Browsing Tag

Työelämä

Oikein hyviä pikkujouluja immeiset!

Juups, enpä taida olla ainoa joka juhlii tänään pikkujouluja ja innokkaimmillehan juhlijoille poliisi julkaisi tänään kivan kaavion illan kulusta. Sitä voi tosiaan läträtä miestä väkevämmän juoman kanssa viisaasti tai vähemmän viisaasti, mutta yrittäkäähän muistaa ettei auton rattiin ole asiaa ja jos tekee mieli haastella riitaa tai heilutella nyrkkejä, ei muuta kuin nenä kotia kohti ennen tappelua, joohan?

Itse olen lyönyt kättä päälle kollegani kanssa että otamme vain muutaman lasillisen ruoan kanssa ja sitten kotia viimeistään yhdeksältä. Tänä aamuna olin pikkuisen sillä fiiliksellä että en jää ollenkaan pikkujouluihin, mutta kait sitä pitäisi sittenkin käydä ainakin pyörähtämässä tuolla taukotilan puolella. Olen paiskinut mukavasti töitä ja ottalohkoa kolottaa, mutta ohviisin naiset ja miehet ovat laittaneet paikat niin nätiksi että eiköhän tuo minun vanhaakin vanhempi bileasu soinnu oikein kivasti koristeluihin.

Oikein hyvää iltaa, viikonloppua ja iloisia pikkujouluja kaikille!

Heips.

Elossa ollaan vaikka välillä tuntuu siltä ettei olla. Töissä on ollut taas niin järkyttävä kiire, että takki on ollut kyllä melkoisen tyhjä kotiin tullessa. Eipä minulla ole sen takia ollut oikein energiaa väsätä postauksiakaan joten pikku paussi nimenomaan matkailupostauksista lienee paikallaan.

Kuulumisia sen verran että niinhän me vain jouduimme pyytelemään Vianorilta korvauksia rengasongelmaamme liittyen mutta Vianor hoiti homman hienosti joten eipä siitä sitten mitään valittamista. Jonkin verran me hieman intouduttiin kun varattiin kaksi Itämeren risteilyä viikon aikana. Mies oli uhannut kovasti ettemme mene kertaakaan laivalle ennen toukokuista Norjan vuonoristeilyä, mutta niin vain hän oli painelemassa varausnappulaa innoissaan kun lahjakortteja tulla ropisi postissa. Ei nuo Hel-Sto ja Hel-Tal-risteilyt mitään kummoisia ole, mutta noistakin pienistä tulee tälle naiselle sellainen olo, että on oikeastaan ihan hyvä että on taas jotain mitä odottaa. Arki on nimittäin tuntunut melko puiselta rankkojen töiden takia. Rankka työ aiheuttaa rankat tunteet välillä ja eilen minulta jo paloikin käämi VR:n temppuun. Vaikka yritin ymmärtää tilannetta, tuli eilisistä ongelmista sen verran kohtuuton haitta että kävin aika ylikierroksilla kun pääsin töihin. On se kyllä mahtavaa, että on oma työhuone jonka oven voi sulkea ja maatua tekemään töitä hiljaiseen huoneeseensa kun siltä tuntuu.

Että tämmöttii täällä taas. Arjen kanssa tasapainoilemista täysillä.

Olen viikonloppuni ansainnut, piste.

Kun nyt kerran liikutaan merellisessä teemassa, yksi kuva rentouttavasta hetkestä. Tyyni ilta, laiva kyntää aavaa merta ja taivaalla möllöttää kuu ja tähtiä. Pehmoinen kylpynuttu ja virkistävää vettä lasissa. Ei kiire minnekään, vain rauhallinen hetki ja suuret tyytyväiset tunteet. Yksi sana: Nautinto.

Nyt napsahti!

Tiedättekö mitä? Minä olen poikki. Ihan oikeasti. Kävelen päin seiniä, olo on kuin jotain tainnuttavaa lääkettä olisi vedellyt enemmänkin tähän minun naamariini mutta töissä taistelen olotilaani vastaan jotta työhommat etenisi. Tiedä sitten olenko tulossa kipeäksi kun lapset on jo röhissyt vajaan viikon vai onko eilisyönä napattu väsyttävä lääke kutinaan vieläkin haamuna kropassani. Niin tai näin, itku ei ole kaukana. Nämä on näitä päiviä jolloin haluaisin pistää työhuoneeni oven kiinni ja laittaa ovelle varoituksen vihaisesta työntekijästä, mutta enhän minä sellaistakaan voi tehdä. Hampaat irvessä ei vain ole mukava olla.

Nautin eilisestä päivästä suunnattomasti. Mies soitti minulle töihin ja ilmoitti olevansa menossa kotiin joten sain jäädä tekemään rästihommia töihin. Kun sitten kotiuduin kuuden maissa illalla oli ruoka juuri valmis syötäväksi. Päivällisen jälkeen rahtasin väsyneet luuni sohvalle enkä paljoa tehnyt mitään. Möllötin ja nautin vain joutenolosta iltajumpan lisäksi. Hyvää teki mutta nyt kärsitään kahta kauheammin eikä se oli kiva juttu. Että tällaista tänne. Sänky puhtaine petivaatteineen työpaikalla olisi aika messevä keksintö.

Sängystä muuten puheen ollen, ei hyvälle näytä tuo minun sänkytilanne kotonakaan. Olen nyt nukkunut miehen patjalla ja omalla patjalla, yhden ja kahden kehon lämpöön muotoutuvan petarin kanssa mutta mikään ei auta. Jos kova, keskikova ja pehmeä patja ei sovi selälleni niin mikä sitten? Mitä kummaa minä pystyn edes kauppaan sanomaan jos ja kun pistän patjani vaihtoon vaihtotakuun turvin. Suututtaa suunnattomasti, anteeksi nyt vain.

Tiedän kyllä että valitukseni on pieniä ja elämässä voisi olla ihan oikeita vastoinkäymisiä. Tämä väsymys vain saa paisuteltua kaikista asioista suurempia kuin onkaan. Tulisipa oikeasti kunnolla kipeäksi niin voisi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin sairastamaan mutta minuunhan ei taudit tartu. Elämä on.

Että pistäkees kunnon flunssan jyviä tänne suuntaan, nyt olis tarvetta. (Nim. sikaflunssan aikoinaan sairastanut ja sitä olotilaa rakastanut)

Ja tähän loppuun vielä kuva metsämaisemasta kun oltiin Metsähallituksen mailla Savonlinnassa heinäkuussa. Kyllä kelpais istuskella ja kattella vaan ympärilleen työpinojen sijaan.

Positiivisuushaaste, pt 1

Sain tuossa jokin aika sitten TÄMÄ MATKA-blogin Anna Koskelalta positiivisuushaasteen ja vihdoin nyt tämän kaiken kiireen (?) keskellä sain väsättyäni jonkin sortin tuotoksen nähtävillenne. Nämä kuluneet viikot ovat olleet minulle aika menorikkaita ja vähäunisia, minkä takia väsymys on painanut mieltä ja omalla tavallaan pitänyt huolen siitä ettei ole vain ollut tarpeeksi virtaa pohtia niitä positiivisia/onnellisia juttuja.

Mutta nyt minulla on aikaa, joten tässä minun pohdintani tälle lauantaille:

1. Oma aika!

Kyllä, kiireisenä perheenäitinä sitä omaa aikaa ei todellakaan ole liiaksi. Olin jo valmistautunut miehen mökkiviikonlopun takia siihen, että olen lasten kanssa kotona ilman mahdollisuutta käyttää autoa mutta toisin kävi. Lapsilla alkoi tulla kyllästyminen kotona ja kavereilla pyörimiseen, joten he pyysivät itse päästä isovanhempien hoivaan pari päivää sitten. Meillehän se sopi mainiosti, sillä aikuisten seura/ruoka ja järjestämät aktiviteetit ovat paljon parempi vaihtoehto verrattuna työpäivän pituiseen oleskeluun, jossa ainoa yhteys aikuiseen on pelkän kännykän varassa. Niinpä lapset ovat isovanhemmilla, mies mökillä mylvimässä niiden pallonpotkijoiden perään ja minä möllötän ihan ypöyksin täällä kotona. Istun tällä hetkellä täysin hiljaisessa asunnossa ja lipitän raikasta vettä. Ihan periaatteestakin en ole edes vaatteita pukenut päälleni vaan möllötän kylpytakissani, koska nyt nautin täydellisestä toimettomuudestani!

2. Mahtavat työkaverit

Olenkin jo useampaan otteeseen varmaan maininnut että meillä on hyvä työporukka töissä. Vuoden vaihteessa tapahtuneet organisaatiomuutokset tosiaan söi monen ihmisen mieltä ja meillä oltiin hyvinkin vihaisia. Nauru ja ilo katosi käytäviltä ja kritisoimme kyllä edelleen monia uusia tapoja työpaikallamme. Niistä asioista ei sen enempää, mutta kaiken tämän keskellä meidän porukalla on pysynyt se sama tiimihenki, joka loppujen lopuksi on ollut suureksi avuksi tämän kaiken kritisoidun ajan keskellä. Eilen pääsin taas viettämään aikaa työpaikan naisten kanssa ja ilta oli jälleen kerran erittäin onnistunut. Mikäs olikaan sen mahtavampaa kuin tulla hiljaiseen kotiin ja nukkua tänä aamuna pitkään (mitä nyt mies lähetti teksiviestiä aamuyhdeksän jälkeen… )

Kuva aiemmalta Tallinnan-reissulta. Olimme tällä kertaa työkaverini luona kylässä, joten periaatteesta en pistä kuvia nettiin toisten ihmisten asunnosta vaikka kuvassa näkyisikin vain ruokatarjoiluja pöydällä.

3. Oma mies, lapset ja rakkaat läheiset

Rakkaat ihmiset ympärilläni ovat minun voimavarani, enkä varmaan jaksaisi ilman heitä. Olen tarkkanäköinen ihminen, joten olen osannut karsia energiasyöpöt ihmiset läheltäni sekä pyrkinyt opettamaan samaa omille lapsilleni. Olen onnellinen miehestäni, jonka kanssa voin olla oma itseni, jota saan rakastaa ja joka rakastaa minua. Meillä on hauskaa, me voimme keskustella hankalistakin asioista ja yhteistyö perheen pyörittämiseksi toimii. Rakastamme lapsiamme ja vaikka perheen pyörittäminen on rankkaa, en vaihtaisi mitään pois. Lasten iloiset ilmeet, pohdinnat ja äskenkin puhelimessa käydyt keskustelut antavat uskoa siitä, että ainakin vielä olemme onnistuneet kasvattamaan lapsiamme oikeaan suuntaan. Toivon koko sydämestäni sitä, että aikuisenakin he vielä arvostavat välejään meihin vanhempiin ja opettavat omille lapsilleen samoja arvoja mitä me olemme opettaneet. Samat arvot olemme mekin lapsena oppineet omilta vanhemmiltamme, joten rakkaat läheiset ovat meille hyvin tärkeitä.

3. Juhannus

Juhannus on ollut aina yksi lempiajankohdistani juuri senkin takia, että silloin minulle rakkaat ihmisen kokoontuvat yhteen hyvän ruoan, juoman ja seuran ääreen, nauttivat luonnon rauhasta ja kunnon saunomisesta. Minulle hiljaisilla illoilla, järvimaisemalla ja luonnon vehreydellä on akkuja lataava vaikutus.

Saunavihta juhannuksena on must.

 Ja äidin kanssa on sovittu traditioksi muodostunut kahdenkeskinen limpparihetki mökillä.

4. Kokemuksia ja lisää kokemuksia

Elämäni on hyvin paljon työpaikan, kaupan ja kodin välillä suhaamista, eikä meidän perheen arkielämään todellakaan paljoa muuta kuulu. En kuitenkaan jaksaisi sellaista kovinkaan pitkään joten meille on ollut tärkeää pystyä reissamaan vaikka 36 euron Siljan risteilylle jos ei muuta. Kun katson elämääni taaksepäin, huomaan että miehelle ja minulle on tullut iän karttuessa suurempi tarve kokea jotain uutta ja paeta perusrutiineista pois. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni viime aikoina, tehnyt never ever-juttujakin ja ollut hyvin ylpeä itsestäni sen jälkeen.

Saanko esitellä Brutuksen, alligaattorin joka luuli itseään koiraksi. Kaveri näytti sen verran leppoisalta että nappasin sen syliini pientä lahjoitusta vastaan. En hyväksy turisteille tarkoitettua maksullista eläinten kanssa poseerausta koska kyseisiä eläimiä pidetään huonoissa oloissa. Tässä oli kuitenkin kyse Miamissa toimivasta elintensuojeluyhdistyksestä, joka ottaa huostaan eksoottisia eläimiä joita ihmiset ovat ymmärtämöttymyyttään ottaneet lemmikeikseen ja hoitaneet väärin. Mies ei uskaltanut Brutusta ottaa syliin ja piti minuakin hulluna, mutta niin vain säilytin käteni ja kaikki raajani. Tuon tempun jälkeen kyllä oli pakko juhlistaa itseni ylitystä olusella.

Tähän kuvaan liittyy kokemus, jonka muistan koko ikäni. Näkymään liittyy pelkoa, itkua, epätoivoa, suuria pyyntöjä ja ihme, joka saa kyyneleet silmiini vieläkin. Kyseisestä tapahtumasta lisää myöhemmässä postauksessa.

5. Ihmisen näköinen vai ei, siinäpä pulma. Ehkä kuitenkin ihan ok?

Ulkonäköni on ollut minulle murheenkryyni nuoruudessa, sillä ristikkäin olevat nököhampaat, pullonpohjasilmälasit, hammasraudat (koko arsenaali niskavedosta lähtien), minikoko ja hyvin myöhässä alkanut naiseutuminen antoivat paljon aihetta koulukiusaajille. Kun nyt katselette kuviani tässä postauksessa, huomaa ettei noista ajoista ole paljoa jäljellä. Ikä kuitenkin alkaa pikkuhiljaa näkyä ja siksi olen karsastanut laittaa kuviani näytille. Nenäkin, tuo kammoksumani asia keskellä päätäni paistaa niin terävänä ja suurena kaikissa kuvissa, että se jos mikä on tehnyt mieli viskata minua koskevat kuvat roskakoriin.

Minä vanhenen koko ajan ja se tuottaa tietynlaista paniikkia, kriisiäkin itselleni ajoittain. Katselen kauhulla käsiäni joihin ilmestyy ryppyjä kun taitan niitä tietyllä tavalla, silmäkulmieni ryppyjä ja tietyissä kuvissa suurena paistavaa terävää nenääni jonka näyttää kasvavan iän myötä (?). Odotan kauhulla päivää jolloin virtsa alkaa karkailemaan ja kuumat aallot iskevät. Kaukanahan nuo ajat toivottavasti on, mutta vanheneminen on minulle todellinen kriisi enkä pidä uusimmista kuvistani.

Kun nyt katselen muiden minusta ottamia kuvia mm. Solo Sokos Hotel Estorian avajaisista ja Visit Helsinki loves Rantapallo-tapahtumasta täytyy todeta, että tämän ikäiseksi ihmiseksi olen aika ok. Siitä jos mistä täytyy hakea sitä positiivista fiilaria ja muistaa se silloin kun nenäni ja ryppyni taas paistaa kuvissa.

Nautinnollista lauantaita kaikille!

P.S.: Täällä lienee jo kaikki haastettu, joten haastan kaikki muut joita ei olekaan haastettu. Keeping it simple nääs.

Lötköilyä ja työleiriä, mitäs muutakaan

Juu, melko ihmeellisen otsikon minä nyt väänsin mutta tuo jos mikä kuvaa perheemme viikonloppua tällä kertaa. Perjantainen Tallinnan reissu työkavereiden kanssa meni taas niinkuin pitikin, meillä oli mielettömän hauskaa ja emmehän me taaskaan päässeet kukkakujalla sijainnutta vakiterassiamme kauemmas. Poks, sanoin skumppapullot ja siellä me kilisteltiin aina siihan saakkaa kun meidän piti lähteä takaisin laivalle.

Jaa, eipä tuo pullo taitanutkaan poksahtaa vaan sihistä…

Sen verran tuli juhlittua työkavereiden kanssa, ettei lauantaina ollut oikein intoa tarttua kotihommiin ja mies olikin kiitollinen kun vaimo otti miehen sanojen mukaan ”kerrankin rauhallisesti”. Yritin ottaa aurinkoa jonkin verran mutta helteen takia puoli tuntiakin takapihalla oli suoranaista tuskaa. Vettä meni kiitettävästi hedelmien ja marjojen kera ja hyi minua kun kehtasin nauttia suunnattomasti toimettomasta päivästä, vaikka tiesin että se kostautuisi varmasti sunnuntaina.

Ryytyneen äidin lauantaisia eväksiä

On se kumma että antaa itselleen luvan rentoutua ihan oikeasti vasta sitten kun on toipumassa virallisesta ”kerran vuodessa”-bileillasta. Tämä äiti ei siis siviilissä paljoa tule ja mene ilman lapsia/miestä, joten tämä vuosi, kiitos Rantapallon ja Sokos Hotellien, on ollut poikkeuksellisen menorikas. Ja tiedättekö mitä, tekee ihan hyvää päästä välillä irtoutumaan normikuvioista koska näiden vuosien aikana kodin, kaupan ja työpaikan väliä on sahattu niin kiitettävästä että arki on alkanut maistua ajoittain puulta. Onneksi mies on samoilla linjoilla joten tarkoitus olisi muuttaa toimintatapoja pikkuhiljaa sillä me emme vain voi jatkaa elämämme loppuun tällaisella menolla.

Elämästä pitää nauttia nyt kun vielä voi. Pitää muistaa levätä ja tehdä asioita toisin kuin tavallisesti. Me olisimme voineet istua miehen kanssa sisällä sohvalla naputtelemassa koneillamme, mies työasioita ja minä blogia. Sen sijaan me istumme nyt täällä ulkona nauttimassa kesäillasta ja tekemässä silti hommiamme tietokoneilla. Pieniä asioita mutta ah, niin virkistäviä. Pienet on ilot juu, mutta näillä mennään.

Ja pakkohan täällä pihalla on istua senkin takia että sunnuntai oli yhtä työleiriä. Lauantainen lötköpäivä piti huolen siitä, että meidän oli tehtävä eilen koko viikonlopun työt niin pihalla kuin sisällä. Aloitimme hommat heti sunnuntai-aamusta ja vedimme sen verran rankalla tahdilla että olimme miehen kanssa aika kypsiä illalla ennen Suomi-Venäjä-ottelua. Eipä tuo otsasuonen tykytys laskenut ottelunkaan aikana joten melko ylikierroksilla sitä mentiin eilen nukkumaan ja päädyttiin molemmat nukkumaan melko huonot yöunet. Niin että kaiken sen työn ja tuskan jälkeen on todettava ettei meidän piha saa olla pelkkä työmaa vaan sen on oltava meidän olohuoneen jatke. Nyt istutaan ulkona vaikka villapalttoot niskassa ja hampaat kalisten, sillä tätä pihaa on kaiveltu ja myllätty kyllästymiseen saakka ja nyt siitä otetaan takuuvarmasti kaikki ilo irti. Olemme sen ansainneet.