Browsing Tag

Norwegian Breakaway

Itämeren ja Karibian risteily: Esittelyssä Norwegian Breakaway

*Olin laivakierroksella Norwegian Cruise Linen kutsumana*

Siinä hän nyt on. Itämerta tänä kesänä kiertävä Norwegian Breakaway, jolta löytyy komeasti kokoa. Pituutta pirteän värisellä laivalla on 326 metriä, leveyttä lähes 40 metriä ja tonneja mahtavat 145 655. Ihan pienestä aluksesta siis ei ole kyse, joskaan maailman kymmenen suurimman risteilyalauksen joukkoon Norwegian Breakaway ei 3 963 matkustajallaan näinä päivinä enää yllä.

Kuva: Norwegian Cruise Line

Voisi oikeastaan sanoa, että Norwegian Breakaway aloitti Norwegian Cruise Linen aluksissa uuden aikakauden uudella alussarjalla, jonka nimeksi tuli ensimmäisen laivan myötä Breakaway Class. Vuonna 2013 valmistunut Norwegian Breakaway sai vuotta myöhemmin rinnalleen sisaraluksen Norwegian Getawayn, joka seilasi täällä Itämerellä viime kesäkaudella. Noiden kahden aluksen jälkeen NCL toi markkinoille astetta isommat Breakaway Plus-luokan alukset Norwegian Joyn, Norwegian Escapen ja Norwegian Blissin, joiden rinnalle ensi vuonna liittyy vielä Norwegian Encore. Vaikka kyseessä onkin saman alussarjan alukset, on jokaisella laivalla jotain uutta matkustajien iloksi.

Miten olisi Itämeren risteily, Karibian risteily tai Atlantin ylitys Norwegian Breakawaylla?

Tämmöisiä maisemia Atlantin ylitysristeilyllä vuonna 2013

Tällä kesäkaudella Breakaway tosiaankin kiertää Itämerta, mutta lokakuussa alus suuntaa Atlantin yli takaisin Karibian lämpimille vesille, jossa erityisesti ihanalle The Waterfrontille tulee käyttöä. The Waterfront on kannella kahdeksan sijaitseva alusta puoliksi kiertävä ravintola-/baari ja oleskelualue, jossa voi tosiaan ihailla merta vaikkapa syöden à la carte illallista. The Waterfrontissa on myös alue, jossa pystyy tupakoimaan, sillä suurin osa laivasta, myös hyttien parvekkeet, ovat tupakointikieltoaluetta.

Siinähän se, The Waterfrontin tupakointialue. Pituutta The Waterfrontilla on 402 metriä, joten tupakoimattomille löytyy paljon tilaa olla nauttia.  

Hyttejä Norwegian Breakawaylla on aina yhden hengen Studio-hyteistä ylellisiin The Haven -sviitteihin, joihin pystyy majoittumaan korkeintaan kuusi henkilöä. Valitettavasti emme  pystyneet tutustumaan hytteihin Helsingissä, sillä kaikki hytit olivat varattuja, mutta meillä on kokemusta Norwegian Breakawayn Family Balcony -hytistä. Sen vaan sanon, että hytin parveke on omasta mielestäni liian pieni oleskeluun ja suosittelenkin varaamaan isomman parvekkeen hytin tai pohtimaan tarkkaan, kannattaako kyseisestä hieman alle 3 :n kokoisesta parvekkeesta maksaa paljoa ylimääräistä.

Risteilyn hintaan kuuluvat ruokaravintolat

Maksuttomia ruokaravintoloita on useita. Aluksen buffet, Garden Café, sijaitsee kätevästi pienen kävelymatkan päässä uima-allasalueelta ja Garden Caféssa on myös pöytiä ulkona. Tarjonta vaihtelee joka päivä päivällisaikaan ja vaihtuvista teemoista tiedotetaan niin risteilyohjelmassa kuin itse ravintolassakin. Perinteisten seisovasta pöydästä haettavien ruokien lisäksi buffetista löytyy erilaisia ruuantekopisteitä, joissa kokki tekee haluamanlaisesi annoksen.

Itämeren laivoilta tuttu buffetaikataulu ei näillä Karibian-risteilijöillä päde, sillä buffetissa saa vierailla niin usein kun haluaa sen aukioloaikana.

Garden Café

Pääruokaravintoloita Norwegian Breakawaylla on kolme. Isosta Manhattan Room -ravintolasta löytyy myös tanssilattia ja hieman intiimimpään tunnelmaan löytyy pienemmät Savour ja Taste. Nuudelien ystäville on Casinon yhteydessä Shanghai’s Noodle Bar ja leppoisaan ateriointiin löytyy 24/7 auki oleva O’Sheehan’s, jossa on tarjolla mm. ribsejä ja fajitaksia. The Haven -sviittiluokassa matkustaville löytyy omalta alueeltaan The Haven Lounge pikkupurtavien kera ja varsinainen The Haven Restaurant, jossa tarjoillaan aamupala, lounas ja illallinen.

Eipä passaa muuten unohtaa hyttipalvelua (Room Service), joka on tarjolla 24 tuntia vuorokaudessa. Nykyisin maksuitta saa vain listalta tilatun mannermaisen aamupalan ja muutoin palvelu maksaa 7,95 USD/tuonti, joissain tapauksissa tuon ylikin. Mikään ei kuitenkaan estä hakemasta itse ruokaa buffetista hyttiin.

Maksulliset ruokaravintolat/kahvilat

Norwegian Cruise Linen laivoilla on sekä à la carte hinnoiteltuja että kiinteitä, cover charge -hinnoiteltuja ravintoloita. Ranskalainen ravintola Le Bistro, italialainen La Cuccina, pihvien ystävien Cagney’s Steakhouse ja merenelävien Ocean Blu ovat niitä ravintoloita, joissa jokaiselle annokselle on à la carte -listahinnat samoin tavoin, kuin meidän laivojenkin erikoisruokaravintoloissa. Eikä siinä vielä kaikki. À la carte hintaisia annoksia on Ocean Blun vieressä sijaitsevassa The Raw Barissa, joka tarjoaa merellistä purtavaa ja sushin ystäville löytyy Wasabi-ravintola. The Waterfrontin äärestä voi käydä hakemassa herkullisen Gelaton, lähettyvillä sijaitsevasta The Bake Shopista vaikkapa leivoksen tai suklaakonvehteja, taikka sitten jonkin mukavan erikoiskahvin lisukkeineen Atrium Cafésta, kaikista à la carte hintaan tietty.

Pihviravintola Cagney’s Steakhouse

Ranskalaisen Le Bistron sisäänkäynti

Mites ne kiinteähintaiset cover charge -ravintolat? Brasilialainen liharavintola Moderno Churrascaria on melkoinen paikka. Haet ensin runsaasta seisovasta pöydästä alkupalat, jonka jälkeen ruokapöytään tuodaan erilaisia lihoja vartaassa ja siihen mukaan kaveriksi mm. valkosipulista perunamuussia ja muita maittavia lisukkeita. Tällä hetkellä moinen lysti kustantaa 24,95 USD/aikuinen.

Toinen must experience -paikka on ehdottomasti Hibachi-tyylinen Teppanyaki (29,95 USD/aikuinen), jossa kokki tekee mm. jonglööritemppuja veitsillä ja kananmunilla. Takuuvarma ikimuistoinen show lapsillekin ja mikä parasta, lapset voivat nauttia ravintolassa halutessaan ihan omasta maksuttomasta hamppari/pizza/hodari -lastenmenusta ruokansa siinä samalla, kun vanhemmille tehdään annoksia näyttävästi.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, maukkaiden burgereiden ulkoilmaravintola Jimmy Buffet’s Margaritaville at Sea hintaan 14,95 USD/aikuinen.

Siinähän se, Margaritaville. Me testasimme ko. ravintolaa miehen kanssa Norwegian Escapella, mutta silloinkin vain yhden margaritan verran. Siinä kaikki.

Baarit ja Lounget

Ai että, mikäpä ihanampaa kuin ilmaiset juomat. Euroopan puolella varattuna Norwegian Cruise Linen risteilyt ovat Premium All Inclusive, eli kaikki kuuluu risteilyn hintaan. Ei tarvitse huolehtia budjetista, sillä juomat (myös alkoholilliset) omat maksuttomia 15 taalaan per juoma saakka, eikä esim. palvelumaksuista eli ns. tipeistä tarvitse huolehtia. Mikäs siinä, ei muuta kuin kiertämään baareja ja niitähän löytyy.

Malting’s Beer & Whiskey Bar.

Ice Bar on nimensä mukaisesti jääbaari, jossa lämpötila pidetään pakkasen puolella -8 asteessa.

678 Ocean Place on kansien 6, 7 ja 8 välinen keskusaukio, johon on keskittynyt mm. ravintoloita ja baareja. Alueen ehdoton vetonaula lienee kuitenkin komea, väriä muuttava valaisin, josta ei bling-blingiä puutu.

Nopeasti NCL:n sivuilta katsottuna baareja löytyypi laivalta sellaiset 15 kappaletta, mutta juomaa saa toki muualtakin. Nauti vaikka uima-allaskannella auringosta aurinkopedillä pötkötellen ja paas tilaten juoma, kun tarjoilija sukkuloi aurinkopetien keskellä. Helppoa elämää ja jälleen kerran muistutus siitä, että maksusta ei tarvitse huolehtia.

Aktiviteetit

Juu, se uima-allaskansi. Kaksi uima-allasta, neljä poreallasta, useita vesiliukumäkiä ja auringonottoalueita, rauhallisiakin. Sitä voi tosiaan ottaa rauhallisesti tai hankkia sydämentykytystä kunnolla joko vesiliukumäissä tai viereisellä Sports Complexilla. Tottahan toki sitä rauhallisempaakin liukua tai tekemistä kiipeilyradalla on, mutta hurjapäät nauttivat varmasti ns. vapaapudotusvesiliukumäestä tai lankusta, joka ulottuu parisen metriä laivan kyljen ulkopuolelle. Sen vaan sanon, ettei lankku ole kaikkien juttu. Been there, done that ja kadun valtavasti.

Kiipeillä voi muuten myöskin kiipeilyseinällä, joka sijaitsee Sport Complexin alueella. Kun alueelta löytyy edellä mainittujen lisäksi mm. benji-trampoliini, koripallokenttä ja minigolfrata, on aktiivipläjäys taattu. Eikä siinä vielä kaikki. Suunta kantta alemmas kannelle 16 ja sieltä löytyy videopelien Video Arcade, jossa pelaaminen on vaarallisen helppoa. Hyttikortti lukulaitteesta läpi ja a vot, tilille tulee taalan tai kahden taalan pikkuinen meno. Sen kun kertoo useammalla vetäisyllä, niin laivayhtiö kiittää.

Video Arcaden vieressä on teinien oma hengailumesta Entourage ja aluksen perästä löytyy puolestaan aikuisten oma alue, H2O. Päivisin H2O toimii aurinkokantena kera kahden porealtaan, vesiputouksen ja baarin, mutta illalla H2O muuttuu bilepaikaksi. Mikäs sen mukavampaa kuin tanssia leppoisassa Karibian illassa tähtitaivaan alla. Sen vaan sanon, että viihdettä NCL:n laivoilla piisaa.

Rock of Ages musikaali pyörii isossa teatterissa ja pienemmässä Spiegel Tent -teatterissa esitettävä Wine Lovers The Musical yhdistää viininmaistelun, ruuan ja komediallisen show’n. Sirkustemppuja pääsee puolestaan seuraamaan Cirque Dreams Jungle Fantasy-show’ssa, joka esitetään myöskin Spiegel Tent-teatterissa.

Tanssin ystäviä hemmotellaan Broadway-tason Burn The Floor -tanssiesityksellä ja omia lempibiisejään voi toivoa Howl at the Moon esityksessä, jossa kaksi laulajaa pianojensa kanssa ottaa toiveita vastaan. Perheet voivat vaikka kokeilla ”Escape the Big Top” pakohuonepeliä.

Tuntuuko laiva liian isolta? Kiinnostaisiko pienempi laiva, mutta samalla pitäisi kuitenkin olla paljon erilaista tekemistä, ravintoloita ja baareja?

Aluksen keulasta, kannelta 14 löytyy rauhallinen Spa-alue Thermal Suite, jonne voi ostaa sisäänpääsyn. Hinta pyörii viikon risteilyllä n. 200 USD:n paikkeilla, mutta ihan viimeisimmistä hinnoista minulla ei ole tietoa. Ilmaiseksi Thermal Suiteen pääsee varatessaan jonkun Spa-alkuisen hytin, eli Spa Balconyn, Spa Mini-Suiten tai The Haven Spa Suiten.

Vielä enemmän väkimassoja pääsee pakenemaan omaan rauhaan, kun  varaa The Haven- sviitin. The Haven on erillinen alue laivassa, jonne on pääsy vain The Haven -sviittiluokan matkustajilla. The Havenista löytyy oma ravintola, baari, uima-allaskansi, punttisali, spahoitohuoneita, sauna, conciergen palvelut ja auringonottokansi. Edellä mainitun lisäksi jokaiseen sviittiin kuuluu butlerin palvelut, joten matkastaan pääsee nauttimaan toden teolla.

The Havenin uima-allasalueelta otetut kuvat ovat Norwegian Breakawayn laivakierrokselta ja hyttikuva on vuodelta 2014, jolloin matkustimme sisaraluksella Norwegian Getawaylla. Hyttinä meillä oli upea The Haven Aft-Facing Penthouse, josta tekemäni esittely on luettavissa täällä.

Kokemuksia Norwegian Cruise Linesta

Mites itse varustamo, millainen Norwegian Cruise Line on matkustaa? Käys lukasemassa postaukseni ”Esittelyssä suomalaisille sopiva Norwegian Cruise Line”, jos varustamo ei ole vielä tuttu.

Onko sinulla kokemuksia Norwegian Breakawaysta vai haaveiletko vasta risteilystä sillä, tai muulla NCL:n laivalla? Paas pistäen kommenttia, sillä mielelläni kuulisin mietteitäsi.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Norwegian Breakawayn hyvät ja huonot puolet

Moips. Jos jotain kiinnostaa varata risteilyä tolle meidän testaamalle Norwegian Breakawaylle, alla muutama meikäläisen huomio.

Hyvät puolet

  • Kaunis laiva. Sopivasti viihdytyspaikkoja ja erilaisia tunnelmia.
  • Paljon erilaisia hyttejä edullisista sisähyteistä hintaviin, mutta palveluiltaan taivaallisiin Haven-sviitteihin.
  • Erityisesti naisille (toki myös joillekin miehille), suihkussa ns. sheivaustukitanko.
  • Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta (best of the best).
  • Kolme toisistaan erillään olevaa ilmaista pääruokaravintolaa erilaisin menuin ja tunnelmin.
  • Hyvät maksulliset ravintolat.
  • Waterfront, mahdollisuus ulkoilma-ateriointiin.
  • Sport complex, nopein vesiliukumäki (free fall) merellä, lankku.
  • Spa-palvelut + suolahuone (hintavia!)
  • Lämmitetyt uima-altaat.
  • Lähtökaupunki New York; tarjolla välilaskuttomia lentoja Helsingistä.

The Waterfront, kuva napattu NCL:n Facebook-sivuilta

 

Huonot puolet

  • Jotkut alueet pieniä ja täyteen ammuttuja verrattuna siihen kuinka paljon laiva ottaa matkustajia. Atlantin risteilyllä meitä matkustajia oli 2.800, mitä sitten kun laivalla on n. 4.100 matkustajaa?
  • Laivan reitit. Olen testannut molemmat reitit muilla laivoilla ja erityisesti NCL:n privaattisaari arveluttaa. Saari on pieni joten mites se kestää 4.100 lomailijaa? Olen kuullut jo tarinoita kaaoksista ja ruuan loppumisesta. Nämä saattavat tosin olla myös alkukangerteluja joten älkää nyt säikähtäkö ja jättäkö varaamatta ainakaan tämän kohdan takia.
  • Parvekehyteissä on pienet parvekkeet. Isojakin löytyy mutta kannattaa tutkia hyttejä tarkkaan ennen varaamista. Hyttien säilytystila vähän niin ja näin.
  • Laivan kasinossa saa tupakoida joten tupakanhaju häiritsee tupakoimattomia kasinossa ja sen lähialueilla.
  • Iso laiva, pitkät välimatkat.
  • Ruoka ajoittain perustavaraa niin asettelun kun koostumuksensakin suhteen ilmaisravintoloissa. Gourmeeta haluavat joutuvat maksamaan erikoisruokaravintoloista.
  • Matkan hinta, uutuus näkyy ja siitä saattaa joutua maksamaan.

Ei ainoastaan pieniä parvekkeita vaan myös alla olevia lippoja ja ulkoilmaravintoloita. Parempaakin näkymää ja rauhaisampaa aluetta on tarjollla.

 

Tässä nyt siis vain muutama päähän pulpahtanut asia. Kyselkää toki jos haluatte lisätietoja.

 

Atlantin ylitys, päivä 7 ja saapuminen New Yorkiin.

Juu-up, se oli sitten viimeisen meripäivän vuoro. Matka oli sisältänyt lämpimän aurinkoisia, kylmiä, trooppisen kosteita sekä myrskyäviä päiviä, ja nyt oli vuorossa vielä sumuinen keli tähän loppuun. Illalla sumu oli jo niin sakeaa että laiva turvautui sumutorven tööttäämisen aika ahkeraan.

Aamupala tutusti Garden Caféssa, vapaata oleskelua ja pikkuisen pakkausta. Buffalounaan jälkeen (vaniljapehmis loppu!) olikin vuoro viettää pitkä hetki uima-altaalla. Keli oli todella sumuinen ja asteitakin vain +14 C, mutta lapset ja mies nautti lämmitetyistä altaista.

Tämä päivä oli kaikin puolin jo sellainen, että loppuryytymys alkoi ottaa valtaa päiväohjelmasta. Se oli täynnä vapaata käyskentelyä ja hytissä oleskelua. Perheohjelmasta valitsimme päivällä cupcaken koristelua ja toki meikäläisenkin teki mieli rakentaa oma cupcake.

Lapsen taidonnäyte.

Ennen illallista otatimme vielä kuvan lapsista Paavo Pesusienen ja Patrickin kanssa. Olihan siinä rahastuksen makua kun valokuvan ottaminen lapsista hahmojen kanssa edellytti sitä, että laivan valokuvaaja ottaa kuvan. Tämän lisäksi matkustajat sai ottaa hahmoista lasten kanssa yhden oman kuvan.

Jonoa pukkaa…

Illallinen syötiin viimeisinä iltana aluksen kolmannessa ilmaisessa pääruokaravintolassa nimeltä Taste. Meidät ohjattiin jälleen ikkunapöytään (olimme aiemmin matkalla maininneet halustamme istua ikkunapöydässä lasten takia), palvelu oli hyvää ja ruoka… No joo, katselkaa itse.

Alkuruoka. Sieniä jollain juustoisella kuorrutuksella & valkosipulista kastiketta. Herkullista, mutta esillepano ei kovin erikoista. Hiukkasen se tietysti kärsi koska mun kamera putos lautaselle.

Pääruoka (kasvis) WTH?! Paksu, tökön makuinen ja esillepano, öh. Tämmösen näköstä tehdään kotona arkena kun ei haluta panostaa ruuan laittoon yhtään. Kouluarvosteluasteikolla (4-10) tasan 5.

Jälkiruoka, nam. Lämmin jälkkäri johon kaivettiin sisälle kolo ja kaadettiin mango/ananaskastiketta sisään. Mä olen pahoillani mutta en muista kuollaksenikaan mitä toi kastike oli. Mutta alas meni annos eikä ylös tullut.

Taste

Sen verran aikaa illallisella taas vierähti, että lapset oli aika valmiita hyttiin kahdeksan jälkeen. Me aikuiset piipahdettiin vielä kiertelemässä laivaa. Yhdet Kir Royal-drinksut oli pakko maistaa aluksen Mixx-baarissa kuunnellen suloisia pianosointuja.

 

Mixx-baarin penkkejä

Ilta jatkui vielä pikaisesti Slam Allenin keikalla Fat Cats Jazz & Blues Clubilla ja täytyy kyllä myöntää että harmitti joutua lähtemään sieltä aikaiseen. Loppuosa pakkaamisesta oli vielä suoritettava, koska laukut oli laitettava käytävälle viimeistään yhden aikaan aamuyöllä. Viimeisenä päivänä kuulutettiin myös tärkeitä aikoja New Yorkiin tulemisen suhteen ja monille matkustajille tuli pettymyksenä laivan aikainen saapuminen. Aamukahdeksan sijaan olimme satamassa jo ennen aamuviittä ja Verrazzano-sillan alta seilattiin kello 03.15.

Sitkeänä naisena olin päättänyt filmata sillan alituksen vaikka uni painoi silmiä mahtavasti. Huonoksi onnekseni ne ihmenaapurit jotka oli aiemmin matkalla hiippailleet meidän parvekkeella halusivat keskustella sillan alituksesta ja Vapaudenpatsaan sijainnista minun kanssa, kun olisin halunnut filmata sillan alituksen ihan rauhassa. Meikäläinen sai tovin selitellä heille ettemme olleet vielä ohittaneet Vapaudenpatsasta ja siinähän se tiivis keskustelu tarttui filmille meikäläisen haukuttua vielä hyttinaapurit filmille selvällä kotimaisella… Vapaudenpatsaan ohiajelua minä en enää viitsinyt jäädä odottelemaan joten eikun unta pompulaan ja heräämään aamulla allaolevaan näkymään.

Eclipse, toiseksi suurin huvijahti maailmassa. Kelpaisi minulle, todellakin. 

Mutta kyllä tämäkin kelpasi. Viimeinen kuva ja eikun kentälle.

Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Koko perhe nautti viikon totaalisesta toimettomuudesta ja siitä, ettei ollut kiire oikeastaan minnekään. Viikon meripäivillä ei päässyt tylsistymään koska ohjelmaa ja erilaisia paikkoja laivalla oli paljon. Miehen kanssa ollemme päättäneet ettei tämä jää viimeiseksi Atlantin risteilyksi, mutta seuraavalla kerralla sisällytämme siihen muitakin kohteita joko Euroopan puolella tai Karibialla.

Norwegian Breakawayn osalta palailen myöhemmin eri artikkelissa laivan hyviin ja huonoihin puoliin. Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

-Kthetraveller

 

 

 

Atlantin ylitys, päivä 6.

NOOOOO! Hidasta heräämistä tähän päivään ja parvekkeelta katsottaessa keli oli näin upea.

Sehän tarkoitti vain sitä, että tänään olisi tarkoitus kokeilla lankulle kävelyä. Hytin parvekkeella oli pakko kerätä ensin rohkeutta aurinkoa ottaen sekä muutamia must do-asioita tehden.

Jos ei partsilla saa jalkoja suoraksi niin eikun jalat ylös kaidetta vasten sitten. 

Pikkuisen lappujen täyttelyä

Lahjomuksia room stewardilta. Omasta mielestäni turha kapistus mutta lapset käyttivät jonkin aikaa.

Kuvat noukimme kauniissa valokuvakansiossa. Kanta-asiakkaat saavat alennuksia laivalla mm. valokuvista, ja alennusprosentin määrä riippuu kanta-asiakastasosta.

Oops. Laitettiin sitten 200 euroa cruise rewardsin muodossa uutta risteilyä varten ja saimme samantien 100 taalaa lyhennystä nykyisellä risteilyllä kertyneestä loppulaskusta. Pakkohan tuollaiseen tarjoukseen oli tarttua…

Niin juu, sitten olikin aika alla olevan järkyn rakennelman.

Jotenkin toivoin että jostain olisi kehittynyt hirveä puhuri joka olisi vaatinut kiipeilykentän sulkemisen mutta turha toivo. Siinä jonossa minä seisoin ja allekirjoitin vastuuvapauskaavakkeen ja sanoin hyvästit elämälle.

Eikun valjaat päälle ja kapuamaan ylös. Hölmönä minä valitsin reitin joka ei ollut helpoimmasta päästä. Se alkoi sellaisella kiikkerällä tikapuusillalla joka innostui heilumaan suuntaan jos toiseen jalkojeni tärinästä. En minä tehnyt muuta kuin huusin jatkuvasti että minä kuolen. Lapsikin onnistui saamaan muhkean kuvan kauhun suurentamista, päässä pullottavista silmistäni ja suuresta suusta huutamassa kuolemisestani.

Tyhmänä jatkoin edelleen hölmöjä reittivalintojani. Henkilökuntaan kuulunut kosiskeli kokeilemaan köysirataa ja enkä minä kehdannut kieltäytyä. Henkilökunnan jäsen neuvoi minua, mutten vain saanut jalkojani liikkeelle silloin kun olisi pitänyt juosta vauhdilla radalle. Hermostutin jo takana olijat, joten helpottaakseni jonoa pistin itseni matkaan karmean huutamisen kera. Olin raivoissani.

Minun oli pakko oli vetää happea pikkuisen aikaa tuon köysiradan jälkeen, mutta olin päättänyt tähdätä kaikesta huolimatta lankulle. Kannen 18 kohdilla ollut lankku oli pieni kapea metallipalkki, joka ulottui n. 2,5 m laivan kyljen ulkopuolelle. Ensimmäinen yritys meni totaalisen mönkään, sillä vaikka kävelin muutaman pienen askeleen lankulla, minun oli pakko poistua pikaisesti sieltä kun erehdyin katsomaan alas. Kroppani tärisi niin kamalasti luulin ihan oikeasti kuolevani siihen paikkaan. Toinen yritys menikin paremmin. Ei muuta kuin katse kohti lankun päässä häämöttävää kameraa ja totaalinen tsemppaaminen etenemiseen. Kamalan huutamisen kera onnistuin etenemään siihen saakka, kunnes salamavalo välähti. Se oli siinä!

Sen verran olin varautunut lankkukeikkaani, että olin pukenut päälleni mahdollisimman mukavat ja lämpimät vaatteet. Eipä olisi haitannut vaikka ne olisi sotkeentuneet mahdollisesta paniikkiyrjöstä.

Harmikseni lankun päässä ollut kamera ei toiminut, joten en saanut kuvaa kauhun kankeasta naamastani.

Palasin takaisin lähtöpisteeseen jalat ihan hyytelönä. Minun oli pakko ottaa pikku paussi ja istua penkille. Toivuttuani siirryimme uima-allaskannelle viettämään ehdottomasti lämpimintä päivää. Lämpötila huiteli 20 asteen paikkeilla ja tällä naisella oli voittajafiilis. Mies kokeili muuten Free Fall-vesiliukumäkeä, joka on nopein vesiliukumäki merellä. Herra oli oikein tyytyväinen mutta minua ei semmoiseen saanut.

Siellä se herra menee. Suosittelee muuten kaikille.

Alkuilta menikin puolen tunnin kokkareiden merkeissä. Talo tarjosi juustoja ja viinejä, lapsetkin sai omia juomiaan. Ihan miellyttävä tilaisuus vaikkakin paikka oli pullollaan samalla asialla olleita ihmisiä. Noiden kokkareiden jälkeen me menimme suoraan syömään yhteen aluksen kolmesta maksuttomasta pääruokaravintolasta nimeltä Savor. Erittäin miellyttävä paikka, ruoka taas sitä peruskamaa mutta annokset olivat järkyn kokoisia.

Savor

Tämä päivä oli ollut sen verran raskas, että jopa mies painui pehkuihin lasten kanssa ruuan jälkeen.

Tämmöinen tällä kertaa hyttiin tultaessa.

Minä raahauduin vielä ostamaan erään käsilaukun joka oli kaivellut mieltäni muutaman päivän joten tadaa, saanko esitellä uusimman tulokkaan:

 

Hain mustaa laukkua, mutta tämä vain huusi nimeäni Duty Freen hyllyltä. Ostoksen jälkeen liityin minäkin hytissä tuhisijoiden joukkoon, sillä tapahtumarikas päivä oli vienyt mehut tältäkin naiselta.

Atlantin ylitys, päivä 5.

Huomenta! Pienoinen myräkkä oli jätetty onnistuneesti taakse ja aamu oli upea vaikka tuuli tuiversi jonkin verran vieläkin. Aloitimme aamun aika hitaasti ja tutun buffa-aamupalan jälkeen kiertelimme rauhassa laivaa.

Savor-pääruokaravintolan edestä.

Mixx Bar

678 Ocean Place

Pikkuinen keilarata (yllätys yllätys, epäkunnossa)

Laivaa rakennettiin vielä merellä ja mekin saimme osamme rakennustoimenpiteistä. Parvekkeemme väliseinässä oli jotain vikaa, minkä takia se jouduttiin ottamaan vähäksi aikaa pois. Valitettavasti naapureitamme ei moisesta oltu infottu joten kesken lepohetken parvekkeemme puolelle ilmestyi ihmisiä katselemaan ikkunastamme sisään. Hiukkasen epäkorrektia sanoisinko.

Tässähän tää tuunattu parvekkeen väliseinä.

Jeesusteippiä hyttikäytävällä. Buffan puolella taas repsotti kattopaneelit…

kaiteita meni vaihtoon.

ja hätävalaistusta asenneltiin? 

No, kaikesta huolimatta me oltiin hyvissä käsissä joten mitäs pienistä.

Lasten Freestyle Freeplay-hetken jälkeen vietettiinkin uima-allaskannella peräti 1,5 h. Meikä nautti kelistä ilakoivia lapsia katsellen sillä mua ei veteen näin kylmällä kelillä saanut.

Tänä iltana meillä oli varattuna pöytä aluksen toisesta lempiravintolastamme, ranskalaisesta Le Bistrosta. Tämän intiimin ravintolan ruuat on kerrassaan suussasulavia.

Le Bistron sisäänkäynti.

Ravintolalla on sekä ”ulko”- että sisäpäikkoja.

Tässä mun alkupala. Kermainen sienikeitto. Tottahan toki lautaselle asetettiin ensin paistettuja sieniviipaleita ennenkuin suussa sulava keitto kaadettiin päälle. Selkäni takana muuten aterioi itse CEO Kevin Sheehan ja toisessa pöydässä taas tilattiin sienikeitto ilman sieniä…

Ja tässä mun kasvispääruoka. En nyt tarkalleen muista mitä tässä oli, mutta vuohenjuusto oli se joka sai mut valitsemaan tämän aterian. Nam!

Jälkkäriks otettiin klassisesti Crème brûléet meille aikuisille ja suklaafondue koko perheelle.

Aluksen infotauluista näki missä ravintolassa oli vielä tilaa.

Pitkän kaavan mukaan syödyn aterian jälkeen lapset oli taasen ihan kuitti. Erinomaista muuten että nahkavekkarit tuntui olevan joka ilta valmiita pehkuihin viimeistään klo 20.30. Täten me vanhemmat pystyimme tutustumaan laivan ohjelmistoon jo alkuillasta. Alla vielä room stewardimme illan tuotos.

Ohjelmistosta me aikuiset puolestaan valitsimme tällä kertaa taikuriesityksen teatterissa ja 80’s shown ulkona Spice H2O-alueella.

Ilta meni siis hyvästä 80-luvun musasta nauttien ja tälle illalle laivayhtiö oli järjestänyt myös ilotulituksen, jota pääsimme ihailemaan paraatipaikalta. Kerrassaan onnistunut ilta eikä laivakaan kärvähtänyt.