelle matkalaukkujen kera turistiluokassa Chicagoon ja takaisin 1 621,42 euroa (810,71 euroa/hlö).

Vaihdettu ja matkalla käytetty käteinen

200 USD eli 183,94 euroa ja sen lisäksi valmiina oli 31 USD eli 28,51 euroa. Käteinen yhteensä 212,45 euroa ja voin sanoa, että kaikki meni. Kyseisillä rahoilla maksettiin tippejä ja satunnaisia ostoksia, myös pikkutuliaisia itsellemme.

Auton vuokra ja käyttökulut

Pieni maasturi (Kia Sportage tuli autoarvonnassa) kolmeksi vuorokaudeksi kaikilla mahdollisilla vakuutuksilla ja omavastuun poistolla 326,36 euroa. Sopimuksemme otimme sillä tavalla, että auto palautetaan täydellä tankilla.

Polttoainemaksut 17,37 euroa ja tietullimaksut 16,92 euroa.

Auton vuokra ja käyttökulut yhteensä 360,65 euroa.

Konserttiliput kahdelle henkilölle

Lionel Richien konsertti 159,67 euroa ja Jennifer Lopezin konsertti 200,03 euroa.

Konserttilippuihin paloi yhteensä 359,70 euroa.

Liikkuminen Milwaukeessa ja Chicagossa

Milwaukee oli sen verran pieni ja hotellimme sijainti hyvä konserttipaikkaan verrattuna, että Milwaukeessa liikuimme ainoastaan jalkaisin. Chicagossa liikuimme kävelemisen lisäksi ainoastaan julkisilla ja niin matkustimme myös lentokentältä hotellille ja takaisin. Hintaa kahdelle 72 tunnin lipulle julkisiin tuli 37,94 euroa (20 USD/hlö).

Nähtävyydet

Milwaukeessa keskityimme konsertteihin ja kiertelimme kaupungilla kävellen, mutta Chicagossa tutustuimme nähtävyyksiin.

Chicago Botanic Gardenin sisäänpääsy oli ilmainen, mutta autopaikasta oli maksettava 22,55 euroa (25 USD).

Kaksi päivälippua vesitaksiin kustansi 18,20 euroa (10 USD/hlö) ja kaksi peruslippua Willis Toweriin 49,23 euroa (27 USD/hlö). Muutoin tutustumamme kohteet olivat maksuttomia.

Nähtyvyyksiin meni yhteensä 89,98 euroa.

Hotelliyöpymiset

Hyatt Place Chicago O’Hare, yksi yö 96,75 euroa,
Embassy Suites By Hilton Chicago North Shore Deerfield, yksi yö 108,55 euroa,
Springhill Suites Milwaukee kaksi yötä autoparkin kanssa (valet parking) 414,60 euroa,
LondonHouse Chicago, Curio Collection By Hilton, kaksi yötä 558,84 euroa,
Kinzie Hotel, yksi yö 190,05 euroa.

Hotelliyöpymiset viidessä eri 3-4 tähden hotellissa siis yhteensä 1 368,79 euroa/seitsemän yötä. Aamupalat kuuluivat huoneiden hintaan muualla paitsi LondonHouse Chicagossa. Hotellit (poislukien Springhill Suites Milwaukee) esiteltynä täällä.

Ruoka ja juoma

Milwaukeessa huonehintaamme kuului 50 USD:n arvoinen ravintolalahjakortti lähigrilliin. Chicagossa söimme pari kertaa perustasoisessa ravintolassa ja muutoin pikaruokaravintoloissa maksimoidaksemme kaupungilla liikkumiseen käytettävän ajan. Ostimme hotellihuoneisiin pikku purtavaa ja juomaa, sekä muutamassa paikassa pysähdyimme drinkille/oluelle. Rahaa paloi viikon aikana 418,97 euroa tippeineen.

Summa Summarum, kuinka paljon maksoi viikon matka Yhdysvaltoihin?

Yhteissumma kaikelle postauksessa mainitulle on 4 469,90 euroa, eli viikon konserttimatka Yhdysvaltoihin maksoi 2 234,95 euroa /henkilö.

Olisimme varmasti säästäneet lentämällä kiertokautta, matkustamalla toisena ajankohtana, ottamalla pienemmän auton, varaamalla konserttien istuinpaikat kauempaa lavasta, tuhlaamalla vähemmän ja valinneet alempitasoiset hotellit, mutta tällaisen matkan me teimme. Se sisälsi kompromisseja ja ”tasonalennuksia” jo tarpeeksi, joten enempää emme olisi tuosta pystyneet nipistämään.

Miltäs vaikuttaa? Kallis viikko kahdella huippukonsertilla (Jennifer Lopez ja Lionel Richie) vai ei?

8 kommenttia
sunnuntai, 4 elokuun, 2019 by Kthetraveller

Older Posts