Esittelyssä Hapag-Lloyd Cruisesin Europa 2, millainen kokemus?

Tiedättekö mitä? Ne oli ne pienet, ajatellut ja hienostuneet asiat. Ja se laivan seesteinen tunnelma, joka sisältä tuli vastaan, kun astuimme ovesta maailman parhaimmaksi valittuun risteilyalukseen. Minähän olen aina ollut innoissani laivoista, mutta nyt fiiliksessä oli jotain erilaista ja itse asiassa mukana ollut miehenikin tuntui ihastuvan aivan eri tyyliin.  Jotain jännää siinä laivassa vain oli.

Maailman paras risteilyalus, m/s Europa 2

Monille matkailijoille tuttu Berlitz on omassa Cruising & Cruise Ships 2019-oppaassaan antanut neuvoja risteilyistä, mutta myöskin valinnut sen parhaimman risteilyaluksen maailmassa. Tuon kunnian sai jälleen Hapag-Lloyd Cruises-varustamon sisaralukset Europa ja Europa 2, joista jälkimmäisen sisään astuimme tämän viikon alussa. Sen vaan sanon, että eipä olisi voinut oikeampaan osoitteeseen Risteilykeskuksen kutsu tulla.

Vuonna 2013 valmistunut Europa 2 on sopivan kokoinen alus. Pituutta sillä on hieman yli 225 metriä, leveyttä lähes 27 metriä, bruttorekisteritonneja 42 830 ja kansia yhteensä 10. Vaikka Europa 2 onkin kohtuullisen iso, ottaa se kuitenkin sisäänsä huomattavasti vähemmän matkustajia ja henkilökuntaa. Kun 370 hengen miehistö huolehtii merimatkalla maksimissaan noin 500 matkustajasta, voi hyvin uskoa, miksi Europa 2 on valittu maailman parhaimmaksi risteilyalukseksi sisaraluksensa kanssa. Samaa kertonee myös se, että kyseiset alukset ovat maailman ainoat 5+ tähteä arvostelun saaneet (huomatkaa erityisesti tuo plussa numeron perässä) risteilyalukset.

225 metriin ja seitsemään matkustajille varattuun kanteen mahtuu paljon ja juuri se ihastuttaakin tätä palveluita ja viihdettä rakastavaa naista. Ravintoloita on seitsemän ja mikä parasta, ateriointi kaikissa on maksutonta ja ruokailuaikansa sekä -seuransa voi päättää ihan itse. Pääravintolan (Weltmeere) ja buffetin (Yacht Club) lisäksi alukselta löytyy mm. ranskalaistyylinen, italialainen, aasialainen ravintola sekä sushiravintola, ja huonepalvelu on tuon lisäksi vielä käytettävissä maksuitta mihin vuorokauden aikaan ja missä hyttiluokassa tahansa.

Pääravintola Weltmeere.

Erikoisravintola, aasialaista ruokaa tarjoava Elements.

Erikoisravintola, italialaista ruokaa tarjoava Serenissima.

Erilaisia baareja alukselta löytyy kuusi ja myös tupakan/sikarien ystäviä hemmotellaan. Kannella 4 sijaisevassa Collins-baarissa pääsee tupruttelemaan kunnolla vaikkapa vinyylilevyjä kuunnellen, ja samaisesta baarista löytyy laaja valikoima erilaisia ginejä sekä erilaisia sikareita humidorista ostettavaksi. Tupakaksi pystyy pistämään myös aluksen perässä sijaitsevan Sansibarin ulkoterassilla ja kyseisen baarin sisätiloissa voi nauttia vaikkapa todella myöhäistä aamiaista. Collinsia ja Sansibarin ulkoterassia lukuun ottamatta aluksen muut tilat ovat savuttomia, mutta hyttien parvekkeilla tupakointi on sallittu.

Collins.

Sansibar.

Isojen ikkunoiden Belvedere sijaitsee aluksen keulassa kannella 9. Sieltä löytyy kirjoja ja päivän lehtiä luettavaksi, ja samalla pääsee nauttimaan vaikkapa erikoiskahveista tai teestä.

Belvedere.

Musiikista pääsee nauttimaan esimerkiksi Guest Relations-tiskin lähettyvillä sijaitsevassa Piano Barissa (kansi 4) ja iltamenosta pitävät suunnistavat varmasti vaikkapa Club 2 -klubiin, joka sijaitsee samalla kannella sopivasti tupakoitsjoiden Collinsia vastapäätä. Club 2:ssa on myös tarjolla erilaisia esityksiä tiettyinä aikoina.

Eipä sitä ole uima-allaskannella oleskelevia janoisia unohdettu. Katetulta (katto avattavissa) uima-allaskannelta löytyy baari, jossa tarjoillaan maittavien juomien lisäksi pientä naposteltavaa tai ajoittain isompaakin evästä sekä vohveleita.

Viihde ja muu tekeminen

Laivalta löytyy musiikkia moneen makuun ja niin myös viihdettä. Aluksella on teatteri, jonka koko on sen verran iso matkustajamäärään nähden, että yksi näytös illassa riittää. Taiteen ystävät pääsevät ihastelemaan alkuperäisiä taideteoksia ympäri laivaa, kokkausintoilijat suuntaavat vaikkapa kokkikurssille (kyllä, laivalla on oma kokkikurssikeittiö kannella 9) ja sieltä on sitten hyvä jatkaa vaikkapa hyvin varustetulle kuntosalille taikka sulattalemaan herkkuja maksuttoman span puolella. Span alueelta löytyy porealtaiden lisäksi mm. erilaisia saunoja, jopa suomalainen sellainen, ja löylyäkin saapi heitellä. Moneen perusvarustamoon verrattuna Europa 2:n spa yllättää maksuttomuudellaan, ellei sitten satu ottamaan jotain hoitoa tai varaa erityistä spahuonetta itselleen. Golfia pääsee myös harjoittelemaan säässä kuin säässä, sillä span lähettyviltä löytyy pari golfsimulaattoria. Ne on varattavissa erikseen, mutta käsitykseni mukaan niistä menee jonkin sortin maksu.

Lapset ja perhematkustus

Europa 2:lla on lapsiperheetkin huomioitu. Aivan pieniä lapsia laivalle ei oteta, (minimi-ikäraja Euroopan risteilyillä 8 kuukautta ja muualla maailmassa 2 vuotta), mutta muutoin lapset ovat oikein tervetulleita. Lapsille on erityistä ohjelmaa, kerhoja sekä tapahtumia, ja myös vanhemmat huomioidaan. Esimerkiksi varustamo tarjoaa muun muassa noutopalvelun, jossa henkilökuntaan kuuluva lastenhoitaja noukkii aikaisin heränneet lapset aamukahdeksalta hytistä aamupalalle muiden lasten kanssa. Aikuiset voivat puolestaan vaikka jäädä jatkamaan uniaan tai nauttimaan omasta ajasta aamulla.

Myös varustamon lapsihinnoittelu on oikein miellyttävä. Alle 11-vuotiaat matkustavat vanhempiensa hytissä ilmaiseksi ja 12-15 vuotiaatkin maksavat vain 90 euroa/yö.

Hytit

Hytteinä tämän luokan laivoilla on ainoastaan sviittejä tai perhehyttejä ja kaikissa edellä mainituissa on myöskin omat parvekkeet. Matkustitpa sitten missä hyttiluokassa tahansa, kruunaa kaiken maksuton 24/7 toimiva huonepalvelu ja ylemmissä sviittiluokissa myös oma butler.  Tavallisten risteilyalusten parvehehyttiä vastaava Veranda Suite on Europa 2:n ”heikoin” sviitti, mutta jo siinä hytin koko on noin 28 m² ja parvekekin hulppeat 7 m². Matkustajat pääsevät nauttimaan ilmaisesta minibaarista, joka täytetään kahdesti päivässä, ja tuon lisäksi sviitistä löytyy vaatehuone. Kylpyhuoneen puolella on erillinen suihku ja kylpyamme.

Me pääsimme tutustumaan edellä mainitusta sviitistä astetta parempaan Ocean Suiteen, jonka sistustus poikkeaa hieman, vaikka koko onkin sama. Ocean sviitissä on panostettu kylpyhuoneen puolelle ja se siinä ihastuttaakin. WC on eroteltu omaksi tilakseen ja kylpyhuone puolestaan ottaa kaiken irti luonnonvalosta kylpyhuoneeseen sijoitetun ison ikkunan myötä. Sen juurelle kylpyhuoneen puolella on sijoitettu poramme ja toimivan kylpyhuoneen täydentää iso, erillinen suihku sekä kaksi käsienpesuallasta.

Samaisella laivakierroksella pääsimme tutustumaan myös 42 m²:n kokoiseen Penthouse Suiteen, jossa on sen lisäksi 10 m²:n kokoinen parveke. Tässä sviitissä on suuremman kokonsa myötä iso vaatehuone, erillinen wc-tila, kylpyhuone kahdella käsienpesualtaalla, erillisellä suihkulla ja porealtaalla. Ilmaisen minibaarin lisäksi sviitissä on tarjolla useampikin maksuton 0,375 l:n kokoinen alkoholipullo. Parempien sviittien ilmaiset minibaarit täytetään neljästi päivässä ja tähän sviittiluokkaan kuuluu myös butlerin palvelut.

Kuuden erilaisen sviittiluokan lisäksi laivalta löytyy myös perhehyttejä (Family Apartment), joissa kaksi 20 m²:n kokoista hyttiä on yhdistetty väliovella. Molemmista hyteistä löytyy lisäksi 7 m²:n kokoiset parvekkeet, joten kaikkinensa tilaa on yhteensä 40 m² + 14 m². Aikuisten hytti vastaa melkoisesti tavallista parvekehyttiä, mutta lapset pääsevät ottamaan omassa hytissään ilon irti kerrossängystä, pelikonsolista ja oman ikäluokkansa leluista sekä peleistä. Minibaarit ovat ilmaisia ja erilliset WC-tilat sekä kylpyhuoneet löytyvät molempien hyttien puolelta. Kyseisessä hyttiluokassa on huomioitu myös erilaiset tarpeet kylpyhuoneen puolella. Siinä, missä lapset pääsevät hytissään polskimaan kylpyammeessa, voi aikuiset nauttia kunnon suihkusta oman hyttinsä puolella.

Millainen varustamo Hapag-Lloyd Cruises on?

Täytyy myöntää, että pienoinen aukko minulla kyseisen saksalaisen varustamon kohdalla oli. Olin toki kuullut Hapag-Lloydin nimen aiemmin, mutta olin mieltänyt sen pelkkien rahtilaivojen varustamoksi. Se tuli minulle myöhemmin yllätyksenä, että varustamolta löytyy myös se tasokkaita risteilyjä tarjoava puoli, Hapag-Lloyd Cruises, jonka laivastosta löytyy niin tasokkaita risteilijöitä kuin myöskin tutkimusmatkaristeilijöitä. Laivoja on useampiakin, mutta suurin osa niistä on saksankieliselle yleisölle. Kaksikielisiä risteilyjä (englanti ja saksa) tarjoaa tässä vaiheessa vain Europa 2 ja myöhemmin valmistuva tutkimusmatkaristeilijä HANSEATIC Inspiration.

Mikä on risteilykonkarin tuomio maailman parhaasta aluksesta?

Laivan sisustus miellytti valtavasti pohjoimaista silmää ja oli aikuiseen makuun suunnattu. Laiva oli seesteinen, selkeä ja helposti suunnistettavissa, sillä esimerkiksi kannella 4 sijaitsi suurin osa palveluista kuten teatteri, muutama baari ja viisi ravintolaa. Vaikka laivalla olikin mittaa melko kiitettävästi, loisti suuri atrium tai muu vastaava poissaolollaan. Laiva olikin kaikin puolin kotoisa ja kaiken kruunasi tasokas palvelu sekä pienet harkitut yksityiskohdat. Kaikesta tarjotusta luksuksesta huolimatta Europa 2:lla ei risteilyilläkään tarvitse pönöttää.

Jos jotain haukkuja pitää laivalle antaa niin se on kyllä tupakoinnin salliminen hyttien parvekkeilla. Keskustelin siitä varustamon edustajan kanssa ja hän lupasi, että tupakoimattoman ihmisen ei tarvitse siitä kärsiä. Jos ja kun naapuriin sattuu supertupruttelija, ei muuta kuin yhteys laivan Guest Relationsiin. Jotain on kuulemma asialle tehtävissä. Parveketupakoinnin kieltäminen on kuitenkin ollut jo keskustelun alla varustamolla, joten mistä sitä tietää, josko kyseinen asia kiellettäisiin jonain päivänä.

Toinen haukku tulee myös alkoholin maksullisuudesta. Tämän tasoisella risteilyllä ei alkoholit kuulu matkan hintaan, mutta drinkit ovat edullisia (5,50 eurosta ylös päin) ja hytin minbaarihan on maksuton. Ns. ilmaisen alkoholin bileitä kuulemma on useita, joten oikein taktikoimalla ei lompakko paljoa kevene edes Europa 2:n risteilyllä.

Me nautimme laivakierroksella maittavan lounaan aluksen Grande Reserve-ravintolassa, joka on enemmänkin suunnattu pienille ryhmille ja esimerkiksi viininmaistajaistilaisuuksiin. Menumme oli suppeampi ”satamalounasmenu”, mutta jo sen tarjontaa nauttiessa huomasin astetta tasokkaampaa ateriointia. Kyllähän sitä nautti jo siitäkin, kun tarjoilija asetteli lisää aterimia pöytään valkoisin hansikkain. Ne on niitä pieniä silmää miellyttäviä asioita, joista minä pidän.

Se on varmaa, että tulee päivä, jolloin risteilemme Hapag-Lloyd Cruisesin aluksella. Mies on päättänyt, että ainakin Etelämantereelle on ihan oikeasti päästävä. Nyt vaan on hiukkasen säästettävä ja odotettava muutama vuosi, jolloin molempi lapsi on täysi-ikäinen ja tämän leijonaemon jätettävissä kotiin. Ihan ei riitä fyffet kustantamaan nelihenkistä perhettä HANSEATIC Inspirationin kyydissä Etelämantereelle. Huomattavasti edullisemmin toki pääsee upealle Europa 2:lle, jonka risteilyt lähtevät hieman alle 5.000 eurolla. Mistäpä sitä tietää, jos piipahtaisi testaamassa kyseisen laivan tason ennen Etelämanteretta.

Joskus vaan sen laadun huomaa. Ei ihme, että Europa 2 on valittu maailman parhaaksi risteilyalukseksi.

Mites on, alkoiko kiinnostamaan? Hapag-Lloyd Cruisesin ja monen muunkin varustamon risteilyt on varattavissa kätevästi Risteilykeskuksen kautta. Sieltä saa hyvän, asiantuntevan ja suomenkielisen palvelun sekä hintatakuun.

Europa 2:n vierailu, jolla minä mieheni kanssa olin, oli suunnattu Risteilykeskuksen asiakkaille.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Markus sunnuntai, syyskuu 1, 2019 at 20:49

    Olipa perusteellinen juttu, kiitos!

    ”Aikaisin heränneet lapset noukitaan aamulla hyteistä” Wow! 🙂

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, syyskuu 1, 2019 at 22:50

      Oi, kiitos Markus! Minä hieman pelkäsin, etten laittanut tarpeeksi tietoa postaukseen mutta hyvä, kun kelpasi. Ja tuo varustamon ”noukkimispalvelu” olisi kyllä ollut aikoinaan tarpeen meidänkin perheessä 😉. Kiitti kommentista!

    Leave a Reply