Browsing Tag

Välimeren risteily

Karibian / Välimeren risteily: Vinkkejä hyvän hytin valintaan

No moikka! Näyttää vähän siltä, että sinulla olisi risteily oikealla Karibian-risteilijällä haaveissa. Ehkä olet löytänyt jo sen sinun suosikkivarustamosi ja -reittisi, mutta hyttitarjonta hieman pohdituttaa ja ymmärrän sen. Viikon risteily hytissä, jonka valinta on epäonnistunut pahemman kerran voi luoda aivan samanlaisia fiiliksiä kuin aurinkoloma, jonka jokaisena päivänä sataa vettä aamusta iltaan tai hotelliloma, jossa varattu huone onkin jotain ihan muuta kuin kuvat ovat antaneet ymmärtää.

Minulla on kokemusta tällä hetkellä 11 eri risteilystä Karibian-risteilijöillä ja 12. risteily on varattu. Jokaisella kerralla olemme päätyneet valitsemaan itse hyttimme melkoisen onnistuneesti, joten mihin asioihin sitä sitten kannattaa varauksessa kiinnittää huomiota? Ohessa omat vinkkini The hytin valintaan.

Edullinen sisähytti, ulkohytti, parveke vai sviitti?

Mietipä ensin tarkkaan, millainen hotellimatkailija olet. Nautitko oleskella lomillasi hotellihuoneessakin, vai tykkäätkö suunnata uima-altaalle tai aktiviteettien perään heti aamutuimaan ja palata hotellille vasta iltaisella nukkumaan? Jos olet jälkimmäinen matkailija, edullinen sisähytti riittää sinulle aivan hyvin, sillä sisähytteihin kuuluva palvelu on samanlaista vaikka matkustaisit ikkuna- tai parvekehytissä/minisviitissä. Laivoilla sisähyttien koot voivat kuitenkin vaihdella useammallakin neliöllä, joten hyttiä valitessa kannattaa olla tarkkana. Joillain laivoilla hytissä voi olla myös sellaisia rakenteellisia esteitä, mistä syystä sänkyjä ei voida laittaa yhteen ja pariskunnat joutuvat nukkumaan erillään. Mites ne sisähyttien koot? Useampi varustamo vertailtuna laivasta riippuen 11 – 25 m².

Norwegian Jewelin sisähytti, jossa vuoteet on liitettävissä yhteen.

Ikkunallinen ulkohytti on samalla laivalla sisustukseltaan melkoisen samanlainen kuin sisähyttikin sillä erotuksella, että ikkuna tuo hyttiin luonnonvaloa ja kannattaakin pohtia tarkkaan, kuinka paljon on valmis maksamaan ikkunasta ylimääräisiä euroja sisähyttiin verrattuna. Kiva poikkeus sisähytteihin on mm. Royal Caribbeanin muutamalla laivalla, joista löytyy virtuaaliparveke (iso seinän kokoinen näyttöruutu, joka näyttää livemaisemaa ulkoa) tai Carnival Cruise Line, jolla sisähytin hinnalla on mahdollisuus varata hytti, josta löytyy oikea ikkuna rajoitetuin näkymin.

Azamara Journeyn ulkohytti, jossa vuoteet on myös liitettävissä yhteen. Esittelypostaukseni ko. luksusristeilijästä on luettavissa täältä.

Itse suosin risteilyilläni vähintään parvekehyttiä siitä syystä, että se antaa toivottua lisätilaa hyttiin ja mahdollistaa helpon pakenemisen väkimassoilta. Varsinkin lapsiperheille parvekehytti on erinomainen, sillä lapset nauttivat varmasti parvekkeesta ja aikuisetkin pääsevät nauttimaan omasta ajasta ulkoilmassa lasten lepohetkellä. Mikään ei ole myöskään ihanampaa kuin ihailla maisemia / lähtöä omalta parvekkeelta ja nauttia vaikkapa jotain syötävää tai juotavaa siinä samassa. Aamuisin pääsee myös nopeasti parvekkeelle tarkastamaan sään ilman, että tarvitsee lähteä hytistä ulos.

Norwegian Blissin parvekehytti.

Sviitti on pientä luksusta kaipaavalle ja mukavuudenhaluiselle erinomainen valinta risteilylle, mutta kannattaa olla varustamojen kanssa tarkkana. Huonossa tapauksessa ainoa, mitä ekstraa risteilyysi saat on isompi hytti ja priority-liikkumiset laivaan ja sieltä ulos. Parhaimmassa tapauksessa puolestaan pääset nauttimaan risteilylläsi aivan omasta sviittimatkustajien alueesta, joihin ei muilla matkustajilla ole asiaa.

Norwegian Jewelin keulassa sijaitseva Penthouse with Large Balcony -sviitti. Olemme matkustaneet ko. sviittiluokassa kahdesti, sillä kyseiseen sviittiin saa ihan mukaviakin tarjouksia välillä. Kokemuksiamme sviittimatkustamisesta NCL:n edullisemmissa sviiteissä voit lukea tarkemmin täältä.

Joillain varustamoilla on edelleen tarjolla edullisempi hinta hytille siinä tapauksessa, että annat varustamon määrätä hyttisi lähempänä matkaa. Valitettavasti tuossa varaustavassa on omat riskinsä, sillä suositulla lähdöllä varustamo määrittelee sinulle jäljelle jääneistä (lue: ei muille matkustajille kelvanneista) hyteistä sen sinulle kuuluvan. Ehkä saat hyttisi onnistuneesta paikasta tai sitten et, mutta riskipeliä se on. Sama vaara koskee muuten mahdollista upgreidaushuutokauppaa, joka on esimerkiksi Norwegian Cruise Linella käytössä. Tarjoat tiettyä hintaa hyttiluokan korotuksesta ja jos voitat korotuksen, kyseisen korotetun hyttiluokan hyttisi voi sijaita missä tahansa.

Hytin sijainti on tärkeää, vältä seuraavia hyttejä

Kun olet valinnut hyttiluokkasi päästään vielä tärkeämpään asiaan, nimittäin hyttisi sijaintiin. Pääsääntöisesti paras kansi valita hytti on sellainen, joka on kahden hyttikannen välissä ja vaikka isot laivat keinuvat harvoin, suosittelen helposti merisairastuville laivan keskiosaa ja alempia kansia. Tuostakin huolimatta sijainnissa saattaa olla jotain sellaista, että hyttivalinta voi mennä pieleen.

Rauhaa rakastavien kannattaa välttää hyttejä, jotka ovat musiikkiravintoloiden yllä, alla tai muuten läheisyydessä. Sama koskee muita tapahtuman täyteisiä paikkoja. Laivojen Atriumeissa / Centrumeissa, promenadeilla ja uima-allaskansilla järjestetään musiikkiohjelmaa ja bileitä iltaisinkin, joten aikaisin nukkumaan menevät kärsivät varmasti siitä. Aluksen teatterin harjoittelut ja ohjelmat kuuluvat ala- ja yläpuolella oleviin hytteihin ja punttisalin kolinat, aluksen pesulan koneet jne. ovat varmoja äänien lähteitä. Aluksen kävelykannen alapuolella olevat hytit saavat nauttia kävelijöiden / lenkkeilijöiden kopinasta ja aurinkokannelta kantautuu aurinkotuolien siirtelyä jo aamutuimaan sekä illalla, kun tuolit pinotaan kasaan. Myös väliovellisissa hyteissä on oma juttunsa. Äänieristys oven kohdalla on heikkoa, joten television äänet, puhuminen ja muu elämä naapurihytistä saattaa kuulua ja kuuluukin oven läpi.

Royal Caribbeanin Serenade of the Seas -aluksen Superior Oceanview Stateroom with Balcony. Esittely hytistämme luettavissa täältä.

Tein mieheni kanssa kahdestaan Norjan vuonoristeilyn toukokuussa 2015. Royal Caribbeanin varauskone ehdotti meille ensisijaisesti hyttiä läheltä aluksen keskusaulaa Centrumia, mutta me vaihdoimme hytin toiselle puolelle laivaa ja kauemmas Centrumista kahdesta syystä. Tiesimme, että Centrumissa järjestettäisiin musiikillista ohjelmaa useina iltoina, joten musiikki kantautuisi varmasti Centrumia lähimpänä oleviin hytteihin. Myös Norjan vuonoristeilyn must see, Seitsemän sisarusta -vesiputous Geirangerin vuonossa osui vuonosta lähtiessämme aluksen perästä katsottuna menosuuntaan nähden oikealle puolelle. Me valitsimme hytin kyseisen vesiputouksen mukaan, emmekä olisi voineet tyytyväisempiä olla päätökseemme.

Tilasimme hyttiin hedelmiä huonepalvelusta sekä kävimme hakemassa baarista kuohuviiniä juhlistamaan lähtöämme Geirangerin vuonosta. Aluksen keulasta olisi ollut varmasti komeammat näkymät, mutta me halusimme ihastella Seitsemän sisarusta -vesiputousta omalla parvekkeellamme.

Parvekehyttien parvekkeiden koot vaihtelevat samalla laivallakin, joten perehdy haluamaasi parvekehyttiin tarkkaan. Löytyykö googlailemalla kuvaa/tarkkaa tietoa juuri haluamastasi hytistä? Entäpä kenties Youtube-filmiä? Kaiva netistä myös laivasi kuva ja laske tarvittaessa oman parvekkeesi sijainti kuvasta katsomalla. Onko yllä jokin auringon paistetta estävä lippa, jokin muu näköeste tai ulkoneva julkinen tila, josta on suora näköyhteys parvekkeellesi? Entäs muut parvekkeet, näkyykö niiltä omalle parvekkeellesi? Aluksen perässä olevissa hyteissäkin voi olla varaukseen vaikuttavia seikkoja. Huonossa tapauksessa ilmavirta parvekkeella on olematon ja parveke tuskaisen kuuma tai laivan savupiipun noki löytää parvekkeesi koristellen koko parvekkeen mustilla nokipilkuilla. Aina ei niin käy, mutta mahdollisuus siihen on.

Näkymät hyttimme parvekkeelta Serenade of the Seas -aluksella. Kuten huomaatte, pari kantta ylempänä on varjostava lippa. Siitä ei ollut haittaa matkallamme, sillä Norjan keväinen sää ei paljoa aurinkoa tarjonnut, mutta tuolla lipalla alkaa olla jo hieman merkitystä aurinkoisella säällä ja erityisesti kantta ylempänä.

No mutta mikäpäs se siinä? Nätti auringonlasku Norwegian Blissin parvekehytistäni ihailtuna ja jotain ihan muuta parvekkeeni alla.

Norwegian Blissin pressimatkalla minulla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa hyttini sijaintiin. Sain arvonnassa isomman parvekkeen Connecting Balcony -hytin, joka sijaitsi suoraan aluksen olutpubin yläpuolella. Musiikki kuului alakerrasta selvästi mukaan lukien ihmisten laulu, mutta onnekseni musiikki loppui yhdentoista maissa illalla. Tuon lisäksi parvekkeen edessä oli pubin lasikattoa (kuvassa tuo lippa keskellä alhaalla), joten lasikaton alla istuvilla ihmisillä oli suora näköyhteys parvekkeeni uloimpiin kohtiin.

Ai että tätä Norwegian Jewelin Penthouse with Large Balcony -sviitin ihanaa parveketta!

Varasimme Norwegian Jewelin Bahaman risteilylle ja toisen kerran Meksikon risteilylle Penthouse with Large Balcony -sviitin, joka sijaitsi aluksen keulassa. Pidimme parvekkeesta tosi paljon hyvien näkymien ja sen koon takia, eikä omasta mielestämme siellä ollut Karibian lämmössä liian vilpoisaa edes aluksen liikkuessa merellä. Pieni lippa antoi näkösuojaa lähellä hyttiä oleskellessa, mutta muutoin parvekkeelle oli suora näkymä mm. aluksen komentosillalta (kuva alla).

Entäs toinen isoparvekkeinen hyttimme? Saanen esitellä Norwegian Getawayn The Haven Aft-Facing Penthouse Suite Karibian risteilyllämme lokakuussa 2014 (kuva alla).

Eiköhän se jo kuvasta näy, että parvekkeemme oli massiivinen. Parveke oli laivan isoin, mutta aluksen perällä ollessaan melko suojassa vilvoittavalta tuulelta ja muutaman kerran oleskelu oli siellä jopa tukalan kuumaa. Vieressä sijaitsi huomattavasti kapeamman mutta yhtä syvän parvekkeen omaavia hyttejä ja siellä tilanne on saattanut olla vielä tukalampi.

Eikä siinä vielä kaikki meikäläisen varoituksista. Tupakoimattomien kannattaa katsoa tarkkaan, ettei varaa parvekehyttiään laivan tupakointialueen yläpuolelta ja joskus saattaa käydä niin, että parvekehytin vieressä on vaikkapa laivan keittiön ilmastointihormi. Mikäs sen mukavampaa kuin ruuan käry omalla parvekkeella. Varustamon kansikartoissa hyttikansien keskellä olevat valkoiset alueet ovat henkilökunnalle kuuluvia tiloja ja niistä tiloista henkilökunta liikkuu heille kuuluvan oven kautta hyttikäytävälle. Henkilökunnan oven paikkaa on harvemmin laitettu hyttikarttaan, mutta tuon oven sattuessa oman hytin lähettyville saattaa häiriöitä paukkaavasta ovesta tulla. Laivalla, jolla ruokaa toimitetaan hyttiin 24/7 maksuitta, voi tuo mainitsemani ovi käydä ahkeraan myös yöaikaan. Katso siis kuvia ja googlaa. Se voi pelastaa monelta mielipahalta.

Norwegian Epic The Haven 2 Bedroom Family Villa #16006, josta esittely täällä. Sviittimme sijainti oli muutoin täysi kymppi, mutta valitettavasti juuri meidän sviittiä vastapäätä sattui olemaan henkilökunnan ovi. Eräänä yönä porukka tuntui innostuvan tilaamaan ruokaa sviitteihin ja ovi kolahteli useampaankin otteeseen keskellä yötä. Tämän herkkäunisen naisen yöunet oli pilattu.

Laivat voivat olla suuriakin ja välimatkat hissille pitkiä. Joillain laivoilla et välttämättä pääse edes lähihissillä omalle kannellesi, joten liikuntaesteisten tai hankalasti liikkuvien kannattaa olla tarkkana hytin valinnassa. Jopa auringonpaistekin voi olla hytin valintaan vaikuttava tekijä, sillä esimerkiksi Atlantin ylityksellä alus ei vaihtele suuntaa paljoakaan ja auringosta pääsee nauttimaan eniten juuri tietyltä puolelta laivaa. Joskus jopa jokin nähtävyys jää tiedettävästi tietylle puolelle alusta ja se saattaa olla se tekijä, joka kannattaa huomioida parvekehyttiä valitessa.

Psst. Iskikö tuskanhiki minun varoitteluista? Laivoilta löytyy satoja ja tuhansia hyttejä, joten jäljelle jää paljon sellaisia hyttejä, jotka ovat oikein sopivia juuri sinulle. Mikäs sitä estää iltavirkkua ja bilehilettä varaamasta hyttiä juuri discon alta, jos siellä discossa kuitenkin iltansa viettää.

P.S.: Omatoimimatkailija voi myöskin varata risteilynsä esimerkiksi kotimaisten Risteilykeskuksen tai We Love Cruisesin kautta. Niistä saa neuvoja suomeksi sen juuri oikean hytin valintaan. Minulla on kokemuksia molemmista risteilytoimistoista ja niistä voit lukea seuraavista postauksista:

We Love Cruises: Kokemuksia We Love Cruises risteilytoimistosta
Risteilykeskus: Kokemuksia risteilyn varaamisesta Risteilykeskuksen kautta

Kysyttävää? Paas pistäen kommenttia tai sähköpostia passionatetraveller2@gmail.com

 

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Esittelyssä suomalaisille sopiva Norwegian Cruise Line

Feel Free.

Tiedätteks mitä? Monen monta kertaa olen tämän postauksen aloittanut ja poistanut tekstin heti perästä. Miten esitellä varustamo, joka sopii rentoa ja monipuolista lomailutapaa hakevalle suomalaiselle? Miten avata tuo uniikki risteilykonsepti, mikä on se The Juttu? Kokemuksia minulla on nyt yhdeksästä Norwegian Cruise Linen risteilystä ja jonkin sortin varustamon tuntija taidan jo olla. Voisikin sanoa, että Norwegian Cruise Linen slogan ”Feel Free” kiteyttää kaiken just eikä melkein.

Cruise Like a Norwegian.

Juu, minä olen nähnyt useasti eri satamakohteissa niitä hämmästyneitä ja kateellisiakin ilmeitä, joita muun varustamon laivalla matkustavien kasvoilla on heidän nähdessään NCL:n laivalle suuntaavia ihmisiä. Siinä missä muilla varustamoilla astellaan hiljaiseen laivaan, pistää Norwegian Cruise Line laivalle palaamisen juhlaksi. Pitkä päivä satamakohteessa vaatii yleensä veronsa, joten laiturilla on vastassa iloista henkilökuntaa, musiikkia, juotavaa ja kylmiä pyyhkeitä. Mitäs sitä olemaan vakavia, kun lomalla kerran ollaan. Nautitaan olosta ilman aikatauluja, tehdään juuri sitä mitä halutaan ja milloin halutaan. Ollaan omassa porukassa tai hankitaan uusia ystäviä, mutta päätetään ihan itse asioista eikä eletä lomalla niiden aikataulujen/päätösten mukaan, joita varustamo on asettanut. Illallinen joka ilta tiettyyn aikaan tietyssä ravintolassa, varustamon määräämässä seurueessa? Ei kiitos. Vaatetus sen mukaan, mitä varustamo on risteilyohjelmaan kunakin iltana kirjoittanut? Ei kiitos. Ota kerrankin ihan vapaasti, elä niin kuin maan kamaralla olevalla all inclusive -lomallakin, mutta nauti siinä samassa vaihtuvista kohteista, koe vaikka uusi satama joka päivä ja saa samalla paljon enemmän kuin tavallisella lomalla. Juu, ja syö vaikka keskellä yötä. NCL:n laivoilla todellakin on ravintola, joka on auki 24/7. Cruise Like a Norwegian.

Laivasto

Norwegian Cruise Linella on tällä hetkellä 16 alusta aina ”pienistä” 2.000 matkustajan aluksista suuriin, yli 4.000 matkustajan risteilijöihin. Lisää on suunnitteilla, eikä varustamolla ole tarkoitusta luopua vanhemmista laivoistaan vaan kasvattaa reittiverkostoaan markkinoilla. Tällä hetkellä yksi aluksista, Norwegian Joy, onkin keskittynyt ainoastaan Aasian liikenteeseen ja otettu hyvin vastaan siellä. Viimeisin tulokas NCL:n perheeseen on huhtikuussa 2018 valmistunut Norwegian Bliss, jolla minäkin pääsin risteilemään muutama päivä sitten. Bliss suuntaa kesäkaudeksi Alaskaan ja onkin omiaan kyseiselle reitille upean näköalaloungen myötä. Kokemuksia Norwegian Bliss -aluksesta voit lukea täältä.

Kenelle Norwegian Cruise Line sopii?

Kaikille ja kaiken ikäisille, jotka haluavat itse päättää, mitä lomallaan tekevät ja millaisella aikataululla. Arvostavat helppoutta ja mutkattomuutta, eivätkä välitä pönötyksestä. Lapsiperheille erityisesti isoilla laivoilla on niin paljon tekemistä, ettei aika käy pitkäksi viikon risteilylläkään. Viihdettä ja tekemistä löytyy jokaiseen makuun ja ravintoloita niin paljon, ettei kaikkia edes ehdi lomallaan käymään läpi. Yksilöllisempää palvelua hakeva pitää varmasti The Haven -hyttiluokasta ja siihen kuuluvista eduista.

Helppoa ja huoletonta lomailua erilaisten tarjousten myötä

Tilin saldosta ei tarvitse välttämättä huolehtia, sillä ajoittain varustamo tarjoaa erilaisia kaupanpäällisiä. Parhaimmillaan et maksa edes erikoiskahveista, virvoitus- tai alkoholijuomista mitään, saat matkallesi käyttörahaa (On Board Credit) ja esimerkiksi Wi-Fiä saa vinguttaa maksuitta tietyn minuuttimäärän verran. Sinä voit keskittyä lomailuun ilman huolen häivää ja budjetti pysyy kurissa.

Matkustatko yksin? Kaipaatko luksusta? Hyttejä löytyy joka makuun

Yksin matkustava maksaa tavallisimmin hytistään kahden ihmisen hinnan, mutta Norwegian Cruise Line tarjoaa isoimmilla laivoillaan erityisen Studio -hyttiluokan, jossa matkustavan ei tarvitse maksaa hytistään tuplamaksua. Hyttiluokkaan kuuluu myös sisäänpääsy Studio Loungeen, jossa voi tavata muita yksin matkustavia ja nauttia pientä purtavaa sekä juotavaa. Muita hyttejä on aina edullisista sisähyteistä useamman tuhannen maksaviin The Haven -sviitteihin ja sen vaan sanon, että kannattaa testata tuo kyseinen hyttiluokka jos lompakko antaa myöten. Kokemuksiani The Haven hyttiluokasta voit lukea täältä.

Mitä viikon risteily maksaa?

Karibian ja Välimeren risteilyjen hinnat vaihtelevat varaustilanteen ja ajankohdan mukaan ja viikon risteilyt lähtevät noin 600 eurosta per henkilö kahden hengen sisähytissä. Erilaisia tarjouskampanjoita tulee tasaisin väliajoin ja hyvässä lykyssä risteilylle pääsee edullisemminkin tai hintaan sisältyy mukavia kaupanpäällisiä, joten kannattaa seurata vaikka NCL:n omia sivuja.

Kiinnostuitko? Norwegian Cruise Linen omille sivuille pääset suoraan tästä ja risteilyvarauksen teet helposti esimerkiksi NCL:n sivuilta tai suomalaisen Risteilykeskuksen kautta, jolla on samat ja välillä edullisemmatkin hinnat kuin varustamolla. Mistään maksetusta mainoksesta ei ole kyse, vaan kokemusta on nyt kahdesta risteilyvarauksesta heidän kauttaan ja olen aidosti tykännyt Risteilykeskuksen palvelusta.

Onko NCL tuttu vai pohditko vasta ensimmäistä risteilyäsi ko. varustamolla? Paas heittäen kommenttia tai kysy vapaasti.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Välimeren risteily: Norwegian Epic Vlogi, ensimmäinen päivä

Moikka!

Toivottavasti teillä muruset ol kiva viikonloppu. Mää istua möllötin melkoisen ahkeraan tietsikan äärellä, sillä sain jonkun ihme spurtin päälle ja väsäsin vlogin valmiiksi.

Ne, jotka ovat nähneet aiemmat vlogini saavat hieman totutella, sillä nyt on tulossa jotain ihan muuta. Sen sijaan, että pölisisin paikallani jossain hytissä, niin pääsette seuraamaan kun kamera liikkuu mukanani ihan eri tyyliin. Se myöskin aiheuttaa sen, että nolouksilta ei voida välttyä. Kyseessä on siis ensimmäinen ”toisenlainen” filmi, joten olkaa ystävät hyvät kilttejä mulle.

Anyway, ensimmäinen päivä on tuollaiselle isolle risteilijälle mennessä huhketta, ja siinä yleensä tuppaa käymään hiukkasen ylikierroksilla. Niin myös mekin ja ihan kuin ei riittäisi tunnin vuorokaudessa. Se näkyy ryytymyksenä ja iltakin loppui melkoisen lyhyeen tuolloin. Mutta mitäs mää enempää tänne kertomaan, joten käykääs kattomassa millainen meikäläinen ihan oikeasti on.

Ja risteilylaivafaneille filmi lienee ihan mukava, sillä kyllä ne satamasta lähdöt on ainas mukavia!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Budjettipostaus: Mitä maksoi Välimeren risteilymme sviitissä?

No niin, tuleehan se vihdoin sieltä, meidän perheen Välimeren risteilyn hinta lentoineen ja hotelleineen kaikkineen.Vaikka reissullemme tuli hintaa, emme kadu matkaamme pätkääkään. Saimme rahoillemme vastinetta ja olimme kaikin puolin matkaamme tyytyväisiä, joten mennään suoraan asiaan. Mites paljon se meidän tilimme keveni reissun myötä?

Yövyimme Barcelonassa kaksi yötä ennen risteilyä, mutta lentoaikataulujen myötä tuntui suorastaan hölmöltä maksaa noin 250 euroa yöunista, sillä lentomme oli Barcelonassa myöhään illalla. Päädyimme viettämään ensimmäisen yön lähempänä lentokenttää Novotel Barcelona Cornellassa, josta suunnistimme seuraavana päivänä varsinaiseen hotelliimme, Hotel Porta Firaan.

Barcelonaan meno, siellä oleminen ja yöpymiset, kaksi aikuista ja kaksi lasta

  • Meno-paluu lennot koko perheeltä: n. 1.350 euroa
  • Ensimmäinen yö Hotel Novotel Barcelona Cornellassa aamupaloineen 123 euroa
  • Toinen yö Hotel Porta Firassa aamupaloineen 218 euroa (arvosteluni hotellista täällä)
  • Taksimatkat lentokenttä – Novotel – Porta Fira – satama ja paluupäivänä satama – lentokenttä tippeineen yhteensä 110 euroa
  • Ruoka yhtenä iltana, lasten mieliksi McDonald’s/KFC, n. 35 euroa
  • Muut ostokset (lapsille perinteiset ulkomaan ostokset ja hedelmiä + juomaa hotellihuoneeseen n. 90 euroa)

Yhteensä 1.926 euroa, josta olisi voinut nipistää lähemmäs 200-250 euroa pysymällä Novotellissa toisenkin yön, huristelemalla julkisilla ja jättämällä 90 euron ostokset hankkimatta.

Läntisen Välimeren risteily + kaupanpäälliset

Bongasimme Norwegian Cruise Linen sivuilta mielettömän diilin, joka löytyi myös Risteilykeskuksen sivuilta vielä edullisempaan hintaan. Luonnollisestikin käännyimme risteilyvarauksemme kanssa Risteilykeskuksen puoleen. Varausaikaan NCL:n risteilyt eivät vielä olleet all inclusive alkoholijuomien ja henkilökunnan palvelurahojen suhteen, joten kaupanpäällisenä risteilyyn tuli meille aikuisille juomapaketti (UBP, sisältäen alkoholijuomat), erikoisravintolapaketti (UDP, sisältäen kolme ateriointia maksullisissa ravintoloissa), henkilökunnan palvelurahat, yhteensä 310 minuuttia nettiä sekä käyttörahaa laivalle 500 USD.

Viikon risteily Norwegian Epicillä kahden makuuhuoneen The Haven -sviitissä (esittely täällä) koko perheelle maksoi yhteensä 6.380 euroa, josta vähennettiin Cruise Certificate (nyk. CruiseNext Deposit), eli aiemmalla risteilyllä hankittu lahjakortti/uuden risteilyn ennakkomaksu 230 euroa. Maksettavaa meille jäi 6.150 euroa, josta tosin sain vielä blogiyhteistyöalennusta.

500 USD:n käyttörahan turvin varasimme yhteensä 328 euron hintaiset retket laivalta ja täten ne eivät olleet menoerä. Laivalta ostimme kaksi CruiseNext Deposit-lahjakorttia, eli risteilyn osamaksua hintaan 500 USD. Tuosta deposit-ostoksesta saimme hyvitystä 250 USD, jolloin kaikkinensa laivaostoksista tuli lapsille luvattu laivakäyttöraha mukaan lukien 443,66 euroa.

Yhteensä matkamme siis ennen Cruise Certificatea ja blogialennusta maksoi lentoineen, hotelleineen, kaikkine taksikuljetuksineen ja ostoksineen 8.749,66 euroa koko perheeltä. Hotelleissa, lennoissa ja kuljetuksissa olisi voinut varmasti säästää useamman satasen ja retket + muut ostokset laivalla olisi voinut suunnitella niin, ettei 500 USD:n käyttörahan yli olisi menty. Me teimme kuitenkin omannäköisen matkan ja tykkäsimme valtavasti. Kaiken kukkuraksi tuossa hinnassa on tosiaankin mukana jo uuden risteilyn tai kahden sellaisen osamaksuja yhteensä noin 460 euroa.

No, mitäs mieltä olette itse viikon risteilyn hinnasta sviitissä? Kyseinen hinta siis kahdelta aikuiselta ja kahdelta alle 18-vuotiaalta lapselta oli yhteensä 6.380 euroa satamaveroineen, palvelumaksuineen ja pakollisine tippeineen. Kaupan päälle tuli kaksi aikuisten alkoholijuomapakettia, 3 (+ 2) ilmaista illallista maksullisissa ravintoloissa, ilmaista nettiä 310 minuuttia ja 500 USD eli n. 445 euroa käyttörahaa laivalle. Kannattaako mielestäsi tuommoisia summia viikon risteilystä sviitissä maksaa?

Risteily tehtiin yhteistyössä Risteilykeskuksen kanssa, jolta sain alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Välimeren risteily: Esittelyssä Norwegian Epicin The Haven

Silloin, kun risteilystään Karibian risteilijällä maksaa useammankin tuhannen euroa ekstrasti matkustaessaan sviitissä, odottaa kenties saavansa hieman parempaa palvelua merimatkallaan. Perheellämme oli jo yksi aiempi kokemus Norwegian Cruise Linen The Haven -sviittiluokasta, joten uskaltauduimme hyvillä mielin pistää melkoisen summan yhteen viikkoon Norwegian Epic -aluksella. Hemmottelua, erilaisia sviittimatkustajien etuja ja rauhaa olikin takuuvarmasti tiedossa viikon ajan.

The Haven by Norwegian®

Norwegian Cruise Line on yksi niistä harvoista varustamoista, joka tarjoaa sviittimatkustajilleen oman rauhaisan alueen ja josta löytyy niin paljon palveluita, ettei matkustajan tarvitse välttämättä poistua ollenkaan ns. yleiselle puolelle matkansa aikana. Tällä hetkellä samanlainen ”ship within a ship ” -konsepti tällä laajuudellaan löytyy ainoastaan MSC Cruises -varustamolta, mutta mistä sitä tietää, josko muutkin varustamot alkaisivat liittyä uusilla laivoillaan mukaan joukkoon. Moiselle palvelulle tuntuu olevan kysyntää hinnastaan huolimatta, joten mitäs sitten maksetuilla rahoilla itselleen Norwegian Epicillä sai?

Palvelu satamassa

Meinasihan se pinna hieman kiristyä, kun saavuimme Barcelonan satamassa sijaitsevaan risteilyterminaaliin. Siinä me jonotimme tuskanhikisinä helteessä jättääksemme matkalaukut ulkona seisoville virkailijoille, jotka kirjoittelivat ja kiinnittivät matkalaukkutageja matkustajien laukkuihin. Meidän saavuttua paikalle virkailija huomasi sviittimatkustajan statuksemme, jolloin hän otti laukut syrjemmälle aurinkokatoksen alle ja rupesi hoitamaan asiaamme muiden seisoessa auringonpaisteessa. Varustamolle napsahti pienoinen pojo sen siliän tien, mutta miinusta tuli kun jouduimme jonottelemaan turvatarkastusjonon hännille aivan kuten muutkin. Jono kiemurteli terminaalin nurkan taakse ja me tuskailimme jälleen porottavan auringon alla.

Turvatarkastuksesta läpi päästyämme näytimme asiakirjamme henkilökunnalle, joka johdatti meidät heti The Haven -sviittimatkustajien lähtöselvitystiskille. Nopea lähtöselvitys ja henkilökohtainen escorteeraus terminaalin omaan pieneen vip-tilaan, jossa oli tarjolla vettä, mehua, kahvia ja teetä sekä keksejä. Me istuimme sohvalla rauhallisesti lepäillen, kunnes concierge toi meille avainkortit kirjekuoressa sekä muutaman ohjelappusen. Eipä aikaakaan, kun meidät johdatettiin jonojen ohi omaa sisäänkäyntiä pitkin laivaan ja The Haven -sviittialueelle.

Meille esiteltiin The Havenin aluetta, jonka jälkeen pääsimme omavalintaiseen aikaan lounaalle The Havenin omaan ravintolaan, The Epic Clubiin. Palvelu oli ystävällistä ja testasinpa samantien hieman aluksen palvelua, sillä kerroin lounaalla olevani juusto- ja marjatyttö. Lounaalla ei sen kummempia tapahtunut, mutta noilla muutamalla paljastuksella oli myöhemmin merkitystä.

Sviittejä 2 – 10 hengelle, kenties isommallekin porukalle

Sviittiluokkia Norwegian Epicillä on viisi erilaista. Kahden hengen sviitit The Haven Aft-Facing Penthouse, The Haven Courtyard Penthouse ja The Haven Spa Suite, sekä neljän hengen The Haven Deluxe Owner’s Suite ja kuuden hengen The Haven 2-Bedroom Family Villa. Kaikista sviiteistä löytyy myöskin parveke, joiden koot vaihtelevat 5 – 13 m²:n välillä.

Meidän sviittimme 2-Bedroom Family Villa sijaitsi The Havenin alueella, samalla kannella kuin samaisen alueen varsinaiset palvelut. Muutama tällainen sviitti on liitettävissä Deluxe Owner’s Suiteen, jolloin jopa kymmenen ihmistä voi majoittua yhdessä. Laivan kansikarttaa tutkaillessa tosin näyttää siltä, että Deluxe Owner’s Suiteen olisi mahdollista liittää myös toinenkin 2-bedroom Family Villa, joten parhaassa tapauksessa ”saman katon alla” majoittuu 16 ihmistä. Se on sitten eri asia, onko enää järkevää avata ovia hyttien välillä. Esittelyn ja arvostelun meidän sviitistä voit lukea täältä.

Sviittietuihin kuuluu 24/7 butler, joka tuo joka ilta snacksejä ja huolehtii muutenkin ruoka- ja juomapuolesta. Sekä lapset että aikuiset huomioidaan tarjonnassa ja esimerkiksi minut butler yllätti eräänä iltana kunnon kasvislautasella. Täysi napakymppivalintahan se oli tälle naiselle, kuten myös sitruunakakkupalaset lapsille, joista toinen ehti napata kakkupalasen ennen evästen kuvaamista. Snacksit ja ilmainen pullo kuohuviiniä sekä vettä tulevat automaattisesti, mutta butlerin kautta voi tilata lähes kaikkien aluksella olevien ravintoloiden listalta ruokaa sviittiin tai vaikkapa aurinkokannelle toimitettavaksi. Se kannattaa kuitenkin huomioida, että osa erikoisannoksista on maksullisia ja minibaarin juomat tai drinkkipaketin myötä baarista ilmaiseksi saatavat juomat eivät kuulu butlerin kautta tilattuna maksuttomien juomien piiriin. Kannattaakin kipittää kiltisti baariin hakemaan juomansa maksuttomasti tai tyytyä maksuttomiin ruokajuomiin butelerin tuomana, jos rahalla on väliä.

The Haven on suomeksi suojapaikka ja täysin nimensä veroinen

The Havenin alueelle pääsee vain sviittimatkustajien hyttikortilla ja kyseinen alue sijaitsee aluksen etuosassa, komentosillan yläpuolella sijaitsevassa ns. ruman näköisessä lisukkeessa. Kaksikerroksinen aurinkokansi Posh Beach Club mukaan lukien sviittimatkustajille löytyy aluksen eutosasta tiloja yhteensä neljältä kannelta (16 – 19).

Varsinaiset palvelut löytyvät kannelta 16, jossa on hyttien lisäksi lounge baarilla, ruokaravintola, grilli, toinen baari, conciergen palvelut, aurinkokansi, uima-allas, kaksi poreallasta ja sauna. Erityisesti uima-allaskansi on yksi parhaimmista The Havenin eduista, sillä ison laivan julkisella puolella oleva uima-allaskansi on tiettyinä aikoina melkoisen täysi. Silloin on mahtavaa vetäytyä omaan rauhaan ja pötkötellä tasokkaammalla (lue: pehmeämmällä) aurinkopedillä sekä nauttia henkilökohtaisesti palvelusta. Virvoittavia pyyhkeitä, hedelmiä ja ruokaakin aurinkopetisi viereen tuotuna, juomakin halutessa siinä samalla. Uima-allas on auki kymmeneen saakka illalla, jonka jälkeen matkustajien käyttöön jää vielä porealtaat.

Uima-allasalueen, Courtyardin vieressä sijaitsee baari ja Courtyard Grill, jossa tarjoillaan tiettyinä aikoina simppeliä ruokaa silloinkin, kun varsinainen Havenin ravintola Epic Club on kiinni. Courtyard Grillissä on mahdollisuus nauttia vaikkapa aamupalaa ja lounasta myös Epic Clubin ollessa auki, sillä ravintolasta on uloskäynti Courtyard Grilliin.

The Epic Club Lounge on iltaisin suosittu hengailupaikka ja baarimestari oppii varmasti lempidrinkkisi nopeasti. Tiloissa oleva flyygeli taitaapi olla siellä vain koristeena, tai sitten onnistuin meidän risteilyllä missaamaan joka ikisen musiikkituokion loungessa. Isoista ikkunoista avautuu näkymät yleiselle aurinkokannelle.

The Epic Club on puolestaan sviittimatkustajien oma ravintola, jossa tarjoillaan aamiainen, lounas ja illallinen. Isoista ikkunoista on näkymät yleiselle aurinkokannelle ja merelle.

Mites aamupala? Seisovasta pöydästä noudetaan kylmät aamupalatuotteet ja listalta on erikseen tilattavissa mm. uppomunia, olemeletteja ja vohveleita. Täysi kymppi ravintolan tarjonnalle ainakin tältä naiselta, joskin vihanneksia oli vajaavaisesti. Itse en ymmärtänyt kysellä lisävihannesten perään risteilymme aikana, mutta varmasti kyseinen lisätilaus olisi keittiöltä onnistunut.

Kannelta 17 löytyy hyttejä ja pienoinen punttisali sekä span hoitohuone tai pari. Kansilla 18 ja 19 sijaitsee rauhaisa aurinkokansi Posh Beach Club, josta löytyy erilaisia auringonottotuoleja ja baari. Sviittimatkustajille kyseinen alue on ilmainen, joskin muilla matkustajilla on mahdollisuus ostaa sisäänpääsy Posh Beach Clubille erikseen määrättyyn hintaan.

Me viihdyimme miehen kanssa Posh Clubilla useampana päivänä. Aurinkoa riitti, alueella oli erilaisia aurinkopetejä ja palvelu pelasi. Erään kerran tarjoilija jopa tulla tupahti tuomaan meille lempijuomamme aivan odottamatta ja pyytämättä, ilman eri tilausta.

Sviittimatkustajien edut ja palvelu

Barcelonan terminaalin turvatarkastuksen jälkeen elämä oli kaikin puolin helppoa. Priority liikkumiset niin halutessa, ajoittain jopa hissillä. Ei muuta kuin hyttikortti siihen kuuluvaan aukkoon tiettyjen hissien kohdalla ja niin vaan ilmestyi hissin näyttöön merkki Priority Service. Hyi meitä, kun tykkäsimme moisesta merkinnästä, sillä Epicin hissit oli monasti ahkerassa käytössä. Aluksen teatteriesityksiin oli mahdollista mennä conciergen saattelemana prioritynä, tai itsenäisesti omaan tahtiin. Istuinpaikasta ei tarvinnut huolehtia, sillä tietyt paikat oli varattu The Havenissa matkustaville.

Cannesissa palasimme retkeltä ja luulimme joutuvamme jonottamaan melkoisen isosti päästäksemme tender boatiin, mutta luulo osoittautui vääräksi. Concierge odotti meitä sviittimatkustajia laiturin alkupäässä ja johdatti jonojen ohi ensimmäisenä tender boatiin. Samainen jonon ohi palvelu jatkui aina paluusen ja Barcelonan terminaalin ulko-ovelle saakka, jossa concierge neuvoi vielä taksitolpankin meille.

Palvelu oli erityistä myös ns. julkisella puolella. Normaalille Guest Relations tiskillekään ei tarvinnut jonotella, kun henkilökunnan jäsen tiedusteli meiltä jonon hännillä asiointitarvettamme. Kun tiedustelijalle kävi selväksi statuksemme, otti hän heti meidät jonosta pois ja vei erikseen tiskille kutsutulle virkailijalle. Sen vaan sanon, että melkoisen jonon ohi kurvasimme.

Palvelu oli kaikkialla hyvää, mutta erityisesti minua ilahdutti ne muutamat asiat, joista tiesin olevani hieman muuta kuin kasvoton, tuntematon matkustaja. Tilasin eräässä laivan julkisen puolen baarissa Rebellious Fish-drinkin, johon tulee marjoja, mutta ihmeen täynnä lempidrinkkini oli marjoista tuolla kertaa. Selvisipä syykin minulle, sillä baarissa sattui olemaan työvuorossa sellainen henkilö, jolle olin maininnut The Epic Clubissa olevani marjatyttö.

Eräänä iltana illallistimme mieheni kanssa aluksen ranskalaisessa Le Bistro ravintolassa. Kasvissyöjänä tilasin minulle tutun annoksen, johon tulee mm. siivu vuohenjuustoa. mutta annoksen saatuani ihmettelin sen suurta kokoa. Selvisipä sillekin pian syy. Ravintolassa ollut, muihin pöytiin tarjoillut The Havenin tarjoilija sattui näkemään minun olevan syömässä ja muutti keittiöön tehtyä annostilausta. Melkoisen paljon sain tehdä työtä jaksaakseni syödä kasvisannokseni tuplajuustolla.

Ja juustotyttö oli iloinen. Nämä on niitä pieniä asioita, joka tekee palvelusta hieman henkilökohtaisempaa.

Isolla laivalla on omat haasteensa rauhaa ja palvelua rakastavalle matkustajalle. Sitä hukkuu helposti massaan ja saattaa olla vain yksi kasvoton palveltava 4 000 muun matkustajan keskellä. Nuo edellä mainitsemani pienet asiat tekivät risteilyllämme palvelusta kuitenkin hieman henkilökohtaisempaa ja varmasti se olisi muuttunut vielä henkilökohtaisemmaksi, mikäli olisimme käyttäneet The Havenin palveluita vielä enemmän. Me emme tilanneet juomia The Havenin baareista tai aterioineet The Havenin Epic Club -ravintolassa kuin muutaman kerran, sillä menu pysyi matkan aikana aivan samana. Siitä kylläkin iso miinus.

The Haven, Norwegian Getaway vs Norwegian Epic

Olemme nyt matkanneet kaksi kertaa The Havenissa, kerran molemmissa otsikossa mainituilla laivoilla. Getawayllä sviittimme sijaitsi aluksen perässä, poissa The Haven -alueesta, mutta iso lähes 40 m²:n parveke kompensoi hieman sitä ettemme olleet The Havenin lähellä. Norwegian Getawayn The Haven oli mielestäni heikompi kuin Norwegian Epicin, sillä alue oli pienempi ja se ulottui vain kahdelle kannelle. Mm. Getawayn ylemmällä aurinkokannella ei ollut baaria, jolloin oli joko odotettava tarjoilijaa tai noudettava juoma itse. Kaikkinensa Norwegian Epicin oleskelualueet, Epic Club, Epic Club Lounge, Courtyard Grillin baari ja Posh Beach Club loivat sellaisen kodikkaan ja miellyttävän kombon, että matkamme The Havenissa oli erittäin nautinnollinen ja rauhaisa muutoin täydellä megaristeilijällä. The Havenia ajatellen Norwegian Epic vs Norwegian Getaway -vertailun voitto menee kirkkaasti Epicille.

Lähtöhinta Norwegian Cruise Linen The Haven -sviiteille on n. 2.300 euroa/hlö/vko, oma matkabudjettimme selviää myöhemmässä postauksessa.

No, mitäs tykkäätte? Kannattaako tuosta maksaa vähintään yllä mainittu summa/hlö?

Risteily tehtiin yhteistyössä Risteilykeskuksen kanssa, jolta sain alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.