Suomen suurin matkablogiyhteisö

Koulukiusattu ei ole ainoa, joka kärsii. Miltä tuntuu vanhemmasta?

Helou! Kyllähän minua hiukkasen on painanut se mieltä, että olen ollut somepuolella hiljaa, mutta kynnys päivittää blogia taikka Facea on ollut melkoisen korkea. Postauksia on ollut muutamia jo pidemmän aikaa viittä vaille valmiina, mutta valmiiksi saattaminen ja julkaiseminen on tuntunut jotenkin hankalalta. Onhan tälle jonkin sortin somelukolle ollut syynsä.

Muistatte varmaan, kun tuossa vajaa vuosi sitten kerroin reagoineeni vahvasti siihen tietoon, että lastani oli kiusattu koulussa useamman vuoden ajan ja sisältänyt myös fyysisiä pahoinpitelytilanteita. Siitä alkoi hirveä vääntäminen koulun kanssa, avun hakeminen, omien tuskallisten tunteiden kanssa kamppailu ja tuohon sitten vielä lisäksi rankka työjakso ja miehen isän kuolema, joka vaikutti koko perheen hyvinvointiin negatiivisesti. Kaiken kruunasi penteleen koronakevät, joka sotki kuvioita entisestään. Olin jaksamiseni rajoilla.

Kesä oli luonnollisestikin helpompaa lomailun myötä, mutta elokuussa homma alkoi jälleen kiristymään, kun koulun kanssa sovittiin isommasta palaverista ennen koulun alkua. Se on faktaa, että koulu teki isojakin virheitä aikoinaan tässä asiassa ja niinpä aloin reagoimaan jo parisen viikkoa ennen tulevaa tapaamista. Olin suurta vihaa ja raivoa täynnä, katkeruuttakin, mutta samaan aikaan kuitenkin pelkäsin eniten sitä, ettei kiusaamisasiata pidettäisi edes vakavana. Paljon tunteita, jotka jäytivät sisintäni aamusta iltaan ja olinkin kuin leijonaemo, joka teroitteli taistelukynsiään aamuin ja illoin.

Anyway, tapaaminen meni paljon paremmin kuin kuvittelinkaan ja projektin vetäjäksi koulun puolelta tuli tarpeeksi jämäkkä ihminen. Valitettavasti ensimmäisellä kouluviikolla ehti kuitenkin jo tapahtua kahdesti. Yksi rikosilmoitus tehtiin poliisin suosituksesta ja toista kiusaajaa reksi puhutteli vakavasti. Voitte vaan kuvitella, millaiset fiiliksen meikäläisellä tuon viikon jälkeen jo oli ja kaikki edellä mainittu sekä mediassa uutisoidut koulupahoinpitelyt teki tehtävänsä tässä naisessa. Syyskuussa tuli mitta täyteen rankan työrupeaman päätteeksi ja marssin työterveyslääkärin pakeille. Ihan pieni avautuminen vallitsevasta tilanteesta sen vaan piti olla, mutta toisin kävi. Lekuri sitten määräsi kolmikantaneuvottelut ja lyhytpsykoterapiaa alustavasti kymmenen kertaa, joten ei tainnut tämä tyttö ihan kunnossa olla. Diagnoosi: määrittämätön sopeutumishäiriö.

Viimeisin vuosi on ollut minulle enemmän tai vähemmän henkistä helvettiä. Olen ollut 24/7 varuillani, hälytystilassa, taisteluvalmiudessa, stressaantunut, ahdistunut, nukkunut huonosti ja itkenyt välillä niin paljon, etten ole pysynyt laskuissa mukana. Kaikki tämä vaan sen takia, ettei kodeissa opeteta lapsille miten ottaa muut huomioon. Kaikki tämä vaan sen takia, ettei kouluissa ole jaksamista puuttua ilmiselviinkään kiusaamistilanteisiin.

Minulta ei löydy yhtään ymmärrystä kiusaajille. Ei nyt, ei vuoden päästä, ei koskaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply