Suomen suurin matkablogiyhteisö

Koronavuoden 2020 tehdyt ja missatut reissut

Juu, meikäläisellä ei ole oikeastaan yhtään positiivista sanottavaa koronavuodesta 2020. Meidän perhe rakastaa matkoja ja erityisesti matkoja ulkomaille. On aivan mahtavaa päästä kuuman auringon alle, kuulla muutakin kieltä kun suomen kieltä, nähdä erilaisempia maisemia ja tuntea olevansa todellakin irti perusarjesta. Voittekin siis uskoa, että tämä vuosi 2020 on ollut yksi jaskimmista vuosista ever. Koronarokotetta odotellessa siis.

Anyway, jotta käännettäisiin veistä haavassa, niin tavaksi tulleen tämän vuoden tehtyjen matkojen postauksessa kerronkin samalla myös ne matkat, jotka peruuntuivat koronatilanteen myötä. Melkoiseksi kotoiluksihan tämä vuosi meni.

Tammikuu

Tammikuussa ei matkustettu minnekään, joskin meinasimme iskeä kiinni huippuedulliseen MSC:n äkkilähtöristeilyyn, joka olisi ollut tammikuun loppupuolella. Joku ihme etiäinen meillä asiassa kuitenkin oli ja risteily jäi varaamatta. Hyvä niin, sillä loppukuusta perhettämme kohtasi suuri suru, kun mieheni isä menehtyi äkillisesti.

Helmikuu

Helmikuun alkupuolella vietin mieheni kanssa pienen staycation-loman ja yövyimme Original Sokos Hotel Triplassa. Mieheni isän kuolemasta johtuen olimme molemmat tosi poikki jo katkonaisten yöunien takia, joten staycation tuli kyllä tarpeeseen. Klikkaas postaukseen Testissä Original Sokos Hotel Tripla ja sen SuperiorX-huone, jos kiinnostaa tietää kokemuksia Sokos Hotel Triplasta.

Helmikuun puolessa välisssä pääsin työpaikkani kautta Viking XPRS risteilylle Tallinnnaan ja tutustuimme mm. Viron merenkulkumuseoon ja Põhjalan panimoon. Pitihän sitä ostaa kotiinviemisiä panimosta ja sen verran ihastuttiin oluisiin, että Põhjalan panimoon suuntaan mieheni kanssa kunhan koronatilanne helpottaa.

Maaliskuu

Maaliskuun alkupuolella kävin mieheni kanssa vielä yhden yön konserttimatkalla Tukholmassa. Pian tuon reissun jälkeen alkoikin korona jo vaikuttamaan Euroopassa ja matkustelu loppui kuin seinään.

Koronatilanne oli jo aiemmin vaikuttanut hälyttävältä Aasiassa, joten maaliskuulta peruuntui perhematka Singaporeen.

Huhtikuu

Olimme aiemmin varanneet ruotsinristeilyn Siljalla, mutta varustamo luonnollisestikin perui sen. Otimme kyseisestä risteilystä lahjakortin ja käytimme sen elokuiseen Riian risteilyyn.

Toukokuu ja kesäkuu

Kiitti vaan korona, ei taaskaan yhtikäs mitään. Käytiin sentään juhlimassa juhannusta mökillämme Itä-Suomessa.

Heinäkuu

Heinäkuu oli perheemme lomakuu. Heinäkuussa meillä piti olla upea neljän yön risteily Ponantin luksusjahdilla, mutta varustamo perui sen muusta syystä jo ennen koko koronahärdelliä. Mies täytti tänä vuonna pyöreitä, joten haaveena oli peruuntuneen Ponantin sijaan tehdä koko perheen voimin kunnon road trip Yhdysvalloissa. Eipä road tripistä Jenkkilässä tullut mitään, joten mies lähti esikoisen kanssa autolla kiertelemään Lappia viikon ajaksi, nuorempi lapsi oli samaan aikaan leirillä ja minä kävin Ahvenanmaan risteilyllä, joka oli Viking Linen järjestämä pressimatka. Koronan estotoimet oli laivalla hoidettu erinomaisesti ja matkustaminen oli mielestäni turvallista näinä aikoina, lisää omia kokemuksiani postauksesta Ahvenanmaan risteily Helsingistä Viking Linen Gabriellalla.

Eikä siinä kaikki. Vietin aivan ihanan yhden naisen staycationin Lapland Hotels Bulevardissa. Meikäläisen kokemuksia Lapland Hotels Bulevardista voit lukea täältä.

Sen verran halusin ”ulkomaita” perhematkailun osalta kesälomallemme, joten teimme omatoimimatkan Ahvenanmaalle. Aivan ihana reissu, josta on tulossa postaus myöhemmin.

Ahvenanmaalta paluun jälkeen yövyimme uudessa Original Sokos Hotel Kupittaassa ja aiemmin suunnittelemamme Tampereen visiitin skippasimme erinäisistä syistä. Ajelimme sen sijaan suoraan Itä-Suomen mökillemme ja vietimme siellä leppoisia hetkiä. Jokavuotinen hääpäivämatka ulkomaille ei tietystikään onnistunut, mutta sitä emme edes olleet pistäneet mietintämyssyyn, koska korona oli jo jyllännyt maailmalla niin pitkään. Hääpäivää juhlistimme hiukan myöhässä Kolilla. Postaus on puolivalmis, mutta se kannattaa pistää näkyville vasta, kun kevät koittaa. Mitäpä sitä vaelluskokemuksia kertomaan talvella.

Elokuu

Elokuun puolessa välissä teimme perheristeilyn Silja Serenadella Riikaa. Oli aivan mahtavaa päästä taas ”pitkälle risteilylle” ja Riikahan oli ja on kaikin puolin ihana kaupunki. Postausta en matkasta tehnyt, vaikka kuvia tuli otettua varmaan miljoona. Kesälomien loppu ja koronatilanteen heikentyminen alkoi näkyä jälleen myös varustamojen risteilyvarauksissa ja se siitä sitten. Elokuun loppupuolelle olisi ollut alun perin tarjolla pressimatka ulkomaille (jokiristeily), mutta se kaatui koronatilanteen vuoksi.

Syyskuu

Melkoista kotoilua, poislukien viikonlopun visiitti Seinäjoelle ja Kokkolaan sukuloimaan. Syyskuussa käytiin sentään vielä mökillä ja pääsin myös Viking Linen kutsumana ihanalle pressimatkalle Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlille. Postaus muhii odottamassa ensi vuotta ja sadonkorjuujuhlien lähestymistä. Silloin postauksella on enemmän arvoa ja se hyödyttää matkaa suunnittelevia, mutta sen sanon jo nyt, että Sadonkorjuujuhlilla kannattaa käydä.

Lokakuu

Elokuun pressimatka (jokiristeily) olisi ollut toteutettavissa myös lokakuussa, mutta vallitsevan koronatilanteen takia sitä ei järjestetty.

Marraskuu

Ei sitten yhtikäs mitään. Marraskuussa meillä piti olla Eppu Normaalin keikka Viking Gracella, mutta Viikkari siirsi sen ensi vuoden puolelle.

Joulukuu

Aiemmin keväällä olimme miehen kanssa siinä uskossa, että joulukuussa olisi tilanne jo normalisoitunut ja meinattiinkin keväällä iskeä kiinni edulliseen Karibian risteilyyn. Onneksi ei lähdetty edes varaamaan sitä. Päädyttiin sitten sentään tavalliseen tapaan Varkauteen joulun viettoon.

Mites vuosi 2021?

Olen aivan kypsä ja oikeastaan lamaantunut. Emme uskalla haaveilla mistään matkasta. Tammikuussa pääsen sentään viettämään yhden yön lemmenlomaa mieheni kanssa iki-ihanassa Lapland Hotels Bulevardissa ja siinäpä se. Heinäkuussa 2021 juhlimme mieheni kanssa 20-vuotista avioliittoamme ja meillä on ollut haaveena matkustaa jonnekin eksoottiseen paikkaan juhlimaan hääpäivää. Arvatkaas vaan, ollaanko edes korvaamme letkautettu matkavaraukselle sen suhteen. Ei. Koska korona.

Tässäpä minä ja tämä kuva kertoo kaiken. Minullahan on yksi päähänpinttymä merimatkoilla ja se on se, että lähtömalja kuohuvaa on saatava aina risteilyillä. Joskus sitä ei ihan ehdi juomaan maljaa lähdön hetkellä, mutta kunhan sitten merellä seilatessa. Tässä sitä ollaan Viking Gracen tuulisella kannella ja kuohuva lipitetään tukka naamalla pyörien ja ikävästi poskille paiskoen. Korona on ollut ihan samanlainen kökkö kyllä. Kaikkeni olen yrittänyt pitää fiilarista kiinni ja nauttia pienistäkin matkoista, mutta koronahärdelli paiskii ilkeästi päin näköä koko ajan.

Parempaa uutta vuotta 2021 meille kaikille, eiks vaan juu?

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, tammikuu 1, 2021 at 02:50

    Täytyy toivoa, että vuosi 2021 olisi parempi kuin vuosi 2020. Meiltä tosiaan peruuntui ihan kaikki. Osa siirtyi seuraavalle vuodelle, mutta niiden toteutuminen on tietysti edelleen epäselvää tai oikeammin epätodennäköistä. Ei tämä hyvältä näytä, mutta toivotaan parasta.

    • Reply Kthetraveller perjantai, tammikuu 1, 2021 at 15:09

      Juu, toivotaan parasta. Pahoittelut, että teiltä peruuntui kaikki matkat. On tämän vuoden vaan pakko olla parempi ja ehkä matkanne onnistuukin. Hyvää alkanutta vuotta!

    Leave a Reply