Browsing Tag

sitä sun tätä

Haaveet kaatuu

No helouta vaan taas. Kun kuuseen kurkotti niin katajaan, tässä tapauksessa Suomeen ja työelämään kapsahti. Minen tiedä miten päin tässä olisi, kun kroppa huutaa ulkomaille ja Miami + Celebrity Equinox on vaan liian kaukana. Niin kuitenkin kävi, että ruvettiin hieman sumplimaan lomia ja mies rupesi pohtimaan toista vaihtoehtoa. Mitäs jos napattaisiin muutama lomapäivä joululomasta pois ja siirrettäisiin Karibian risteilyn eteen? Mehän ollaan aina tehty niin, että lennetty päivä-pari ennen risteilyä Miamiin ja se onkin sitten mennyt jet lagia tasaillessa. Nyt oltaisiin kerrankin hiukkasen aikaa Floridassa ennen risteilyä ja käytäs ajelemassa ”jossain”. Walt Disney World oli ensimmäiseksi mielessä, mutta hinta perheeltämme olisi ollut komiat 900 egee (what the ?!), joten se tais jäädä nyt periaatteestakin listalta pois. Saas nähä, minne päädytään loppupeleissä ja päädytäänkö minnekään, joten minä en sen enempää reissustani pölise. Sen vaan sanon tässä vaiheessa, että kotimaahan jäämme joululomalla ja, no, minä olen hiljaa.

Ok, myönnän. Suomi on talvella upea ja minä olen niitä, jotka todella nauttivat lumesta ja pakkasesta. Me lomailemme joulun aikaan viikon maalla ja jaksan uskoa saavammme nauttia lumisista maisemista, mutta miniloma lumettomalla pääkaupunkiseudulla ei innosta pätkääkään. Meikäläisen luotto valkoisiin joululomiin täällä Etelä-Suomen rannikolla on tasan nolla.

Juu, veronpalautukset tuli ja meni heti seuraavana päivänä, kun maksettiin Karibian risteily pois. Lapsethan ei tiennyt koko lomasta yhtään mitään, mutta esikoinen sattui ohimennen kuulemaan miehen ja minun jutustelut Miamista viime viikonloppuna ja kärähdettiin siitä. Enempää esikoinen ei ymmärtänyt meiltä kaivella, mutta pienempi esitti pienen epäilyksen siitä, että lähdettäisiin Karibian risteilylle NCL:llä. Helppohan siihen oli pokkana sanoa, ettei olla menossa NCL:lle ja vielä taisi mennä juksaus läpi. Meikäläisen nassusta nääs näkee pitkälle palturin puhumisen yrittäminen, joten totuuden puhuminen auttoi kummasti pitämään pokkaa.

Juteltiin tossa eilen miehen kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että taidetaan käydä piipahtamassa tulevalla risteilyllä perheen kanssa samalla rannalla, jossa itsekin kävin muutama viikko sitten. Trunk Bay oli vaan ihana!

Mitäs muuta? Uuden vuoden aattona meillä tulee miehen kanssa 20 vuotta kihlautumisesta. Tarkoitus oli alun perin juhlia kihlapäivää olemalla jossain ulkomailla, mutta hommat muuttui totaalisesti. Tänä vuonna käymme miehen kanssa iltapäivällä syömässä kahdestaan ja menemme teatteriin alkuillasta. Sitten kotio uutta vuotta vastaanottamaan ja siinä kaikki. Huvittavaa, mutta samaan aikaan tätä kirjoittaessa huokailen syvään. Pikkasenhan se ottaa fiilareitten päälle, että lomamatka jonnekin pois jää nyt tekemättä ja vaihtuu muutaman tunnin visiittiin Helsingissä. Vau ja isosti.

Eikä siinä vielä kaikki. Viikkarin Retroristeily, joilla minäkin olen useampana vuonna ollut, meni sivu suun. Kaikessa tohinassa en ollutkaan ensimmäisten joukossa varailemassa risteilyä ja täyttä näytti yhdessä vaiheessa olevan. Jotain hyttejä tuli välillä myyntiin, mutta mukaan oli liitetty pakkovaraus kahdesta buffasta. No, sanotaanko vaan, että ajatus viinihanallisesta buffasta aamulla täynnä ”uuteen nousuun-ihmisiä” ei oikein innostanut ensimmäisessä vaiheessa, joten jäin vielä pohtimaan viitsinkö maksaa matkapaketista, joka ei itseäni miellyttänyt. Miettiminen kostautui, ja maaliskuussa sitten ruikutellaan rannalla ja komiasti. Ei nyt menny ihan Strömsössä taaskaan tämä juttu. Että pistääkö maksasta (= ketuttaako ja pahasti)?. Kyllä.

Skål vaan niille, jotka Radio Novan Retroristeilylle paikkansa saivat lunastettua. Ja tämä kuva tässä on otettu samppanjapiknik-risteilyltä viime kesänä. Jos ja kun pohdit, kannattaako tuollaiseen erikoisohjelmalliseen risteilyyn lähteä ja maksaa siitä tietty hinta, kannattaa lukaista postaus. Saako rahoilleen vastinetta vai ei, se selviää postauksestani täällä.

Juu ja joulu. Kortin korttia ei ole lähetetty. Äiti toivoi tiettyjä juttuja, mutta eihän niitä ole olemassakaan myynnissä. Joululahjoja on siten ostettu tasan nolla ja saman verran on ideoita pääkopassa. Vähän niin kun normimeininki jälleen kerran ja tää toistuu vuodesta toiseen. Onneksi sentään omat teinit tilasi joululahjansa jo ennakkoon, joten he ovat myöskin lahjansa saaneet. Jotain pientä siihen lisäksi ehkä ostetaan, mutta siitä lisää myöhemmin ja saas nähdä, löydetäänkö sinne perille. Anyway, joulu on jo ovella ja se on varmaa, että joulutunnelmaa ei tällä jouluhörhöllä ole tällä hetkellä pätkääkään.

Että nuin, eipä paljoa kurjuutta kummepaa täällä. Flunssaa pukkaa päälle ja perjantaina lähdinkin aiemmin kotiin potemaan kökkäoloa ja niistämään päätä tyhjäksi. Niinhän se aina menee, että tunnollinen työntekijä sairastaa viikonloppuna ja saas nähdä, kuinka pahaksi tämä tästä äityy. Sopivastihan tämäkin osuu juuri sille ajankohdalle, kun pitäisi rahdata sunnuntaina itsensä pirteänä päiväristeilylle. Laiva viipyy satamassa vain 2,5 tuntia, joten laivasta poistumisen ja viimeisen laivaan palaamisajan välillä ei ole paljoa aikaa. Tuona aikana Tallinnassa ei ehdi paljoakaan pyörimään, joten ehkä tällä ryytyneellä olotilalla on parempi, että jään laivalle ja hyttiin Tallinnan päässä. Tärkeintä on nyt saada itsensä kuntoon ennen maalle lähtemistä, koska en halua lähteä viemään minkään sortin tautia ikääntyneille, tietyistä vaivoista kärsiville rakkaille ihmisille. Tottahan toki haluan itsekin olla hyvässä kunnossa ja kirmata lumen keskellä. Siitä kun ei täällä harmaassa, kivisessä kylässä tai sen vieressä pääse nauttimaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

 

 

 

Muutama sana nykyisestä Suomesta ja suomalaisista

Hyvää itsenäisyyspäivää (tai itsepäisyyspäivää, niin kuin meidän perheessä sanotaan) kaikille! Tämä päivä meidän perheessä on hieman erilainen, sillä linnnanjuhlia tuijottelen ainoastaan minä, mies ei pähise siinä vieressä minun tarvettani tuijotella kättelyä ja juhla-ateriakin loistaa poissaolollaan.

Meidän perheessä on sellainen tapa, että tietyn ikäisenä lapset saavat esittää matkakohdetoiveen Euroopasta. Sitten he pääsevät sinne ”synttärimatkalle” toisen vanhempansa kanssa ja tällä kertaa mies lähti viemään toista lastaan tämän valitsemaansa paikkaan, Lontooseen. Minä puolestani istua tönötän kotona toisen lapsen kanssa ja mitäpä sitä spessumpaa ateriaakaan vääntämään tässä tilanteessa. Ei se silti tarkoita sitä, ettenkö juhlisi pienessä sydämessäni Suomea, maamme itsenäisyyttä ja suomalaisuutta.

Tänä vuonna ja erityisesti muutaman viikon takaisen Karibian risteilyn myötä tutustuin useampaan sydämelliseen suomalaiseen ja se palautti uskoni siihen, että ihka oikeita tuntevia ja muut huomioon ottavia ihmisiä vielä on olemassa. Tämä yhteiskunta on vuosien saatossa muuttunut melkoisesti, ihmisten asenteet ovat jopa kylmentyneet ja no, kaiken sortin raivoakin löytyy. Somessa kiusataan ja haukutaan, eikä kännykameran muistikortti huuda tyhjyyttään, kun jossain tapahtuu kolari, ihmisen kimppuun käydään, joku makaa kuolleena kadulla tai muuta sellaista. Vanhan ajan ”namusedätkin” tuntuu olevan historiaa, kun nykyään nuoria lapsia vikitellään somen kautta. Ei siitä sen enempää, sillä samaa vikittelyä tapahtuu kaiken maalaisten toimesta, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Sen kun vaan jokainen vanhempi muistaisi kotona terottaa jälkipolvelleen, että niitä vähemmän kilttejäkin ihmisiä on ja tietty toiminta johtaa tiettyyn lopputulokseen. ”Namusedät ja -tädit” ovat nykyään toisenlaisia kuin omassa nuoruudessamme.

Työkaverin sanoja lainaten, ”en tiedä miten pärjäisin nuorena nykymaailmassa, sillä 70- ja 80-luvulla kaikki oli helpompaa”. Mitäpä tuohon lisäämään, näillä mennään nykyään ja sen kanssa on elettävä.

Kaikesta edellä mainitusta ja omasta mielestäni hölmöstä politiikasta huolimatta olen ylpeä, kun saan asua Suomessa. Rakastan tapaamme haluta hieman henkilökohtaista tilaa missä liikummekaan ja puhua asiaa jonnin joutavan whatever small talkin sijaan. Kun astun hissiin, sijoittuu jokainen nurkkaan, katselee kattoon tai näytössä vilistävään numeroon. Jos ja kun se suu avataan hississä, on puheenaiheena sää. Eipä sitä voi muuta kuin hymyillä tuollekin tavalle. Suomi ja suomalaiset, miten suloisia me olemmekaan.

Jos ollaan rehellisiä, niin nykyajan menoa katsellessani en oikein tiedä, millainen maa meille on ihmisten muuttuneiden asenteiden ja nuorison myötä muotoutumassa. En kiellä, etteikö se myös hieman pelottaisi. Toivottavasti itsenäisyyspäivä pysäyttää meidät jokaiset miettimään sitä, mitä ihanaa Suomessa, suomalaisuudessa ja kulttuurissamme on ja miksi se on niin tärkeää säilyttää. 

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Alle kolme viikkoa Karibian risteilyyn ja ihka oikeita kuulumisia

Well helou helou! Ei tästä ihan pelkkää risteilyblogia kuulkaattes ole tulossa, vaikka tuo minun postauslistani melkoisen laivapainotteinen onkin. Sen siitä saa, kun perheemme tuppaa painumaan merille lomailemaan keskivertoa useammin. Vuodenvaihteen kuviot on vielä pahasti auki mutta lupaan, että ulkomaan kamaralla me möllötämme seuraavalla perhelomalla. Sitä ainakin kovasti toivon.


En minä kiellä sitä, etteikö Australia olisi haaveena/tähtäimessä vielä tämän vuoden puolella. Kaikki vaan riippuu niin isoista ja meistä riippumattomista asioista, ettemme vieläkään tiedä, onko reissu Ausseihin tänä vuonna tai ensi vuoden alkupuolella mahdollista. Aussikamu D:kin on muuttanut toisaalle, joten rannalle on matkaa julkisilla melkein tunti. Vähän jänskättää, millainen lomastamme tulisi, jos Ausseihin saakka päästäisiin.

Karibian risteily lähenee!

Juu, se Karibian risteily Celebrityllä koittaa vajaan kolmen viikon päästä ja olenhan minä hiukkasen hakusessa. Kyseessä on elämäni ensimmäinen ns. yksinmatka, sillä mieheni ei pystynyt osallistumaan töidensä takia kyseiselle risteilylle. Onhan se hiukkasen hämillistä myöntää, että minä, 45-vuotias nainen, en ole eläissäni matkustanut yksin vaan olen liikkunut aina jossain porukassa. Tällä kertaa kuitenkin lennän yksin Miamiin, rahtaan ypöyksin luuni hotelliin yhdeksi yöksi ja sieltä vielä yksinäni seuraavana päivänä laivaterminaaliin. Olenko tyytyväinen kohtalooni? En, sillä meikäläisen psyykkestä ei vaan ole yksinmatkaajaksi, piste. Onneksi tapaan muut ryhmäläiset laivaterminaalissa tai viimeistään laivalla, joten siellä olen varmasti rentoutuneempi ja loma voi oikeasti alkaa. Se on nääs niin, että vaikka liikkuisinkin yksin laivalla ja nukun yksinäni hytissä, se tieto, että en ole  niin sanotusti yksin laivalla helpottaa kummasti oloa.


Näin virkistävää juomaa nelisen vuotta sitten Miamista lähtiessä. Kiva oli jakaa lähtötunnelmat oman kullan kanssa, kattella maisemia ja toisiamme. Minä rakastan miestäni aivan valtavasti ja haluan jakaa reissuhetket hänen kanssaan. Se mieheni lämmin katse, silmiin saakka nouseva hymy, ne on niitä minun sydäntä sykähdyttäviä näkymiä. Pahalle tuntuu, ettei noihin hetkiin ole nyt mahdollisuutta seuraavalla matkalla.

Risteilyn läheneminen ei ole oikein iskenyt vielä tajuntaan. Online check-in on tehty, liput ja laput on jo ainakin pdf:nä koneella ja vaatepaniikki on melkoinen. Kattelin tuossa Instafeediä ja ymmärsin laivalla olevan sellaisen bileillan, jolloin porukka pukeutuu valkoiseen. Pakkohan sitä oli kiireellä ruveta metsästämään valkoisia vaatteita ja melkoinen ongelma meikkikselle siitäkin taas tuli. Minua miellyttäneet vaatteet lähtivät 300 eurosta ylöspäin ja eipä yhden illan takia innostanut moista rahaa ensimmäisenä yhteen hameeseen pistää. Pikkuisen edullisempi hamonen tuskaisen etsinnän jälkeen taisi löytyä, mutta sen sopivuus selviää aikanaan kun Zalandon paketti saapuu. Sen vaan sanon, että useampia satasia yks vaivanen risteily on vaatteiden sun muiden oheistuotteiden myötä imenyt ja tukkakin pitää vielä laittaa yli satasella kuntoon ennen matkaa. On se vaan välillä kiva olla nainen. Not.

Anyway, retkiä pitäis kattella varmaan sillä silmällä, mutta minen ole saanut sitä aikaiseksi. Kocostarin kuorintasukat ostin sentään Gabriellalta viime viikonloppuna ja tungin ne jalkaan keskiviikkona. Sanotaanko vaan, että seuraavana päivänä kirosin päätöstäni koska jalkapohjissa tuntui siltä, kuin ne olisivat olleet puutumassa. Nyt tuota tunnetta ei enää ole mutta saas nähdä, onko kuorintasukista meikäläisen jaloille hyötyä ja pysyykö jalkaterät nilkassa kiinni. Nyt nuo jalkapohjat näyttävät melko säälittäviltä tapauksilta.

Sokerikoukussa vai ei?

Juu, kovasti täällä yritetään siirtyä takaisin terveelliseen ruokavalioon ja ajoittain olenkin ollut tyytyväinen ruokalautaseeni. Avokadoja, pähkinöitä, hedelmiä ja niin pois päin on mennyt melko mukava määrä, mutta perjantaina kävelin naama muikeana 145 gramman irtokarkkipussin kanssa ulos paikallisesta Äässistä (S-Market meidän perheessä). Mites siinä nyt niin kävi, kun ennen meikkiksen lauantaipussi on painanut 80 grammaa? Pirskatin täydet karkkilaarit ja muutama uusi karkkilaji. Piti ottaa muutama karkki jokaista nimeäni huutavaa karkkia ja siitä se 145 grammaa sitten nopeasti tuli. Ei näin.

Juu ja kuvaakaan en kerinnyt ostoksestani ottaa, sillä se möllöttää masussa vimosta karkkia myöten. Jaoin sentään kahdelle päivälle saaliini, ettei ihan hirveää överiä tullut.

Yllä kuva leivoksesta, jonka ostin Bangokissa viime keväänä. Sen siitä saa, kun hotellimme (esittely ja suositus tässä) yhteydessä oli aivan mieletön ostoskeskus. Mitä sitä tuommosta herkkua kauppaan jättämään. Eikä ollut muuten ollut ainoa herkku, joka tarttui kaupasta mukaan. Hyi minua.

Tylsääkin tylsempi arki

Kotona ei ole tapahtunut oikeastaan yhtikäs mitään ja elämäni kohokohta on ollut tyyliin Harryn ja Meghanin kiertomatkan seuraaminen Instassa. Tyypillinen koti-työ-kauppa kuvio on taasen menossa ja arki rullaa tavalliseen tapaan, joten turha sitä on ollut sitä samaa vanhaa päivitellä Instastoriesiinkaan. Viinimessuillekaan oli turha mennä pyörähtämään, sillä mies on ollut hoitamassa vanhempiensa asioita tämän viikonlopun toisaalla ja minä olen ollut ”lastenvahtina” täällä kotona. Kyllähän nuo teinit pärjää, mutta olis ollut jotekin hölmöä käydä viinimessuilla maistelemassa ihania juomia. Olis saattanut käydä samalla tavalla kuin Äässin karkkilaarinkin kanssa, eikä se olis ollut ihan viisaimmasta päästä se.

Pstt, olenko ainoa, joka on hurahtanut Harryn ja Meghanin seuraamiseen Instassa? Mun mielestä Meghanin asut on ollut kerrassaan upeita ja on ne vaan niin suloinen pari!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Ihana mentaalinen lepoloma ja pikkuisen gaalatunnelmia

Helou muruset! Juu, hiljaa ollaan oltu, mutta melkoisen matkaton syksy on aiheuttanut sen, ettei ole ollut oikeastaan mitään kerrottavaa matkablogin puolella. Kotonakaan ei ole tapahtunut yhtikäs mitään, joten on ollut kerrassaan turha kertoa 5.20 aamuherätyksistä, perustyöpäivistä ja työmatkoista neljällä kulkuvälineellä suuntaansa. Tasapaksu elämä lienee ne ainoat ja oikeat sanat, joilla kuvata tämän hetkistä meininkiä täällä puolen ruutua. Vois kuitenkin sanoa, että olen nauttinut valtavasti tasapaksusta elämästäni, ihan oikeesti. Kodissa olen pakollisten toimien jälkeen kääriytynyt sohvan nurkkaan torkkupeiton alle ja katsellut Netflixiä tai jotain muuta. On tuntunut turhalta piipahtaa blogin puolella siinä tilanteessa tai edes päivitellä pikakuulumisia Faceen. Mentaalista lepolomaa tää siis on ollut, ja on tehnyt hyvää. Ehkä pienessä matkattomuudessa onkin omat puolensa.

Anyway, onhan tässä tulossa muutama reissu ja hyvä niin. Syyslomalla suunnataan tutun Karibian sijasta tällä kertaa ihan näille lähivesille, kun teemme ruotsinristeilyn Viikkarin Gabriellalla. Tällä prinsessalla on pikkuisen enemmän totuttelemista reissuun, sillä ikkunallisen hytin sijaan reissaamme perheen kanssa sisähytissä. Me olemme perheenä nautiskelevaista sorttia ja hytillä on aina merimatkoilla iso merkitys, sillä vietämme siellä yleisimmin melko paljon aikaa, joten tuo ikkunan puuttuminen suorastaan karmii tämän naisen selkäpiitä tässä vaiheessa. Sen vaan sanon, että toivottavasti keulakamera toimii laivalla ja pääsee kattelemaan televisiosta merimaisemia edes valoisaan aikaan.

Peukku merinäkymille.

Että nuin. Oishan sitä toki voinut reissata A-luokan hytissä ja nauttia merimaisemista, mutta tällä kertaa hytin isompi koko ja Comfort-luokan sänky vei voiton ikkunasta, vaikka ahistaa ja pahasti jo nyt. Ensimmäisen kerran siis menee testiin Gabriellan B4F-hytti, joten arvostelu ja esittely tulee sitten aikanaan blogin puolelle.

Ai niin juu, onhan tuossa näillä näkymin tulossa eräs toinen erityisen mukava reissu marraskuussa, jos kaikki menee hyvin. Palailen siihen matkaan hiukkasen myöhemmin, kun postiluukusta kolahtaa jotain mustaa valkoisella. Jännän äärellä siis ollaan, mutta äärettömän onnellinen matkasta olen jo nyt.

Mitäs muuta? Kävin perjantaina pyörähtämässä Finnish Travel Galassa ja kivaa oli, vaikkakin jatkot jäi julkisten kulkuneuvojen takia juhlimatta. Mukana juhlahumussa Rantapallon kutsumana oli myös suloinen Pöndekengissä-blogin Mira, jonka kanssa ei aika kyllä käy pitkäksi. Ajateltiin mennä Miran kanssa lasillisille Casa Largoon, mutta käännyttiin pian pois, kun tilaa ei yksinkertaisesti ollut. Suunnistettiin sitten viinilasillille Leonardo Bar & Ristoranteen ja ihan vakuuttunut minä en paikasta ollut, sillä palvelun saamisessa oli pienoisia ongelmia. Lasillisille ei ko. ravintolaan omasta mielestäni kannatakaan suunnistaa, joskin ruokailun suhteen rafla on täysi mysteeri.

Anyway, viinilasillisen jälkeen suunnistettiin Helsingin Clarionissa pidettävään gaalaan ja ilta oli oikein mukava. Hyvää ruokaa, ihana Rantapallon porukka ja muutoinkin rento tunnelma. Palkintoja ropisi mm. Rantapallolle (vuoden matkailuvaikuttaja), Viking Linen Viking Gracen roottoripurjeelle (vuoden vastuullinen matkailuteko) ja risteilyjä myyvälle We Love Cruises Oy:lle (vuoden matkailuyritys), eikä palkinnot olisi voineet oikeampiin osoitteisiin mennä. Clarion Helsinki oli juhlapaikkana oikein oiva, henkilökunta ystävällistä ja hymyileväistä, mutta pikkuinen otsanrypistys meikäläiselle kyllä Unisex-vessoista tuli. Plussaa siitä, että WC-kopeissa on peseytymispiste ja peili, mutta kyllä vaan lattialla olleet tahmean näköiset läntit wc-pöntön tienoilla sattui tämän naisen sieluun. Oishan se kiva, jos jotkut vessat voisi osoittaa vain naisille. Semmossiin en kuitenkaan itse juhlailtana törmännyt.

Mites se meikäläisen illan jatko? Harvoin/ei ollenkaan liikkuvat julkiset ja useampi kuin kaksi lasia viiniä. Hyppäsin miehen ehdottamaan junaan ja matkasin pysäkille, joka oli minulle entuudestaan tuntematon. Hyppäsin junasta oikealla pysäkillä, mutta jotenkin mielsin sen toiseksi pysäkiksi viinilasillisten jälkeen ja kävelin tuttuun tapaan tietystä kohtaa asemalta pois. Iso virhe. Mies autossa paikassa X, minä paikassa Y ja toisiamme emme ihan heti löytäneet. Sanailuksihan se meni, kun miehen mielestä minä olen ko. juna-asemalle tullut monasti ja kielsin ja kiellän edelleen moisen täysin. Pikkuisen jäätävät tunnelmat loppumatkan autossa, mutta kotiovella jo naurettiin ja kunnolla.

Ollaan me vaan suloinen pari. Kaksi niin samanmoista skorpparia. Ei käy elämä pitkäksi, vaikka tasapaksua tämä meidän arki onkin.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

8 (+ 1) mehukasta ja salaista faktaa minusta

Juu, sen siitä saa, kun reissuja ei ole tässä lähiakoina ollut. Netissä on kiertänyt jonkin sortin paljastushaaste ja ajattelin sitten aikani kuluksi myös kertoa paljastuksia omasta elämästäni. Muhevaa (?) faktaa siis teille pienestä tytöstä isolta kylältä.

Minut on pahoinpidelty ja olen sen takia myös päätynyt käräjäoikeuteen

Siitä on jo lähes 20 vuotta, kun minulle tuntematon henkilö kävi minuun käsiksi aiheuttaen sellaisen vamman, joka vaati useiden viikkojen hoidon. Tein asiasta luonnollisestikin rikosilmoituksen ja asia päätyi aikanaan käräjäoikeuteen. Olihan koko juttu aikamoinen kokemus. Poliisikuulustelut, useat lääkärikäynnit, selvittelyt vakuutusyhtiön kanssa, käräjäoikeuden kutsun odottelu ja itse oikeuskäsittely. Vaikka olinkin asianomistajana jutussa ja käräjätuomari oli mukavan oloinen, en voinut olla panikoimatta koko tilannetta. Siellä minä istuin samassa salissa minut pahoinpidelleen kanssa, henkilön, joka valehteli ja ainoa mitä mietin oli se, uskooko käräjätuomari minua vai tuota vastaajaa.

Kuva: Pixabay

Hyvin kävi. Minua pahoinpidellyt sai sakkoja ja hänet tuomittiin korvaamaan minulle pyytämäni määrä. Eihän kyseinen henkilö sitäkään vapaaehtoisesti maksanut, vaan jouduin laittamaan kaiken ulosottoon. Onneksi vastaaja oli ihan hyvin tienaava henkilö ja sain rahani ulosoton kautta.

Olisin voinut kuolla synnyttäessäni toista lastani

Alle kahden vuoden päästä esikoisestani lähdin synnyttämään toista lastani ja tuo synnytys päätyi ensimmäisen tapaan kiireiseen sektioon. Sektion jälkeen minua leikannut lääkäri tuli perhehuoneeseemme ja kertoi, kuinka helpolla hän oli kohtuni leikkaussalissa ensiksi avannut. Siihen ei ollut tarvittu edes terävää, vaan jo pelkkä kohtua koskenut sormi oli puhkaissut kohtuni.

Jos ja kun tuona iltana ei  minua olisi kiidätetty kiirelliseeen sektioon vaan olisin kärvistellyt supistusteni kanssa pidempään ja tai yrittänyt vielä alakautta, olisi kohtuni revennyt. Tuosta olisi aiheutunut tälle pikkuiselle naiselle sellainen verenvuoto, että siinä terveydenhuoltohenkilökunta olisi saanut tehdä töitä ja kunnolla. Ehkä olisin kuollut tai sitten en, mutta lääkärin puheista ja katseista ymmärsimme, ettei kohtuni kunto ollut enää mikään hyvä ja iltatähti ei olisi viisas ratkaisu.

Kummini oli yksi suomen tunnetuimpia kirjailijoita

Voi että, kun uskaltaisin kertoa kuka, mutta haluan säilyttää jonkinlaisen yksityisyyteni ja en oikeasti tiedä, mitä kaikkea ko. tiedon avulla voisi kaivella. Minun on siis vaikea luottaa ihmisiin, sillä pahoja ja ilkeitä ihmisiä tästäkin maasta löytyy. Sen vaan sanon, että kummini oli todellakin kuuluisa ja tunnettu, mutta hänen kirjansa ei minua säväytä tänä päivänäkään. Hyi minua.

Olen esiintynyt lehdessä ensimmäisen kerran pienenä vauvana ja siitä se sitten lähti

Perheestämme tehtiin artikkeli suureen suomalaiseen sanomalehteen ja tietysti minä olin mukana siinä samalla. Eipä ”julkinen urani” siihen jäänyt, vaan osallistuin luokkani kanssa ala-asteella elokuvan tekoon avustavana näyttelijänä, olinpa myös eräässä mainoskuvassa mukana toisella kertaa. Lehdessä ja televisiossa olen vilahdellut aikuisiällä monasti ja onpa minun ympärille rakennuttu aikoinaan myös mainoskampanja.

Minä joskus 70-luvulla.

Vanhempani olivat yksityisyrittäjiä, mutta en halunnut, enkä halua ryhtyä sellaiseksi itse

Kyllä, yksityisyrittäjyyttä on varmasti erilaista. On niitä rankempia tapoja hankkia palkkansa ja sitten sellaisia, missä ei tarvitse paljoa hikikarpaloita vuodatella ja kaikki on vaan niin pirskatin ihanaa.

Minulle vanhempieni yksityisyrittäjyys näkyi vajaana yhteisenä aikana ja yksinäisinä päivinä. Meillä esimerkiksi joulu alkoi vasta sitten, kun kaikki tarpeellinen oli hoidettu ja muut olivat päässeet joulun viettoon. Peruuntuneita menoja yllättävien tapahtumien myötä, jaettuja lomia, vanhempien kiristyneitä välejä. Kärsinkö moisesta? Kyllä ja ei. Normaaliksi ihmiseksi kasvoin, mutta yrittäjäksi en ryhdy koskaan ja se minulle suotakoon. Jännä miten on ihmisiä, jotka vähättelevät tavallista työtä tekeviä. Eikö olekin hienoa, että tästä maailmasta löytyy tekijöitä jokaiseen ammattiin?

Inhoan aivan valtavasti tiettyjä ihmisiä

Ai että. Toisiin pahaa oloaan purkavat, elämäänsä kyllästyneet ihmiset saavat karvani pystyyn ja itseänsä jotenkin parempana pitävät siinä samalla. Minulle on tuommoisten ihmisten turha tulla juttelemaan. Piste.

Raiskausyritys vai ei?

Se oli sitä aikaa se, kun bileasuna oli hyvin lyhyt minimekko ja pikkupikkutoppi. Eihän tuo oikeuta ketään miestä käymään käsiksi, mutta jotkut vain olettavat, että ko. vaatetuksen omaava nainen on helppo nakki. Toisin kävi.

Palasin laivalla iltabiletykseltä hyttiin, jossa jo kaksi muuta kaveriani oli nukkumassa. Hyttikäytävällä vastaani tuli mies, joka halusi tehdä läheisempää tuttavuutta. Minua ei kiinnostanut, vaan kerroin meneväni nukkumaan ihan yksinäni ja sanoin heipat. Avasin hyttini oven, mutta en huomannutkaan miehen tulleen perässäni. Siitä alkoi elämäni pelottavimmat sekunnit.

Mies yritti työntyä ovesta sisään. Minä työnsin ovea kiinni ja huusin kavereitani apuun. Siellä me, kolme naista työnsimme ovea minkä jaksoimme, mutta vaikeaa se oli. Onneksi ymmärsin ottaa kampauspöydältä ison hiuslakkapullon, jolla ryhdyin hakkaamaan miehen kättä. Useamman kerran sain niin tehdä, kunnes mies luovutti ja lähti pois.

Että nuin. Kolme naista ja hiuslakkapullo tarvittiin poistamaan hyttiin tunkeutuja. Minun onnekseni kaverini olivat jo hytissä, sillä yksin en olisi missään muotoa pärjännyt pikkuisena naisena tilanteessa. Jo miehen puheet ja hyttiin tunkeutuminen kertoo sitä, että tuskin ko. henkilö olisi halunnut kanssani keskustella henkeviä tuona iltana hytissäni.

Tänä päivänäkin, yli 20 vuotta tapahtuneesta pohdin sitä, taistelinko liian vähän tilanteessa. Olen loukkaantunut henkisesti ja mietin, olisiko pitänyt hakata korkokengällä oveamme työntänyttä kättä. Tehdä jotain sellaista, jolla olisin saanut tilanteen loppumaan nopeammin. Nuo sekunnit, minuutti kenties oli todella kamalia.

Kuvan hytti ja vaatetus ei liity tapaukseen. Kuvan nainen kylläkin.

Olen ollut poliisien naurun aiheena ja keskeyttänyt nopeusratsian

Juu, sellainen mukava aamuhan se kerran oli. Tuttu tie opinahjoon ja hyvää musiikkia autoradiosta. Mitäs muuta kuin ajelemaan iloisella mielellä, mutta mikäs kumma mies se tuolla sillalla seisoo ja osoittaa autoja kohti sellaisella pömpelillä? Eiköhän kaikki tiedä, miten siinä kävi. Tämä pikkuinen  hurjastelija ohjattiin pian tien sivuun ja pyydettiin siirtymään autosta ulos ja poliisiauton takapenkille. Ajokortti ja rekisteriote mukaan sekä auton ovet lukkoon, naps. Missäs ne avaimet sitten? Sanotaanko vaan, että ilmeeni kertoi poliisille kaiken.

Hain kiltisti sakon ja palasin autoni luokse. Siellä poliisi ehdotti minulle, josko soittaisin vanhempani tuomaan vara-avaimet minulle, mutta heitä ei saatu siihen hätään kiinni. Paikalle tuli toinen poliisi, joka yritti avata ovea ”vanhanaikaisesti”. Tulipa yksi poliisi lisää availemaan toista ovea ja loppujen lopuksi kolmas poliisi, se sivuun ohjaaja, yrittämään samaa temppua. Siellä sitä autoni ympärillä hääri kolme poliisia neljännen naureskellessa ja kuvatessa koko tapahtumaa videokameralle. Voiko enää nolompaa olla. Tänä päivänäkään en halua tietää, kuinka moni poliisi ko. filmin näki ja toivottavasti tukkani oli hyvin.

Pstt: Jos et jo tiennyt, niin rakastan aivan valtavasti kylpynuttuja. Kotona niitä on kolme kappaletta ja lisääkin haluaisin. Mieheni ei ole kylpynuttumiehiä, joten matkoilla saan käyttööni hänenkin kylpynuttunsa. Yksi kylpynutuista on pyhitetty suihkun/kylvyn jälkeiseen käyttöön ja toinen sitten muuhun oleskeluun. Tiedän, olen vähän hassu.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.