Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Ihka oikeaa elämää

Voihan korona!

Helou! Onpahan tässä ollut taas jonkin aikaa, kun olen pistänyt postausta maailmalle, mutta pistin matkapostaukset jäihin, koska matkoja ei näköjään suunnitella ja se on näkynyt blogiliikenteessä komiasti.

Paljon on kuitenkin tapahtunut tässä omassa elämässä ja minua vakituisesti seuranneet tietänevätkin hieman, että viime syksy ja tämä alkuvuosi ei ihan parhaimmasta päästä perheessämme ole ollut. Koulukiusattu lapsi, tapahtuneen takia minulle pamahtanut akuutti stressireaktio viime vuoden loppupuolella, hoidon aloitus sen suhteen ja padam, mieheni isän kuolema aivan liian varhain tammikuun lopussa. Mieheni reaktio tapahtuneeseen ei se paras tapa ollut (suru syrjään ja ei muuta kun tekemään yhtä sun toista ja ottamaan vastuu kaikesta) ja se sitten alkoi pikkuhiljaa näkyä miehen jaksamisessa töidenkin suhteen. Minä jouduin viikkojen aikana monasti vihjaamaan ja sanomaan, ettei miehellä ole kaikki hyvin ja hän tarvitsisi jutteluapua, mutta valitettavasti vasta muutamia viikkoja sitten hän sen ymmärsi.

Anyway, appiukon siunaustilaisuus ennen tätä koko koronahärdelliä oli muuten aivan ihana. Anoppi ei halunnut jaksamisen takia ketään muuta paikalle kuin meidän perheen, mieheni pikkuveljen ja ”pikkusiskon” eli naisen, joka on ollut anopilleni vuosikymmeniä kuin oma tytär. Kukaan muu ei kutsua siunaustilaisuuteen saanut ja siitä tulikin todella intiimi tilaisuus. Siunaustilaisuuden jälkeen kävimme viemässä arkun päällä olleen kukkalaitteen uurnalehtoon ja päädyimme kaikki seitsemän syömään erääseen ravintolaan, josta meille oli varattu kabinetti. Tuon jälkeen vielä kahvitus anoppilassa, suruadressien luku ja muisteloja. Tulipahan sellainen fiilis päivästä, että samanlaiset hautajaiset haluan minäkin aikanaan.

Minulle kaikki tapahtunut, miehen surullisen tilanteen seuraaminen, huonot yöunet ja ”jumitus” Suomeen aiheutti melkoisia vaikeuksia omaankin jaksamiseen. Matkojen jääminen jäihin juuri muuttuneesta elämäntilanteesta johtuen kammoksutti siihen malliin, että rupesin inhoamaan kotona olemista ja kunnolla. Olihan se rankkaa jokin aika sitten myöntää miehelleni itku silmässä, että inhoan kotia ja pidän tätä vankilana, mutta pakkohan ne fiilikset oli ulos päästää. Miehelle oli pienoinen järkytys, miksi en ollut moisesta ennen puhunut, mutta en halunnut rasittaa miestäni enää enempää ja aiheuttaa tilannetta, jossa hän kokisi huolta myös minun hyvinvoinnista. Enpä minä mitään tiennyt tuolloin siitä, että korona Suomessa tulisi sotkemaan kuvioita isommaltikin.

Elämä koronan keskellä

Juu, tuo minun oma Sulo Vilénini on varustautunut maailmanloppuun. Ensimmäisenä ilmestyi kotiin vessapaperipaketit (niitä löytyy niin eteisen kaapistosta kun sisävarastona toimivasta saunasta) sekä kaiken maailman säilykkeet ja kuivamuonat, kuten aikoinaan esmes 11 pussia pasta Carbonaraa lapsille. Pakkanen pursuaa yhtä sun toista ja sinne on myös pakastettu pullollinen vettä ruuan tekoa varten, jos jostain kumman syystä vedenjakelu katkeaa joksikin aikaa tai vesi saastuu. Karkkia, limppareita, vichyjä ja makuvichyjä on isot määrät ja olutlavoja me ei olla ostettu ikuisuuksiin, mutta nyt on ilmestynyt sitten yksi semmonenkin kaappiin. Juu ja Alko, onpahan sielläkin pitänyt eri tyyliin käydä, jos se menee totaalisen kiinni. Mutta mitäpä tuosta kaikesta valittamaan. Se on varmaa, että vähintään viikko me pärjätään heittämällä kotiruuan suhteen eikä tartte Woltista tai Foodorasta mitään tilailla. Vessoista ei lopu paperi ja takapihallekin voi mennä istumaan karkkipussin, vichyn, limpparin, oluen tai drinksun kanssa. Nyt löytyypi juomaa ja herkkuja.

Mies tekee etätöitä oikeastaan nyt koko ajan, kun palaveritkin on helppo hoitaa Skypenä. Minulla on mahdollisuus 1-2 etätyöpäivään viikossa ja lapset nauttii siitä, ettei tarvitse kouluun mennä, mutta onhan tuon toisen teinin koulunkäynnin vahtimisessa oma juttunsa. Vanhempi teini kaipaa Taco Bellissä piipahtamista sekä ihmisten näkemistä ja minä puolestani haluaisin tehdä enemmän etätöitä jo julkisilla liikkumisen ja A- veriryhmään kuulumiseni takia. Uskomatonta, miten ihmiset eivät tunnu vieläkään ymmärtävän koronaetikettejä tuolla kaupungilla liikkuessaan.

Turvaväleistä ei välitetä kaupan kassoilla ja yskijöillä ei ole homma hallussa sitten yhtään, sillä hihaan tai kertakäyttöiseen, roskiin heitettävään nenäliinaan yskiminen ja aivastaminen on täysin vierasta. Yhden näin yskivän jatkuvasti käteensä. Aivastipa myös kerran ja pyyhki suusta tulleen tuotoksensa housun lahkeeseen, jonka jälkeen puhdisti kädellään vielä leukansa. Kolme muuta yskijää puolestaan ei viitsinyt edes sitä kättään pistää suun eteen. Ensisijaisesti on tärkeää, ettei mene töihin tai kouluun sairaana. Sairasta lasta ei passaa myöskään pistää päivähoitoon tai isovanhemmille hoidettavaksi.⁣⁣⁣ Vaikka itse ei pelkäisikään koronan tarttumista, niin omalla toimillaan voi erityisesti suojata riskiryhmään kuuluvia ikääntyneitä ja perussairautensa takia koronavirukselle alttiita henkilöitä⁣⁣.

Kiitos kuvasta Seven Seas-blogin Sanna

Ymmärrän, ettei kaikki yskiminen ole koronasta johtuvaa mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että normaali influenssakin tarttuu samaan malliin ja myös oireeton koronapotilas levittää tautia esimerkiksi tupakasta tai allergiasta johtuvan yskän takia. Hoitakaa siis allergioitanne erityisellä huolellisuudella nyt ja yskikää/aivastakaa oikein.

Kiitos kuvasta Tanjan Matkassa Maailmalla-blogin Tanja

Minulla on ollut totuttelemista uuteen tilanteeseen ja sanotaanko suoraan, että tämä tietynlainen uusi eristäytyminen on veetuttanut välillä ja kunnolla. Elämä on jumittunut työpaikan, ajoittaisen kauppakeikan ja kodin välille, eikä mitään muuta ole koska teloin varpaani muutama viikko sitten kunnolla. Eräät tietyt korkkarinilkkurit ovat oikeastaan ainoat kengät, joilla pystyn jokseenkin normaalisti liikkumaan ja niillähän ei lähdetä reippailemana luontoon. Liekö siinä yksi syy siihen, että olen stressaantunut ja ajoittain helvatan ärtynytkin. Sais jo korona häipyä maailmasta.

Sen mää vaan sanon, että tämä pikkasen lämpimänä käyvä nainen kyllä painuu laivalle tai matkalle hippulat vinkuen, kun tämä koko koronahärdelli on ohi.

Kuis siellä? Onko alkanut pinna kiristymään koronakotoilun takia?

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kun elämä heittää: Yksi rakkaistani on pian poissa

Juu juu, onhan tämä matkablogi, mutta ei se poista sitä, että elämä on muutakin kuin pelkkää matkailua tai ihania kippoja kauniiden kukka-asetelmien keskellä valkoisena hohtavassa kauniissa kodissa. Chanelin laukku mukavasti jossain siinä näkösällä. Pah, sanon minä. Sen vaan sanon, että edelliseen postaukseen viitaten elämä oli suoranaista honeymoonia se. Tämä postaus on täyttä tuskaa, menettämistä, epäuskoa ja menetettyä toivoa. Kirjoitan tätä tällä hetkellä kyynelsilmin kotona, jonne saavuin keskiviikkona lasten kanssa. Mies jäi Poriin hoitamaan asioita.

Se oli kuulkaas normaali sunnuntai-ilta perheessämme. Lapset olivat huoneissaan ja me katselimme miehen kanssa Netflixistä jotain, jota en todellakaan edes muista enää. Puhelin soi ja mieheni äiti soitti isän saaneen sairaskohtauksen ja ambulanssimiehistön elvyttävän häntä. Vajaassa puolessa tunnissa automme nokka oli jo suunnattu Poria kohti koko perheemme kyydissään.

Ensimmäinen yö meni harakoille. Tuskin kukaan meistä pystyi nukkumaan tuona yönä. Kymmenen ihmistä oli tehnyt hartiavoimin töitä saadakseen kuolleen miehen elvytettyä ja onneksi rankka työ oli tehnyt tulosta 25 minuutin jälkeen. Appeni, jota tässä myöhemmin kutsun Taataksi, kiidätettiin tehohoitoon ja pidettiin nukutettuna sekä viilennyshoidossa mahdollisten vaurioiden minimoimiseksi. Aikaa myöten toivottomia uutisia alkoi kuitenkin tulla. 25 minuuttia hapetonta aikaa oli tehnyt tehtävänsä.

Taatan kohtauksesta ei ole kuin alle viisi vuorokautta, mutta aika on tuntunut jo kymmeneltä päivältä. Olen ollut niin sanotusti yksinhuoltajana täällä kotona kahden Taatan poismenoon melkoisen voimakkaasti reagoivan teinin kanssa, ja voimat alkaa oikeasti ehtymään tältäkin naiselta. Mitään muuta minä en toivoisi kuin yhtä rauhallista ja huoletonta päivää, mutta p:n marjat sitä on tulossa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tuskin koskaan. Niinkun oikeasti koskaan.

Minä ja lapset jätimme teho-osastolla jäähyväiset Taatalle tiistaina, koska lähdimme jo keskiviikkona kotiin. Nyt Taata on siirretty teholta saattohoitoon odottamaan kuolemaa. Se, milloin kuolema suostuu tulla noutamaan rajun kohtauksen heikentäneen miehen, on ylemmän käsissä. Ei tässä voi kun odottaa tulevaa.

Kuva: Pixabay.com

Elämä on kuin sarja erilaisia kirjoja. Yht’äkkiä lukemasi kirja vedetään käsistäsi pois ja sinulle annetaan kouraan uusi kirja, josta ei ole luettavissa edes takakannen selostusta. Meidän kirja repäistiin kourasta sunnuntaina ja en oikeasti tiedä, miten pitkään tätä uutta kirjaa voin lukea. Tiedättekö ne vuosikymmeniä yhdessä olleet pariskunnat, joista voi sanoa suoraan, kumpi puolison kuollessa jäljelle jääneistä kestää menetyksen paremmin ja kumpi ei? Arvannette, kumpaan sarjaan anoppi kuuluu.

Uutta kirjaa pukannee kuukausien sisällä. Paha, penteleen paha elämä.

EDIT: Taata menehtyi rauhallisesti perjantaina 31.1.2020 vähän ennen iltaseitsemää lastensa ja vaimonsa läsnäollessa. Ikävä on kova.

P.S.: Eiköhän tässä palata matkapostauksiin tämän jälkeen. Älkää olko huolissanne.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Akuutti stressireaktio: Mitä nyt kuuluu ja tulevat pikkureissut

Helouta taas! Akuutti stressireaktio-diagnoosista alkaa olla nyt sellainen kuukausi ja ajattelin hiukkasen kertoa kokemuksia siitä, miten asian hoitaminen on edennyt ja mitä minulle ihan oikeasti kuuluu tällä hetkellä. Jos et tiedä, mistä tämä kaikki sai alkunsa, voit käydä ensin lukaisemassa postaukseni Traumatisoitunut nainen tässä, terve. Pikkuisen erilaisia kuulumisia. Kyseinen postaus aukeaa omaan välilehteensä.

Myönnän, että oma työterveyshuoltoni on hyvä, kun voimme käydä yksityisellä hoidattamassa itsejämme ja se kattaa myös erikoislääkärin käynnit tiettyyn pisteeseen saakka. Se lienee auttanut omassa tilanteessani, sillä tilanteeni saattaisi olla hieman erilainen jos tämä kaikki olisi kaatunut julkiselle puolelle. Nyt minusta otettiin yksityisellä puolella heti koppi ja onneksi työpaikallanikin tilanne alkoi aueta kunnolla esimiehille oman aktiivisuuteni myötä. Oma vikani tietty, kun yritin pitää itseni kasassa ja kärsiä hiljaa. Sehän se alkuperäinen virheeni olikin.

Anyway, ongelmaani tartuttiin heti tarvittavalla vakavuudella ja se on tuntunut helpottavalta. Joulukuun loppupuolen diagnoosin jälkeen olen päässyt asioimaan lääkärini kanssa kolmasti, yhden kerran psykologilla ja toinen saman psykologin kerta on tulossa piakkoin. Pelkäsin ennakkoon sitä, että olisin tilanteessa jotenkin pidättyväinen ja pitäisin psykologiani sellaisena, jolle en vaan pystyisi avautumaan, mutta jännästi sitä tuppasi pölisemään tunnin ajan ja itkeä tihrustin kunnolla tätä kaikkea tapahtunutta. Stressi ja huolet ovat vaikuttaneet joinain iltoina nukahtamiseen tai uniin ja sen turvaksi sain jokin aika sitten nukahtamislääkettä. Kaksi puolikasta olen tähän mennessä tarvinnut, joten onneksi tilanne on ollut öiden suhteen melkoisen rauhallinen tähän mennessä.

Minulla on ollut hyviä työpäiviä muutama, mutta todella pahoja päiviä välillä, sillä tämä ”turnausväsymys” on vienyt puhdin pois. Kun ihminen on käynyt läpi todella rankan jakson elämässään, ison spurtin tai vaikkapa juossut maratonin, haluaa yleisimmin sen jälkeen vähän aikaa vetää happea ja levähtää. Tuota mahdollisuutta minulle ei koskaan tullut ja tilanne tuntui vain kiihtyvän töissä, joten kamelin selkä katkesi tältä naiselta ja soppa oli valmis. Jos ei itse ole samanlaiseen tilanteeseen joutunut ei välttämättä voi ymmärtää, miksi ihmiselle voi käydä näin. Minäkin pidin itseäni vahvana mieleltäni, mutta toisin kävi.

Mites mieleni nyt? Minulla on pieni stressi koko ajan päällä. Tunnen sen kropassani joka solulla. En pysty rauhoittumaan totaalisesti, vaan kroppa on kireänä ja kotisohvalla istuessakin tuntuu vähän siltä, kuin olisin sammutustehtävälle lähtöä odottava palomies. Samalla olen kait hieman lamaantunut. Koulukiusaamisasian suhteen ei tarvitse olla tällä hetkellä ”sotatantereella” tai teroitella leijonaemon kynsiä, mutta valppaana tässä ollaan ja tietysti oman lapsen tukeminen ja rohkaiseminen vaatii energiaa. Silloin kun sataprosenttisia voimavaroja täytyisi löytyä töihin, arjen pyörittämiseen ja tukemiseen, on oma koti muuttunut silmissä toisenlaiseksi. Ennen tämä oli pakopaikka, arjen luksusta kaikesta huolimatta. Omaan kotiin sai paeta ulkomaailmaa ja rauhoittua. Tällä hetkellä en sitä oloa tunne.

Jos pitäisi antaa joku väri tälle kaikelle, olisi se harmaa. Työpaikka on tummanharmaa, koti vaaleanharmaa ja leppoisa oleminen jossain muualla olisi vihreää minulle. Sitä mahdollisuutta tässä arjessa ei valitettavasti ole. En ihan oikeasti tiedä, saanko tarvitsemani avun loppujen lopuksi,  mutta nuo harmaat värit haluaisin elämästäni pois. Haluaisin tuntea jaksavani eri malliin kuin nyt. Nauran ja hymyilen, välillä oikeastikin, mutta jotenkin vain jotain niistäkin puuttuu. Sen vaan sanon, että haluaisin pois kotoa omien rakkaitteni kanssa ja monia etätyöpäiviä taikka lyhyitä, leppoisia työpäiviä ilman jatkuvasti laulavaa sähköpostia. Sula mahdottomuushan se on.

Staycation, Tallinna ja Tukholma

Jotain minimaalista iloa sentään tähän arkeenkin on tarjolla. Vajaan parin viikon päästä teemme miehen kanssa pienen staycationin, kun suuntaamme Helsinkiin yhdeksi yöksi. Käymme katsomassa stand up komiikkaa Studio Pasilassa, syömme jossain ja yövymme uudessa Original Sokos Hotel Triplassa. Kauppakeskus Tripla ei ihan minun lemppareitani ole (muutaman kerran olen siellä käynyt ja todennut rasittavaksi paikaksi), joten tähän olotilaan  jokin rauhaisampi lähitienoo ja isompi huone olisi ollut mieleinen. Hotellin sijainti on kummiskin huippu liikkumisia ajetellen ja eiköhän sängyssäkin saa hyvät unet. Varasin vielä itselleni hotellihuoneeseen kylpynutun 5,50 euron hintaan, sillä kylpynutut on vaan se meikäläisen arjen luksus. Melkeinpä parasta ever, joten pienessä on tämän naisen ilot.

Vajaan viikon päästä Pasilan minilomasta pääsen vihdoin seilaamaan pikkuiseksi aikaa merille kun suuntaan Viking XPRS:n päiväristeilylle ja käyn tutustumassa kiinnostavaan Noblessnerin alueeseen Tallinnassa. Maaliskuun alkupuolella puolestaan on vuorossa Simple Mindsin keikka Tukholmassa ja sinne suuntaan viidenkympin villitystä potevan Sulo Vilénini kanssa kahdestaan. Yksi yö vietetään hotellissa ja enpä tiedä, kuinka paljon Tukholmaa ehdin tuossa ajassa kiertelemään. Mielelläni olisin lomaillut naapurimaan kaupungissa pidenpäänkin, mutta näillä mennään tällä kertaa.

Muun suhteen kalenteri huutaa tyhjää tässä vaiheessa. Yritän tsempata sillä ajatuksella, että se mahdollistaa vaikka mitä, mutta aikas surulliseltahan se tässä vaiheessa näyttää, kun kroppa huutaa isompaa lomaa arjesta. Yksi Aasian kaukomatka maaliskuulta kariutui lopullisesti koronaviruspaniikin takia ja koska mitään ei ole tilalle ainakaan vielä ilmestynyt, niin harmittaahan se pikkuisesti. Pois kun olisi päästävä tästä hämmentäviä tunteita aiheuttavasta kodista.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Näin reissattiin vuonna 2019 ja mitä suunnitelmissa vuodelle 2020?

Helouta vaan taas pitkästä aikaa. Otin joululoman ihan nautinnon kannalta ja sen varmaan huomasikin ne, jotka Instan stoorejani seurasi. Saman katon alla oli yhteensä kuusi aikuista ja viisi lasta, joista nuorin alle kolmevuotias, joten vilinää ja vilskettä riitti. Kaiken kukkuraksi Itä-Suomessa oli ihanasti lunta ja se viritti joulutunnelmaan. Miehen kanssa ehdottomaksi lemppariksi nousi pitkät saunaillat, jolloin saunoimme, istua tönötimme takaterassilla vilvoittelemassa ja ihailemassa lumista maisemaa sekä jäimme vielä pidemmäksi venyneen saunakeikan jälkeen istumaan takkatulen ja lukuisten kynttilöiden ääreen. Sanokoon kuka mitä tahansa, mutta itselleni ainoa oikea joulunviettotapa on lumen keskellä ja rakkaiden ihmisten kanssa. Minusta ei ole viettämään joulua palmupuiden keskellä T-paita tai biksut päällä, piste.

Anyway, vuosi alkaa olla lopuillaan ja oli ihan kaivettava kalenteri ja katseltava, missä sitä tuli reissattua tänä vuonna. Aivan jokaiselle kuukaudelle ei reissuja tullut, mutta osa reissuista kulutti lomia ja lompakkoa siihen malliin, että välillä oli hyvä hiukkasen huiliakin. Siitä vaan lukasemaan meidän perheen menemisistä ja ensi vuoden tulevista matkasuunnitelmista.

Tammikuu

Vuoden ensimmäinen kuukausi meni aika paljon matkamessutouhuissa, koska satuin myös työskentelemään siellä kyseisenä viikonloppuna.

Helmikuu

Helmikuussa teimme perhematkan Yhdysvaltoihin. Lensimme Miamiin, vietimme siellä muutamia päiviä sisältäen visiitin Key Westiin ja sen jälkeen suuntasimme Itäisen Karibian risteilylle Celebrity Equinoxilla. Celebrity Cruisesin parvekehyteistä löytyy erilaisia matkustusluokkia ja vertailun tavallisen parvekehytin ja Concierge-luokan parvekehytin väliltä pääset lukemaan postauksestani Celebrity Cruises: kokemuksia Concierge-parvekehyttiluokasta.

Maaliskuu

Sen siitä saa, kun on vakituisissa päivätöissä ja lomaa piti säästää muuhun ajankohtaan. Maaliskuussa ei siis yhtikäs mitään muuta kuin töitä ja töitä, varsinkin kun missasimme skumppakamun kanssa Retroristeily vol 5:n.

Huhtikuu

Maaliskuun Retroristeilyn jäätyä harmillisesti väliin otimme skumppakamun kanssa hieman bileharmitusta takaisin 90’s miniristeilyllä Viking XPRS:llä. Vappuaattona sentään kävin laivavierailun turvin katsastamassa kaksi MSC Cruisesin laivaa, joista MSC Meravigliasta innostuin väsäämän postauksen Esittely ja kokemuksia MSC Cruisesin MSC Meraviglia-aluksesta

Toukokuu

Vakituiset lukijat tietävät, että meillä kotona asuu varsinainen Sulo Vilén, rakas mieheni, jolle iskee välillä hämmentävä nuukuus päälle. Niin kävi myös alkukeväällä, kun mieheltä oli vanhenemassa Viking Club veneitä kuuden euron edestä. Sitähän määrää ei passannut pistää häviten punaiselle firmalle, joten mies sitten keksi, että risteily oli varattava toukokuulle. Laivaostokset mukaan lukien hävittiin tuolla reissulla punaiselle varustamolle useita satasia, mutta eipä tuo paljoa miestä haitannut. Eipähän mennyt kuuden euron edestä veneitä vanhaksi ja sehän se tärkein juttu oli. Samalla mies pääsi toteuttamaan viidenkympin villitystään kun pääsi kuulemaan yhtä lempparibändiään, Poets of the Fallia.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa suuntasin Bon Jovin keikalle Tallinnaan. Postauksesta Testissä Tallink Siljan erikoisristeily: Bon Jovi Tallinnassa pääset lukemaan omat kokemukseni reissusta. Tuon lisäksi suuntasin vielä miehen kanssa Viking Linen kuuden tunnin piknikristeilylle, joka oli oikein mukava vaihtoehtoinen tapa perinteiselle terdellä istumiselle.

Heinäkuu

Heinäkuun kesälomamme oli melkoisen musiikkipainotteinen. Kuun alkupuolella lensimme miehen kanssa hääpäivämatkalle Chicagoon ja suuntasimme sieltä Milwaukeen, jossa kävimme Lionel Richien ja Jennifer Lopezin konserteissa. Sen jälkeen palasimme vielä kolmeksi yöksi Chicagoon ja matkastamme sekä sen budjetista voit lukea postauksestani Budjetti: Mitä maksoi viikon matka Chicagoon ja Milwaukeen. Loppuloma menikin sitten kotimassa, kun otimme ilon irti vielä mökkeilystä Itä-Suomessa ja Pori Jazzeista Länsi-Suomessa.

Elokuu

Eipä muuta kuin kuuden tunnin piknikristeily laivafanien kanssa. Kävin minä elokuun aikana tosin päiväsaikaan tutustumassa kolmeen laadukkaampaan vaustamoon, Azamaraan, Ponantiin ja Hapag-Lloyd Cruisesiin. Kyseisistä laivavierailuista voit lukea seuraavista postauksista:  Laivavierailu Azamaralla, millainen kokemus ja varustamo, Esittelyssä Ponant ja tutkimusmatkajahti Le Dumont D’urville sekä Esittelyssä Hapag-Lloyd Cruisesin Europa 2, millainen kokemus?.

Syyskuu

Hupsista, ei yhtikäs mitään.

Lokakuu

Viidenkympin villitystä potevan mieheni päähänpisto. San Francisco, Kalifornia ja Phil Collinsin keikka samalla reissulla. Aivan upea matka ja tuli kyllä tarpeeseen tämän rankan syksyn keskelle.

Marraskuu

Marraskuussa meninkin sitten kunnolla risteilyjen merkeissä. Retroristeily vol 6, muutamia päiviä kotona, pressimatka risteillen Tukholmaan ja kirsikkana kakun päällä MSC Grandiosan neitsytristeily/pressimatka. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen risteily MSC Cruisesilla, ja kokemuksia varustamosta sekä esittelyn laivasta voi lukea postauksestani Risteilykokemus: MSC Cruisesin MSC Grandiosa. Eikä siinä kaikki, sillä marraskuun loppupuolella tein vielä miniristeilyn Eckerö Linen Finlandialla.

Joulukuu

Mitäpä sitä ei miehensä eteen tekisi. Joulukuussa 2016 suuntasin mieheni kanssa Manchesteriin katsomaan hänen ehdotonta lempparibändiään, Big Countrya ja tänä vuonna samaa bändiä lähdin katsomaan Dubliniin. Kyllähän sen pari tuntia jaksoi istua ravintolan sohvan nurkassa miehen jamittaessa onnessaan tanssilattian reunalla, sillä vastapainona oli muutama päivä Dublinin nähtävyyksiä kierrellen ja 100-neliöinen sviitti Radisson Blu Royal Hotel Dublinissa. Esittely ja arvostelu hotellista tulossa aikanaan.

Mitä vuosi 2020 tuo tullessaan?

Tuleva vuosi 2020 on omalta osaltamme matkojen suhteen vielä totaalisen auki. Miehellä on hullu suunnitelma, mutta minä jälleen hangoittelen hieman vastaan ja saas nähdä, miten kyseisen suunnitelman käy. Heinäkuussa perheemme piti suunnata ökyjahtiristeilylle Ponantin uusimmalla aluksella, mutta se kaatui varustamon päätettyä peruuttaa kokonaan risteilymme. Odotamme rahoja tällä hetkellä takaisin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että olen todella pettynyt tapahtuneesta ja närkästynytkin. Kesästä voi kuitenkin tulla ihan mielenkiintoinen, sillä Aussikamu D tulee Eurooppaan kuukaudeksi. Tarkoitus olisi tavata jossain päin Eurooppaa ja saattaapi olla, että Aussikamun tuntien jotain ikimuistoista on taas tiedossa. Mistäpä sitä tietää, kuinka isosti kalenteri loppujen lopuksi täyttyykään ensi vuonna. Tyhjä kalenteri kun on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

 

Traumatisoitunut nainen, tässä terve. Pikkuisen erilaisia kuulumisia.

Helou. onhan tässä taas aikaa mennyt. Kiirettä on pitänyt ja jos ollaan rehellisiä, niin onhan tämä syksy ollut kaikkinensa semmoinen, että ihan pahaa on tehnyt välillä. Aiemmin kertomani koulukiusaamisasia vei loppujen lopuksi kaiken väännön myötä sellaiset pari kuukautta. Se oli perheemme sota suurta instanssia vastaan ja pidemmäksi venynyt sprinttijuoksu. Tuona aikana kävin tavalliseen tapaan töissä ja näyttelin reipasta toimistolla sekä kotona lapsille. Itkin lapsilta piilossa, milloin vessassa, milloin suihkussa, sohvan nurkassa lapsen ollessa yläkerrassa. Sitä tuskaa, mitä tunsin tuolloin on vaikea kuvailla. Se jäyti sisuskaluja, sai kropan tärisemään ja olon välillä toivottomaksi.

Kaikki se vääntö sinänsä kannatti, sillä nyt näyttäisi olevan lapsellamme paremmin asiat. Ei se kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että paljon tullee vielä olemaan tehtävää asian kanssa ja en ole myöskään uskaltanut huokaista helpotuksesta. Jälkensä kaikki tapahtunut meikäläiseen jätti ja olikin rankan työjakson myötä vähän huonompi kombo. Se on nääs niin, että voimat ehtyi. Työ oli yhtä tahimista, vaikeammat työtehtävät oli jätettävä syrjään kun aivokapasiteetti ei vaan riittänyt. Yöunet oli semmossii ja tommossii, olin ärtynytkin, liikunta jäi ja kaikki oli vaan sellaista, että ison spurtin jälkeen teki mieli vain kävellä elämässä. Ei se kuitenkaan tässä työelämän paineessa onnistunut ja pakko oli varata lekuri, kun luulin kaikkien tuntemieni oireiden viittaavan orastavaan työuupumukseen. Eipä sitten tullut mieleen, että toisenlainen tuomio tulla tupsahtaisi. Akuutti stressireaktio ja kyljessä maininta traumaperäinen stressihäiriö.

Ihan itte tuunasin kuvaa.

Olen vihainen itselleni. Olen niitä ihmisiä, joka haluaa olla oman elämänsä rouva. Istua oman elämänsä junan ohjaamossa ja ihan itse päättää junan suunnan ja vauhdin. Nyt olen ollut viimeisinä aikoina elämäni junan matkustajana ilman mahdollisuutta vaikuttaa itse junan kulkuun ja sanotaanko vaan, että se karmaisee minua. Mieleni on heikko. En voinutkaan selvitä tästä kaikesta voittajana ja nyt on järkyttävän luuseri olo. Kait sitä pitäisi olla tyytyväinen, ettei mitään työuupumus- tai masennusdiagnoosia tullut, mutta mielessä on nyt tilapäistä vikaa ja se siitä. Paha pääkoppa. Huono, viimeisen myyntipäivän ylittänyt ja paha.

Että nuin. Anopille pitäisi väsätä perinteinen vuosikalenteri ja äidille ”tyttöni mun”-kirjanen. Blogin puolella Tukholman pressimatkan postaus odottaa, San Franciscon ja Chicagon lisäpostaukset on tekemäti, Dublinistakin voisi kertoa tarkemmin mutta pah, sanon minä. Sitä on vaan tuijottanut monasti ruutua hölmistyneenä ja tuntenut sielun syövereissä, ettei hyvälle tekstille näytä.

Mutta siitä Dublinista pikkuisen. Käytiin tosiaan miehen kanssa kahdestaan siellä itsenäisyyspäivän viikonloppuna, kun herra halusi taas käydä kattomassa lempparibändiään Big Countrya. Minähän tietty oman lehmän ojassa omaavana naisena hiukkasen junailin itselleni mieluisaa hotellihuonetta ja niinpä päädyttiin Radisson Blu Royal Dublinin 100 m²:n sviittiin. Teen siitä aikanaan paremman esittelyn ja arvostelen hotellin, mutta muutama kuva majapaikastamme ja Dublinista tähän väliin. Sen vaan sanon, että mukava kaupunki Dublin oli, ja olisin viettänyt siellä kyllä ainakin yhden päivän lisää.

Juu ja muuten jos joku miettii, voiko Guinnes maistua Dublinissa paremmalle kuin muualla, niin vastaus on kyllä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.