Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Työelämä

How Am I Doing?

Jep, kiirettä on pitänyt ja aivan vapaata hetkeä ei ole täysin ollutkaan enää pidempään aikaan. Joka ikinen hetki pääkopassa on jyskyttänyt kelloanajat kun on pitänyt tehdä jotain tiettynä kellonaikana. Surullista sanoisinko, eikä loppua näy ainakaan tässä kuussa.

Olen istunut tavallista pidempiä päiviä töissä, eikä kotona rauhoittumiseen ja palautumiseen ole jäänyt paljoakaan aikaa kun työpäiviin on lisännyt myös työmatkat. Työtehtäviäni sen enempää erittelemättä viimeisimmät viikot ovat olleet ajoittain psyykkisestikin rankkoja, ja viime viikolla se purkautuikin pienoiseen itkuun kotona. Onneksi mieheni on erittäin ymmärtäväinen ja tietää tilanteen minkä takia hänestä on ollut aivan upea ja erityinen tuki minulle. On upeaa saada rakastaa ja olla rakastettu, sillä tuskin jaksaisin tämän paineen alla näin hyvin ellei kotona olisi asiat hyvin.

Vaikka kiirettä onkin ollut työelämässä ja myös kotona, olen jokseenkin positiivisella mielellä sillä tähän kuuhun mahtuu yhtä sun toistakin reissua joista lisää myöhemmin. Kait minä pieni matkailijasielu olen, sillä reissuton kalenteri häiritsisi tätä naista ja pahasti.

Wihii mikä onnenhymy! Matkailu avartaa tosiaan ja nyt kannattaa mennä kun vielä jaksaa. Kuva (Samsung Galaxy S4 mini) viime heinäkuulta, Grand Hotel Kronenhof Pontresina.

Oikein hyvää alkanutta viikkoa arvon lukijat, tästä se lähtee, messevä kevät!

Si si, I am alive

Tai mitenpä sen nyt ottaa. Olen yrittänyt parantua karmaisevasta räkätaudista ällöttävällä mutta toimivalla nenäkannulla ja saanut jotenkuten nostettua itseni sängynpohjalta ihmisten ilmoille.

Töissä polkaisimme X-projetin käyntiin ja siinä meneekin viikkotolkulla joten melko uuvuttavistakin viikoista on tämän naisen lähitulevaisuus tehty, kiitos muiden ihmisten. Onkin siis ihan hyvä että pysymme muutaman viikonlopun kotioloissa, jotta saan ladattua akkuja edes jonkin verran maaliskuun puolesta välistä alkavaan melko haipakkaan menemiseen.

On ollut todella huono omatunto siitä etten ole pystynyt rakentamaan varsinaisia matkablogipostauksia toivotulla tavalla tämän sairastelun ja rankan työrupeaman takia. Muutamia mainioita hotelleja Alppireissulta on vielä esittelemättä mutta lupaan kyllä palata niihin myöhemmässä vaiheessa. Nyt on kuitenkin tärkeämpää keskittyä työelämään ja työpäivistä täysipainoiseen toipumiseen.

Tällä Luganosta otetulla kuvalla ei ole kyllä mitään tekemistä töideni kanssa mutta jotenkin tässä kuvassa on jotain rauhallista ja siksi laitoin sen tänne.

Että tämmöttii täällä, lupaan olla aktiivisempi Facebookin puolella joten pistäkääs seuraten jos kuulumiset kiinnostaa.

Torstai on The Päivä

Mies: ”Kulta, millainen päivä sulla on torstaina?”
Minä: ”Öö, ei mitenkään erityinen, me ollaan kevennetty duunissa tätä viikkoa ennen kun
polkastaan se X-projekti käyntiin, miten niin?”
Mies: ”Mulla on sillon se X Helsingissä enkä viitti mennä enää takaisin duuniin, mitäs jos
silloin mentäs aikaisin kotiin ja se olis sitten se meidän ”The Päivä?”
Minä: ”Hah, mä en kyllä usko tuohon sitten yhtään mutta yritetään vaan”.

Ja nyt kaikki vilkkaimman mielikuvituksen omaavat ihmiset ajattelevat varmaan melko muheviakin asioita tuollaisen keskustelun luettuaan, mutta tuossa me keskustelimme klassisesti miehen kanssa siitä, että yhtenä päivänä me panostaisimme hieman enemmän yhdessäoloon. Mies kippasi lapset isovanhemille hoitoon maanantaina, joten tämän viikon olemme olleet kahdestaan kotona miehen kanssa. Viikko koostuu ahkerasta työnteosta ja siten myös melko väsyneistä ja harhailevien ajatusten omaavista päivistä, joten päätimme että torstai on ”The Päivä” jolloin nautimme. Syömme pitkän kaavan mukaan kynttiläillallista ja keskistymme olemiseen. Treffit siis oman kodin lämmössä tiedossa ja luulisihan sen olevan mukavaa.

Joku noissa meidän etukäteen vahvasti suunnittelemissa päivissä on aina vikana, sillä ne ei vain pääty siten kuin ne on suunniteltu. Jos ei työt sotke kuvioita niin sitten ainakin olemme aivan puolikuolleita eikä ajatus monen ruokalajin työläästä illallisesta kuulosta enää niin houkuttelevalta. Viimeisistä ”kotitreffeistämme” voikin lukea täältä joten voitte uskoa ettei meikäläisen luotto huomiseen iltaan ole kummoinen.

Oloa ei ollenkaan pelasta myöskään se, että otin itseäni niskasta kiinni tänä aamuna ja päätin soittaa töihin että olen kipeä. Kynnykseni jäädä kotiin sairastumisen takia on hyvin korkea, joten tänä aamuna taistelin itseni kanssa suuresti. Heräsin normaaliin aikaan mutta en vain saanut itseäni liikkeelle nuhaflunssan oireiden takia. En päässyt lähtemään kahteen ensimmäiseen bussiin sitten millään ja kun odottelin lähtöä kolmannelle bussille kropan huutaessa hoosiannaa otin kengät jalasta ja soitin töihin etten vain pysty tulemaan. Tiedän että tein viisaan ratkaisun mutta olo on kertakaikkisen häpeällinen.

Sairaslomapäiväni on siten tehty jatkuvasta niistämisestä, kipeästä kurkusta, rähjääntyneestä ei niin hemaisevasta olosta ja Tvins Ostos-TVstä joka on jotain niin surkuhupaisaa että katselen sitä haavi auki. Ehdoton suosikkini on kyllä Hot Pants-mainos, jossa luvataan kilojen lähtevän hikoiluttavien pöksyjen takia. Näyttelijäsuoritukset on huippuluokkaa ja kyllä vain on ajat muuttuneet sitten Sauna-beltin.

Että tämmöttii, aika ihmeitä pitaisi tapahtua että huomisesta The Päivästä tulee onnistunut.

Enkös ole ihanan positiivinen?

Paha, paha viikko

Jeps. melko hiljaista ollut blogirintamalla tällä viikolla mutta siihen on ollut syynä ihan rankat työtehtävät ja siinä ohessa pienoinen viikon mittainen projekti joka vei mehuja ihan kiitettävästi. Illalla ei meinannut töiden takia tulla uni ja niinpä unet jäivät 5-5,5 tunnin mittaisiksi joka yö. Olen satavarma että vaikka nukuin nuo yöni tasaiseen tahtiin yhtä lukuunottamatta, stressi sai unenlaadun huonoksi eikä sitä ollut sitten yhtään levännyt aamuisin.

Viikkoa eteenpäin mentäessä alkoi univaje jo tuntumaan fyysisinä oireina ja tuntui että koko keho värisi sisuskaluja myöten. Se tunne ei ole kuulkaas todellakaan mukavaa, ja tällä hetkelläkin tätä kirjoittaessa kroppa huutaa hoosiannaa oikeen komiasti.

Lasten kanssa oli pikkuinen episodi tuossa keskiviikkona kun huomasin että molempien huoneet olivat taas sellaiset kaatopaikat että oksat pois. Pyysin kauniisti siivoamaan pikkuisen jälkiä kun heidän lattiollaan ei pystynyt melkein liikkumaan osumatta johonkin tavaraan taikka vaatteeseen (pari esiteiniä täällä nääs) ja kyllähän he alkoivat siivoamaan nätisti. Siivous tosin oli melko hidasta ja enemmänkin tavaroiden siirtelyä lattialla joten siinä alettiin sitten käydä tiukkojakin keskusteluja tavaroiden paikasta. Lämpötila alkoi nousta ja kun sitten vihdoin ja viimein iltakymmenen maissa rupesivat siisteissä huoneissaan nukkumaan molemmat tenavat olivat laittaneet yläkerran aulalle lapun että olivat mykkäkoulussa vanhemmilleen.

OIisipa sitä saatukin rauha siihen mutta kun ei. Tuon lapun lisäksi aulan lattiallla oli sukkia ja tavaroita, jotka olivat mystisesti siihen ilmestyneet. Ei muuta kuin keskustelemaan toisen tenavan kanssa asiasta asiallisesti ja niin vain läppäsin valot päälle ja käskytin laittamaan tavarat paikoilleen. Siinä sitä taas käytiin tiukkoja keskusteluista siivoustavoista ja ai että kun tilanne vei mehut. Pyrin keskustelemaan lapsen kanssa siinä ohessa ja kun hän vihdoin pääsi nukkumaan niin kerroin vielä kuinka paljon lastani rakastan. Aika yksipuolistahan tuo sitten oli koska lapsi oli mykkäkoulussa ja vihainen minulle.

En suosi ollenkaan sitä että nukkumaan mennään vihaisena. Iltakymmenen jälkeen käyty keskustelu ja vihaiset fiilikset pienokaisella olivat kuitenkin sellaiset, että tilanne on pyrittävä rauhoittamaan joten silitin poskesta ja lähdin pois. Ehkä tuossa oli syy sille että aamuviideltä näin unen joka sai minut kauhun valtaan. Lapseni oli kuollut, tiesin sen. Olin saanut hänet takaisin vuorokaudeksi ja illalla sitten aloin huomaamaan että lapseni teki kuolemaa. Vartalolle alkoi ilmestyä lautumia ja häntä alkoi väsyttää joten halusin hänen viimeisistä hetkistään mahdollisimman hyviä. ”Älä kulta ala vielä nukkumaan, käy vielä lähtöpissillä” ja silitin hänen poskeaan. Kovasti lapseni halusi jo nukkua joten pyysin toista lasta tuomaan ruumisarkun kuolevalle lapselleni, juuri siihen asuntomme yläaulaan jossa illalla käyty siivouskeskusteluepisodi oli oikeasti käyty. Tuohon minä sitten heräsinkin ja suorastaan kiipesin seinille. Uni ei tullut sitten millään joten pyörin viiden jälkeen sängyssä. Yritin järkeistää koko pääkoppaani ja vaikka tiesin ettei kyseessä ollut mikään enneuni, äitinä tuollainen uni oli vain vaikea sivuuttaa. Työpäivä meni asiaa vatvoessa ja kun sitten tulin illalla kotiin, halin molempia tenavia kyllä tosi paljon ja kumpailin heidän kanssaan.

Että näin. Nyt on aika oikeasti pysähtyä, ottaa viikonloppu rauhallisesti ja olla perheen kesken. Nukuin tänä aamuna 11.40 saakka ja hyvä niin, mutta ei tässä olla vieläkään kunnossa. En ole liikkunut projektin takia ollenkaan tällä viikolla, joten nyt vain haluan ruveta jumppaamaan tässä rauhallisessa kämpässä omaan tahtiin. Mikään ei ole parasta kun tiedostaa omat rajansa ja tehdä asialle jotain. On paljon ihmisiä jotka ajavat itsenä piippuun pahoin seurauksin, enkä minä halua olla yksi niistä joista tulee työkyvytön.

Frasierin sanoin: Good mental health!

Hyvää viikonloppua murut, en laita tällä kertaa kuvan kuvaa tähän postaukseen sillä vedän nyt kevyemmällä versiolla.

Helou!

Kyllä, olen muistellut teitä kaikkia lukijoita lämmöllä ja väsännyt hitaasti mutta varmasti blogipostauksia mutta aika säälittäviltä tekeleiltä näyttää. Olen paiskinut aikamoisia työpäiviä ja jatkanut samalla meiningillä kotonakin, joten ”flow” on ollut totaalisen hukassa.

Tämä päivä oli kyllä niin kökkö ettei tosikaan. Olisi niin hienoa jos voisin avautua kaikista mahdollisista epäkohdista mutta kun en vain voi. Niinpä suljen taas sanallisen arkkuni työtehtävistä ja puhisen yhdessä työkavereideni kanssa järkyttävää menoa töissä.

Joulufiilikset minulla, jouluhörhöllä, on tasan nolla. Ei hajuakaan mitä ostaisin miehelle joululahjaksi mutta jottei elämästä tulisi liian helppoa, jopa lapset ovat kyllästettyjä eikä heillä ole mitään lahjatoiveita. Niinpä niin, jouluaattona on kriisi päällä jos lahjoja ei ole tai niitä on eriparimäärä, taikka sitten ne ei miellytä joten metsästysprojekti jatkukoon.

Hip ja hei, Christmas Spirit viheltelee jossain kaukana (pistäkees tänne päin), olo on räjähtänyt rankkojen työpäivien takia ja blogipostaukset laahaa. Tekisi mieli istahtaa sohvalle glögimukillisen kera muttei sitäkään juomaa löydy kaapista joten pelailen tässä ohessa Candy Crushia ja jumittelen tasolle 3. Näillä mennään.

Onneksi pääsen huomenna siemailemaan samppanjaa. Hyi minua kun lipittelen keskellä työviikkoa alkoholijuomaa mutta ai että kun minä odotan innolla tuon kuplivan juoman nauttimista mukavassa ympäristössä. Pienet on tämän naisen ilot, mutta nämä pienoiset muutokset arkeen ovat kivaa vaihtelua.