Kuulumisia ja lomasuunnitelmia

Helou helou! Niin se vaan kevät tulla jolkottaapi ja avasinpa takapihan ”terassikauden” myöskin viime viikonloppuna. Se on nääs niin, että uhkasin miehelleni hilpaista T-paitasillani takapihamme terassille istumaan viinilasillisen kera heti, kun lämpömittari näyttäisi vähintään 18 astetta. Viime sunnuntaina mittari näyttikin ikkunan pielessä parhaimmillaan 17 astetta, mutta sitten lämpötila alkoi uhkaavasti laskea. Majorpettymyshän siinä meinasi tulla, mutta meikäläiselle tuli ”dagens clear moment” siinä mittaria kattellessani ja ymmärsin sen jääneen varjoon. Enhän voinut siinä tilanteessa luovuttaa, joten kaivoin kaapista äitiyspakkauksen  kylpymittarin (juu, joitain asioita on vaan pakko pitää muistoina) ja rahtasin sen ulos terassille aurinkoiseen kohtaan. Pian mittariin jämähti komiat 20 astetta, joten meikä kirmasi äkkiä keittiöön hakemaan jääkaapista tilannetta varten säilytettyä valkoviiniä, kaappasi toiseen käteen keittiön tuolin ja meni nököttämään todellakin T-paidalla ulos. Oli siinä miehellä pikkuisen hämmästelemistä, kun istuskelin T-paitasillani, mutta nyt on sekin koettu. Eikä muuten ollut kylmä yhtään ja yhden asian mää vaan sanon. Ei se viinilasi vaan se aurinko. Kevään tuntu. Se toivon mukaan palauttaa ilon sisimpääni, antaa virtaa ja hymyn nassulle pikkuhiljaa.

Kyseinen viinilasikuva ei liity tapaukseen.

Juu, tämä kevät ei ole ollut ihan parhaimmasta päästä tälle pääkopalle, sillä lähisuvussa tapahtuneet terveydelliset asiat sai tämänkin naisen lamaantumaan tässä taannoin. En viitsi nyt enempää avautua tapahtuneista asioista, mutta sen vaan sanon, että fyysinen jaksaminen on sen myötä ollut kortilla. Olen pyöritellyt asioita, pelännyt ja pohtinut tulevaa, rakentanut päässäni worst case scenarioita ja samalla myöskin tuntenut tiettyä turtuneisuutta koko juttuun. Liikkua en paljoa jaksa. Automaattista hymyä en ole löytänyt asioista pidempään aikaan. Joka arkiaamu herään aikaisin, rahtaan luuni zombiena töihin, teen hommani ja rahtaan luuni zombiena kotiin. Helvatan kiva juttu, juu.

Ei tässä masentuneita olla. Ei liene vähänkään. Nukkumisongelmia ei ole (vaikkakin iän myötä vessassa tulee käytyä yöllä veden lipittämisestä johtuen 1-3 krt /yö), auringonpaiste ja esim. rakkaat ihmiset saa minut onnenhymyyn ja ”tavallisesta poikkeavat asiat”, kuten matkat saavat minut aidosti täpinöihin. Ruokahalua löytyy samaan malliin kuin ennenkin, joskin karkkikoukussa ollaan, eikä tavallisesta poikkeavaa itsekriittisyyttä, uupumusta tms. ole. Mutta… Sumussa ollaan ja se on tullut omalla tyylillään vallitseva olotila muutamat viikot. Johtunee kaikesta koetusta, riittämättömyyden tunteesta (ei voi suojella rakkaitaan ja itseään), kuuden tunnin yöunista vessaherätyksillä ja no, tiedä sitten mistä. Saan valtavasti mielihyvää siitä, että olen rakkaitteni kanssa kotona tai maailmalla. Töissä tai työmatkalla sitä tunnetta ei ole. Pidän työstäni, vapaudesta siinä, hyvästä työilmapiiristä, ihmisistä siellä, mutta töissä ei jaksa olla täysillä ja mieli halajaa kotiin. Kait se tästä kaikesta tapahtuneesta ja menettämisen pelosta johtuu. Riipii vaan pirusti, ja ei tähän taida auttaa mikään muu kuin aika ja nakottaminen miehen kainalossa.

Että nuin, mitäs matkojen saralla kuuluu? Retroristeily vol 5 meni sivu suun (puhinaa vieläkin), mutta on tuossa vol 6 varmuudelta varattuna, vaikka sen onnistuminen yllä mainituista seikoista johtuen on epävarmaa. Koskaan ei tiedä, millainen tilanne lähisuvussa/-piirissä tuolloin on, joten elelen vähän päivän kerrallaan. Parin viikon päästä suuntaan sentään skumppakamun kanssa miniristeilylle Viking XPRS:llä ja toivon mukaan on tiedossa kunnon bileet.

Kesälomasta on näillä näkymin tulossa melkoisen mahtava musiikin täyttämä loma, sillä Pori Jazzien lisäksi kesälomaan kuuluu mm. Lionel Richien ja Jennifer Lopezin konsertit! Ehkäpä pääsen tuijottelemaan samalla reissulla sellaisia näkymiä, joista saan takuuvarmasti onnenkyyneleitä silmiini. Enempää en kuitenkaan tässä vaiheessa paljastele, sillä kyllähän te vakiintuneet lukijat tiedätte jo syyn.

Kel onni on, se onnen kätkeköön.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Piyya sunnuntai, maaliskuu 31, 2019 at 12:34

    Voimahalit täältä 🤗🤗
    Tuo on valitettavan tuttua ollut täälläkinja kysehän ei ole tosiaan masentuneisuudesta vaan ehkä lyllästymisestä elämän julmuuteen ja sen rajallisuuden ymmärtämisestä.
    Onneksi tuo taivaalta tuleva valo auttaa ainakin vähän ja kiva kuulla, että siellä on kivoja juttuja tulossa 👍

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, maaliskuu 31, 2019 at 13:32

      Juups. On elämä itsessään kyllä hyvin hämmentävää, kun rupeaa asioita pohtimaan oikein urakalla. Miten ihminen on rakennettu, miksi jollekin tapahtuu jotain pahaa ja toinen puolestaan porskuttaa ilman ongelman ongelmaa vuodesta toiseen. Miten kummassa tämä voi näin mennä? No, elämä on.

      Eiköhän tuo valo tuo hieman piristystä arkeen. Sitä tarvitaan.

      Kiitti Piyya, halit!

    Leave a Reply