Browsing Tag

Sydney

Eloisa Manly

Ystäväni vei meidät eräänä iltana iltakävelylle Manlyyn, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Sydneyn keskustasta. Itse pääsimme Manlyyn mukavasti auton kyydissä, mutta kyseiseen paikkaan on mm. suora lauttayhteys (30 minuutin merimatka) Sydneyn keskustasta. Rannoistaan tunnettu Manly on Dee Why’ta huomattavasti eloisampi paikka, sillä sitä halkoo pitkä ostoskatu lukuisine ravintoloineen ja terasseineen. Olisikin ollut hienoa pystyä istahtamaan jollekin terassille aikuisten kesken nauttimaan lasilliset kuohuvaa ja katsoa iloisia ihmisiä, mutta lasten takia siihen ei ollut mahdollisuutta. Päädyimmekin kävelemään leppoisasti alueella ja ihailemaan auringonlaskua.

Päivän aktiviteettien uuvuttamat lapset saivat hieman virtaa, kun pääsivät metsästämään rantabulevardin kiville sijoitettuja pieniä veistoksia.

Lisää jännää tukittavaa lapsille löytyi suojaisalta Shelly Beachiltä, sillä rannan hiekka koostuu kauniista kivistä ja pienistä simpukakuorista. Kaunis Shelly Beach on myös oiva kohde snorklaajille ja sukellusta harjoittaville, joten kannattaa pitää mielessä tämä kohde jos kyseinen harrastus kiinnostaa.

Pikku vinkki: Ota grillattavia eväksiä mukaan sillä rannalta löytyy erinomaiset grillit ja muutenkin tunnelmallinen alue kokoontumiseen.

Manly on hieno paikka ja kannattaakin ottaa se visiteerauskohteeksi jos Sydneyssä liikkuu. Lapsille löytyy varmasti paljon tekemistä ja koettavaa, mukaanlukien Aquarium. Aikuiset puolestaan nauttivat varmasti alueen rantojen lisäksi myös ostoskadun tunnelmasta joten suosittelen!

 

 

Kaunis, kaunis maailma

Harvoin sitä kiinnittää paljoakaan huomiota luonnon kauneuteen ja maapallon ihmeellisyyksiin ympärillään. Elämän kiireet pitävät monasti huolen siitä ettei kerkeä aina paneutua ohi vilistäviin hetkiin ja näkymiin, tai tuntea kaikkia asioita joka solullaan. Maailmassa on kuitenkin paljon nähtävää ja koettavaa, joten nautin suunnattomasti erityisesti silloin kun saan rauhassa ihailla maisemia ja haistella raikasta ilmaa. Olikin upeaa päästä kävelemään Dee Why Beachin kallioilla, tuntea auringon lämpö ja leppoisa tuulenvire iholla sekä napsia kuvia häkellyttävän kauniista kivimuodostelmista käydessäni Australiassa.

Lisää ihmeteltävää Dee Whyn rannalta löytyy uima-altaiden vierestä laskuveden aikaan. Kuvia lastemme lempipaikasta aiemmalla reissulla löytyy täältä.

 

 

Jokaiselle jotakin: Dee Why Beach

Niinkuin aiemmassa Sydneytä koskevassa artikkelissani mainitsin, kuuluisa Bondi Beach ei ole koskaan ollut meidän perheelle kovin mieluisa ranta. Tiedä sitten onko ystäväni asunnon läheisellä sijainnilla jotain tekemistä sen kanssa että lempirannaksemme on valikoitunut Dee Why Beach, vai johtuuko se kuitenkin siitä että kyseinen ranta on todellakin oiva paikka niin lapsille kuin aikuisillekin.

Hieman yli kilometrin mittainen pituinen Dee Why Beach sijaitsee alle 20 kilometrin päässä Sydneyn liikekeskuksesta. Rannalta löytyy paljon erilaista tekemistä ja viehättävästä Palm Beachistä poiketen myös erilaisia ravintoloita ja kahviloita.

Rannalla on mahdollisuus peleta pöytätennistä, grillata ja nauttia piknikistä sillä ruokailijoille on varattu pöytiä ja tuoleja. Samalta alueelta löytyy lisäksi suojaisa leikkikenttä sekä julkiset vessat, mukaanlukien liikuntaesteisten vessa.

Jos meren aallokko tuntuu liian voimalliselle, voi itseään vilvoitella merivesialtaassa. Rannalta niitä löytyy kaksin kappalein, joista toinen on tarkoitettu lapsille (syvimmän pään syvyys alta metrin).

Uima-altaiden läheltä löytyy kalliot, joissa on rauhallista ottaa aurinkoa. Kyseiset kalliot ovat samalla hienoja tutkimuspaikkoja perheen pienimmille, sillä kauniisti muotoutuneet kivet antavat paljon ihmettelyn aihetta.

Rannan pohjoisessa päädyssä sijaitsee vehreä Dee Why Lagoon. Kyseinen alue on merkityksellinen lintukannalle ja onkin sen takia suojeltu. Vehreän alueen läpi kulkee polku, josta voi kävellessään ihailla alueen linnustoa. Laguunin ohesta löytyy isompi leikkipuisto, tilavat yleiset käymälät sekä iso nurmikkoalue telmimiseen.

Rannan yhteydestä löytyy paljon erilaisia,kohtuuhintaisiakin ravintoloita ja kahviloita sekä pieni (kallis) kauppa. Suosittelenkin tekemään ostokset halvemmalla vaikkapa alle kilometrin päässä sijaitsevasta Coles-marketista.

Ja pikku vinkkinä henkilöille jotka päätyvät piipahtamaan Dee Why Beachillä. Wock Bar (kuvassa ravintola Mozzarellan yläpuolella) tarjoaa todella hyviä wok-aterioita edulliseen hintaan. Paikka on kovin suosittu joten kannattaa tilata pöytä ennakkoon.

 

Haaveita ja suuria suunnitelmia

Tarviiko tässä enempää selitellä. Aussikamu kutsui kylään mutta aikas komeissa hinnoissa noi lennot on. Meillä on periaate ettei säästötiliä mentäs paljoa sorkkimaan ja loman saaminenkin on epävarmaa, mutta polte lähteä piipahtamaan meidän lempparimaassa on kyllä valtava. Kamukin on ihan täpinöissään kun sanoin sille sanan ”ehkä”.

Me jouduttas nukkumaan kamun olkkarissa ja asunnossa olis myös meille vieras ihminen, joten pikkusen tiukkaa tekis vetää monta yötä siellä varsinkin kun 65 neliöön olis ahtautuneena yhteensä seitsemän henkeä. Nyt pohditaan kovasti jonkin muun kohteen ottamista mukaan Aussikeikkaan joten eilisilta meni tutkaillessa lentoja ja miettiessä vaihtoehtoja.

Samppanjaa (ihan pikkuisen), hyvää ruokaa, rentoa meininkiä, ihania keskusteluja, mahtavia maisemia ja hyviä kelejä. Suuria kokemuksia ja onnenhetkiä. Siitä olis meidän matka Australiaan tehty. Säästötili ei tykkäis tommosesta keikasta sitten yhtään, mutta voiko mun kamun kutsusta kieltäytyä? Nope.

Mulla ei ole hajuakaan vielä saanko tosiaankaan lomaa, mutta tän pakkasen keskellä on mukava fiilistellä edes pikkusen. Ihan pikkusen.

 

 

 

 

Sydneyn nähtävyydet pt. 2

Darling Harbourista löytyy myös SEA LIFE Sydney Aquarium, joka on yksi Australian suosituimmista nähtävyyksistä ja käymistäni aquariumeista ehdottomasti paras. Valitettavasti kovalevyn hajottua suurin osa valokuvista hävis kokonaan, joten kuvien sijasta tässä ainoastaan linkki suoraan aquariumin omille kotisivuille:  http://www.sydneyaquarium.com.au/ . Pikkuvinkkinä vielä se, että tarjolla on myös ns. Combo Pass jolla pääsee tutustumaan alennettuun hintaan viiteen eri nähtävyyteen (SEA LIFE Sydney Aquarium, WILD LIFE Sydney Zoo, Madame Tussauds Sydney, Sydney Tower Eye and Manly SEA LIFE Sanctuary). Käyttöaikakin on kivat 30 päivää, joten ei tarvii ihan tukka putkella juosta nähtävyydestä toiseen.

SEA LIFEN lisäksi toinen, lapsiperheille sopiva kohde on Taronga Zoo. Eläintarhaan pääsee kätevästi lyhyellä lauttamatkalla Sydneystä ja tarha on auki vuoden jokaisena päivänä. Meidän käydessä siellä henkilökunta tuntui oikein innostuneelta ja jutteli mielellään eläimistä ihmisten kanssa.

Ja tässä vielä Taronga Zoon kotisivut: http://taronga.org.au/taronga-zoo

Suosittelen!