Suomen suurin matkablogiyhteisö

KiVa Koulu ja sen toimivuus on suoranainen vitsi

Yksi kyynelsilmäinen nainen tässä taas, terve. Eihän sitä pitäisi tällä mielenlaadulla lueskella Koskelan surman tapahtumia ja sitä, miten paljon viranomaiset ovat möhlineet rankasti koulukiusatun pojan kohdalla, mutta niin vaan minäkin olen seurannut uutisointia ahdistuneena. Koska minulla on kiusatun vanhempana omakohtaista kokemusta Kiva Koulun lepsuilusta ja suoranaisesta kiusaamisongelman vähättelystä, en vain voi olla ottamatta kantaa koulukiusaamisasiaan ja nimenomaan koulujen toimintaan.

Laki oppilaan turvana

Perusopetuslain 29 § mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Samaisessa lainkohdassa lukee myös se, että koulun opettajan tai rehtorin tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta koulussa tai koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Juuri tuossakin asiassa koulu on möhlinyt meidän tapauksessa ja siitä syystä meikäläisellä kiehuu nyt isommalti.

”Joskus kiusaaminen on rikos ja siitä pitää tehdä rikosilmoitus poliisille. Kiusaamiseen liittyviä rikosnimikkeitä voivat olla pahoinpitely, kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen tai laiton uhkaus.”

www.poliisi.fi

Ne bis in idem, kaksoisrangaistavuuden kielto, on ymmärrettävä, mutta koulukiusaamistapauksissa siinä on myös omat haittansa. Jos koulu rankaisee koulukiusaajaa, ei lievempiä asioita voida käsitellä oikeusasteissa ja suosittelenkin lukemaan Kalevan artikkelin Po­lii­si­tar­kas­ta­ja: Pe­rus­ope­tus­lain pykälä saattaa johtaa siihen, että kou­lus­sa ri­kok­sen tekevä voi jäädä ilman ri­kos­oi­keu­del­li­sia seu­raa­muk­sia. Joskus onkin siis parempi, että kiusattu ja kiusatun vanhempi kieltää koulun rangaistustoimet. Edellä mainitun sijaan kannattaa tehdä poliisille rikosilmoitus, jolloin poliisi ottaa selvitettäväkseen kiusaamistapaukset, ne alle 15-vuotiaidenkin. Siinä voi monen koulukiusaajan kotona tulla sanomista, kun rehtorin Wilma-viestin sijaan poliisi soittaa huoltajalle ja kertoo, mitä perheen piltti on tehnyt. Alle 15-vuotiaskin joutuu huoltajansa kanssa poliisin ja sosiaaliviranomaisen kuultavaksi poliisilaitoksella ja vaikka juttu ei tuossa tapauksessa päätyisi oikeuteen, voidaan asia viedä sovitteluun. Se kannattaa kiusaajan ja kiusatun muistaa, että vahingonkorvausvastuulla ei ole alaikärajaa.

KiVA Koulu® on vitsi

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että liian monessa koulussa toimet koulukiusaamista vastaan ovat mitä yleisimmin riittämättömät ja KiVa Koulu on yksi vaaleanpunaisen hattarapilven läpi nähty visio, joka on todellisuudessa suoranainen vitsi. Opettajilla ei ole aikaa eikä energiaa selvittää kiusaamistapauksia pidemmän kaavan mukaan ja koulupäivät ovat opettajillekin yhtä selviämistä. Monelle kiusaajalle rehtorin puhuttelu tai mahdollinen jälki-istunto on naurun aihe ja koulusta erottaminen räikeissä tapauksissa on vaan pelkkää ansaittua lomaa ja kiusaaminen jatkuu. Se onkin rehtorista kiinni, miten koulussa toimitaan ja miten hyvin kiusaamiseen puututaan.

Poliisin aktiivinen tiedottaminen Koskelan tapauksessa on toivottavasti tuottanut tulosta. Kiusaajia ei saada kuriin, ellei muutosta tässä yhteiskunnassa, päätöksissä ja nimenomaan viranomaisten toiminnassa tapahdu. Jokainen käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomittu opettaja, rehtori tai sosiaalitoimen työntekijä on voitto kiulukiusaamisen vastaisessa toiminnassa. Jokainen käräjäoikeuden tuomitsema tai poliisin, ei rehtorin, puhuttelema koulukiusaaja on voitto koulukiusaamisen vastaisessa toiminnassa. KiVa Koulu saattaa toimia pienissä kouluissa tai täydellisessä maailmassa, mutta tämä maailma ei ole täydellinen resurssipulan ja häiriökäyttäytyvien nuorten takia. Jos koulu ei toimi perusopetuslain 29 § vaatimalla tavalla, eikä kaupungin päättäjät välitä, niin ei muuta kuin asiaa viemään eteenpäin viranomaisteitä. Eiköhän se ole jo Koskelan jutun jälkeen viimeistään selvinnyt, että poliisilla on sydän koulukiusattujen puolella ja viranomaisten toiminnassa on selvitettävää.

Jos ei hyvällä ja neuvomalla, niin lain kouralla sitten. Koulujen lepsuilun aika on jo oltava ohi.

Artikkelin otsikkokuva: Pixabay.com

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Sara┃Sara's Fab Life maanantai, helmikuu 15, 2021 at 11:29

    Mä muistan kun tää KiVa- koulu ohjelma tuli ja sitä esiteltiin meille oppilaille, niin ihan hötöltä se kuulosti jo silloin. Muistan vaan että ”sitten tilanteessa puhutaan asiasta”. No ensinäkin tilanteesta olisi pitänyt puhua ilman KiVa-ohjelmaakin, mutta en ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä edelleenkään mitä saavutetaan pelkällä puhuttamisella ilman konkreettisia toimia. Että edes oppilaana ohjelman tullessa en käytännön tasolla ymmärtänyt koko ohjelman ideaa.

    • Reply Kthetraveller maanantai, helmikuu 15, 2021 at 18:42

      Hötöä se tosiaan on ja kun opettajat ei tee mitään, edes sitä mitä KiVa Koulussa pitäisi tehdä, niin pöh, sanon minä. Ja puhuttamisella ei todellakaan nykyään pysty hoitamaan. Kiusaajalle se on naurun aihe vain.

    Leave a Reply