Esittelyssä m/s Cinderellan LXA Seaside Premium Large

Viking Linen m/s Cinderella tulee Helsingin ja Tukholman väliseen liikenteeseen kesällä 2023 ja pääsin helmikuussa keräämään kokemuksia Cinderellan LXA Seaside Premium Large-hytistä, kun Cinderella tuurasi Turun linjalla toimivaa Viking Gracea. Mitäs tykkäsin hytistä ja laivasta?

Itämeren klassikko, m/s Cinderella

Kuva: Viking Line

Vuonna 1989 rakennettu Cinderella on Viking Linen laivastosta hieman poikkeava alus ihan jo värityksensäkin puolesta. Siinä missä muut laivat ovat tutun punaisen värisiä, hohtaa Cinderella valkoisena ja kyljistä löytyy huulipunan punaista vain tunnusomaisessa aaltokuviossa, laivan piipussa, nimessä ja pienessä Viking Line tekstissä.

Minulle Cinderella on tuttu laiva 80-90-luvuilta, jolloin tuolloin punaiseksi maalattu laiva teki mm. Helsinki-Tukholma-risteilyjä sekä 24- ja 20-tunnin risteilyjä. Olikin ihana päästä risteilemään ”Cintulla” pitkästä aikaa ja viritellä muistoja ajoilta, jolloin tämä tyttö oli tuttu bilettäjä Cinderellalla. Kyllä sitä menojalka vipattaa laivoilla vieläkin, mutta kunnon pohjat hytissä on näin ikääntyessä vaihtunut hillittyyn samppanjan ja viinin lipittelyyn viinibaarissa ja yökerhossa. Aamutkin alkaa yleensä hyvissä voimissa entisaikojen massiivisten kankkusten sijaan. Sen siitä aikoinaan sai, kun ei ymmärtänyt lopettaa ajoissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viking Line on pitänyt 34-vuotiaasta Cinderellasta hyvää huolta, vaikka laiva onkin ollut pääosin ruotsalaisten viihde- ja bilelaivana viimeiset 20 vuotta.

LXA Seaside Premium Large, keulanäkymiä ja mukavasti tilaa

Helsinki-Tukholma linjalle tulevalla Cinderellalla on huomattavasti pienempi paremman tason hyttivalikoima kuin linjaparillaan, m/s Gabriellalla. Cinderellalla on yhteensä 4 kpl eri kokoisia keulasviittejä (kannet 9 ja 10), 6 kappaletta keulassa sijaitsevia LXA Seaside Premium Large-hyttejä (kannet 9 ja 10) sekä kannella 11 useampia pienempiä LXB Seaside Premium Promenade-hyttejä, joista on näkymä kävelykannelle päin. Siinäpä ne paremman tason hytit sitten ovat.

Cinderellan LXA-hyttien määrää on aikoinaan lisätty hieman, sillä kyseisiä hyttejä löytyi entisaikoina ainoastaan kaksi kappaletta kannelta 10. Kannen 9 keulojen sviittejä muutettiin siten, että parin sviitin tilalle rakennettiin LXA-hyttejä ja nykyään niitä löytyy neljä kappaletta kannelta 9. LXA-hyttien koot vaihtelevat 25-30 m2 :n välillä.

Majoituin mieheni kanssa 9. kannen LXA Seaside Premium Large-hytissä #9004, jonka kohdalla sijaitsi aikoinaan kokoussviitin sauna. Kulmassa sijaitsevasta hytistä on keulanäkymät, 160 cm:n levyinen parivuode ja vuodesohva, joka soveltuu lapsille. Hytin varusteluun kuuluu myös kylpytakit lainaksi, TV, puhelin, hiustenkuivaaja, vedenkeitin kahvi-, tee- ja kaakaopusseineen sekä minibaari, jonka juomat (2 kpl piccolo kuohuviiniä ja 2 kpl virvoitusjuomaa) sisältyvät hintaan. 

Hytin koko on miellyttävä ja siellä tosiaan mahtuu olemaan. Kunto on hyvä, joskin omaan silmään sisustus on hieman vanhahtavaa nimenomaan silmään paistaneiden ruskeiden puulistojen ja sängyntaustan takia, eikä hyttiä ole uusittu kuten muutamaa muuta LXA-hyttiä. Television saa käännettyä sopivasti joko sohvaan tai sänkyyn päin, mistä kiitosta ja kiitosta annan myös eteisen kokovartalopeilistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hytin kylpyhuone on tilava ja suihkussakin on mukavasti tilaa. Vaikka kyseessä on tasokkaampi hytti, on suihkun vesiroiskeiden esteenä suihkuverho.

Hytin varustukseen kuuluu myös kylpytakki ja se odottelikin jo Cinderellan hytissä. Joskus kylpytakin oheen on laitettu kylpytossut, mutta meidän hytissä niitä ei ollut odottamassa.

LXA-hytin #9004 plussat ja miinukset

Miinukset:

  • Hytti sijaitsee keulassa, joten äänihaittoja satamaan tullessa ja lähtiessä (keulapotkurien ryminä, köysien kiinnitysvinssit) on.
  • Keulaosassa luonnollisestikin keinuminen ja aaltojen iskut isossa merenkäynnissä tuntuvat enemmän kuin laivan keskiosassa alempana.
  • Cinderellan LXA-hytin minibaarin tarjonta on suppeampaa verrattuna Gabriellan/Viking Gracen/Viking Gloryn luksushyttien minibaarin tarjontaan. Toivottavasti tähän tulee muutos Helsingin linjalla.

Plussat:

  • Hytti on ihanan iso (30 m2) ja siellä mahtuu olemaan. Cinderellan LXA hytit ovat yleensäkin isompia kuin Gabriellan vastaavat.
  • Sänky on tuttu, pehmoinen Comfort-luokan sänky muhkeine tyynyineen.
  • Tavalliseen hyttiin verrattuna isompi kylpyhuone ja isompi suihkutila.
  • Aina niin mahtavat keulanäkymät.
  • Hytti sopii lapsiperheille, sillä sohvasänky soveltuu lapsille. Kiinnitin myös huomiota, että oman hyttimme (hytti on entinen sviitin saunaosasto) ovi on leveämpi kuin tavallisen hytin, joten lastenvaunut mahtuvat helpommin hytin ovesta sisään.

Vinkit LXA-hytin valintaan

  • LXA-hyttejä on koko laivalla vain kuusi kappaletta. Varaa hyttisi ajoissa!
  • Kulmissa sijaitsevat hytit 9200 ja 9004 ovat lienee niitä isoimpia, mutta edellä mainittujen hyttien pohjaratkaisut eroavat toisistaan valtavasti. Jos haet päivitettyä sisustusta itse hytissä, valitse 9200. Jos taas haet nimenomaan tilaa liikkua ja avaruutta, valitse 9004.
  • Hytissä 9000 on myös poreamme, muissa LXA-hyteissä vain suihku. Tässä vaiheessa poreammeellista hyttiä ei ole mahdollisuus ottaa lisävalintana maksamalla esim. 10 euron lisämaksua. Toivottavasti tuohon tulee muutos.
  • Hytin sisustukset vaihtelevat. Googlettele, jos sisustus on sinulle tärkeää, sillä Cinderellan LXA-hyteistä on kuvia ja jopa Youtube-filmiä.

Risteily Cinderellalla, millainen kokemus?

Meidän risteilymme oli erikoisristeily Turusta, sillä kyseessä oli Flame Jazz-risteily jonka alun perin piti olla Viking Gracella. Cinderellan miehistöllä on paljon kokemusta erikois- ja viihderisteilyistä, joten Viking Gracen Flame Jazzien siirto Cinderellalle onnistui hyvin. Melody-kahvilaan sai miellyttävän musiikkitunnelman aikaiseksi (oliko kuuntelijoitakin enemmän kuin Viking Gracen Retro Barissa?) ja yökerho Étagessa oli tunnelma katossa.

Viking Gracesta poiketen perjantai-lähdöllä risteilymatkustajat eivät saaneet ostaa yhtään alkoholia merimyymälästä ja se aiheutti joissain ihmisissä pientä hämmennystä. Jos et siis tiedä, niin Viking Gracella tuo myyntikielto ei koske pieniä määriä mietoja alkoholeja. Helsinki-Tukholma-välillä tuota myyntikieltoa ei ole.

Ruotsin lipun alla seilaava henkilökunta puhui pääasiassa ruotsia ja englannilla pärjäsi hyvin, mutta joitain suomen kielen osaavia henkilöstöstä löytyi. Ystävällisyyttä ja hymyjä tuli, eikä meillä ollut miehen kanssa valittamista asiakaspalvelun suhteen. Myös hinnat olivat kruunuissa ja tuntuihan se hiukkasen ihmeelliseltä enkä tiedä, viitsiikö varustamo vaihtaa hintojaan edes Helsinki-Tukholma-reitille. Vaihtelevan valuuttakurssin myötä sitä joko pääsee edullisemmin ostoksistaan taikka sitten maksaa enemmän, sen näkee sitten aikanaan.

Yökerho Étage oli tunnelmallinen paikka iltabileiden viettoon ja baaritiskit mukavan pitkiä. Pidin yökerhosta valtavasti, mutta jotenkin yökerho tuntui täyttyvän eri malliin kuin Viking Gracen vastaava ja oli ahtaampi istua. Kakkoskerroksesta saimme mieheni kanssa mukavat paikat (sopu sijaa antoi) ja sieltä näkikin hyvin lavalle. Vaikka päivä oli ollut pitkä (pääkaupunkiseutu-päivä Karjalan prikaatissa-Turku), niin kerrassaan mahtavan Don Johnson Big Bandin ja Cinderellan luoman biletunnelman myötä jaksoimme me vanhuksetkin kukkua pitkään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koska halusin mieheni kanssa nukkua mahdollisimman pitkään edellispäivän menojen jälkeen, emme varanneet tälle risteilylle premium-aamupalaa (Turun linjalla Cinderellalla ko. aamupala ei kuulunut hyttiluokkaan). Marssimme pitkien yöunien jälkeen suoraan hamppareille Ocean Grilliin ja täytyy kyllä kehua, että ko. ravintolan miljöö miellytti silmääni.

Kahvila Melodysta ostimme ensimmäisenä iltana iltaruokaa ja isot pisteet kahvilan pizzalle. Täysikokoiselle tomaatti-mozzarella-rucola pizzalle tuli hintaa 11 euroa ja eipä oltu mieheni kanssa yhtä hyvää tomaatti-mozzarella-pizzaa ennen saatu. Hinta-laatu kohdillaan.

Minä tykkäsin Cinderellasta ja sen tunnelmasta. Ravintolakantta mietittynä Cinderellalla oli enemmän tunnelmaa Gabriellaan verrattuna ja mielenkiinnolla odotan, millä tavalla kahvila Melodya tullaan käyttämään viihteen osalta Helsinki-Tukholma -välillä. Kahvilan vieressä oleva Admiral Hornblower´s Pub on suoranainen klassikko ja mielelläni olisin visiteerannut siellä, mutta aika loppui kesken.

Cinderallasta tulee mukava lisä Helsinki-Tukholma-välille ja kerrankin tulee ko. reitille ”ei korona-aikana” pidemmäksi aikaa jotain uutta, joskin vanhaa. Pieni kritiikki nimenomaan vähäiselle tasokkaampien hyttien tarjonnalle, mutta muutoin laiva on ihan kokeiltavan arvoinen. Suomen kielellä siellä tosin ei välttämättä pärjää, ja se saattaa muodostua kompastuskiveksi joillekin.

Cinderella risteilee Helsinki-Maarianhamina-Tukholma-reitillä Gabriellan linjaparina 30.6-6.8.2023 välisenä aikana. Edellä mainitun lisäksi Cinderella tekee Helsingin päässä lisävuoroja Helsingistä Tallinnaan ja takaisin. Pääset siis kokemaan Cinderellan tunnelman vaikkapa kuuden tunnin kesäisellä piknik-risteilyllä. Ne muuten onkin mukavia pieniä irtiottoja, joten vahva suositus kuuden tunnin piknikristeilyille tältä naiselta.

Kiinnostuitko? Linkki Viikkarin sivuille tässä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, BloglovinissaBlogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 19 helmikuun, 2023 at 10:26

    Kieltämättä väritys poikkeaa huomattavasti muista Viking-laivoista. Vaikka itse en alkoholituotteita ostakaan, niin alkoi kiinnostamaan tuo siihen liittyvä asia. Siis miksi Helsinki-Tukholma välillä on eri säännöt? Ne kerrat kun olen risteillen Tukholmassa käynyt, on ollut aina Turusta. Nykyään Helsinki on paljon lähempänä, joten pitääpä testata seuraavaksi sitä reittiä.

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, 19 helmikuun, 2023 at 10:32

      Uskon, että kyse on tuosta reitistä (lyhyt 23 h-risteily ja iltalähtö) joten se on suosittu viikonlopun bilelähtö. Tuolla rajoituksella ei ostella olutlaatikoita tai väkeviä hyttiin pohjiksi = rauhoitetaan menoa. Hyvin on toiminut mielestäni.

    Leave a Reply