Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

perhe-elämä

Uusi vuosi, uusi Kirsi?

No mutta helouta vaan! Tiedätteks, olen välillä vähän kipuillut sen kanssa, pitääkö tänne niitä omia kuulumisia kertoa. Olenkin ollut melko hiljaa viime aikoina siitä, miten mulla menee niin kuin aikuisten oikeasti, mutta jotenkin tuo kuukkelin kautta tuleva blogiliikenne valaa uskoa siihen, että se ihan oikea elämäkin lukijoita kiinnostaa. Olen pikkuisen käynyt välillä lukaisemassakin niitä postauksia, joihin joku on haun kautta tullut ja onhan se ollut itsellekin silmiä avaava lukuhetki.

Nyt seuraa varoitus. Jos et ole halua kuulla kokemuksia Kelan tukemasta terapiasta, niin hyppää otsikkoon ”Mites parisuhde ja perhe-elämä?”. Siellä kerron perhe-elämän kuulumisia.

Traumasta se kaikki alkoi

Myönnän ihan suoraan, että viimeiset vuodet ovat olleet henkisesti ajoittain ihan jaskoja. Lähes neljän vuoden takaiset tapahtumat aiheuttivat sellaiset traumat, että tänä päivänäkään en muista sen läpeensä pahan ihmisen kasvoja, jota kaiken ”taistelun” tuoksinassa jouduin katselemaan useasti. Jos et siis tiedä, mistä koko lysti alkoi, niin lukaises postaus Traumatisoitunut nainen, tässä terve. Pikkuisen erilaisia kuulumisia.

Olen edelleen onnellinen siitä, että työterveys otti minusta kopin täydellä voimalla ja sain tuekseni upean työterveyslääkärin, jota ilman en ehkä olisi pärjännyt niin hyvin töissä kuin nyt pärjään. Minun on kuitenkin pitänyt oppia olemaan itselleni armollinen ja nimenomaan avaamaan suuni. Kun en ole jaksanut, niin en ole jaksanut. Julmaa sanoa, että oma mentaalipuolen sairaslomani olisi viime vuosien ajan ollut vain puhelinsoiton päässä. Omaa toimintaani muuttamalla olen kuitenkin jaksanut töissä siten, ettei sairaslomaa mm. määrittämättömän sopeutumishäiriön takia ole tarvinnut ottaa.

Ei. Minä en ole hullu. Joku saattoi jo sulkea tämän postauksen, kun rupesin puhumaan mielenterveysasioista, mutta ihan oikeasti, parina viimeisenä vuonna olen oppinut mielen sopukoista paljon. Silmäni ovat avautuneet ja valitettavasti näen ympärilläni paljon ihmisiä, jotka yrittävät sinnitellä oman jaksamisensa kanssa. Ihmisiä, joiden kannattaisi todellakin tehdä jotain asialle, ennen kuin se viimeinen niitti työssäjaksamisen arkkuun napsahtaa.

#terapiassatavataan

Työterveyshuollon kautta sain ensin maksutonta terapiaa ja maksuttoman terapian jälkeen lähetteen Kelan tukemaan terapiaan. Minulla kävi tuuri, kun sain suosittelujen kautta itselleni hyvän terapeutin, jonka avulla olen vajaan parin vuoden aikana päässyt työstämään traumaani ja omaa itseäni. Ehkä olisin jaksanut kaikki traumatisoivat tapahtumat paremmin, ellen olisi olut sellainen kun olin. Suorittajatyttö. Vattupää, niin kuin tuota suorittajaminää nykyään terapeutille kutsunkin.

Olen tässä terapian aikana oppinut, että olen ollut melkoinen suorittaja ja suorittaminen on ollut minun tapani selvitä varsinkin kriisien aikana. Se on ollut hyvin kuluttavaa eikä tuosta suorittajaminästä ole kovin helpolla päässyt irti. Vattupää on hallinnut minua ja soimannut minua mm. laiskuudesta niin paljon, että olen paahtanut täysillä eteenpäin sairaana, parin tunnin katkonaisilla yöunilla, ruhjeiden runtelemana. Koska töihin on pitänyt mennä, niin pitkään kun jalat liikkuu. Koska Vattupää niin käski.

Kun luin vuosien takaisin postauksia näin itsestäni juuri sen kiltin ja hiljaisesti kärsivän suorittajan, joka melkein suisti minut sairaslomalle. Tuskin pääsen tuosta Vattupäästä koskaan irti, mutta terapian avulla toivon mukaan opin elämään sen kanssa. Minulle vuorokausi on monesti edelleen pelkkä Amazing Race, jossa pyrin suorittamaan tehtäviä mahdollisimman hyvin/nopeasti, koska seuraava tehtävä jo häämöttää edessä. Aikataulutetuista tehtävistä päiväni koostuvat ja ne aikataulutetut tehtävät eivät jää edes töihin. Sama lysti jatkuu kotona ja valitettavasti juuri terapian avulla olen vasta alkanut huomaamaan, miten rakennan itse itselleni päivästä kaikkea muuta kuin nautinnollisen. Ehkäpä tuossa on se syy, minkä takia olen aina halunnut matkustaa paljon. Matkoilla voin ottaa lomaa itsestänikin.

Missä nyt mennään?

Nykyään olen itselleni armollinen, kun en saakkaan työpöytää puhtaaksi päivän päätteeksi. Edes superihminen ei siihen pystyisi, joten Vattupää olkoon hiljaa. Olen välillä ymmärtänyt pyytää apua, mutta edelleenkään en osaa pitää taukoja työssäni. Taukoja, joita jokaisen kannattaisi pitää töissään. Enää en mene sairaana töihin, sillä ei työpaikka kaadu poissaolooni. Viime vuoden saldoksi taisikin tulla peräti 35 sairaslomapäivää, mutta ne johtui kaikki todellakin sairastelusta. Vanha Kirsi olisi varmaankin saanut karsittua tuosta vähintään 20 sairaslomapäivää, sillä kyllähän sitä olisi voinut mennä viimeisillä voimillaan rankasti yskivänä ja niistelevänä töihin. Koska aina ei ollut kuumettakaan, vaikka flunssa on ollut täysillä päällä.

Yöunia menettelen edelleenkin aina ajoittain pääkoppani takia. Olen oppinut tunnistamaan ennalta hankalat yöt, eikä minulle ole ongelma ottaa unta tukevaa lääkettä siihen. Joustavan työajan puitteissa herätyskellon ei tarvitse soida kello 5.20 ja en tunne siitä enää pahaa omaatuntoa, jos herätys onkin 5.50 tai myöhemmin.

En olisi kertonut näin ahkeraan mieleni sopukoista, ellen olisi huomannut ympärilläni monia ihmisiä, jotka sinnittelevät töissä hampaita purren. Koska on jaksettava ja kestettävä mitä sontaa tahansa vaikka mikä olisi. Sen ei tarvitse olla niin ja se ensimmäinen askel on valitettavasti otettava itse. Mielenterveyden ja sitä myötä työkyvyn menettäminen oman suorittamisen, korostuneen velvollisuudentunnon, itsensä soimaamisen ja työpaikan takia ei ole viisasta. Mitäs jos varaisit ajan työterveyteen ja kertoisit kaunistelamatta mitä sinulle oikeasti kuuluu ja vaadit tekemään asialle jotain? Mitäs jos sanoisit esimiehellesi että ei, minä en jaksa/ehdi/pysty tehdä asiaa x?Älä vain vihjaile, että onpa paljon töitä ja olen ihan poikki. Esimies ei todellista väsähtämistä välttämättä ymmärrä, sillä kaikkihan nykyään puhisee työn määrää.

Mites parisuhde ja perhe-elämä?

Siitä on jo viisi vuotta, kun julkaisin postaukseni 20 vuotta onnellisesti yhdessä: Pitkän parisuhteemme salaisuus ja kyllähän sitä tuntuu joku tulevan aina välillä lukaisemaan. Eipä fiilikset ole tuosta muuttuneet viidessä vuodessakaan, joten mukavasti täällä porskutellaan parisuhde-elämässä. Elämänkriisejä, mm. läheisen kuolema, tässä viiden vuoden aikana on tullut kohdalle, mutta niistäkin olemme selvinneet ja oppineet samalla jotain.

Lapset on jo isoja. Nuorinkin on pian täysi-ikäinen ja onhan se jotenkin surullista omalla tavallaan. Omasta lapsesta huolehtiminen ei lopu koskaan, joten huolehtiminen vaikeutuu, kun lapset eivät ole saman katon alla. Voitte vaan kuvitella, miten pahalle tästäkin äitylistä tuntui, kun oma lapsi lähti armeijaan tuossa tammikuun alussa. Nyt sitten opetellaan kotona uutta arkea ja sitä, ettei omaa rakasta lastaan kovin usein näe.

Armeijaan lähtenyt esikoinen muuten toi joulukuussa tuliaisia äidilleen New Yorkista, m&m karkkeja omilla painatuksilla. Kauniita tekstejä karkeissa on ja kyllähän se vaan kertoo siitä, että meidän perheessä rakkautta ja välittämistä riittää.

Mitäs jatkossa? Voisin oikeastaan aina silloin tällöin kertoa täällä blogissa ihka oikeita kuulumisia. Tuo minun oma Sulo Vilénini kun osaa aina välillä yllättää tempauksillaan. Meillä tosiaan tulee 25 vuotta yhteiseloa täyteen huhtikuun loppupuolella, joten joku kahdenkeskinen reissu olis kiva tehdä. Saas nähdä, minne suunnataan ja miten. Sitä ennen kuitenkin hotelliyö Tallinnassa ja ihanat Flame Jazzit Viking Gracella. Esiintyjinä mm. Don Johnson Big Band. Huippua!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Paha, paha koronakevät ja surkea kesäloma

Hupsistaheijaa, onhan viime postauksesta ollut jo komiasti aikaa, mutta maailman koronatilanteen takia matkustelun loppuminen kuin seinään on näkynyt myös blogiliikenteessä, eikä sitä ole kannattanut matkajuttuja teille paljoa kirjoitella. Sen voin jo sanoa, että koronatilanne on pistänyt meilläkin monta suunnitelma jäihin ja kyllähän se kirpaisee.

Singaporen matka, pari risteilyä, hotelliyö viiden tähden hotellissa, muutama konsertti, Pori Jazzit ja kesäksi suunniteltu Amerikan roadtrip. Siinäpä nuo meidän koronan takia peruuntuneet matkat / tapahtumat ja eipä tuo kesän kalenteri kovin komealta muutoinkaan näytä. Meikä on elätellyt toiveita edes jonkinlaisesta reissusta jossain päin Suomea, mutta eipä sekään oikein taida onnistua. Koska korona.

Eipä tuo hirviötauti ole meihin tai lähipiiriin iskenyt, mutta se on vaikuttanut miehen äidin asioihin ja lockdownin myötä kaikki kevään asiat on siirretty kesälle. Juhannuksen tienoilla vihdoin tapahtuu ja heinäkuun puolessa välissä on uurnanlasku. Kuopuksen ripari osuu kesälle ja rajoittaa tiettyyn aikaan liikkumista pääkaupunkiseudulta, joten mies lähtee esikoisen kanssa Lapin roadtripille kuopuksen ollessa riparilla. Mitäs minä teen? Olen töissä.

Ne pari lomaviikkoa, jolloin ei ole pakko olla pääkaupunkiseudulla, hoidellaan miehen äidin asioita Länsi-Suomessa ja sieltä sitten suunnataan Itä-Suomeen mökille edes vähäksi aikaa. Ja hääpäivämatkasta tai edes yhdestä luksushotelliyöstä hääpäivänämme on aivan turha haaveilla.

Jos ollaan rehellisiä, niin minua sattuu tuo ja pahasti. Viime syksystä lähtien elämä on ollut perheellemme melkoisen raskasta ihan jo senkin takia, että koulukiusattuna oleminen on jättänyt lapseemme syvät jäljet ja niitä on nyt sitten korjailtu ammattiavun turvin parisen kuukautta. Mieheni isän kuolema ja yksin jääneen äidin tukeminen on ollut miehelleni kuormittavaa, ja minä olen samaan aikaan tasapainotellut omien ahdistuneidenkin tunteideni kanssa sekä käynyt täysipainoisesti töissä. On tämä kaikki myös näkynyt parisuhteessakin. Jännää, miten sitä on tämän syksyn myötä jopa yli 20 vuoden jälkeenkin oppinut miehestään uutta ja kait se vain on johtunut siitä, ettei suuren suuria kriisejä perheessämme ole ennen ollut. Ei tässä ole mitään ryppyä rakkaudessa, mutta kyllä vaan miehen pakonomainen tarve pitää langat käsissään kriisinkin aikana on tullut minulle pienoisena yllätyksenä. Kun tuo kriisitilanteen kontrolloimistarve on ollut liian suuri, on aikaa omalle vaimolle jäänyt vähemmän. Tässä vaiheessa oma olo on sellainen, ettei helpottavaa päivää tässä jatkuvassa pikkukaaoksessa tule ja se tuntuu toivottomalta. Noloa myöntää, että viime perjantaina istuin töissä muutamia kertoja kyyneleet silmissä omassa työhuoneessani, koska suru omasta lapsesta ja lomattomuus tästä kaikesta sonnasta vaan yksinkertaisesti on painanut mentaaliseti välillä liikaa.

Olen poikki, helvatan poikki ja ajoittain koen syyllisyyttä siitä, että olen poikki tämän kaiken keskellä. Tiedän, että minun pitäisi olla onnekas, kun olen saanut olla töissä täydellä palkalla koko kevään koronasta huolimatta, mutta pieni osa minusta on ollut kateellinen kaikille lomautetuille, jotka ovat postaneet someen kuvia leppoisista vapaapäivistä. Joka ikinen solu kropassani on nääs huutanut viikkotolkulla lomaa kotinurkista oman perheen kanssa, mutta täällä kotona sitä vaan edelleen ollaan. Pari tuntia metsässä ei tähän tilanteeseen todellakaan auta.

Että nuin, kaiken tämän sonnan keskellä reissukalenteriin on omalla päätökselläni tullut kaksi merkintää tälle kesälle. Kun kesän aikataulu ei anna myöten hotellin lakanoissa köllimistä oman kullan kanssa, vietän yksinäni toivottavasti ihanan staycationin laadukkaassa Lapland Hotels Bulevardissa heinäkuun alkupuolella. Haluan hemmotella itseäni saunalla ja edes pienellä parvekkeella, joten huoneeksi on valikoitunut ranskalaisen parvekkeen ja oman saunan sisältävä Mystique Deluxe Balcony. Nyt vaan pidellään peukkuja, että hotelli avautuu alkuperäisten suunnitelmien mukaan kesäkuun loppupuolella.

Kesäloman jälkeen elokuun puolella teemme sentään koko perheenä Riian-risteilyn Silja Serenadella ja sitä odotan innolla sekä harmistuneenakin, sillä reissuun on aivan liian pitkä aika. Kyllä tämä reissuttomuus on ottanut siihen malliin pattiin, että olen tehnyt pienoisen päätöksen. Jos heinäkuun loppuun mennessä ei ole tehty jotain matkavarausta jonnekin päin Suomea/maailmaa, marssin Louis Vuittonin liikkeeseen ja paan ostaen käsilaukun. Saas nähä kuinka käy ja voin vaan kuvitella Sulo Vilénin kauhistuneen ilmeen, kun kävelen mieheni sanoin ”vattutonnin” laukun kanssa kotiovesta sisään.

P.S.: Olisin laittanut tänne muutaman kuvan itsestäni pölpötyksen sekaan mutta en laita. Koska koronatukka ja keittiösakset. Aivan lyömätön yhdistelmä. Not.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kuulumisia

No moikka! Blogin puolella on ollut hieman hiljaiseloa, mutta siihen on ollut syynsä. Oltiin tosiaan pikalomalla Bangkokissa ja kotiuduttiin sieltä kiertokautta viime viikon keskiviikkoaamuna. Kone oli Suomessa about klo 04.15, joten ei muuta kuin lentokentältä suoraan töihin Helsinkiin ja kokonainen työpäivä siihen päälle. Ei ollut ihan viisaimmasta päästä se ratkaisu, mutta minkäs teet, kun lomapäivät alkaapi olla tapissa.

Meillä oli Comfort-luokan paikat Finskin koneessa, mikä auttoi hieman nukkumisen kanssa, mutta meikäläinen ei saa hyviä yöunia edes busineksen puolella lentäessä. Jotenkin lentokoneen paineistus vaikuttaa aina meikäläiseen sillä tavalla, että koko kropassa kihelmöi jännästi pidemmillä lennoilla ja se aiheuttaa omanlaista ”epämiellyttävää” oloa matkustusluokkaan katsomatta. Yöunet olivat siis melko vähäiset ja pienoisen jet lagin takia sitä oli sekaisin seuraavat muutamat päivät.

Perjantaina me suunnistimme sitten ruotsiristeilylle ja ensi kertaa testissä oli Commodore-luokka Silja Symphonyllä. Matka oli oikein levollinen ja nautimme paljon hyttimme parvekkeesta, mutta liian nopeasti Bangkokin reissun jälkeen koittanut risteily meni vähän penkin alle sen takia, että iltaisin olimme tosi väsyneitä ja vetäydyimme keskiyön shown jälkeen hyttiin. Olisihan se ollut kiva nauttia aluksen viihteestä enemmänkin, mutta näillä mentiin tällä kertaa.

Eikä siinä vielä kaikki, niin kun Tvinsissä tupataan sanomaan. Tänä viikonloppuna suunnistamme Itä-Suomeen rakkaiden ihmisten luokse, joten emme me paljoa paikoillamme pysy. Liekö tämä jatkuva meneminen aiheuttanut sen, että ilkeää nuhaflunssaa meinaa pukkaa päälle. Nenä on niistämisestä turvonnut ja terävä tuulenhalkojani on muuttunut punaiseksi, pyöreäksi perunaksi. Kurkussa on kaktus ja suussa afta, joka kinnaa hampaaseen niin, että vääntelen välillä naamaani kuin Billy Idol. Turha tässä on teidän iloksenne mitään selfietä ottaa. Sitä kuvaa en kestä itsekään.

Anyway, tänä aamuna olin jo vahvasti sitä mieltä, ettei minusta ole lähtemään töihin. Ajattelinkin ilmoittaa jääväni kotio mutta ymmärsin, että minua mahdollisesti sijaistamaan hälytettävä kollega saisi melkoisen epämieluisan tehtävän. Muutama asia oli oikeastaan ainoastaan minun tiedossani, joten briiffauksesta ja selvitystyöstä sijaista varten olisi tullut minulle sellainen projekti, että katsoin parhaimmaksi rahtautua töihin hoitamaan asian pariksi tunniksi ja palata korvat luimussa kotio. Ei muuta kuin Makulan maittava vuohenjuustosalaatti kaupasta kouraan ja kotio päikkäreille. Kyllä maittoi unet ja toivon, että tämä yhden päivän lepo auttaa, sillä kynnys jäädä kotiin makaamaan on korkea.

Mitäs muuta? Meikä hermostui Samsung Galaxy J5 -puhelimeensa ja vaihtoi tuossa pari päivää sitten Honor 9:sään. Muistin pitäisi uudessa puhelimessa riittää ja se on juuri se juttu, minkä takia puhelinkin meni vaihtoon. Samsung ei pystynyt enää edes päivittämään itseään, kun muistikapasiteettia ei vaan ollut. Pari päivää on mennyt totutellessa ja hermo meinasi mennä senkin kanssa. Pikkuhiljaa olen alkanut rakastua tuohon uuteen luurin, mutta liikaa erikoisuuksia siinä on ja pintakin niin liukas, että yhden kerran luuri on jo päätynyt lattialle. Melkoisen poikkeavan näköiset suojakuoret meikä meni tilaamaan, joten saas nähdä miten pitkään jaksan katsella niitä.

Että tämmöttis tänne. Kiirusta pitää. Liikaakin. Esittely ja arvostelu upeasta Bangkokin majapaikastamme tulossa jossain vaiheessa, kuten myös esittely ja arvostelu Commodore-luokasta hinnan kera. Kallista vai ei, se selviää postauksesta aikanaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Matkailu kiinnostaa lapsiarkea enemmän, vai mites se meneekään?

Minen tykkää klikkiotsikoista sitten yhtään. Välillä tulee niin hölmöjä otsikoita vastaan, ettei voi kun ihmetellä nykyjournalismin tasoa. Siksi en jaksanutkaan kiinnostua täysin, kun Iltalehden mainosjulisteessa kyseltiin surkeiden syntyvyyslukujen syitä. Epäiltiin nuorten haluavan matkailla enemmänkin kuin ryhtyä metsästelemään tarjousjauhelihaa ja tottahan toki kuvituskuvassa paistatteli pariskunta uiskentelemassa kristallinkirkkaassa vedessä, joka ei ollut Kauppatorin Kolera-allasta nähnytkään. Ja lasta ei näkynyt mukana uiskentelemassa, mutta itkuinen taapero siellä yläkulmassa. Onnistunut täky joo, ja meikä luki artikkelin tarkkaan aamukahvipöydässä. 

Tiedättekö mitä te rakkaat nuoret, perheen perustamista pohtivat ihmiset? Juuri te, jotka pohditte sitä, kannattaako lapsia tähän maahan vängätä. Onnittelut ja kiitos, kun mietitte moista.

Kuva: Pixabay.com

Miksi ei lapsia ja miksipäs sittenkin?

Tutkimukseen osallistuneet olivat viisaita ihmisiä. Heille oli tärkeää se, että elämä on tasapainossa ennen kuin lapsia hankitaan. Ollaan tarpeeksi kypsiä kyseiseen elämänvaiheeseen ja mikä tärkeintä, parisuhde on kunnossa. Tutkimukseen osallistuvat pohtivat omaa jaksamistaan ja tiesivät, ettei omaa aikaa lasten hankkimisen jälkeen ole ollenkaan tai sitä on vähän. Onko tuo syyllistämisen paikka kun veronmaksajia ei tähän maahan synny entiseen tahtiin ja Antti Rinne repii peliverkkareitaan, kun synnytystalkoisiin ei innostuta? Ei.

Olisipa moni aikuinen aikoinaan miettinyt sitä, mitä te mietitte. Lapsi ei ole oiva jatkumo avioliiton solmimisen perään, farmari-Volvon takapenkin lisuke ja näyttelykappale vaan paljon muuta. Lapsi ei ole esine, jonka voi pistää syrjään kun siltä tuntuu. Mute-nappulaa ei löydy, eikä pienen lapsen sisäisestä Duracell-patterista lopu virta ennen kuin uni tulee. Joskus senkin suhteen käy huono tuuri ja pieni vaippapylly sätkii sängyssä jaloillaan sen minkä kerkeää, kun opiskelee konttaamista tai jotain muuta. Elämä on.

Molemmat kuvat: Pixabay.com

Minä olen nähnyt elämäni aikana ilman välittämistä kasvatettuja lapsia, riitaisasti eronneita perheitä, erosta kärsiviä lapsia. Lapsia, joiden ei olisi kannattanut perheisiinsä koskaan syntyä. Ihan vain siksi, että vanhemmat ovat omilla toimillaan ja välinpitämättömyydellään aiheuttaneet pahaa pienen lapsen henkiselle hyvinvoinnille ja/tai terveydelle. Kenties jättäneet ajattelematta sen, mitä viisaasti itsekkäät nuoret aikuiset nykyään miettivät.

Respectit nuorille aikuisille. Ei ole todellakaan paha asia tulla ja mennä. Kasvaa henkisesti ja pohtia itseään sekä parisuhdetta jokaiselta kantilta ennakkoon, kestääkö molempi osapuoli oikeasti lapsiperhearjen paineet. Lapsiperheen elämä on loppujen lopuksi ihan mukavaa, eikä välttämättä ollenkaan tylsää, kun siihen on henkisesti valmis ja muistaa myös parisuhteen merkityksen. Kummasti sitä jaksaa päivästä toiseen mammahuuruissaan ja vielä kun ymmärtää ottaa miehen mukaan lapsenkasvatusprojektiin, niin kaikesta kyllä selviää. Niin pitkään kun se mieskin ymmärtää myöskin vastuunsa.

Lapset ei rajoita matkustamista, mutta muuttavat matkustamistyyliä

Esikoinen reissasi kanssamme Alpeilla viikon verran ollessaan kahdeksan kuukautta. Jos olisin ollut viisas, en olisi lopettanut imettämistä juuri ennen tuota. Siinä vaiheessa kun Tuttelit loppuivat matkalla ja paikallisesta kaupasta tuntui löytyvän sen ikäisille pelkkää maitojauhetta, tuli meikäläiselle pikkuinen hätä. Eipä innostanut siinä sitten väsätä äidinmaidonkorviketta jauheesta pienokaiselle tien päällä, joten hyi meitä, kun siirryimme tuolloin isompien vauvojen valmiiseen äidinmaidonkorvikkeeseen. Ja tiedätteks mitä, ei meidän lapsi siihen reagoinut tai suustaan sylkenyt. Me reissasimme tavalliseen tahtiin, nautimme maisemista ja ihastelimme suloista lastamme, joka jaksoi hihkua iloisena näkemistään maisemista. Juu ja tuskailimme kantaessamme painavia Emmaljungan yhdistelmärattaita Venetsian kanaalien yli. Lesson number 238, matkarattaat on kiva keksintö. 

Kuopus puolestaan reissasi ensimmäisen kerran kotimaanlennolla jo kolmen viikon ikäisenä ja oli yhtä rauhaa koko lentomatkan. Eikä myöskään saanut kauheaa superpöpöä lentokoneesta tuon ikäisenä, vaikka joku mammeli siellä varmaan kohotteli kulmiaan tätä lukiessa. Kuopuksen ollessa vaativampaa laatua ei matkailu kahden lapsen kanssa oikein innostanut kovin kauas alkuaikoina. Päädyimme tekemään kotimaan hotellimatkoja, päiväreissuja ja ruotsinristeilyjä heidän kanssaan. Siinä sitä sitten istuttiin hytissä iltayhdeksän maissa ja pelattiin miehen kanssa korttia vessasta tulevassa pikkuvalossa, mutta ihailtiin samalla söpösti nukkuvia pikkupalleroisia unilelut kainaloissaan. Eikä muuten haitannut yhtään hytissä jumittaminen, vaan siinä oli isosti tunnelmaa. Se oli sitä aikaa se.

Lapset eivät ole este matkailulle, mutta ymmärrettävistä syistä jotkut matkakohteet tai aktiviteetit saattavat pudota pois. Pieni hidaste (tai rasitekin) lapsi voi olla tietyn aikaa, mutta lapsen ja matkan luonteesta riippuen jälkikasvu liikkuu mukana niin suvereenisti, ettei niistä ole matkoilla sen enempää haittaa kuin kenestäkään muusta matkatoverista. Siitä vaan lapset mukaan matkaan ja maailmalle. Ette kadu.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Rikkaita vai ei? Miten meillä on varaa matkustella niin paljon?

”Miten teillä on varaa matkustaa noin paljon?” lienee se kaikkein yleisin kysymys, jonka useasti matkustava joutuu kuulemaan ihmisiltä. Minut tunteva ihminen ei ihmettele asiaa enää yhtään, ja lapsetkin ovat oppineet selittämään asian koulussa niin, ettei sielläkään ole paljoa sanomista asiaan. Matkablogeissa kuitenkin nousee välillä kommenteissa tietyt asiat pöydälle, enkä voinut olla itsekin tarttumatta aiheeseen.

Tuossapa minä. Kultalusikka suussa syntynyt pikkuinen prinsessa, joka kuppaa mieheltään kaikki rahat ja elää makoisaa elämää tuhlaten rahansa käsilaukkuihin ja koruihin. Kävelee pikkurilli pystyssä ja matkustaa kaiken kukkuraksi erilaisten blogin kautta tulevien yhteistöiden turvin sponssattuna ympäri maailmaa. Nokka pystyssä tietty ja valittaa, jos on nobody. Vai mites se meneekään?

Myönnän. Välillä tulee ihmeteltyä itsekin sitä, miten kummassa oman tilin saldo näyttää jotain ihan muuta kuin muutaman euron lähempänä palkkapäivää, mutta elämä näyttääkin olevan valintoja täynnä. Rikkaita emme ole. Tulemme miehen kanssa ihan hyvin taloudellisesti toimeen, mutta se on vaatinut normien vastavirtaan kulkemista. Jotain sellaista, mitä olemme joutuneet puolustelemaan vuositolkulla eri ihmisille. Mitä me sitten teemme mahdollisesti eri tavalla?

Asuminen

Asuimme aikoinaan vuokralla ja kun esikoinen teki tuloaan havahduimme siihen, että isommalle asunnolle oli tarvetta. Teimme kuten moni muukin, marssimme pankkiin ja pyysimme lainatarjouksen asunnon hankkimista varten. Pääkaupunkiseudun asunnot olivat hintansa puolesta poissuljettuja, joten päädyimme katselemaan asuntoja Nurmijärven ja Järvenpään alueelta, mutta sieltä kotiin ajaessa ymmärsimme monen monta asiaa. Lapsen päiväkotipäivät tulisivat olemaan kohtuuttoman pitkiä, tarvitsisimme toisen auton töissä käymiseen tai matkakuluni olisivat niin kohtuuttomat kuukaudessa, että se vaikuttaisi talouteemme negatiivisesti. Me emme ajatelleet tulevaa verohyötyä vaan näimme vain sen, mitä menoja meillä tulisi olemaan kuukausittain. Ei kiitos omistusasumiselle.

Me päädyimme valitsemaan hyvästä ASO-yhtiöstä itsellemme edullisen asumisoikeusasunnon pääkaupunkiseudulta, joten matkakuluni ovat kohtuulliset. Ei tule hulevesimaksuja, pihanlaittokustannuksia, postilaatikko- jätemaksuja, asunnonomistajan yllätyskuluja, ei yhtikäs mitään. ASO-asumisessa maksamme kiinteän kuukausimaksun, joka sisältää niin käyttöveden kuin lämmityksen ja autopaikan. Rikkoutuneet keittiön kodinkoneet ym. hoitaa taloyhtiö, joten yllätyskuluja ei tule niidenkään osalta. Uudehkossa taloyhtiössä ei myöskään tarvitse pelätä putkiremontteja ja ainahan tästä asunnosta pääsee helposti eroon. Ja älkää olko huolissanne. Asiat on kyllä hoidossa, kun meistä miehen kanssa aika jättää. Lapsemme eivät tule jäämään tyhjän päälle, joskin heille on myös opetettu se, ettei mikään tule tarjottimella. He ymmärtävät rahan arvon ja valintojen tärkeyden erittäin hyvin. Sen kun ymmärtäisi moni muukin aikuinen ja lapsi.

Matkakulut

Asunnon erinomaisen sijainnin takia maksamani matkakulut ovat kohtuulliset, kun minun ei tarvitse maksaa muusta kuin seutulipusta. Otan yleensä yli kuukauden pituisen seutulipun, jolloin matkalipun päivittäiseksi hinnaksi tulee hieman pienempi summa kuin 30 vuorokauden lipussa. Työnantajani tukee matkakulujani taloudellisesti tietyn summan verran, jonka myöskin käytän kerralla matkalippuuni silloin, kun sille on eniten tarvetta kuukausittaisten menojen takia. Mies puolestaan on onnellisessa asemassa ja ajelee työpaikkansa työsuhdeautolla, mutta siitäkin saimme aikoinaan tyhmän leiman otsaamme, kun maksoimme autosta jota emme edes omistaneet. Me näimme asian toisella tavalla. Ei vakuutusmaksuja eikä muitakaan yllätyskuluja, vaan pelkkä kiinteä menoerä kuukausittain verojen muodossa.

Palkka

”Jos matkustetaan miehen rahoilla niin sitten voi sitä miestä ihmetellä kuka tuon haluaa kustantaa, maailma kun on täynnä naisia ja vähemmän vaativia ja fiksujakin löytynee.”

Ai että näitä kommentteja eräässä blogikirjoituksessani.

Kyllä, mieheni tienaa enemmän kuin minä, koska olen ns. perustoimistohommissa. En ole siitäkään huolimatta koskaan käyttänyt mieheni rahoja hyväkseni ja maksan perheemme matkoista puolet, koska niin haluan ja vaadin. Joitain pikkuyllätyksiä mieheni saattaa kuitenkin joskus järjestää, mutta niille en mahda mitään.

Tämmöttis heinäkuussa 2014. Mies yllätti minut täysin ja vei meidät tuolloin yhdeksi yöksi maailman parhaaksi äänestettyyn hotelliin. Mies maksoi yön puolihoidolla, ihanan hemmotteluhoidon minulle ja kustansipa samalla oman huoneen puolihoidolla ystävättärelleni, joka oli mukana matkallamme. Luulisi tuommoiseen viiden tähden hotelliin kalliissa Sveitsissä uponneen kaikki kesälomarahat. Ei niinkään, sillä tiettyyn aikaan Sveitsissä saa ns. talviurheilukohteiden hotelleja edullisestikin.

Minulla oli aikoinaan tapana siirtää rahaa sivutilille säästöön lähellä uutta palkkapäivää, mutta rahan siirtäminen tuntui unohtuvan useampaan otteeseen. Olin kaikin puolin varovainen, enkä uskaltanut tehdä vakituisia kuukausittaisia siirtoja, koska pelkäsin yllätysmenoja. Sinne palkka/käyttötilille rahat tuntuivat jäävän ja elämä oli helppoa kun tiesin, että rahaa löytyi tililtä vaikka muutaman satasen käsilaukun ostamiseen tuosta vain. Niin siinä kävi, että tuli ostettua yhtä sun toista. Virhe.

Nykyään palkkani tulee edelleen samaisille tilille A, mutta pankkikortin käyttö on siirretty tilille B. Tilille B siirrän A-tililtä vain muutamia kymppejä/satasen tarpeen mukaan. Pankkikorttini mahdollisesti varastava henkilö ei paljoa hyödy anastuksestaan ja mikä parasta, minä en myöskään innostu vinguttelemaan pankkikorttia, kun tililtä löytyy vain se muutama kymppi.

Ylimääräisiä rahoja olemme sijoitelleen eri kohteisiin, mutta niistä en rupea enempää kertomaan.

Työpaikan lounaskulut

Ei aamukahveja Robert’s Coffeesta matkalla töihin. Työpaikan sumppi riittää minulle oikein hyvin. En käy lounaalla talon talon ulkopuolella, vaan syön omat eväät töissä. Säästöä syntyy kuukausitasolla jo aivan mukavasti, ja vuosittaisella tasolla lounaista syntyvällä säästöllä tekisi jo matkan jos toisenkin.

Muut menot

Meidän perheessä ei ole maksullisia harrastuksia. Liikkua ja muitakin asioita voi tehdä ilmaiseksi. Me emme polta, käy ravintoloissa kuin harvakseltaan tai osta viimeisintä huutoa olevia kalliita elektroniikkalaitteita tai muita tuotteita. Ruoka- ja päivittäistavaraostokset keskitämme ne hyvin palkitsevan S-ryhmän liikkeisiin, mutta käytämme tietysti kilpailevan ketjun kauppaa hyvän tarjouksen löytyessä. Hesaria tai muutakaan lehteä ei kolahtele postiluukusta, koska uutiset voi lukea maksuttomasti Iltalehdestä tai Ilta-Sanomista. Vaatteita ostelemme, mutta lapsetkin ymmärtävät, ettei paidassa tarvitse paistaa huippumerkkejä ja tiettyjä vaatteita lukuunottamatta H&M käy aivan hyvin hovihankkijasta. Vakuutukset, sähkön ja kaiken kilpailutettavan olemme kilpailuttaneet luonnollisestikin. Taloutemme menot maksamme miehen kanssa puoliksi.

Matkailuun menevä raha

Kanta-asiakkuus kannattaa lentoyhtiöillä, varustamoilla ja hotelleissa. Käytämme pisteitä, kanta-asiakashintoja ja tarjouksia hyväksemme sekä vertailemme tietysti tarkkaan, mistä minkäkin saa halvemmalla. Ilmaisöiden pyytämistä hotelleilta blogikirjoitusta vastaan en kuitenkaan harrasta. Omatoimisten matkojen maksamisen hoidamme osissa. Emme varaa koskaan samaan aikaan samalle laskutuskaudelle osuvia lentoja, kalliita risteilyjä ja/tai hotelleita. Seuraamme tarkkaan luottokorttiemme laskutuskauden vaihtumisen, joten kuukausittaiset luottokorttimaksut eivät huitele kohtuuttomisssa summissa. Emme myöskään koskaan maksa luottokorttimaksujamme osissa, joten ylimääräisiä kuluja ei synny. Pikavippejä emme käyttäisi missään hädässä.

Mikä tärkeintä, emme koskaan elä yli varojemme. Olemme suojanneet tulevaisuutemme ja varautuneet siihen, että taloudessamme voi tapahtua jotain yllättävää. Me tiedämme, ettei omistaminen tuo onnea ja itse asiassa omistaminen tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan ainakin meille suoranaista harmia.

Tyhmiä kenties olemme, kun emme ota tässä vaiheessa suuria rahallisia riskejä maksimaalisten voittojen toivossa tai maksa omaa asuntoa/autoa pois. Kaikki edellä mainittu kuitenkin mahdollistaa meidän perheen matkustamisen ihan eri tavalla kuin sen perheen, joka makselee ison asunnon lainaa pankille ja ennen kaikkea niitä kuluja, joita omistamisista tarvittaessa syntyy.

Elämä on valintoja joka päivä, siitä aamukahvista lähtien. Sen kun vain jokainen ymmärtäisi.

Suuntaa-antava kuukausibudjettini

Mitkäs ne minun pakolliset talouden puolikkaat kuukausimenoni sitten on, summat noin-summia.

Asuminen 510 euroa
Omat matkakulut kokonaishinnaltaan 106,50 euroa
Lounas + kahvikulut 60 euroa
Netflix 5,50 euroa
Nettiliittymä 7,50 euroa
Oma kännykkäliittymä kokonaishinnaltaan n. 40 euroa

Yhteensä: 729,50 euroa

Tuon lisäksi tulee aivan normaalit perheen ruokakulut, vakuutukset tietyin väliajoin ja muut mahdolliset lasten kiinteät kännykulut, vaatekulut ym. Kaikkeen voi todellakin vaikuttaa, mitä ruokakoriinsa laittaa ja mitä summia eri tuotteista maksaa. Pihejä emme ole, mutta kaikista pienistä säästöistä omalle peruspalkkaisen tililleni on kasvanut ihan mukava summa. Ihan ilman elämistä mieheni siivellä, omistamatta yhtään mitään.

No, miltäs näyttää? Olemmeko tyhmiä, kun olemme tehneet päätöksen olla omistamatta tässä vaiheessa yhtikäs mitään? Millaisia säätöehdotelmia sinulla on? Kaikki ehdotukset otetaan mielenkiinnolla vastaan, sillä aina voi tulla jokin uusi säästöidea minullekin vastaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.