Sviittejä, luksusta, ökytimantteja ja romantiikkaa, siitä hääpäivämatkan piti olla tehty. Kuinkas sitten kävikään?
Kyllä se välillä hieman ihmetyttää, miten vahvoja onnen tunteita ja syvää rakkautta voi tuntea omaa miestään kohtaan vielä 23 vuoden yhdessäelon jälkeenkin. Miten voi vieläkin rintakehässä tuntua sellaista onnenhyrinää omaa kultaa katsellessa ja jokaisen solun haluta olla lähellä toista. Kyllä mää vieläkin haluan kaivautua kainaloon ja vaihdella pusuja vaikka keskellä Prismaa ja tiedättekös mitä, eipä tuota minun miestäni moinen haittaa. 23 vuotta on kyllä melkoisen iso aika näin vahvoille tunteille. Sen siitä saa, kun on tehnyt oikean valinnan aikoinaan eikä ole tyytynyt yhtään vähempään.
Juu, mitäpä sitä enempää hehkuttelemaan. Juhlittiin 20-vuotista avioliittoa parin yön verran pikkuisen paremmissa puitteissa tunturihotelli Iso-Syötteellä ja mökilleni palattiin Oulun kautta, jossa yövyimme vielä yhden yön Break Sokos Hotel Edenissä. Suunnitelmissa oli rakkauden täyttämä luksusyöpyminen hyvin ilmastoidussa hotellissa, uuden vihkisormuksen sujauttaminen sormeen upeissa maisemissa kera kuohujuoman ja lopuksi vielä ihania hetkiä Oulun Edenin hehtaariparvekkeella lempeän kesätuulen hyväillessä ihoa. Jah, eipä se nyt ihan niin mennytkään.
Hotel Iso-Syöte ja Feeniks-sviitti, olipahan kokemus!
Meikäläinen tosiaan odotti innolla Hotel Iso-Syötettä ja sen Feeniks-sviittiä, sillä sviitistä löytyi kaipaamani poreamme sekä kaksi erilaista saunaa ja takka. Saavuttiin hotellille kolmen maissa ja marssittiin huoneeseen odottavaisin tunnelmin. Kylläpä kuulkaas lävähti päin nassua sellainen lämpö huoneesta, että oli pakko kierrellä ympäri huonetta ilmastointinappulaa ettimässä. Eipä semmoista ensi hätään löytynyt, joten ei auttanut kuin kääntyä käytävällä olleen kerrossiivoojan puoleen ja kuulla sanat, joita ei todellakaan haluttu kuulla.
”Ei ole. Isot ikkunat lämmittävät huonetta ja automaattinen ilmastointi on niin tehoton, ettei se jaksa pitää huonetta viileänä. Ilmalämpöpumppu on tulossa ensi viikolla”.
Sanotaanko vaan, että tuo minun mieheni on helposti hikoilevaa sorttia joten voitte uskoa, että kahden päivän matkamme sai hyvin ikävän käänteen. Huoneen lämpötila oli yli 27 astetta eikä huoneeseen tuotu pieni tuuletin ja jääkippo paljoa tuonut asiaan apua. Miehen sanoin ”hengittäminenkin toi hikikarpalot otsaan” ja kun meikäläiselläkin alkoi pelkkä istuminen nostattamaan lämpötilaa, alkoi nenääni kaivautua isomman puoleinen herne.
425 euroa yö. Sen me maksoimme siitä, ettei huoneessa ollut onnistunutta valaistusta, täydellisiä neuvoja vehkeisiin tai toimivaa ilmastointia. 425 euroa siitä, ettei kuumassa huoneessa innostanut lämmittää saunaa tai polttaa puita takassa. Juu ja maisemiakaan ei voinut ihailla, sillä ikkunaverhot oli pidettävä kiinni estämässä lämmönnousua huoneessa ja toisaalta eipä meidän sviitin ikkunoitakaan oltu tuunattu peilikalvolla. Siinä missä alakerran Karhunpesä-sviitissä oleskelijat pystyivät nauttimaan huoneessa olostaan katseilta suojassa, oli meidän ikkunat ns. normaalit ja suorastaan näyttämöllä olevaan poreammeeseen oli suora näköyhteys viereiseltä kalliolta. Ei auttanut kuin olla ajattelematta törkeää hintaa tuosta kombosta ja ruveta lyömään huumoria kaikista pienistä vastoinkäymisistä.
Olin maininnut sviittiä varatessani, että juhlimme 20-vuotishääpäivää koska halusin testata, huomioiko hotelli mitenkään juhlapäiväämme. Saimme ilmaisen skumpan, viinirypäleitä ja suklaata sekä henkilökohtaisen tervehdyksen, siitä pisteet hotellille.
Juu, hyvä ruoka, parempi mieli. Haettiin hotellin Hilltop-ravintolasta ruokaa huoneeseen ja lipitettiin kaveriksi pikkuisen viiniä Iittalan laseista. Vitsailtiin kerrassaan jaskasta tilanteesta ja yritettiin hakea kaikkea positiivista. Me oltiin nyt hääpäivämatkalla ja voitiin joko ottaa siitä kaikki irti tai sitten tarttua jokaiseen negatiiviseen asiaan niin huoneessa, kuin koko lomassa. Läppästiin poreamme päälle ja istuttiin poreisiin. Joku sentään oli osannut tilata huoneeseen tasokkaamman poreammeen, vaikkakin meikäläisen berberiin tökkäsi toisena iltana suutin, joka oli irronnut ja kääntynyt ylösalaisin. Kuinka sattuikin. Pistettiin me sentään vielä iltasella höyrysauna päälle ja poltettiin pari puuta takassa. Isompaa liekkiä ei tehnyt mieli väsätä.
Seuraavassa päivässä, hääpäivässä, oli oma tunnelmansa, vaikka sää näytti vähemmän parhaat puolensa. Luovuttiin uhkaavan näköisten pilvien takia isommasta vaelluksesta ja käveltiin vain pikkuinen lenkki hotellin lähimaastossa sateen kastelemina. Kun sitten vähän ennen kahta sää näytti jälleen siltä, että niskaan tulisi vettä oikein kunnolla, päädyttiin istumaan lähikalliolle maisemia ihailemaan. Sormuksen ehdin juuri laittaa sormeeni, mutta heti sen jälkeen alkoi sataa kunnolla ja skumpat lipitetiin sateelta ja lähestyvältä ukkoselta suojassa jonkun pienen mökin terassilla. Me taas revittiin tilanteesta huumoria, sillä eipä sitä muutakaan oikein voinut.
Näin ekana iltana. Aurinko paistoi ja sää oli kuin unelma.
Meikäläisen uusi timanttivihkisormus Iiro Suokolta tilattuna. Sen verran näyttävä tapaus omasta mielestäni, että tilasin perästä Suokolta siihen kaveriksi uuden kihlasormuksen. Uusi kihlasormus valmistuu toivottavasti vielä tässä kuussa.
Mies yllätti minut vielä upealla Tammi Jewelleryn ”Yhdessä Together” korulla, jossa on henkilökohtainen kaiverrus.
Hääpäivän illallinen me syötiin hotellin Hilltop-ravintolassa ja täytyypi myöntää, että keittiön annokset olivat oikein onnistuneita. Mies nautti maistuvan annoksen poron paahtopaistia ja meikä veteli kasvisvarrasannoksen. Loppuilta menikin sitten sitten jälleen huoneen poreissa ja kahdessa eri saunassa.
Break Sokos Hotel Eden, aikamatka 90-luvulle
Hääpäivämatkan kolmantena päivänä suunnattiin Ouluun ja vaikka tasoomme olisi enemmän sopinut toisenlainen hotelli, kaipasimme nimenomaan merimaisemia parvekkeelta ja siksi yövyimme Break Sokos Hotel Edenin Seaview Suitessa. Hotelli oli parhaat päivänsä nähnyt ja suoranainen aikamatka 90-luvulle, mutta maisemat parvekkeelta sekä napakoiden löylyjen sauna korvasi asian. Vaikka ilmastoinnin virkaa sviitissämme toimitti kattotuuletin ja kovaa ääntä pitävä liikkumaton lattiatuuletin, ei sekään haitannut sillä parvekkeella tuuli niin lujaa, että meikäläisen piti ihan iltasella heittää tuulitakki päälle. Lierihatusta oli turha haaveilla ja skumppalasiakaan ei voinut laskea pöydälle. Ja taas revittiin huumoria tilanteesta. Olisinhan minä voinut taas kehitellä jonkun herneen poikasen nenääni, mutta en enää jaksanut. Hyvä niin.
Anyway, teen erillisen arvostelun Hotel Iso-Syötteestä ja sen Feeniks-sviitistä myöhemmin. Sen voi sanoa jo kuitenkin tässä vaiheessa, että on hyvin harmi kun hotellilla on henkilökuntavajausta ja upea design ei aina tarkoita käytännöllisyyttä. Hotellissa on paljon potentiaalia ja sinänsä sviitin koko ja varustelu huomioon ottaen yli 400 euron hinta ei ole paha silloin, kun ilmastointi pelaa ja ikkunoihin on asennettu peilikalvot. Kyllä sitä korkeampia hintoja maksetaan Suomessa pienemmistäkin huoneista. Koska Suomi.
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.
10 Comments
Ilmastoinnin puuttuminen on kyllä iso miinus. Mutta muuten vaikuttaa oikein näpsäkältä tuo huone! Sitten kun Suomessa lomailee, pitää muistaa tuo hotelli. Ihan en ole varma, raaskinko ihan ”normaalia” viikonloppua varten varata sviittiä, mutta ehkä sitte kun tulee juhlan paikka.
Onnea 20-vuotisesta liitosta!
Juu, kyllä Suomen hotellien pitäisi alkaa pikkuhiljaa panostamaan kotimaan matkailijoihinkin. Ottaen huomioon, millaisia kesiä meillä nykyään on (saattaa olla pitkiä hellejaksoja) niin olisi kyllä hyvä ymmärtää ilmastoinnin merkitys. En itse kyllä suosittele tuota sviittiä kenellekään kuumina ajanjaksoina ja jos ilmastointia ei ole. Juhlan paikkaan tuo kylä om todella hyvä sviitti kummiskin ja hotelli on muutenkin komea.
Kiitokset onnitteluista!
Harmi kuulla, miten tuon Ison-Syötteen kanssa kävi! Tosin taitaa sielläkin olla ennätyshelteet, jonka vuoksi eivät ole osanneet varautua. Onneksi se ilmalämpöpunppu on sinne nyt ilmeisesti tulossa, vaikka olisihan tässä nyt helteiden jatkuessa ollut sillekin jo aikaa. Ehkä muistan teidän kokemuksenne jatkossa ja testaan tuon sitten joskus syksy- tai talviaikaan.
Juu, ei todellakaan huono paikka ja tuo sviittikin oli todella hulppea. Vertailin hieman hintoja ja kyllä tuon sviitin hinta (kun ottaa huomioon varustelun) on oikein onnistunut. Hotelli on hyvällä paikalla ja kaunis sisustukseltaan muutoinkin, joten suosittelen. Kunhan henkilökuntavajekin saataisiin kuntoon myös.
Voi harmi! Pohjoisen hotellit eivät ole varautuneet näihin trooppisiin helteisiin. Mekin saimme siitä kokemusta eilen, kun yövyimme Luostolla. Huoneessa piti olla ilmastointi, mutta silti lämpömittari näytti +31. Kun ikkunaa piti auki läpi yön, sai mittarin lukemat putoamaan yhdellä asteella. Hotellissa ei ollut illalla respa auki ja kun soitin heidän päivystysnumeroon, sieltä vaan valiteltiin tilannetta. Kun seuraavana aamuna valitin tilanteesta ja pyysin kompensaatiota hotellilaskusta sain kuulla, ettei missään Suomen hotellissa ilmastoinnit pelaa näillä helteillä. Noh, siihen en ihan uskonut, mutta koska meillä oli jo kiire seuraavaan paikkaan en jaksanut jäädä väittelemään asiasta. Meidän hotelli maksoi huomattavasti vähemmän kuin teidän, mutta silti ärsytti että netissä luvataan ilmastointi ja sitten sitä ei ole. Kas kummaa kun seuraavassa hotellissa, joka oli paljon pohjoisempana, toimiva ilmastointi löytyi.
Voi jösses. Olen pahoillani. Tällä systeemillä ja palvelun tasolla suomalaiset turistit saadaan nopeasti käännytettyä kesällä pois. Harmi sinänsä, sillä Suomi on nätti maa.
Tämä juttu osui ajankohtaiseen saumaan, sillä tein juuri viime viikolla hotellivarauksia Ouluun ja Rovaniemelle ja hoksasin, että yllättävän monesta pohjoisen hotellista tuo ilmastointi tosiaan puuttuu. Yksi ihana majapaikka vaihtui omalta listaltani toiseen tämän vuoksi, sillä rentouttava lomatunnelma on omalta kohdaltani kaukana, jos yöllä ei saa helteen vuoksi nukuttua. Kurja juttu, että teille tämä epäonni osui kohdalle vielä näin tärkeälle matkalle!
Olihan tämä meillekin yllätys. Oma vika tosin nyt sitten, kun eipä tuossa heidän sivuillaan ilmastoinnista puhuta. Vuonna 2020 valmistunut ja ei ilmastointia. Huoh. Eipä sitä tosin koskaan tiedä, millainen sää Suomessa on ja onpa sitä ennenkin hytisty 10 asteen lämpötiloissa. Nyt kävi näin.
Ai että miten paha homma! Mie olisin varmaan kääntynyt ovella ulos jos ei olisi ollut ilmastointia. Aika järkyttävä juttu. Suomessa usein kaikki näköalahotellit on talvea varten suunniteltu takkatulineen ja ikkunoineen ettei kesämatkailijoita ajatella niin paljoa. Harmi sinänsä koska huone muuten näyttää upealta. Tuonne silti joku kerta vielä haluan, mutta ehkä syksyllä kelien viiletessä 😬
Juu, totta turiset. Me tiedettiin, ettei lähimaastossa olis ollut mitään yhtä tasokasta ja olis ollut hirvee rumba ruveta vääntämään hotellin kanssa ja muuttamaan, päätettiin jotenkin selvitä ne pari päivää. Jotenkin yritti ymmärtää koko hommaa, koska hotelli on vielä palon jäljiltä ns. keskeneräinen ja koronakin on sotkenut rakennushommia varmasti. Olisin kyllä toivonut pientä etukäteisvaroitusta sivustolla.