Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

sitä sun tätä

Kuulumisia ja tulevia matkasuunnitelmia

Hola! Nyt nolottaa ja isosti. Se on nääs niin, että tänä kesänä tuli elettyä kuin pellossa. Mieli lepäsi, kun suorittamista ja aikataulupaineita ei ollut, mutta oman fyysisen hyvinvoinnin kannalta tämä kesä meni penkin alle todella pahasti. Sen vaan sanon, että kaiken maailman personal trainerit pyörittelis silmiään meikäläisen päiväohjelman nähtyään ruokineen päivineen. Sitä ei kehtaa edes tänne laitella näkyville.

Anyway, siitä kesälomasta. Viime vuoden laatuluokan kesä sai meikäläisen henkisen lämpötilan nousemaan sen verran korkealle, että ilmoitin viime vuonna tiukasti miehelleni häipyvämme Suomesta ulkomaille tänä kesänä. Sen me tosiaan teimme ja nautimme pikalomastamme Espanjassa valtavasti. Päivät meni altaan ääressä ja illat syödessä sekä juodessa kaikkea personal trainerin no-no -listalla olevaa. Hyi meitä.

0,5 l tölkki olutta 0,37 egee. Näin Espanjassa.

Yhden päivän roadtrip Espanjassa

Viimeisenä päivänä teimme pikkuisen roadtripin (220 km) ennen yöllistä lentoa. Tulpahan käveltyä tuolloin yli 10 000 askelta, ekan kerran varmaan muutamaan viikkoon. Majapaikasta suuntasimme huoneiston luovutuksen jälkeen pieneen sinisiseen smurffikylään Juzcariin, jossa ei paljoa muuta ollut kuin sinisiä taloja ja muutama ränsistynyt smurffihahmo. Paljon melua tyhjästä, sanon minä, mutta matka pieniä kapoisia vuoristoteitä pitkin paikkaan oli kokemus sinänsä. Siinä mies sai muutaman kerran asetella vuokramaasturia tienreunaan, kun kapoisella tiellä tuli vastaan kuorma-auto. Ja meikä panikoi mahdollisia kylkikosketuksia, sillä eihän meillä tietty ollut ylihintaista kohelia autossa.

Juzcarista suuntasimme Rondaan. Paikka oli tosi upea, helle imi mehuja ja nuorempi lapsista veti tietynikäisten toi on niin noloo ja herne siinä samalla nenuun -kohtauksen isomman lapsen iloisesta olemisesta. Ottaen huomioon kuopuksen pitkävaihaisuuden, lyheni meidän kävelykierrokset Rondassa ihan kivasti. Se siitä kaupungista ja paljon jäi näkemäti. Näin tällä kertaa.

No, alkuperäinen suunnitelma oli mennä virkistäytymään Rondan lähettyvillä olevalle Cueva del Gato -luonnonaltaalle. Päätettiin käydä ensin vaan tarkistamassa, onko paikka edes uimakelpoinen, mutta allas olisi vaatinut jonkin sortin kengät jalkaan terävien kivien myötä. Vesikin oli liian kylmää, joten tyydyttiin vain kahlailemaan ja ihailemaan näkymiä. Ei silti mikään huono paikka ja suosittukin tuntui olevan. Käykääs piipahtaen, jos olette Rondan alueella autolla liikkeellä.

Cueva del Gaton jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Malagaa. Lidlistä karkkia, sipsiä, hötöleipää ja limpparia mukaan ja muutama tunti kauppakeskuksessa. Eipähän sitä voinut Finnairin mustikkamehulennolle lähteä tyhjällä mahalla, joten hamppariraflan (ja tietty jätski siihen päälle) kautta kentälle. Muutama sipsi myöhässä olevaa konetta odotellessa ja avot, kyllä tämä pallokala tykkäs kaikesta siitä suolasta, jota oli tullut päivän aikana ahdettua mahaansa. Siinä oli turha irrotella sormuksia sormista kesken lennon ja silmäluomet oli kuin Benicio del Torolla konsanaan. Että nuin.

No, Espanjan jälkeen oltiin muutama päivä kotona pyykkivuorta pienentämässä ja sen jälkeen suunnattiin Pori Jazzeille vajaaksi viikoksi. Mitäs muuta kuin naamaan kaikkia pahoja hiilareita ja ottamaan ilo Suomen hyvistä keleistä piknikkien kera. Porista sitten suunnattiinkin ex-temporena mökille ja sipsien ja karkkien täyttämä elämä sen kuin jatkui. Ja olenkos muuten harrastanut minulle tavaksi tullutta liikuntaa sitten kesäkuun? Juu en.  Liian kuuma ja ulkona on vaan niin paljon kivempaa.

Olotila on suorastaan kakka. Veto on veks, pahat hiilarit on tehnyt tuhoaan ja karkit on vaan niin pirskatin hyviä. Täällä kotona istun tälläkin hetkellä ja lipittelen kiltisti vettä, mutta toinen silmäni tuijottaa aina välillä läppärin takana olevaa Pommix-pussia, jossa on jumalaisen ihania salmiakkikarkkeja. Täytyhän siellä pussilla pikkasen käydä. Kirosana tähän perään.

Että nuin. Sanoin miehelle, että tämä viikonloppu on se viimeinen viikonloppu. Lidlin mainoksen tapaan vedellään nyt kuin viimeistä päivää herkkujen kanssa ja maanantaista lähtien palaamme normaaliin päiväjärjestykseen. Meikä ryhtyy taas liikkumaan, ruokavalioon on kiinnitettävä huomiota ja kaiken maailman herkut jätetään kiltisti viikonloppuun sekä niiden määriä rajoitetaan. Ei tässä totaalikieltäytyjäksi voi ryhtyä, mutta joku tolkku sentään tähän elämään on pakko saada. Ei näillä kymmenillä ole enää mahdollisuutta elellä kuin pellossa. Samaan aikaan kuitenkin mietitään miehen kanssa, missä vaiheessa tehdään juustoherkkuruokaa, jossa on Camembert-juustoja neljä kappaletta päällekkäin ja pizzataikinaa ympärillä. Semmosen pötkylän kun tunkee uuniin, avaa kypsentyneen pötkylän kannen ja dippaa sinne pikkuperunoita niin hyvälle maittas. Sen verran kuitenkin tuunataan ohjetta, että Camembertin väliin tungetaan myös Aurajuustoa. Elämä on ja itseä miellyttävään biksukuntoonkinkin pitäs päästä. Kehopositiivisuutta ei ainakaan tältä suunnalta löydy nyt ja toinen kirosana tähän perään.

Matkasuunnitelmia ja matkoja on. Tai sitten ei.

Siitä biksukunnosta. Kaikki on pikkuisen auki tässä vaiheessa. Tallinnan päiväreissu syyskuussa, ehkäpä ruotsinristeily lokakuussa. Marraskuussa on tiedossa jotain mahtavaa lämpimän auringon alla ja biksuille tulis niin käyttöä, mutta siitä en uskalla mainita vielä tässä vaiheessa. Myös suuunitelma ottaa vuosi 2019 vastaan Australiassa pyörii edelleen mielessä, mutta nyt vaan odotellaan, sillä miehen loppuvuoden työmäärä selviää myöhemmin. Oishan se kiva taas päästä Australiaan lomailemaan pitkästä aikaa. Se kun on meidän perheen lempparimaa.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Lomastressi potenssiin sata ja kokemuksia OnniBus.comista

No heippa vaan täältä ruudun toiselta puolelta. Täällä ollaan kuulkaas ihan ryytyneitä ja pahasti. Kesäsuunnitelmat vähän niin kuin levis hiukkasen ja tuloksena on jyrän alle jäänyt, uneton nainen, jonka sielun pikku fengshui on häiriintynyt pahemman kerran. Haluatteko tietää miksi? Ei se mitään, kerron sen silti.

Mutta aloitetaan niistä kivoista asioista. Kesäloma numero uno tuli ja meni, kun pidin yhden lomapäivän ennen juhannusta ja jolkutin keskiviikkona OnniBus.comin kyydissä mökille. Lentokone ja juna olisivat jättäneet huomattavasti kauemmas meikäläisen, eikä iso hinta kauas jättävästä kulkuvälineestä innostanut ajatuksena sitten yhtään. Nyt pääsin huomattavasti lähemmäs mökkiäni hintaan 10,70 euroa ja tuo summa sisälsi jo erikoispaikan ja varausmaksun. Jotenkin huvittaa, ettei tuolla summalla saa edes seutulippua meno-paluuna pääkaupunkiseudulla.

Kokemuksia OnniBus.comista

Onnibussia perheemme on käyttänyt monesti nimenomaan miehen vanhempien/lastemme kuljetukseen ja homma on toiminut aina edullisia hintoja myöten. Itse reissasin Onnibussilla viimeksi pari vuotta sitten ja sen verran traumaattinen kokemus bussin pienet penkkivälit olivat, että tällä kertaa tuhlasin ja valitsin itselleni paremman jalkatilan paikan bussin kakkoskerroksesta. Pikkuinen yllärimomentti se silti minulle oli, sillä varsinaista kuvaa bussin yläkerrasta ja nimenomaan omasta paikka-alueesta en löytänyt netistä.

Anyway, bussi tuli ajoissa, henkilökunta oli ystävällistä ja matkan varrella ei ajovuorossa ollut kuski kävi kyselemässä meiltä yläkertalaisilta, tarvitsiko ilmastointi säätämistä johonkin suuntaan. Bussi oli siisti muutoin, mutta omalla paikallani oli ollut aiemmin joku croisanteista pitävä ihminen ja jokunen muru omalta paikaltani löytyi muistona. Turvavyö tuntui oikein napakalta ja penkin alta löytyi normaali sähköpistoke laitteiden lataamista varten. Varaamastani paremman jalkatilan paikasta puolestaan löytyi sekä hyvää että huonoa. Pidin siitä, ettei edessä ollut penkkiä vaan rappuset alakertaan, jolloin polville oli enemmän tilaa. Tilaa jaloille ei kuitenkaan ollut, sillä portaikon seinämä esti jalkojen suoristaminen. 

Näkymä omalta paikaltani. Tuo telkku tuossa edessä näytti koko matkan OnniBus.com -mainosta ja paria muuta sekä lähestyvän kohteen paikallista mainosta.

Että nuin. Tämä 158 cm nainen, varsinainen töpöjalka, koki pienoista tarvetta saada jalkoja suoraksi bussimatkalla. Ei onnistunut, ei. Kuva paikasta 72 ja vieressä paikka 71. Yksinmatkustettaessa saattaa saada vierelleen vaikka mitä, mutta onnekseni tällä kertaa viereen sattui ihan mukava ja huomaavainen nuori nainen.

Vaikka en saanut jalkoja suoraksi, pidin avarasta tilasta kun edellä istuvan selkänoja ei möllöttänyt reilun puolen metrin päässä. Jalat olisi saanut suorempaan varmasti pöytäpaikalla, mutta silloin riskinä olisi ollut jalkoja suoristava vastakkainen istuja. Kaikesta huolimatta kahden euron lisämaksu ison jalkatilan paikasta oli mielestäni maksetun arvoinen. Bussimatka oli miellyttävä kokemus ja mukavan leppoisilla kuskeilla oli siihen iso merkitys. Fiilis olisi ollut varmasti toinen, jos kuskit olisivat olleet tuppisuita ja/tai kyllästyneitä. En siis koe syytä olla reissaamatta OnniBus.comin kyydissä tarpeen vaatiessa jatkossakaan, jos homma pysyy samanlaisena tai paranee vielä tuosta. 

Se meidän juhannus

Kyllä se vaan niin on tässä perheessä, että ainoa oikea paikka viettää juhannusta on meidän mökki ja rakkaalla porukalla. Me vietimme aikaa ulkona, saunoimme joka ilta ja rauhotuimme hyvän ruuan ja juoman äärellä. Eihän meikä meinannut malttaa mennä iltaisin nukkumaan upeiden järvimaisemien takia, mutta en myöskään innostunut kaivelemaan mukana ollut järjestelmäkameraa laukusta kertaakaan. 

Kaikki blogin kuvat otettu Huawei Honor 9 -puhelimella, eikä kuvia ole muokattu mitenkään. Hiukkasenhan se nolottaa, etten ole vielä saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja opiskeltua kännyni kuvausominaisuuksia. Tarttis varmaan tehrä asialle jotain…

Ja se lomastressi…potenssiin miljoona

Heinäkuun kesäloma piti alkaa tietyllä sukutapahtumalla, mutta kahden kuolemantapauksen myötä sukutapahtuma siirrettiin toiseen ajankohtaan. Kalenterista vapautui tilaa yhdelle pienelle matkalle loman alkuun ja viimeisin viikko on mennyt etsiessä sitä The kohdetta. Ei siinä muuta, mutta matkalle oli suunnitteilla lähteä ensi viikonloppuna ja mikään katsomamme kohde ei tuntunut oikein nappaavan. Minä halusin leijonaemona lapset saman katon alle kanssamme, joten huoneella piti olla kunnolla kokoa. Parveke oli must ja täysin varusteltu keittiö plussaa. Tasoa piti löytyä sopivasti (vähintään 4 tähteä) ja, no, auringon paistaa lämpimästi. Turha sitä on kuvitellakaan, että täällä pohjoisessa paistaisi enää aurinko  lämpimästi toukokuun ja kesäkuun helteiden myötä, joten etelään olisi tarkoitus paeta miniloman turvin Suomen laatuluokan kesää.

Mikä mätti? Näin lähellä majoitusta moni majoitusvaihtoehto oli jo täyteen buukattu, törkyhintainen laatunsa nähden tai yksinkertaisesti majoituksesta löytyi vain jokin pieni vika. Liian pieni parveke, väärä näkymä, järkky sisustus, väärä sijainti ja mitä kaikkea nyt sitä olkaan. Illat meni majoituksia etsiessä ja nukkumaan mentiin monena arki-iltana vasta puolen yön paikkeilla tai sen jälkeen. Aivot kävi ylikierroksilla ja nukahtamisen sijaan pyörin unettomana sängyssä yli yhteen nukkuen koiran unta vähän yli viiteen aamulla.

Ja linnut, nuo viheliäiset. Lintuihin minulla on ollut lapsesta saakka viha-rakkaussuhde ja eräänä aamuna tällä viikolla meinasin noitua ne livertäjät jälleen alimpaan koloon maapallolla. Eräänä aamuyönä, huonosti nukahdetun ja nukutun yön jälkeen heräsin vähän ennen viittä sepelkyyhkyn kujellukseen. Sen vaan sanon, että niinä aamuyön tunteina teki mieli pistää paistiksi koko lintu, mutta enhän minä siihenkään kykene. Linnun laulu on kivaa hereilläoloaikaan, mutta aamuyöllä herättävät kujerrukset on sen verran iso nou nou, että tästä naisesta kuoriutuu melkoisen murhanhimoinen närkästynyt nainen.

Pixabay.comista ladattun kuvan riiviölintu ei liity tapaukseen. Sen verran sepelkyyhkyn kujellus aamuyön tuntina otti ottalohkoon, etten itse asiassa tykkää sen äänestä edes päiväsaikaan. Kyseisestä otuksesta muuten löytyy juutuupista jopa lintukaraokevideo, joten siitä vaan laulelemaan, jos kiinnostaa. Linkki tässä.

Anyway, turha luullakaan, että vajaalla unimäärällä olisi selvinnyt ongelmitta. Fysiikka ja järjen kulku alkoi takkuilemaan ja kaiken kukkuraksi pienoinen kesäflunssa löysi meikäläisen alentuneen vastustuskyvyn myötä. Nyt sitten ihastutetaan ympäristöä makuukammariäänellä, yskimisillä ja rykimisellä. Millonkas meikäläiselle kuumetta tulisi tautia poistamaan. 

P.S.: Löytyikö se The lomakohde? Ehkä löytyi, ehkä ei. Säätämistä se kuitenkin vaatii ja mikään ei ole varmempaa kuin epävarma. Nyt keskitytään selvittämään tärkeämpiä asioita kuten kuolinpesä, johon lähipiiri tahtomattaankin joutuu mukaan. Elämä on.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kuulumisia

No moikka! Blogin puolella on ollut hieman hiljaiseloa, mutta siihen on ollut syynsä. Oltiin tosiaan pikalomalla Bangkokissa ja kotiuduttiin sieltä kiertokautta viime viikon keskiviikkoaamuna. Kone oli Suomessa about klo 04.15, joten ei muuta kuin lentokentältä suoraan töihin Helsinkiin ja kokonainen työpäivä siihen päälle. Ei ollut ihan viisaimmasta päästä se ratkaisu, mutta minkäs teet, kun lomapäivät alkaapi olla tapissa.

Meillä oli Comfort-luokan paikat Finskin koneessa, mikä auttoi hieman nukkumisen kanssa, mutta meikäläinen ei saa hyviä yöunia edes busineksen puolella lentäessä. Jotenkin lentokoneen paineistus vaikuttaa aina meikäläiseen sillä tavalla, että koko kropassa kihelmöi jännästi pidemmillä lennoilla ja se aiheuttaa omanlaista ”epämiellyttävää” oloa matkustusluokkaan katsomatta. Yöunet olivat siis melko vähäiset ja pienoisen jet lagin takia sitä oli sekaisin seuraavat muutamat päivät.

Perjantaina me suunnistimme sitten ruotsiristeilylle ja ensi kertaa testissä oli Commodore-luokka Silja Symphonyllä. Matka oli oikein levollinen ja nautimme paljon hyttimme parvekkeesta, mutta liian nopeasti Bangkokin reissun jälkeen koittanut risteily meni vähän penkin alle sen takia, että iltaisin olimme tosi väsyneitä ja vetäydyimme keskiyön shown jälkeen hyttiin. Olisihan se ollut kiva nauttia aluksen viihteestä enemmänkin, mutta näillä mentiin tällä kertaa.

Eikä siinä vielä kaikki, niin kun Tvinsissä tupataan sanomaan. Tänä viikonloppuna suunnistamme Itä-Suomeen rakkaiden ihmisten luokse, joten emme me paljoa paikoillamme pysy. Liekö tämä jatkuva meneminen aiheuttanut sen, että ilkeää nuhaflunssaa meinaa pukkaa päälle. Nenä on niistämisestä turvonnut ja terävä tuulenhalkojani on muuttunut punaiseksi, pyöreäksi perunaksi. Kurkussa on kaktus ja suussa afta, joka kinnaa hampaaseen niin, että vääntelen välillä naamaani kuin Billy Idol. Turha tässä on teidän iloksenne mitään selfietä ottaa. Sitä kuvaa en kestä itsekään.

Anyway, tänä aamuna olin jo vahvasti sitä mieltä, ettei minusta ole lähtemään töihin. Ajattelinkin ilmoittaa jääväni kotio mutta ymmärsin, että minua mahdollisesti sijaistamaan hälytettävä kollega saisi melkoisen epämieluisan tehtävän. Muutama asia oli oikeastaan ainoastaan minun tiedossani, joten briiffauksesta ja selvitystyöstä sijaista varten olisi tullut minulle sellainen projekti, että katsoin parhaimmaksi rahtautua töihin hoitamaan asian pariksi tunniksi ja palata korvat luimussa kotio. Ei muuta kuin Makulan maittava vuohenjuustosalaatti kaupasta kouraan ja kotio päikkäreille. Kyllä maittoi unet ja toivon, että tämä yhden päivän lepo auttaa, sillä kynnys jäädä kotiin makaamaan on korkea.

Mitäs muuta? Meikä hermostui Samsung Galaxy J5 -puhelimeensa ja vaihtoi tuossa pari päivää sitten Honor 9:sään. Muistin pitäisi uudessa puhelimessa riittää ja se on juuri se juttu, minkä takia puhelinkin meni vaihtoon. Samsung ei pystynyt enää edes päivittämään itseään, kun muistikapasiteettia ei vaan ollut. Pari päivää on mennyt totutellessa ja hermo meinasi mennä senkin kanssa. Pikkuhiljaa olen alkanut rakastua tuohon uuteen luurin, mutta liikaa erikoisuuksia siinä on ja pintakin niin liukas, että yhden kerran luuri on jo päätynyt lattialle. Melkoisen poikkeavan näköiset suojakuoret meikä meni tilaamaan, joten saas nähdä miten pitkään jaksan katsella niitä.

Että tämmöttis tänne. Kiirusta pitää. Liikaakin. Esittely ja arvostelu upeasta Bangkokin majapaikastamme tulossa jossain vaiheessa, kuten myös esittely ja arvostelu Commodore-luokasta hinnan kera. Kallista vai ei, se selviää postauksesta aikanaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

HSL ja tiedottaminen, miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ihan tähän alkuun sanon vain pikkuisen asian. Minä ymmärrän, että joskus mieli on niin toivoton, että päätyy surullisiin tekoihin itselleen.  Itsemurha voi tuntua helpolta ratkaisulta, mutta se voi olla suurikin järkytys niille, jotka jäävät kaipaamaan. Vielä pahempi tilanne on silloin, kun itsemurhan tehnyttä ei voi hyvästellä kauniisti nukkuvan näköisenä, vaan surevien omaisten tehtäväksi on kantaa palasia laatikossa. Ole ystävällinen ja soita valtakunnalliseen kriisipuhelimeen numerossa 010 195 202, jos itsemurha tai toisen vahingoittaminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta elämässä. Apua tilanteeseesi löytyy.

Kuva: Pixabay.com

Että nuin. Kiva ja kiltti K has left the building ja nillittäjä K on taas ilmaantunut paikalle. Jos olet korviasi myöten rakastanut Helsingin seudun liikenteeseen niin paas sulkien tämä postaus ja mene ihailemaan vaikkapa HSL:n logoa ulkoilmaan. Siellä niitä busseja on. Tai sitten ei.

Se syy, miksi minä tänne taasen avaudun on tämänaamuinen härdelli yhden Tapanilassa epätoivoiseen tekoon päätyneen ihmisen takia. Olipa sitten päättänyt oikein kunnolla valita ajankohdakseen sellaisen hetken, että mahdollisimman moni tietäisi (ja tuntisi nahoissaankin pakkasen takia) tekijän vaihtaneen hiippakuntaa. Tilanne lienee tuttu HSL:lle, VR:lle ja pelastuslaitokselle, joten ei muuta kun junia järjestelemään ja palasia keräilemään, näin raa’asti sanottuna. Junaliikenne seis, vuoroja harventamaan ja mitäs muuta? Juu, tiedottamaan, tottakai!

Kuva: Pixabay.com

Tässä vaiheessa kuvaan astuu pikkuinen meikäläinen bussissaan matkalla juna-asemalle aamutuimaan. Tiedossa on, että JHL:n ylityökiellon myötä tiettyjä muutoksia raideliikenteessä voi olla. Mitä tekee valveutunut K? Katselee aikatauluja Junat.net sovelluksesta ja lukee Twitteristä HSL:n poikkeustiedotteita. Juu, muutama juna on peruttu, mutta juuri se juna johon olen tähtäämässä kulkee ajallaan. Teen päätöksen hypätä bussista tavalliseen tapaan ulos tietyllä pysäkillä ja suuntaan juna-asemalle. Siellä se iskee päin näköä. Juna on myöhässä henkilövahingon takia.

Alkaa tiukka seuraaminen edellä mainituista sovelluksista, mutta Junat.net alkaa näyttää punaista. Peruttuja vuoroja ilmaantuu lisää. Twitterissä ollaan edelleen yltiöpositiivisia. Juna se ja se on peruttu, mutta ei sen suurempia varoitteluja. Kuulutukset asemilla on pienen pientä naisen piiperrystä, josta ei ota selvää Erkkikään. Ja se infotaulu? Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Junaa siis. Minä seuraan Twitteriä kädet kohmeessa ja yritän ottaa selvää. HSL:n poikkeustiedotus vaikuttaa vähän siltä, että häiriö alkaisi kenties olla ohi, kun junavuoroja perutaan pienesti ja näyttökin näyttää vaan myöhästymistä. Sitten HSL keksii vihdoin ja viimein twiitata pidemmän myöhästymisen. Siitä tiedän, ettei junia tule ja suuntaan bussipysäkille.

Ensimmäinen bussi täyttyy ja toisen, nopeamman bussin olisi tarkoitus tulla noin kymmenen minuutin päästä. Jään odottamaan sitä, mutta Junat.net ja ihmisten keskustelut antavat ymmärtää, että juna olisi tulossa. Suunnistan monen muun kanssa juna-asemalle odottelemaan toiveikkaana, sillä yksi juna on jo yllätykseksemme käynyt noukkimassa matkustajia asemalta liikennekatkoksesta huolimatta. Junalaiturilla info-taulu näyttää pelkkää myöhästymistä, kuulutukset ilmoittelee pelkkiä peruutuksia ja junat.net kertoo kolmatta. Twitter on hiljaa.

Nopeakin bussi on jo mennyt, joten päätän uskoa junan saapuvan tiettynä hetkenä paikalle kuulutuksista huolimatta. Hieman aikataulusta myöhässä juna saapuukin ja aloitamme matkan. Juna hidastelee ja matka-aika tuplaantuu komiasti raideliikenteen ollessa sekaisin. Minulta alkaa olla huumorintaju hieman hakusessa, kun pohdin pientä asiaa.

Kuka niitä HSL:n poikkeustiedotteita oikein tviittailee? Kuinka voi tänä päivänä olla vielä mahdollista, että yksi raiteille päivänsä päättänyt on niin poikkeuksellinen tilanne HSL:lle, ettei olla ns. kartalla kun tilanne sattuu? Hyi minua, kun pienessä päässä alkoi tuolloin kiehua kunnolla, kun juna tuplapitkän jolkottomisen jälkeen pysähtyi sellaiset sata metriä ennen Rautatieaseman laituria jääden siihen tönöttämään omaa vuoroaan. Pieni ääni pääni sisällä tahtoi huutaa oven vieressä seisoville käsky runnoa ovet auki, jotta voisimme kävellä ihan itse laiturialueelle. Pidin kuitenkin suuni visusti supussa. Sen verran järkeä sentään täälläkin suunnalla on.

Miksi olen vihainen?

Parahin HSL. Nämä henkilövahingot ovat teille varmasti ”tuttua kauraa”. Teillä lienee jonkinlainen raidetuntuma siitä, kuinka pitkään yhden kropan korjaaminen raiteilta vie ja siten myöskin se, kuinka pitkään raideliikenne noissa tapauksissa on kokonaan poikki. Jos te olisitte viestittäneet heti alkajaisiksi Twitterin poikkeusinfossa sen, ettei junia liiku x-x -välisenä aikana henkilövahingon takia, olisin tehnyt aivan toisenlaisia päätöksiä aamulla. Nyt kohtalokseni tuli seistä 50 minuuttia kirpakassa pakkasessa epätietoisena ja sukkuloida bussipysäkin sekä junalaiturin väliä.

Teidän twitterinnaputtelijan takia vähän yli tunnin työmatkani kesti loppujen lopuksi 2,5 tuntia. En ihan oikeasti tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa, kun pääsin vihdoin töihin. Jos jotain positiivista koko työmatkasta pitää hakea on se, että junankuljettaja informoi meitä junassa istujia kiitettävästi tilanteesta. Paremmin meni kaverillani, joka sai kuljettajakseen kunnon  pelisilmällä varustetun henkilön. Junassa raikasi ”linja-autossa on myös tunnelmaa” -biisi, sitten McGyverin tunnari ja loppufanfaarina Tähtien Sota. Kyllä ois kelvannut mullekin tuommoinen päivän piristys.

VR pelasti sen, minkä HSL tunaroi. Seitsemän sanaa, muutama numero ja merkki, parahin HSL:n poikkeusinfon päivittäjä Twitterissä:

”Ei junia klo x – x välisenä aikana. Syy: henkilövahinko”.

 

 

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla  ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Ne noloimmat reissukuvat

Jösses kun mulla on ihana mies. Rakastan aivan kamalasti omaa pikkuista (no joo, vähän suurempaa) karvakasaani, sieluntoveriani. Yks vika hänessä kumminkin on. Herra ei ole instagram husband, some husband, taikka ammattivalokuvaaja. Sanotaanko vaan, että ne muutamat kuvat joita hän on minusta ottanut ovat päätyneet sellaiseen sanailuun, että parempi olla häirihtemättä herraa useamman kerran matkalla. Silti mää häntä rakastan.

Että nuin. Olen avannut sanaisen arkkuni omasta kullastani ja siitä aasinsilta niihin noloihin matkailukuviin. Jonkinmoinen haaste taitaapi matkabloggaajien keskuudessa olla, joten parempi lienee pistää tuota meikäläisen parhaimmistoa näytille. Miehestäni johtuen suurin osa kuvista on pelkkia selfieitä, mutta näillä mennään.

1. Mää Seychelleillä, unelmien uima-altaalla

Ota musta kuva! Ei sitten herraseni viitinyt yhtään kauemmas mennä. Hyvin saa vangittua meikkiksen fiilikset tohon kuvaan. Not.

2. Mikä siinä mättää?

Pyysin miestä ottamaan meikäläisestä kuvaa Seychellin lomaparatiisissa, mutta ei oikeen mennyt ohjeistus perille. Jälleen kerran, vaimo jossain kaukana. Tilanne päätyi sanailuun ja mies vaati minua ottamaan itsestään mallikuvan näyttääkseni, miltä etäisyydeltä kuvani halusin otettavan. Voitte uskoa, että oli melkoisen hulvaton näky, kun mieheni seisoi palmupuun juurella neitimäisesti peppu tötteröllä ja esitti minua. Siinä kuva, jota en voi pistää nettiin, mutta olkoon tämä oma kuvani teidän ilonanne tai vihananne.

3. Ota nyt se kuva jo!

Viking Linen Gabriellan upeassa parvekehytissä. Piti saada sitten merta ihailevan tyttösen kuva, mutta hymy alkoi väkinäistyä kun onnistunutta kuvaa ei vaan tullut. Tuossa, jos missä, on kiree naama tällä naikkosella.

4. Piip-jäykkä Kisse

Lemmenloma Tallinnassa heinäkuussa 2017 ja hulppea sviitti Hilton Tallinn Parkissa. Yks vaivainen kuva piti ottaa meikkiksestä, mutta miljoona otettiin. Mitä pidempään kuvaussessio kesti, sitä luonnottomammaksi meikäläisen asento meni. Eipä tähän muuta.

5. Meikkiksen selfie ja jonkun, no, tiedätte kyllä mikä

Iihana Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa ja sen uima-allasalue. Elämäänsä tyytyväinen K ja into ottaa pikkuinen selfie. Josko seuraavan kerran tarkistas, mitä takaa löytyypi.

6. Punanaama-Kisse

Mitään en oo ottanut, paitsi sunikkaa. Yks vaivanen päivä taisi paistaa aurinko Karibian risteilyllämme lokakuussa 2016, mutta senkin päivän aikana sain maailman parhaimman punastuksen naamaani.

7. Leuaton äityli

Siljan Serenaden leikkihuoneessa humputtelemassa jälkikasvun kanssa kesäkuussa 2017. Leuasta ei tietoakaan.

8. Mies asialla

Paluu Tallinnasta Helsinskyyn Gabriellalla heinäkuussa 2017. No. kuvan kuvaa ei tilanteesta saatu.

9. Säkenöivä lady!

Samainen laiva ja aiemmin tässä postauksessa mainittu parvekehytti. Mut hei, aurinko paistaa ja hyvä niin!

P.S.: Näistäkin surkeista kuvista huolimatta esiinnyn Matkamessuilla 19.1. ja 21.1.2018. Palailen tuohon asiaan vuodenvaihteen jälkeen ja polkaisen käyntiin matkamessulippuarvonnan, joten pysykeehän kuulolla. Oikein mahtavaa uutta vuotta muruset!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.