Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

huhtikuu 2013

Karibian risteily: Kun hurrikaani laivareitillemme iski

Hiukkasen surullisenahan minä viime päivien uutisia olen lukenut ilkeääkin ilkeämmän hurrikaani Irman tekosista. Muutamalla saarella olenkin risteilyilläni käynyt, joten luetut uutiset tuntuvat pahemmilta, kun saarista on omakohtaisia kokemuksia. Sitä ei kaikki lukijat taida kuitenkaan tietää, että yhdellä Karibian risteilyllämme laivamme joutui siirtymään hurrikaanin alta pois rauhallisemmille vesille.

”Altaan reunalla laivan orkesteri soittaa leppeitä Karibia-sävelmiä ja jäämurskadrinkit viilentävät aurinkokannella loikoilevia. Kaukana kavala maailma.”

Lauri lähteenmäki, Ilta-Sanomat 7.9.2017

Lauri Lähteenmäen syyllistävä (?) kommentti Ilta-Sanomissa risteilyvarustamoista ja niiden matkustajista toi mieleeni oman lokakuussa 2014 tehdyn risteilymme, jolloin hurrikaani Gonzalo vaikutti omaan laivareittiimme. Millaista se elämä sitten laivalla oli, kun meidän alkuperäisen reittimme saarilla taisteltiin samaan aikaan hengissäselviämisestä? Jotenkin osuvasti juuri tuolla risteilyllämme matkustimme hulppeassa The Haven -sviittiluokassa, jolloin meillä oli mahdollisuus paeta ”tavallisia matkustajia” omalle sviittimatkustajille tarkoitetulle alueelle ja laivayhtiö hemmotteli meitä kaikin tavoin viikon ajan.


Ai sitä mahtavaa tunnelmaa, kun lähdimme aurinkoisesta ja kuumasta Miamista seilaamaan kohti itäistä Karibiaa. Nautimme kuohuviiniä sviittimme isolla parvekkeella, eikä meitä huolestuttanut yhtään uutisissa mainittu Bermudaa uhkaava trooppinen myrsky Gonzalo. Muutama päivä menikin merimatkasta nauttien, mutta toisena yönä heräsin sängyssäni siihen, että alus tärisi voimakkaasti. Aamulla mies ihmetteli parvekkeellemme poikkeuksellisesti paistavaa aurinkoa, mutta vasta aamupalalla ymmärsimme aluksen yöllisen tärinän johtuneen siitä, että kapteeni oli päättänyt tehdä täyskäännöksen länteen välttääkseen osumisen myöhemmin hurrikaaniksi kasvaneen Gonzalon reitille.


Siinä sitä oltiin. Närkästyneinä istuimme aamupalalla, kun haaveilemamme Maho Beach jäi näkemättä ja huolella valitut retket kokematta. Lapsia nyt mikään ei haitannut, kun laivalla oli niin mukavaa, mutta meidän aikuisten maksama usean tonnin matka oli kuihtunut tuttuun (ja tylsään) Meksikon Cozumeliin ja Jamaicaan. Sitä närkästystä mies nieleskeli hiukkasen enemmän, mutta minä olin tyytyväinen kun aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Aurinko, sitä me olimme tulleetkin hakemaan ja siitä otimme kaiken ilon irti.

Laivayhtiölle reittimuutos teetti lisää töitä, sillä vaihtuneiden kohteiden myötä retket menivät uusiksi. Me sviittimatkustajat saimme uudet retkiluettelot käsiimme The Haven -alueella aikaisemmin kuin laivan muut matkustajat, jolloin laivayhtiö varmisti juuri haluttujen retkien saatavuuden meille. Samassa veneessä me kaikki matkustajat kuitenkin olimme, joten reittivahdoksesta tyytymättömät asiakkaat piti pitää tyytyväisinä ympäri laivaa. Se tarkoitti iloista mieltä, erityisen paljon näkyviä ”liibalaaba” -esimiehiä, juomaa ja valikoituja kuulutuksia. Siitä emme kuulleet, mitä muualla tapahtui ja meno jatkui sellaisena, kuin olisimme olleet normaalilla risteilyllä.


Tunsinko oloni syylliseksi tuolla? En yhtään. Inhosin uusia matkakohteitamme, mutta nautin täysin siemauksin laivayhtiön sviittimatkustajille tarjotuista eduista. Altaan reunalla laivan orkesteri todellakin soitti lempeitä Karibia-sävelmiä ja jäämurskadrinkit viilensivät aurinkokannella loikoilevia. Kaukana oli kavala maailma, tuhoava hurrikaani. Jotain sellaista, mistä meillä ei ollut mitään tietoa.


Gonzalo ei ollut mitään verrattuna nyt riehuviin Irmaan, Katiaan ja Joseen. Hieman erilaisin tuntemuksin saattaisin katsella laivayhtiön toimia nyt, jos seilaisin Karibian risteilyllä. Ymmärrän kuitenkin täysin, että matkustajat on pidettävä tyytyväisinä eikä siihen kuulu muistuttaminen kavalasta maailmasta siellä jossain. Tyytyväiset ja turvassa olevat matkustajat eivät vie varustamoa oikeuteen tai valita somessa, vaan innostuvat hankkimaan maksullisia tuotteita ja palveluja, kuluttavat rahaa. Välillä homma on laivalla näyttänyt niin irvokkaalta, että ihan pahaa tekee. Viime risteilyllämme esimerkiksi näin yhden vanhuksen pelaamassa samalla pelikoneella casinossa hyvin pitkään. Siinä koneella hän istui tupakka suussa ja paineli nappuloita. Myöhemmin samassa paikassa istuessaan tupakan kaverina oli drinkki, ja vielä myöhemmin vielä pikaruoka-annos. Tuskinpa tuo mummeli oli itse annostaan hakenut mistään, sillä se olisi saattanut harhauttaa mummelin jäämään ilmaispalveluiden ääreen.

Iloinen matkustaja = löysä lompakonnyöri = iloinen risteily-yhtiö.

Siihen kuvioon ei hurrikaanit sovi.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Arvonta: Voita Helein Biotin+ tai Lumene LÄHDE -tuotteita

Arvonta-aika päättynyt!

Helou helou! On se vaan kuulkaattes jännä, kuinka kiipeilin monta vuotta seinille vanhenemisen takia ja inhosin sitä isosti. Minen oikein tiedä, mikä kumman kärpänen minuun on iskenyt, mutta nyt peiliin tuijottaessa katselen ajoittain itseäni tyytyväisenä. Onko se joku sielun hyvä pikku fengshui, joka sieltä on tulla tupsahtanut, mutta nuoruuden särmät ovat pyöristyneet. Tai sitten meikäläisellä on vaan töissä sen verran rauhallista ja tenavatkin sekä mies edelleen niin suloisia, ettei tarvitse kiristellä ottalohkoa suuntaan eikä toiseen.

Siitä aasinsilta naisena olemisen ihanuuteen, meihin ihaniin naisiin!

Minä tiedän, että paljon on korjattavaa tässä naisessa ulkonäön suhteen ja kertyvien vuosien myötä yhä enemmän. Ikää tulee, iho alkaa ohenemaan ja kaikin puolin semmoinen mettästä repästy olo sitä aamuisin on, mutta mitäpäs tuosta. Otetaan ilo irti niistä hetkistä kun oma olemus ei ketuta ja pikkuisista asioista saa itselleen arjen luksusta. Kynttilän valo, herkullinen suklaapala taikka nautinnollisen tuoksuinen suihkusaippua. Minä olen tainnutkin paasata välillä siitä, miten suuri merkitys niistä pienistä asioista nauttimisella on, sillä mielensäpahoittaja tuppaa hakemaan kaikesta valitettavaa ja sehan kasvattaa tyytymättömyyden kierrettä. Minä uskon siihen, että veetutukseen voi kuolla, joten ei muuta kun positiivisia ilonaiheita siellä kehiin, oli se sitten rauhassa nautittu kahvikuppi aamulla taikka inhotun naapurin äkkiseltään hajonnut auto.

Että nuin, mitäs tässä enempää turisemaan, sillä ajattelin oman pikku tilapäisen fengshuini johdosta polkaista käyntiin ihanan arvonnan meille naisille. Mikäs sitä kieltää miehiäkään osallistumaan tähän arvontaan, joten pankaas pistäen kommenttikenttään kommenttia, jos seuraavat palkinnot kiinnostaa.

1. Lumene LÄHDE matkapakkaus, joka sisältää Pure Arctic Miracle 3in1 Micellar -puhdistusveden, Intense Hydration 24H tehokosteusvoiteen ja tummia silmänalusia häivyttävän Pure Dew Drops tekokosteuttavan silmänympärysgeelin. Tuotteet ovat kauniissa, sinetöidyssä metallirasiassa ja niiden yhteisarvo on 19,90 euroa.

2. Helein Biotin+ kauneusravintolisä kynsien ja hiusten hyvinvointiin. Pistin Helein Biotin+:n tositestiin viime vuonna ja kokemus oli positiivinen. Testituloksen voi lukea täältä. Palkinnon arvo on 16,40 euroa.

Kuis voit osallistua arvontaan?

Arvon siis kaksi eri palkintoa. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin kertoa tämän postauksen kommenttikentässä, kumman palkinnoista haluaisit. Mikäs sitä estää osallistumasta molempien palkintojen arvontaan, mutta kirjoitahan toisen palkintotoiveesi omaan kommenttikenttään, ettei se jää minulta vahingossa huomaamamatta. Muistathan myös laittaa toimivan sähköpostisoitteen sille osoitettuun kenttään (ei jää näkyviin), jotta saan voittajaan yhteyden. Tuotteet postitan Suomeen. Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 17.9.2017 kello 15.00 saakka.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Karibian risteily vertailussa: Pakettimatka vai omatoimimatka?

On se vaan jännä keksintö tuo Google ja Facebook. Ei tarvitse kuin hieman plarailla tiettyjä sivuja netissä, niin Facebookin mainosvirtaan alkaa tulla hakuja tukevia mainoksia. Voitte vaan arvailla, miten paljon risteilyaiheisia mainoksia onkin vilissyt Facessa, kun olen seuraillut oman tulevan Välimeren risteilymme hintakehitystä ja tutkaillut Karibian risteilyjä toisella silmällä. Sitä Facebook ei tosin taida tietää, etten minä mikään paketti-/valmismatkafani todellakaan ole, mutta niin vaan pamahti sivuille Tjäreborgin kutsuva Karibian risteilymainos.

Kuva: Pixabay

Juu ei. Ei olisi pitänyt klikata sitä linkkiä hapankorppu suussa, sillä yskimiseksi meni kun hinnan näin. Pakkohan Tjäreborgin tarjoamaan hintaan oli kuulua yhtä sun toista ekstraherkkua, mutta mites olikaan?

Tein hintavertailun viikko sitten, mutta tätä blogipostausta varten innostuin katsomaan saman risteilyn hintoja vasta viikkoa myöhemmin, 31.8.2017. Halvimmat hytit, eli sisähytit oli vertailemallani lähdöllä jo menneet, joten katsoin ikkunahyttien hintoja Royal Caribbeanin Independence of the Seas alukselle. Lähtö olisi ollut Fort Lauderdalesta 21.12.2017 ja joulu olisi vietetty sopivasti itäisellä Karibialla risteillen.

Kuva: Pixabay

Tjäreborgin hinta 5.510 euroa sisälsi yhdeksän yön risteilyn kahdelle hengelle määrittelemättömässä ikkunahytissä palvelumaksuineen, reittilennot ja yhden yön 4 tähden hotellissa. Kuljetuksia kentän, hotellin ja sataman välillä ei tuohon hintaan kuulunut, eikä laivalla ollut edes Tjäreborgin opasta käytettävissä. Edellä mainitun matkan hinta siis 2.755 euroa/hlö.

Klikkasin itseni Royal Caribbeanin omalle varaussivustolle, jossa oli vastaava risteily myynnissä kahdelle hengelle palvelumaksuineen hintaan n. 2.629 euroa (1.314,50 euroa/hlö). Ikkunahytin sai valita ihan itse, eikä tarvinnut jäädä laivayhtiön armoille hyttivalinnassa kuten Tjäreborgin matkassa. Hintaero Tjäreborgin ja omatoimisen risteilyn välillä oli siis huikeat 2.881 euroa, eli  1.440,50 euroa/hlö. Se on jo sellainen summa, ettei voi kun ihmetellä suurta hintaeroa ja taivastella miten paljon Tjäreborg vetää välistä tuossa risteilyssä.

Kuva: Pixabay

Juu, minä tiedän. Hinnat liikkuvat ja kuuluuhan tuohon Tjäreborgin pakettimatkaan reittilennot sekä hotelli yhdeksi yöksi, ja asiointikin Tjäreborgin kanssa on varmasti helppoa, mutta kannattaako pakettimatkasta ihan oikeasti maksaa noin paljon enemmän? Mitä kumman ekstraa voi Tjäreborg tarjota tuolla isolla erotussummalla, mitä minä en tajua? Yritin tutkia Tjäreborgin valmismatkojen sääntöjä, mutta turva? Lentoyhtiö vastaa käsittääkseni omalta osaltaan lentojen myöhästymisestä reittilennoilla ja jos myöhästyt laivalta lentoyhtiön sekoilujen vuoksi, niin kenes kanssa sitä väännetään korvauksista vai väännetäänkö kenenkään kanssa? Tämä omatoimimatkailija ei ymmärrä sitten yhtään, mutta hiukkasen pojoja täytyy Tjäreborgille antaa siitä, ettei tällä hetkellä vertailemalleni risteilylle löytyisi kovinkaan edullisia lentoja itse haettuna. Ajoitus onkin omatoimisten matkojen varaamisesssa hyvin tärkeää.

Jokainen lentojansa tiettyyn allianssiin keskittävä löytää varmasti hyvän hintaiset lennot ihan itsekin ja Lentodiilien, Secret Flyingin tai muiden lentomatkoja mainostavien sivustojen kautta saattaa löytää hyvinkin edullisia lentoja. Siihen päälle hotelli kanta-asiakashinnoilla, pisteillä tai erilaisten varaussivustojen (esim. Booking.com, Trivago) kautta ja avot, omatoimisessa matkassaan voi säästää ison euron pakettimatkaan verrattuna. Vielä ekstrasti säästää silloin, kun ei ole kovin sidottu tiettyyn matkailuaikaan vaan katselee risteilyjä ympäripyöreästi ja uskaltaa risteillä hurrikaaniaikaan. Risteilydiilejä voi tutkailla varustamoiden omien sivujen lisäksi myös mm. Risteilykeskuksen, We Love Cruisesin ja Cruise Directin sivuilta, ja vertaileminen on aina suotavaa. Lisää vinkkejä omatoimiseen varaamiseen voit lukea vaikka muutaman vuoden takaisesta postauksestani Karibian tai Välimeren risteily haaveena? Pikkuvinkkejä varaamista suunnitteleville.

Että nuin. Mitäs sitten sillä säästyneellä rahalla voisi tehdä? Ehkä pääsetkin risteilylle, joka on vain ollut haaveissa korkean hinnan takia. Upgreidaat itsesi paremmille paikoille koneessa, otat paremman huoneen hotellista tai yövyt useamman yön lähtösatamakaupungissa? Tai kenties otat ikkunahytin sijaan suosittelemani parvekehytin/sviitin?

Jäitkö vielä epäilemään, ettei risteilyt lähtisi omatoimimatkana edullisesti? Saanen linkata tähän Jontsa73:n Youtube-filmin hänen tänä keväänä tekemästään 20 päivän pituisesta Atlantin risteilystä. Hintaa tuolle matkalle tuli n. 1.600 euroa/hlö sisältäen lennot ja risteilyn ikkunahytissä veroineen sekä palvelumaksuineen. Siihen ei liene mikään valmismatkan tarjoaja pysty.

Vaikka tämä postaus oli melkoinen täystyrmäys yhdelle Tjäreborgin tarjoamalle risteilypaketille, niin halvempiakin löytyy ja olin ihan positiivisesti yllättynyt. Viikon Bahaman risteily marraskuussa upealla Anthem of the Seas aluksella lähtee Tjäreborgin kautta kahdelle vain 2.588 eurolla. Roayl Caribbeanin kautta pelkkä risteily kahdelle lähtisi veroineen ja palvelumaksuineen n. 1.795 eurolla. Väliä on siis vain 793 euroa, joten melkoista työtä saa tehdä, jos tuota välisummaa halvemmalla saa kahdelle lennot New Yorkiin ja yhden yön hotellissa siellä suunnalla. Kuulisinkin mielelläni kokemuksia risteilyvalmismatkoista. Myös elämäsi risteilydiilit kiinnostavat. Mikä on ollut halvin reissusi?

Ja P.S.: En voinut olla huomaamatta, että edellä mainittu risteily Anthem of the Seasin merelle päin suuntautuvassa parvekehytissä (lennon lähtö Helsingistä 24.11.2017) maksaa vain 2.806 euroa, eli 1.403 euroa henkilö. Oltais melkeinpä pistetty matka varaten, ellei meillä olisi lomat hieman kortilla. Siinäpä sen verran erinomaiseen hintaan lähtevä risteily, että pankaas te kuitenkin varaten, jos vaan on mahdollisuutta lähteä. Muistakaa kuitenkin, että hytin sijaintiin tai sen parvekkeelta avautuviin näkymiin varauksessa ei ole mahdollisuus vaikuttaa. Guarantee GTY-hytissä laivayhtiö määrittelee hyttisi myöhemmin, joten suositulla lähdöllä saattaa käydä hieman heikompi tuuri hytin sijainnin kanssa. Jos tuo ei haitaa, niin ei muuta kuin Tjäreborgin sivuille. Pistäisin linkin sivuille tähän, mutta hiemanhan minua nolottaa tämä valmismatkasta jäkättäminen.

Vertailu pakettimatka vs omatoimimatka näköjään kannattaa. Aina.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.