Karibian risteily: Miamin kuulumiset, Key West ja hotellimme

No niin, heippa vaan taas täältä Suomen kamaralta, jonne palasimme ryytyneinä viime sunnuntaina. Käytännön syistä olin ihan hiljaa matkastamme ennen reissua, sillä pelkäsin todellakin kohtalon kostoa aina viime metreille saakka. Minua tuntevat tietävätkin mistä on kyse, mutta tuntemattomille kerron pikkuisen taustoja. ”Kel onni on, se onnen kätkeköön” on minulle melkoisen merkityksellinen lausahdus, sillä hyvin monesti matkojani etukäteen julkisesti hehkutellessa olen saanut karvaasti kokea minulle rakkaiden läheisten sairastumisia ja aikoinaan jopa oman isäni kuoleman. Ajoitus on ollut monesti niin onnistuneesti hehkutusten ja matkojen lähettyvillä, etten voi olla liittämättä läheisten sairastumisia juuri omiin toimiini. Kun hehkutan onneani julkisesti, minua opetetaan olemaan hiljaa onnestani muistuttamalla läheisten menettämisen mahdollisuudesta. Nyt olin suuremmalti hiljaa matkastani ja vanhempamme eivät sairastelleet tai joutuneet sairaalaan matkan alla, mutta eräs perheemme läheinen kylläkin vakavan ja vammauttavan asian vuoksi. Kaiken kukkuraksi mies hankki itselleen flunssan matkan alla ja minäkin liityin sairastelevien joukkoon hieman ennen Finnairin suoraa lentoa Miamiin. Onneksi sentään sai kärsiä ja lievitellä oloani  business-luokan penkeillä samppanjaa lipitellen, ol meinaan hiukkasen eri meininki siellä keulilla.

Samppanjaa, Salt Pastillereita ja Fazerin karkkeja yläilmoissa. Parasta.

Anyway,  Miamissa majapaikkanamme oli tällä kertaa Hyatt Place Miami Airport-East. Hirveän pitkään me hotellia pohdittiin ja itse asiassa hotellikin varattiin vasta lentopäivän aamuna. Meillä oli tietynlainen ohjelmarunko risteilyä edeltäville päiville valmiina, mutta vaihtoehtoja oli nelisen kappaletta ja se vaikeutti hotellivalintaa. Yhdessä vaihtoehdossa olisi oltu neljä yötä yhteensä kahdessa eri hotellissa, toisessa vaihtoehdossa kolmessa eri hotellissa, kolmannessa vaihtoehdossa kahdessa eri hotellissa aivan toisella suunnalla ja täysin eri ohjelmalla, ja vimosimmassa vaihtoehdossa vain yhdessä hotellissa. Voitte vaan arvata, mikä vaihtoehto voitti tämän pakkaamista inhoavan pariskunnan rankan arpomisen jälkeen.

Kokemuksia Hyatt Place Miami Airport-East -lentokenttähotellista

Hyatt Place Miami Airport East valikoitui meille kätevän sijaintinsa, hintansa ja arvostelujensa vuoksi. Koko nelihenkinen perheemme majoittui hotellissa 225 eurolla/vrk ja hintaan kuului ilmaiset lentokenttäkuljetukset (24/7), verot sekä buffetaamupalat koko köörille. Majoitushintaa nosti lisäksi vuora-automme kahden yön parkkimaksu, joka kevensi lompakkoa 20 USD:llä/vrk. Kaikkialla oli erittäin siistiä, palvelu oli kauttaaltaan hyvää ja buffetaamupalakin melko toimiva, joskin puutteitakin löytyi. Lämpimiä tarjottavia oli ne tavalliset (munakas, pekoni, juureksia, puuro ja jotain makeaa), kylmissä suolaisissa oli tarjolla puolestaan vain keitettyjä kananmunia. Leikkeleet ja juustot puuttuivat kokonaan, mutta marjoja ja hedelmiä kera kreikkalaisen jugurtin löytyi. Mehuja oli useita, leipiä myös ja tietty tavalliset lisukkeet kuten erilaisia muroja, hunajaa ja hilloa.

Hotellin ravintola, jossa aamupala tarjoiltiin.

Huoneena meillä oli Two Queen Beds (with sofa bed) -huone, jossa oli mukavasti tilaa perheellemme, eikä seinät kaatuneet päälle neljän päivän aikana. Huoneessa oli kaikki perushuoneen mukavuudet, 42-tuuman televisio ihan sopivan kokoinen ja ilmainen WiFi pyöritti Youtube-videotkin yskimättä. Näkymä oli uima-altaille ja sopivan vehreä, vaikka oltiinkin lähiöalueella lähellä lentokenttää. Lentokonebongareille huoneemme sijainti oli upea, sillä ajoittain laskeutuvat ja nousevat koneet lensivät sopivasti hotellimme lähistöltä ja näkyivät hyvin huoneeseemme. Lentomelua kantautui jonkin verran sisälle ymmärrettävistä syistä, mutta iltaisin melu hiljeni eikä siitä ollut yölläkään haittaa. Päiväsaikaan ja alkuillasta melu oli melkoinen uima-altaalla ollessa, joten lentomelua ja isoja ääniä inhoaville en hotellia suosittele.

Uima-allasalue oli melko sopivan kokoinen ja rauhaisa ajoittaista lentomelua lukuun ottamatta, ja alueelta löytyi myös ruokapöytiä sekä varjoisa sohvaryhmäalue leppoisaan hengailuun. Iltaisin tunnelmaa alueella lisäsi pari tulisijaa.

Me emme kovin paljoa vaivaantuneet lentomelusta, joten voin suositella hotellia silloin, kun tarvetta on lentokenttähotellille tai hakee kohtuuhintaista hotellia, jonka huoneissa on tilaa, hakee nimenomaan siisteyttä ja silmälle miellyttävää sisustusta. Kaikissa hotelleissa kun se ei ole itsestään selvyys Yhdysvalloissa(kaan). Hotellin sivuille pääset suoraan tästä.

Lentokonebongareiden unelmahuone?

Anyway, olisihan se ollut mahtava majoittua jossain hulppeassa hotellissa ja tuntea Miamin ihana syke, mutta emme viitsineet pistää enempää rahaa hotelliin, sillä emme paljoa hotellilla makoilleet lomamme aikana. Saavuimme Miamiin tiistai-iltana ja heti keskiviikkoaamuna haimme käyttöömme vuokra-auton, jolla suunnistimme päiväksi shoppailemaan mm. hyväksi havaitulle Dolphin Mallille. Torstaina suuntasimme koko päiväksi Key Westiin ja sillä reissulla menikin koko päivä ajomatkojen takia, joten perjantaina ohjelmaan kuului enää leppoista olemista ja vuokra-auton palautus kentälle.

Mites Key West?

Ajelimme Miamista Key Westiin yli kolmisen tuntia/suunta ja paluumatka vei hieman pidempään autoon ilmenneen ongelman takia. Kojelautaan lävähti moottorin merkkivalo ja ohjekirjaa tutkailtuamme uhkailut olivat sen verran valtavia, että ajoimme lähimmälle pysähdyspaikalle ja rupesimme selvittelemään hätäpalvelun kanssa jatkoa. Onneksi saimme jatkaa autollamme matkaa, mutta melkoisen ryytyneitä me olimme päivän päätteeksi hotellille palattuamme.

Key Westissä katsastimme muutaman nähtävyyden, mutta muutoin nautimme vain ihanan  leppoisasta tunnelmasta. Ymmärrän kyllä, minkä takia ihmiset suunnistavat sinne ja mielelläni olisinkin majoittunut siellä saadakseni visiitistä enemmän irti. Tällä kertaa aika ja lompakko (muistakaa resort fee) ei antanut periksi minilomaa Key Westissä.

Smathers Beach sijaitsee lentokentän vieressä ja on kuulemma Key Westin komeimpia rantoja.

Tämä kuva on otettu kuuluisan, Southernmost Point-monumentin vieressä. Syy, minkä takia itseäni en monumentilla kuvauttanut selviää alla.

Ehkä minä olen vanha, mukavuudenhaluinen tai sitten vain tyhmä, kun en viitsinyt jonotella yhden kuvan takia. Tulin ja kävin vieressä. Se riitti tälle naikkoselle.

Celebrity Cruisesin Celebrity Equinoxin risteily Miamista

Taksimatka lentokenttähotellilta satamaan ei maksanut kuin 27 USD ja tipit. Hyttinä meillä oli Concierge-luokan parvekehytti, joka ei olemukseltaan poikennut mitenkään tavallisesta parvekehytistä. Parveke tosin oli valintamme mukaan neliön-pari isompi kuin tavallisen kokoinen parveke, ja Concierge-luokassa parvekekalustoon kuului lisäksi myös jalkarahit. Tulen kertomaan kokemuksia Celebrity Cruisesin Concierge-luokassa matkustamisesta myöhemmin, mutta voit lukea kokemuksiani Celebrity Cruisesilla risteilemisestä ja tavallisesta parvekehytistä täältä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Susanna perjantai, maaliskuu 8, 2019 at 19:43

    Hienoja kohteita, oliko tuossa hotellissa myös trooppinen puutarha? millainen se resort fee on, ei sisälly valmiiksi majoituksen hintaan?

    • Reply Kthetraveller perjantai, maaliskuu 8, 2019 at 20:20

      Moi Susanna, ei ollut trooppista puutarhaa meidän hotellissa. Resort fee/lomakeskusmaksu oli joku kumman lisä järjestään niissä hotelleissa, joita katsoimme. Monien sivuilla ilmoitettiin, että näytetyn hinnan lisäksi tulee pakollinen resort fee ja joskus se taas sisältyi jo annettuun hintaan, mutta sen kanssa hinta oli kyllä sellainen hupsistaheijaa . Hinta lähti n. 30 taalasta/yö ja oli keppoisesti yli 40 taalankin lomakeskusmaksuja. Päätettiin sitten tehdä periaatteestakin sellainen pelkkä päiväreissu Key Westiin.

    Leave a Reply