Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

St. Peter Line

Esittelyssä St. Peter Linen m/s Princess Maria

166 metriä pitkä Princess Maria on kunnioitettavaan ikään ehtinyt alus. Vuonna 1981 valmistunut autolautta seilasi Helsingin ja Tukholman väliä Silja Linen väreissä nimellä m/s Finlandia aina vuoteen 1990 saakka, jonka jälkeen alus päätyi DFDS -varustamon omistukseen ja sai nimekseen Queen of Scandinavia. Venäläisen St. Peter Linen väreihin alus siirtyi vuonna 2010, ja viisivuotis-syntymäpäiviään Princess Maria viettikin tämän vuoden huhtikuussa. Täytyy kyllä myöntää, että aluksesta on pidetty hyvää huolta ja tuntui oikeastaan siltä, että Princess Marian tilat olivat paremmassa kunnossa kuin Princess Anastasian. Mikä parasta, aluksesta oli havaittavissa muutamia nostalgisia kohtia meille, jotka vielä muistamme laivan Siljan Finlandiana.

Noin 1 700 matkustajan Princess Marialla on tarjolla hyttejä joka lähtöön, aina edullisista sisähyteistä tasokkaampiin DeLuxe-hytteihin, mutta varsinaisia sviittejä ei tältä laivalta löydy. Tasokkaammasta matkustustavasta pitävänä ihmisenä minulla olikin visiitilläni ilo päästä tutustumaan DeLuxe- ja Commodore-luokan hyttiin, joten muutama kuva niistä tähän alkuun.

Aluksen keulassa, kannella 6, sijaitsee tilavat kahden hengen DeLuxe-hytit. Muutaman DeLuxe hytin erikoisuus on kahteen suuntaan osoittavat ikkunat, joten hytin asukas voi nauttia täysin siemauksin näkymistä. Nämä kahden ikkunasuunnan hytit ovat ns. kulmahyttejä ja niitä on vain kaksi kappaletta, joten kannattaa esittää toive varausta tehdessä. Mm. minibaari, LED-televisio ja kylpytakit kuuluvat hytin varustukseen, joten hytissä nauttii olostaan pidemmänkin ajan. Pietarin päässä muuten DeLuxe-hytin asukkaat voivat nauttia terminaalissa omasta Deluxe loungesta, jossa on tarjolla maksuttomia virvokkeita ja pientä purtavaa.

Hytti, johon pääsin tutustumaan vierailuni aikana sijaitsee aluksen vasemmalla puolella perästä eteenpäin katsottuna. Sängyn vieressä oleva ikkuna on siten suuntautunut aluksen sivulle, ja sohvaryhmän puolella oleva ikkuna näyttää puolestaan keulamaisemia. Sen vain sanon, että maisemat Pietariin tullessa ja sieltä lähtiessä ovat melko eeppiset, joten kannattaa seisoskella hytin ikkunoiden äärellä, mikäli et ole nauttimassa ateriaasi tuolloin aluksen keularavintolassa.

Entäs minibaarin sisältö?

Kuohuviiniä/samppanjaa en jääkaapissa nähnyt, mutta laseista päätellen saattaa hyvinkin olla, että hytin varustukseen kuuluu kuohuvakin juoma.

DeLuxe-hytit ovat omalla rauhallisella alueellaan, jonne pääsee ainoastaan hyttikortilla. Kyseisellä alueella on myös pieni istuskelualue, jossa on tarjolla keksejä ja teetä/kahvia.

Näin nelihenkisen perheen äitinä minua on harmittanut se, ettei St. Peter Linen sivuilla ole ollut meille tarjolla muuta kuin korkeintaan A-luokan hyttejä. Minulle tuli kuitenkin laivalla kierrellessä yllätyksenä se, että kolmen hengen ikkunalliseen Commodore-luokan hyttiin on mahdollista saada lisävuode, johon mahtuu hyvin isompikin lapsi. Commodore-luokkaan kuuluu osa samoista eduista kuin DeLuxe-hyttiinkin, joten hytistä löytyy minibaari ja kuohuviiniaamiainen nautitaan rauhallisemmassa Explorer’s ravintolassa. Myös uima-allasosaston käyttö on ilmaista sen aukioloaikana.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että isompi lisäsänky vie melko paljon tilaa hytistä. Se, onko tästä matkustusluokasta tarpeeksi iloa nelihenkiselle perheelle on jokaisen itsensä harkinnassa.  Suosittelisin tätä hyttiä enemmänkin sellaiselle perheelle, jossa toinen lapsista on vielä matkasänkyyn mahtuva vauva taikka silloin, kun majoittuvia henkilöitä on vain kolme.

Kahden yön risteilyllä laivasta pystyy ottamaan paljonkin irti palveluiden muodossa. Ravintoloita löytyy joka lähtöön aina perusbuffetista (Seven Seas) Sushibaariin (Kampai). Pientä naposteltavaa löytyy Bake & Coffee – kahvilasta, jonka yhteydessä sijaitsee myös lasten leikkihuone. Vanhemmillahan ei tuonne maksulliseen leikkihuoneeseen ole asiaa, mutta lapsiin saa tarpeen vaatiessa hyvän näköyhteyden.

À la carte-ravintola Explorer’s-ravintolassa tarjoillaan maittavan illallisen lisäksi DeLuxe-aamupala, joka kuuluu hytin hintaan DeLuxe-, Commodore- ja A-Premium-hytissä matkustaville.

Samassa kerroksessa aluksen toisella puolella sijaitsee Italialaistyyppinen ravintola Napoli Mia, joka on saanut kiitosta jopa italialaisilta.

Napoli Mian yhteydessä sijaitsee sushibaari Kampai.

Edellä mainittujen ravintoloiden keskellä sijaitsee puolestaan Casino. Venäläisille rahapelien ystäville tämä on suorastaan taivas, sillä kasinot ja peliluolat ovat olleet jo pitkään kiellettyjä Venäjällä.

On hienoa, että St. Peter Line ja sitä aiempi omistaja DFDS ovat säilyttäneet paloja aluksen alkuperäisiltä ajoilta, sillä kuvissa vilahtavat Tiffany-lamput ovat ihastuttaneet matkustajia aivan aluksen ensipäivistä saakka.

Kerrosta ylempänä sijaitsee Seven Seas buffet-ravintola.

Jos aluksella on säilytetty ihanat Tiffany-lamput, niin kokoustilojen Commodore Loungesta löytyy myös melkoinen aarre. Tiesittekös muuten, että kuvissa vilahtavat hyväkuntoiset nahkatuolit on hankittu Silja Linen Finlandialle viisi vuotta laivan valmistumisen jälkeen?

Aluksella on toki arkisempiakin ja pienempiä kokoustiloja tarjolla.

Mutta mites iltaohjelma, kun on syöty ja ehkä kokoustettu?

Tarjolla on vaikka elokuvaesityksiä ihan kivan kokoisessa teatterissa. Halutessasi voit vaikkapa kutsua oman matkaseurueesi katsomaan elokuvaa privaattinäytökseen, jos elokuvanäytökseen ei ole ostettu ennakkoon yhtään lippua. Hinta on kuulemma 30 euroa ja kaksi ihmistä riittää privaattiesitykseen. Miten olisi vaikka romanttinen elokuva kahdestaan, taikka lastenleffa perheen kesken omassa leffateatterissa sekä pikkuisen evästä ja juomaa siihen kaveriksi? Hulppeaa ja ikimuistoista, eikö vain?

Jos leffassa istuminen ei kiinnosta niin pikkuista evästä, juomaa, musiikkia, karaokea ja ehtaa tunnelmaa on tarjolla kannella 7 sijaitsevassa Funny Rabbit Barissa. Showtunnelmaan pääset puolestaan samalla kannella aluksen perässä sijaitsevassa yökerho Columbus Barissa. Varaa seurueellesi pöytä etukäteen (30-70 euroa pöytävaraus) ja nauti ilmaisista juomista siihen saakka, kunnes pöytävaraukseesi laittama summa on tullut käytetyksi. Kannattaa kuitenkin huomata, ettei varaussumman ja sitä pienemmän baarilaskun erotusta saa takaisin. Eli rautalangasta väännettynä, et saa 70 euron pöytävarausmaksusta 20 euroa takaisin, vaikka baarilaskusi olisi vain 50 euroa. Yökerhon showtarjonnasta pääsee toki nauttimaan myös ilmaiseksi, sillä maksuttomia paikkojakin löytyy.

Iltaa voi vielä jatkaa latinorytmeistä nauttien Cubarissa (kansi 8), josta löytyy oma puolensa tupakan ystäville.

No mikä oli laivatytön näkemys? Princess Maria on siisti retrolaiva, josta löytyy vanhojen risteilyaikojen ja laivafanien ystäville takuuvarmasti nähtävää ja koettavaa. Muiden ei kannata itse laivasta paljoa odottaa, mutta sitten tuleekin se toinen asia. Unohda tyypillinen Itämeren laivojen palvelukulttuuri ja ota kaikki irti risteilemisestä Princess Marialla. Nauti rauhasta ja palvelusta, joka on viety pidemmälle kuin mihin Itämerellä on normaalisti totuttu. Niin juu, ja muista myös käydä Pietarissa, sillä kyseessä on oikeasti nätti kaupunki. St. Peter Linellä on muuten mukavia tarjouksia tasaisin väliajoin, joten siitä vain katselemaan St. Peter Linen sivuilta löytyisikö sinulle sopivaa lähtöä.

Ja tähän loppuun vielä lämmin kiitos St. Peter Linelle, joka mahdollisti pikaisen visiittini laivalla. Täytyy vielä erikseen kehua, että siirtymiseni laivalle toimi täysin saumattomasti. Tulostani oli täysi tieto niin terminaalissa, passintarkastuksessa kuin laivallakin.

P.S.:Laitoin teidän laivafanien iloksi valokuva-albumin Princess Marian sisätiloista. Sieltä löytyy sellaisiakin kuvia, joita ei tässä postauksessa näy. Siitä vaan katselemaan!

Kokemuksia St. Peter Line ja m/s Princess Anastasia

Oli oikeastaan onni, että perheemme aikatauluongelmat oli melkoiset koskien risteilyämme Pietariin. Olisihan se ollut helpompaa seilata suoraan Helsingistä m/s Princess Marialla, mutta päädyimme juuri noiden edellä mainittujen ongelmien takia tekemään Pietarin-risteilymme Tallinnasta m/s Princess Anastasialla. Minulle tuo laiva oli hyvin tuttu niiltä ajoilta, jolloin laiva seilasi Viking Linen väreissä nimellä m/s Olympia. Täytyy myöntää, että pikkuisen minua jännitti astua tutun laivan uumeniin, sillä minulla oli pienoinen tieto että alkuperäisiäkin asioita laivalta saattaisi löytää. Miltä tuntuisi palata vanhaan hyvään aikaan, muistella paikkoja ja tuntea että koti, joka minulle tuo laiva aikoinaan oli, on kuitenkin sisustettu uudelleen toisen tahon puolesta. Suuria tunteita juu, sellaisia jota vain laivatyttö voi tuntea. Vai?

Mutta eipä tunnelmista sen enempää. Laivatytön hempeän vaaleanpunaisista silmälaseista ja yhteistyöstä huolimatta ohessa tiukka ja totuudenmukainen arviointi aluksesta, olkaattes hyvät.

Vuonna 1986 valmistunut m/s Princess Anastasia on meille tutun, Viking Linen m/s Mariellan sisaralus. Aluksessa on siten havaittavissa paljon tuttua niille, jotka ovat Mariellalla matkanneet. Silti Princess Anastasiassa on havaittavissa eroja, sillä laivaa ei ole uusittu yhtä paljon kuin sisartaan. Mm. infokansi on kokenut paljon vähemmän muutoksia ja värityskin on pysynyt samana sitten 80-luvun, josta ainakin minä tykkään.

Ikä näkyi aluksen materiaaleissa ja mm kokolattiamatot olivat muutamassa paikassa melkoisen kuluneet. Meidän asuttuamassamme A4-hytissä (numero muistaakseni 5706 tai 5708) oli myös kuluneisuutta, ja ihanaksi nostalgiayllätykseksi huomasin patjansuojusten olevan samanlaisia kuin Olympialla matkatessani 90-luvulla. Sohvasänkyä ei ollut, eikä kiinteitä alasänkyjä saanut myöskään nostettua seinille, joten hytti tuntui valitettavasti ahtaalta nelihenkiselle perheelle. Ilmastointi pelasi vajaavaisesti, eikä hyttiä saanut täysin viileäksi, mutta kyllä hytissä pärjäsi. Sähköpistokkeita taisi olla yksi, joten jatkojohto kannattaa pakata matkaan. Niin ja herkkäunisimmille tiedoksi, että hyttimme sijaitsi suorassa linjassa aluksen 8. kannella olevaan discoon nähden, joten discojumputus kuului 5. kannella olevaan hyttiimme. Suosittelenkin pyytämään hyttiä toiselta suunnalta, jos olet herkkäuninen eikä diskomusiikki ole se sinun juttusi.

Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä laivan à la carte ravintola New York Cityssä, joka sijaitsi samassa kohtaa kuin Food Garden Mariellalla. Palvelu oli erittäin ystävällistä, asiointi sujui ymmärrettävällä englannilla ja tunnelma oli rauhallinen. Lapsille oli oma menunsa, jossa oli tutut annokset, kuten nakit ja ranskalaiset. Lapsillemme ne upposi aivan normaalisti, mutta ketsuppi oli kuulemma aika mausteista suomalaiseen makuun. Pikkuinen yllätys meille oli myös se, että maito tuli lämmitettynä kun tilasimme maitoa nuorimmaisellemme. Huomasimme pienoisen kulttuurieron siis tuolloin, mutta asia korjaantui kun pyysimme uuden maidon ja selitimme ymmärtämättömyyttämme. Uusi maito (täysmaito?) tuli puolestaan huoneenlämpöisenä, joten sekin jäi valitettavasti juomatta. Edellä mainitulla ei ole todellakaan tarkoitus haukkua ravintolaa, vaan toimia pienoisena neuvona tuleville maitoa halajaville asiakkaille. Maidon ystävien kannattaakin keskustella tarkkaan haluamastaan sillä tiedän, että laivalta on saatavissa ns. normaalia kylmää maitoa juomaksi.

Mites meidän aikuisten ruoka? Alkuruokanani toimineen Fetasalaatin raaka-aineet olivat ilmiselvästi tuoreet. Miehen kanttarelli-alkukeitto oli alkuunsa yllätys, sillä me oletimme sen olevan tuttuun tapaan kermainen. Oma vika tietty, kun emme lukeneet menua tarkemmin. Kirkas kanttarellikeitto oli muutoin ok, mutta mies piti sitä hieman suolaisena suomalaiseen makuun. Pääruoaksi mies valitsi ankkaa ja minä päädyin kanttarellirisottoon. Risottoja syöneenä hieman ihmettelin kuivaa risottoa, mutta kyseessä oli lienee venäläinen tapa tehdä risotto. Mies puolestaan tilasi ankkansa virheellisesti varmuudella melkoisen kypsänä, joka vaikutti negatiivisesti koostumukseen (oma vikamme). Olihan sitä pakko maistaa vielä jälkiruokana juustokakkua, mutta valitettavasti se ei mennyt ihan nappiin. Yleisarvosanaksi ruoalle annoimme keskitasoisen perusruoan, mutta hyvä, ystävällinen ja venyvä palvelu käänsi ateriointihetken plussalle. Tunnelmaa muuten loi myös ravintolamme ulkopuolella esiintynyt yhtye, joka soitti tilanteeseen sopivaa musiikkia laidasta laitaan.

Fetasalaatti oli ihanan rapsakkaa.

Risottoni oli omaan suuhuni hieman kuivahko, mutta kyseessä olikin venäläiseen tapaan tehty risotto. Itse maku oli kuitenkin ihan hyvä.

Jääkaappikylmä ja kuivahko juustokakku ei nyt ehkä ihan toiminut…

Aamupalan söimme muuten samaisessa New York Cityssä, jossa tarjoiltiin DeLuxe-aamupala. Tunnelma oli ehdottomasti rauhallisempi ja aamupalaan kuului myös makea kuohuviini. Valikoima oli suppeampi kuin mitä ruotsinlaivojen à la carte aamupaloilla on, mutta kyllä DeLuxe-aamupalalla sai mahansa täyteen.

Halusimme nauttia yhtenä iltana miehen kanssa kuohuviiniä katsellen ohi vaeltelevia ihmisiä, mutta turha sitä oli itse juomaansa baarista hakea. Juoma tuotiin pöytään ja tarjoiltiin meille, mites muuten kuin hienosti valkoisin hansikkain.

Sieltä se valkoinen hansikas pikkuisen paistaa. Me löysimme miehen kanssa mahtavan kahden ihmisen istuinryhmän. Siitä oli hienoa katsella ohi kulkevia ihmisiä ja kuunnella musiikkia. Samalla näki suoraan ikkunasta ulos, vaikka harmillisesti meidän skumppa-aikana ulkona oli pimeää. Illalla ravintolakannelle tuli elämää ja huomasi, miten ihmiset nauttivat merimatkastaan.

Yökerhon show’ta emme pystyneet tällä risteilyllä katsastamaan, koska olimme lasten kanssa liikkeellä. Arviota en siis pysty teille antamaan, mutta sen voin sanoa, että osa pöydistä oli varattu ennakkoon. Tämän lisäksi pöytiin oli tarjoilu (jopa ruokaa) ja kiinnitinkin huomiota, että henkilökunta oli ripeää ja aktiivista. Näkemäni tarjoilijat sukkuloivat siihen malliin, että itselleni olisi tullut hiki jo moisesta.

Yökerho Columbus oli uusittu kokonaan ja mielestäni muutokset olivat hyvin onnistuneita. Siellä missä Olympialla oli aikoinaan pienoinen casino (hah, muistaakos kukaan?!), sijaitsi nyt karaoke-baari ja sen vieressä Sport Bar Legend. Emme vierailleet kummassakaan noista, mutta hiljaista niissä oli aina ohi kävellessämme.

Lasten leikkihuone (Kidz Club) oli edelleen sillä paikalla, jossa se oli myös Olympialla ja Mariellalla aikoinaan. Pallomeri oli saanut väistyä kiipeilypaikan alta, muina aktiviteettina oli mm. legoja ja maksullinen ilmakiekko. Pikkulapsille löytyi kuulemma oma puolensa ja karibianristeilijöiden tapaan meidän aikuisten oli turha tulla leikkihuoneeseen, sillä leikkihuoneessa oli lapsista huolehtiva valvoja. Omat lapsemme viihtyivät yhtenä iltana Kidz Clubissa tunnin verran. Hinta tuolle hoitokeikalle oli hieman suolainen, sillä yhden lapsen hoitokerta kevensi lompakkoa 10 eurolla (aikarajaa en huomannut).

Paluumatkalla aterioimme Seven Seas -buffetissa. Princess Anastasian buffetin valikoima oli huomattavasti suppeampi kuin mihin me olemme tottuneet ruotsinlaivoilla. Lasten pöytää ei ollut, ja minäkin jouduin kasvissyöjänä palloilemaan melkoisen ahkerasti seisovan pöydän äärellä. Maidosta tykkäävälle lapselle löytyi normaalia kylmää maitoa hanasta, siinä missä muillekin asiakkaille viinit, oluet ja limutkin. Juomalasit löytyivät hanojen läheltä, mutta normaalit juoma- ja viinilasit loistivat aluksi poissaolollaan. Kuohuviinilaseja löytyi, mutta järjestely oli jokseenkin hankala lasien sijoittelun takia. Tyhjät lautaset eivät hävinnet ihan yhtä aktiivisesti nenän edestä kuin ”meidän laivoillamme”, joten ateriahetki vaati meiltä hieman totuttelua. Keularavintolan maisemille kuitenkin kiitosta, sillä näkymät keulapöydästä oli tuttuun tapaan mahtavat.

Mies testasi lasten kanssa uima-allasosaston. Mariellahan on luopunut uima-altaastaan jo aikoja sitten, mutta Princess Anastasia on yksi niistä harvoista Itämeren laivoista, jolta löytyy vielä ihan oikea uima-allas. Mies kehui uima-allasosastoa, sillä kaikki oli siistiä vaikka ikä näkyi osastolla. Plussana vielä se, että pukuhuoneen vaatekaapeista löytyi valmiina pyyhe ja kylpytossut.

Yhteenveto:

Laiva on vanha, sitä ei käy kieltäminen. Ikä näkyy ja kuluneisuutta on, mutta osa paikoista on uudistettu erittäin onnistuneesti (esim. yökerho). Kuluneisuudestaan huolimatta paikat ovat erittäin siistit, ja voisin sanoa että laiva on siistimmässä kunnossa kuin meidän omamme. Palvelu laivalla on viety pidemmälle kuin meidän tutuilla Tukholmaan ja Tallinnaan suuntautuvilla laivoilla. Missä tahansa me risteilyllämme kävelimme, erityisesti ravintolakannella henkilökunta tervehti vaikkei meillä ollut edes tarvetta asioida heidän kanssaan. Henkilökunnan kanssa pärjää englannilla ja muutama suomea taitavakin laivalta löytyy. Ruoka ei kovin kummoista ole, mutta pistän sen myös taloudellisen tilanteen piikkiin. Lastenhoitopalvelut (suloinen hoitaja) toimivat, tax-freen karkit ovat kalliita (Fazerin sininen suklaalevy jopa 6 euroa), mutta alkoholi on halvempaa kuin meidän laivoilla. Kannattaakin siis pakata omia karkkeja mukaan matkalle, jos lapsille on tärkeää saada ne omat laivakarkit. Ja jos joku haluaa ostaa alkoholia, suosittelen huomioimaan tiukat tullirajat. WiFiä on tarjolla kalliiseen hintaan (meille ilmoitettiin tuntihinnaksi 7 euroa), mutta infon sanojen mukaan WiFi on kuulemma sen verran hidas, etten sitä siten itse suosittele ottamaan.

Laivan sisätilojen kunto vaatii asennoitumista meille ruotsinlaivoihin tottuneille, mutta matkastaan nauttii varmasti kun ei anna kuluneisuuden häiritä. Hyttikäytävien seinät ovat lommulla, niiden matotkin repsottavat joistain kohdin ja hyttikin on hieman hankala, mutta miellyttävän siisti. Sisustuksesta on turha kovin nykyaikaa hakea, joten unohtakaa tämän päivän luksus ja ruotsinlaivojen superhienot samppanjabaarit. Ruokakin vaatii varmasti etukäteisasennoitumista, jos on tottunut ”meidän laivojen” à la carteen ja buffettiin.

Palvelulle kiitosta, siinä on sellaista pikkuista arjen luksusta, joka vaatii hieman totuttelua. Jopa meidänkin oli miehen kanssa aluksi hieman vaikea asennoitua moiseen, sillä palvelu lähenteli karibianristeilijää, vaikka laiva vaikuttikin ruotsinlaivalle.

Mites Pietarin päässä? Meidän aikanamme laivasta pääsi ihan normaalisti ulos ilman suurta jonottamista, mutta hieman huojuvat portaat saattavat pelottaa kaikkein herkimpiä. En voi olla ajattelematta isojen matkalaukkujen kanssa liikkuvia, joten suosittelen varautumaan Pietarin päässä noihin portaisiin.

Passijonomme oli pienempi kuin venäjän kansalaisten, mikä ei liene kuitenkaan ollut yllätys. Shuttle-bussikuljetus Pietarin keskustaan toimi moitteettomasti, mutta paluussa oli pienoisia ongelmia. Kysyimme Solo Sokos Hotel Palace Bridgen aulasta, minne bussin pitäisi tulla ja he ilmoittivat sen tulevan suoraan hotellin eteen. Bussikuljetusta ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, mutta se saapui 8 minuuttia aikataulustaan myöhässä ns. pääkadulle, eikä hotellin eteen. Olisimme varmasti missanneet bussimme, ellemme olisi lähteneet hakemaan sitä muualta kuin hotellin edestä. Hotellia ei infostaan voi syyttää, mutta koska pysäkkimme oli ensimmäinen koko matkalla, pienoisia paniikinhetkiä tunsimme muutaman muun laivaan menijän kanssa ennen bussin saapumista. Tämä edellä mainittu siis huomiona niille, jotka kyseisen hotellin kohdalta halajavat takaisin laivalle. Aikataulu saattaa alkupäässäkin (aivan ensimmäinen paluubussi) hieman venyä ja lähtöpaikkaa kannattaa kuikuilla.

Ja laivatytön vinkit vielä tähän perään:

St. Peter Line on oiva, edullinen, helppo ja miellyttävä tapa tutustua Pietariin ilman viisumia. Matkaan kannattaa lähteä laivan kuluneen sisustuksen takia oikealla asenteella. Ruoasta nauttivia ihmisiä suosittelen unohtamaan buffetin ja ruokailemaan à la carten puolella. Suosittelen myös varaamaan vähintään Commodore-hytin, mutta mielellään DeLuxen. DeLuxesta ylöspäin oleviin hytteihin nimittäin sisältyy myös VIP-palvelu, johon kuuluu mm. sisäänpääsyt erityisiin DeLuxe- ja VIP-loungeihin. Harmi vain, ettei A4-luokkaa ylempiin hytteihin ole mahdollista sijoittaa nelihenkistä perhettä. Olisikin kiva, jos St. Peter Line vaihtaisi sviittiensä sohvat vuodesohviksi, jotta me perheellisetkin voisimme nauttia isommista tiloista ja pienoisesta lisäluksuksesta.

Erinomaisesta palvelustaan huolimatta Princess Anastasialta on turha vaatia viiden tähden luksusta, mutta ihanaa vanhan ajan fiiniä risteilytunnelmaa siellä on sitäkin enemmän. St. Peter Linea ei myöskään kannata missään nimessä verrata ruotsinlaivojen varustamoihin, sillä sitä se ei ole, eikä pidäkään olla. Olisi suuri harmi, jos itsepalvelukulttuuri, johon monet suomalaiset ovat valitettavasti tottuneet, valtaisi myös tämän laivayhtiön. 

Menisinkö itse St. Peter Linelle uudelleen? Vastaus on vahva kyllä.

Kiinnostuneille tiedoksi, että lisään julkaisemattomiakin kuvia Princess Anastasiasta omille Facebook-sivuilleni vuorokauden sisällä.

Yhteistyössä St. Peter Line. Viestintätoimisto Tulus Oy toimi pikkuisena välikätenä.

Erinomainen kombinaatio: St. Peter Line ja Pietari

Meille Itämeren laivojen ystäville St. Peter Line tarjoaa häivähdyksen vanhoja aikoja ja nostalgiaa, kun varustamo liikennöi Pietariin kahdella 80-luvulla rakennetulla aluksella. Princess Maria on entinen Silja Linen Finlandia, ja Princess Anastasia entinen Viking Linen Olympia. Alusten reitit poikkeavat toisistaan, sillä Princess Maria seilaa Helsingin ja Pietarin väliä, kun Princess Anastasia puolestaan tekee Itämeren Helmet kiertuetta Helsingin, Tukholman, Tallinnan ja Pietarin välillä. Meitä suomalaisia ilahduttaa varmasti se, ettei viisumia tarvita ollenkaan jos paluumatka tapahtuu 72 tunnin sisällä Pietariin saapumisesta. Tuossa ajassa muuten ehtii vaikka yöpymään muutaman yön Pietarissa, jolloin upeaan kaupunkiin pystyy tutustumaan paremmin.

Aikatauluongelmien johdosta päädyimme valitsemaan laivaksemme Princess Anastasian, jolla seilasimme Tallinnasta Pietariin päiväksi ja sieltä Helsinkiin. Siirtyminen Princess Anastasiaan oli erittäin helppoa, sillä Viking XPRS saapui samaan terminaaliin josta myös Princess Anastasia lähti. Myöskään odotusaikaa Tallinnan päässä ei ollut, sillä Princess Anastasiaan alkoi päästä sisälle Viking XPRS:n saapumisaikaan kello kahden maissa.

Vain 15 minuuttia ja uudessa laivassa!

Lähtöselvitys onnistui iloksemme suomen kielellä, eikä asiakaspalvelija säästellyt hymyjä. Saimme maihinnousukortit, ateriakupongit sekä viisumivapauden edellytyksenä olevat shuttle-bussikuljetusliput (2 kpl/hlö), ja pian kävelimmekin jo passintarkastuksen kautta kohti laivaa. Sisälle laivaan astuessa huomasi jo pienoisen eron meidän peruslaivoihin, sillä matkatavaramme läpivalaistiin sisäätulon yhteydessä. Laiva lähti vasta klo 19.00 maissa, joten meillä oli päivä aikaa tutustua hiljaiseen alukseen.

Hiljaista on! Veikkaan, että meillä olisi ollut mahdollisuus käydä tuomassa matkatavarat hyttiin kahden maissa ja lähteä vaeltelemaan Tallinnaan muutamaksi tunniksi, koska laiva lähti vasta iltaseitsemältä. Me jätimme kuitenkin tuon mahdollisuuden käyttämättä, sillä hiljainen laiva on meidän perheelle nautinto.

Illallisen nautimme ensimmäisenä iltana à la carte ravintola New York Cityssä. Palvelu oli erittäin hyvää ja ystävällistä, lapsillekin oli oma menunsa ja vaikka ruoka ei ihan supergourmeeta ollut, kävelimme tyytyväisinä ulos. Palvelu toimi tuon jälkeenkin kiitettävästi, mutta palailen asiaan erillisessä, laivaa arvioivassa postauksessa.

Saapuminen seuraavana aamuna Pietariin oli vaikuttava. Nautimme DeLuxe-aamiaisen (maksuton skumppa on sitten makeaa) rauhallisessa ympäristössä ihaillen rujoja teollisuusmaisemia. Romuttamoja, siiloja, valtavia rakennelmia ja nostureita silmänkantamattomiin. Moni olisi pitänyt kyseistä näkymää rumana, mutta minä näin siinä jotain hyvin kaunista ja maagista kirkkaana syysaamuna.

Mites Pietari? Euroopan unionin kansalaisena nautin lyhyemmästä passijonosta. Terminaalista poistuessa vastassa oli hellyyttävä vanhojen miesten orkesteri. Shuttlekuljetus ränsistyneen alueen läpi komeaakin komeampaan Pietarin keskustaan oli yhtä iso nähtävyys, kuin viimeisen päälle koristeelliset rakennuksetkin. Lasten takia Emeritaasin kierrokset sun muut upeat nähtävyydet eivät olleet nyt listallamme, vaan kävelimme ympäri kaunista kaupunkia ja nautimme näkemästämme. Suuresta koostaan huolimatta Pietari oli rauhallinen ja leppoisa, eikä turvallisuudesta tarvinnut olla huolissaan. Edullisen vesibussiristeilyn me olisimme kyllä voineet tehdä, mutta jostain kumman syystä sekin jäi tekemättä. Kun me sitten päivän kävelyistä voipuneina istuimme Solo Sokos Hotel Palace Bridgen tunnelmallisessa aulassa odottamassa Shuttle-bussikuljetusta, tuli meille miehen kanssa vain yksi asia mieleen. Pietarin visiittiin kannattaisi yhdistää yöpyminen.

Paluumatkalla aterioimme aluksen Seven Seas -buffetravintolassa. Saimme pöytäkartan suomea puhuvalta työntekijältä ja pöytämme oli sopivasti aluksen keulassa. Se oli suuri etu, sillä näkymät pöydästämme laivan lipuessa hiljalleen pitkin jokea olivat ikimuistoiset.

Pala historiaa.

Mitäkö tykkäsin? Matka oli positiivinen kokemus ja vaikka laiva oli vanha ja sieltä löytyi alkuperäistäkin, siisteys oli huippuunsa viety. Kuten mainitsin aiemmin tässä postauksessa, tulen esittelemään laivan ja tekemään tarkan arvioinnin matkasta erillisessä postauksessa myöhemmin. 

Niin juu, ja huhuu, kaikki naiset ja miehistä mieltyvät miehet! Paljon olen laivoja kiertänyt ja sen vain sanon, että Princess Anastasialla työskentelee yhtenä risteilypäällikkönä hyvin miellyttävän näköinen mies (Paljastettakoon vain etunimi, Aleksandr). Kannattaakin siis pitää silmät auki, kun olette Anastasialla. Tähän perään vielä sellainen silmäniskuhymiö, kun minä en sellaisia suosi blogipostauksessa kuvana.

Kiinnostuitko helposta tavasta reissata Pietariin taikka tehdä samantien Itämeren Helmet -kiertue? St. Peter Linella on tällä hetkellä mukavia tarjouksia ja matkaan pääsee edullisestikin, joten siitä vaan varustamon suomenkielisille sivuille katselemaan itselle sopivaa lähtöä.

Yhteistyössä St. Peter Line. Viestintätoimisto Tulus Oy toimi pikkuisena välikätenä.

 

Pietari & Venäjä -ennakkoluuloinen perhe tässä, tervehdys!

Ottamatta suuremmalti poliittisesti kantaa tuohon nimeltä mainitsemattomaan itäisen naapurimaamme johtajaan ja itse maahan, mentaaliset lähtökohdat Pietarin risteilyllemme olisivat kyllä voineet olla pikkuisen positiivisemmat.

Mieheni ja minun silmissä siinsi työpaikan kahvihuoneen legendaariset tarinat Leningradista, tuosta sotkuisesta kaupungista, jonne bussit kippasivat lasteittain alkoholinhuuruisia suomalaisia ihmettelemään kaupunkia. Minä epäilin hieman Pietarin turvallisuutta, mutta suurin mietinnän aihe oli tuo kuuluisa johtaja, joka oli kirvoittanut monta tulikiven katkuista keskustelua maailmanpolitiikasta. Itselläni oli vahva ”never ever” asenne koko maahan, eikä miehelläkään kyllä mitään hinkua sinnepäin ollut. Lapset eivät sen positiivisempia olleet, sillä maailman tapahtumat tuntuivat olevan kaveripiirissäkin melkoinen puheenaihe.

Jep jep. Tuohon saumaan St. Peter Line ja Viestintätoimisto Tulus Oy lähestyi minua tarjoten yhteistyötä. Voitte kuvitella, että mietin melkoisesti mitä vastata moiseen.

Minä mietin oman aikani asioita. Sitä, kannattiko yhden ihmisen takia leimata koko kansakuntaa, dissata tietyn lipun alla seilaavaa laivaa, jättää kantamatta ruplia ihmisille, jotka tekevät ahkerasti töitä toimeentulonsa eteen. Niinpä niin, ihmisiä he kaikki ovat ja minä ilmoitin ottavani haasteen vastaan. Siitä se vasta pikkuinen paniikki iskikin. Uskallanko minä, pikkuinen 43 kiloinen, liikkua järjestelmäkamera kaulalla, kassi olalla, sormukset sormessa? Huijaako kaikki ihmiset ja onko laivayhtiöllä edelleen sama meininki kun liikennöinnin aloittamisaikoina, jolloin mediassa myllytettiin St. Peter Linea melkoisen urakalla? Ennakkoluuloinen nainen, indeed, mutta siitä en maininnut mitään lapsilleni enkä miehelleni, vaan hain rauhoittavia tietoja sellaisilta, jotka olivat matkanneet St. Peter Linen aluksilla ja Pietarissa.

Lapsilla alkoi epäileväinen olotila kasvaa lähempänä matkaa, jolloin olin jo ”viisi laivaa 89 tunnissa”-turneella. Pääsinkin keskustelemaan heidän kanssaan tarkemmin vasta Princess Anastasialla, oman hytin rauhassa. Itäisen kansakunnan lisäksi esikoinen epäili keulaportin pitävyyttä, kuopus oli puolestaan hiukkasen harmissaan, kun oli saanut kuulla eräältä luokkatoveriltaan kuittailua matkakohteesta. Naapurimaan johtaja sai haukkuja oikein urakalla ja saman maan kansalaiset siinä samassa. Täytyy myöntää, että noina keskusteluhetkinä hytissä koin onnistumisen tunteita vanhempana, ja sain varmasti viljeltyä suvaitsevaisuutta tähän maailmaan.

Äiti: ”Mutta mitäs jos meidän presidentti Sauli Niinistö olisikin P***n? Ethän sinä olisi lapsena voinut päättää sitä, vaan hän nyt vaan sattuisi olemaan meidän johtaja. Olisitko sinä erilainen ihminen, jos meillä olisi tuo eri johtaja?

Lapsi: ”En”.

Äiti: ”Miltäs sinusta tuntuisi, jos ihmiset kohtelisivat sinua ilkeästi ja haukkuisivat, vaikka olisitkin ihan samanlainen kun nytkin?”

Lapsi: ”Ei olisi kivaa”.

Äiti: ”Entäs jos tekisit kovasti töitä sen eteen, että saisit rahaa kotiin ja ruokaan niiltä ihmisiltä, jotka tulevat ostamaan sinun tavaroitasi? Miltä tuntuisi jos nuo ihmiset jättäisivät tulematta ja ostamatta sinun myymiäsi tavaroita, koska eivät tykkää sinusta ja sinun maastasi?”

Lapsi: ”Ei kyl olis kivaa”.

Niinpä niin. Kyllä kuulkaas raksutti pienen ihmisen pääkopassa niin lujaa, että minä hymisin tyytyväisyyttäni.

Istuin lasteni kanssa Princess Anastasian ravintolakannen Arcaden penkeillä kun laiva oli vielä Tallinnan satamassa. Ulkona oli mies, joka pesi ikkunoita vanhanaikaisesti harjan ja letkun avulla. Kuopus istui ikkunalaudalla ja tuo ikkunanpesijä intoutui leikkimään kuopukseni kanssa, ruiskuttaen vettä kuopukseni liikkuvia käsiä päin. ”Äiti, tää on kyllä kiva laiva!” huikkasi onnenhymyinen lapseni, johon minä totesin tyytyväisenä: ”Niinhän se on”.

Meille tuli hyvä ja ikimuistoinen matka. Siitä lisää myöhemmin.

 

Laivatyttö rutisti. 5 laivaa 89 tunnissa hoidettu mallikkaasti!

Helou! Nyt se on tehty, pienoinen Itämeren turnee ja kyllä muuten maittoi mukavat päiväunet oman kodin sohvalla eilen. Ihmeen hyvin minä jaksoin aiemmassa postauksessa mainitsemani risteilyrumban, mutta tuntuu hyvältä möllöttää kuivalla maalla vajaa viikko.

Viisi laivaa 89 tunnissa oli täynnä mahtavia hetkiä, ihania ihmisiä, hienoja maisemia ja hieman erilaista risteilymatkustamista. Nautin kaikesta kokemastani ja tulenkin purkamaan reissua useammassa postauksessa, mutta sen vain sanon, että Viikkarin maapalveluissa on töissä todella lämminsydämistä ja ihanaa porukkaa. Työkiireiden takia postausten työstäminen saattaa hieman kestää, joten alla muutama makupala viimeisimmiltä päiviltä.

Wihii mikä onnenhymy Viking Gracella! Vakituiset lukijat liene tietävät erityiset tunteeni ahvenanmaalaista varustamoa kohtaan, joten eipä tullut mieleenikään kieltäytyä kutsuvierasmatkasta Ahvenamaan Sadonkorjuujuhlille. Sitä varten piti hankkia uusia vaatteita ja muun muassa hm.comista löytyi kuvassa näkyvä, juuri minun kokoinen haalari. Niin juu, ja kiitoksia City Centerin Glitterin myyjälle näpsäkästä pikakampausohjeesta. Tukka napsahti tötterölle muutamassa minuutissa!

Jäimme paluumatkalla pois Maarianhaminan kohdalla ja vietimme päivän kierrellen Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlien kohteita. Tällaiselle kaupunkilaistytölle, mutta maalla kesät viettäneelle naiselle, Ahvenanmaan leppoisa meininki ja luonto teki vaikutuksen. Pieni yllätys minulle oli se, että luonto muistutti välillä jopa Lapin maisemia.

Päivän kiertely Sadonkorjuujuhlilla huipentui illalliseen Smakbyn -ravintolassa, minkä jälkeen suuntasimme satamaan odottamaan Helsinkiin suuntaavaa Viking Linen m/s Mariellaa. Nautimme seuraavana aamuna makoisan aamupalan Food Gardenissa, laiva saapui satamaan ja minä jäin vaihtamaan liput Viking XPRS:lle. Yksin minun ei sentään tarvinnut jatkaa turneeta, sillä mies ja lapset liittyivät seuraani. Lahden ylitys Viking XPRS:llä meni tiukasti penkissä istuen myräkän johdosta, mutta kaikesta huolimatta saavuimme aikataulussa Tallinnaan.

Siirtyminen St. Peter Linen Princess Anastasiaan oli äärettömän helppoa, sillä laiva lähti samasta terminaalista johon Viking XPRS oli saapunut. St. Peter Linen check-in oli jo auki, joten kävelimme kohti uutta alusta vajaan 15 minuutin päästä saapumisestamme Tallinnaan.

Super easy!

Risteily St. Peter Linella oli minulle uudenlainen elämys. Palailen kyseiseen risteilytyyppiin ja Princess Anastasiaan myöhemmin, mutta näkisin mielelläni moista palvelukulttuuria omilla laivoillammekin.

Entäs Pietari?

Pietari oli turvallinen ja mahtipontisen kaunis. Tuon kaiken krumeluurin lisäksi nähtävissä oli paljon ränsistyneitä rakennuksia ja menneitä aikoja. Se ei kuitenkaan häirinnyt vaan päinvastoin, rumat asiat näyttivät silmissäni hyvin kauniille.

Tiedättekös mitä? Olen risteillyt melko mukavasti maailmalla ja välillä lähdöt sekä saapumiset satamaan ovat olleet ikimuistoisia. Viimeksi Geiranger sai tämän naisen mykistymään, mutta samoja tunteita tunsin Pietarissa. Ympärillä oli paljon karuja, katseen vangitsevia maisemia.

Harvoin minä kohdesataman lähtö- ja saapumismaisemia kehun, mutta nyt kyllä osui ja upposi tähän naiseen. Laivan lipumisessa hiljaa karun teollisuusalueen läpi oli jotain hyvin majesteettista. Nähtävää oli pitkäksi aikaa, joten suosittelen tulevia Pietarin risteilymatkustajia hakeutumaan ikkunan äärelle taikka laittamaan kunnon vaatetuksen ulkokannelle Pietarin puolella.

Viimeinen rutistus tapahtuikin sitten eilisaamuna kun Princess Anastasia saapui Helsinkiin kahdeksan maissa. Siirryin Kampin kautta vielä pienoiselle tutustumiskierrokselle Hernesaaren sataman parkissa olleelle Norwegian Starille. Lupaan esitellä Staria myöhemmin, mutta sitä ennen voitte tutustua omiin NCL:n kokemuksiini klikkaamalla Norwegian Cruise Line -tägiä.

Mites on, kelpaisiko erikoiskahvi ja leivos, tai kenties lasillinen lempijuomaa miellyttävän pianomusiikin soidessa taustalla? Seuraisit Atriumin vilinää ja vilskettä, ajatuksesi kenties pyörisivät jo seuraavan satamakohteen ympärillä? Karibianristeilijällä ei käy aika todellakaan pitkäksi ja jopa viikon reissu tuntuu liian lyhyeltä. Siitä vaan varaamaan omaa risteilyäsi, mikäli olet leikitellyt ajatuksella. Pikkuvinkkejä varaamiseen saat vaikkapa postauksestani Karibian tai Välimeren risteily haaveena? Pikkuvinkkejä varaamista suunnitteleville.

Tekisinkö muuten edellä mainitun Itämeren pikaturneen uudelleen?

Ehdottomasti!