Huhheijaa. Tiiätteks mitä? Täällä sitä ollaan sunnuntaiaamuna pinkeenä kahdeksan maissa olohuoneen sohvalla kirjoittelemassa postausta. Enpä ihan tätä kuvitellut, mutta onpahan ainakin rauha kirjoittaa.
Pariisiin matkaan on alle pari viikkoa. Siinä kaupunki, joka on pistänyt meikäläisen pohtimaan asioita monelta kantilta ja jotkut ehkä muistavat, että hotellin valitsemisessa alkoi pikkuisen käämit palaa aikaisemmin. Pelkästään huoneen koko ja sisustus ei ollut ongelmallinen, vaan myöskin valitettavasti sijainti. Se on nimittäin sellainen juttu, että juttuun liittyy mukaan nuo pahat pahat terroristit, jotka ovat valitettavasti vaikuttaneet meikäläisen majoitussuunnitelmiin.
Kuva: Pixabay
Minä halusin hotellin, joka ei sijaitse keskustassa, varsinkaan suosittujen turistinähtävyyksien lähettyvillä. Minä halusin nukkua ja viettää aikaani hotellissa, jonka ulkopuolella tuskin innostuttaisiin pyssyhippasille tai parkkeerattaisiin räjähteitä täynnä oleva auto. Nyt minä tulen varmasti nukkumaan yöni kuin tukki, mutta päivät. Ne vasta muodostuvat murheenkryyniksi.
Sitä pauhataan siitä, ettei pelolle saa antaa sijaa. Tottahan se tiettyyn pisteeseen saakka on. Elämistä ja matkustamista ei voi, eikä pidä, lopettaa ja siksi mekin suuntaamme Pariisiin. Yhtään suomalaisia ei ole terrori-iskuissa menehtynyt ainakaan 2000-luvulla, joten iskun osuminen omalle kohdalle ei ole kovin todennnäköistä. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö ne pirulaiset, anteeksi paha sanani, vaikuttaisi minuun henkisesti ja sitä myöten myös matkakohde- ja hotellivalintoihini.
Pariisin viimeisin poliisi-isku oli vimonen niitti näihin fiilareihin. En tiedä osaanko nauttia matkasta, sillä mitä vaan voi tapahtua, milloin vain lemmenlomallamme. Liikkuessa paikan A ja B välissä jollain kulkuvälineellä, kävellen, ihastellessa jotain nähtävyyttä. Tämä maailma on yksi iso ihmislotto. Joko jotain tapahtuu kohdallesi, tai sitten ei, mutta kotiinkaan ei kannata jäädä.
Kuva: Pixabay
Minä en ole enää huoleton matkailija. Hääpäiväkohdetta tutkailtaessa olemme tutkailleet Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteita tiukalla silmällä ja siitä onkin ollut hyvä apu. Minun matkailuni alkaa kuitenkin jo kodista töihin lähtiessä, sillä olen vahvasti sitä mieltä, etteikö maailmassa tapahtuneet asiat voisivat tapahtua myös meidän lintukodostamme.
Työmatkani sisältää kaikenlaisia julkisia. On junaa, metroa, bussia ja töihin/kotiin kuljen keskustan kautta. Juuri oiva paikka ilkeille tapahtumille ja erityisesti junissa katselen ihmisiä hieman tarkemmin. Onko se kuitenkaan oikein, olenko antanut pelolle liikaa valtaa?
Erään kerran viereeni tuli ulkomaalainen mies, juuri ”sen” näköinen, että potentiaalia johonkin tapahtumaan olisi voinut olla. Hän asetti viereeni muutaman kassin, joissa toisessa oli elektroniikkaa, ja lähti pois jättäen kassit yksinään viereeni. Mies käveli ovien luokse leimalaitteelle, mutta jäi sinne seisomaan. Minä ihmettelin. Katselin kanssaistuvia kysyvästi ja kurkkailin useaan otteeseen, mitä kassit jättänyt mies meinasi. Siinä useamman pysäkin välillä pohdin, avaanko suuni, ohjeistan miestä olemaan jättämättä vahtimatta kassejaan vai siirrynkö toiseen vaunuun ”turvaan”. Olinko hölmö, kun edes ajattelen tuota Suomessa, joten kävin hyvin suurta kamppailua pääni sisällä nuo pysäkin välit.
Tässä minä kirjoitan tätä tarinaa, joten kyllä mies tuli sitten hakemaan kassejaan myöhemmin. Minä pidin tyypillisenä suomalaisena suuni visusti kiinni, mutta syvän huokaisun, sen tyypillisen suomalaisen, minä huulieni välistä päästin. Ja soimasin samalla itseäni siitä, että olin lokeroinut tietyn ihmisen toiminnan päässäni tietynlaiseksi uhaksi. Olisinko ajatellut samoin kantasuomalaisen näköisestä ihmisestä? En. Maailma on täynnä rehellisiä, hyväsydämisiä ihmisiä kansalaisuuteen, ulkonäköön ja uskontoon katsomatta. Julmaa, että yksi pieni ryhmä saa sotkettua kuviot niin pahasti, että viattomat kärsivät.
Tähänkö on tultu? Minä myönnän, että maailman tapahtumat ovat vaikuttaneet matkustuskäyttäytymiseeni ja mietteisiini. Hieman mielenkiinnolla ja pelonsekaisin tuntein minä Pariisiinkin lähden. Matkasta on tulossa varmasti minulle mukavuusalueeni ulkopuolelle suuntautuva matka, eikä lemmenlomasta taida olla tietoa. Tässä vaiheessa Pariisi ei näytä minulle romanttisuuttaan, vaan se on yksi surullinen, rampautunut kaupunki, joka taistelee terroristeja vastaan. Se, että iskut kohdistettiin poliiseihin, tekee teosta vielä jotenkin raakalaisempaa. Mikään ei ole pyhää. Mikään.
Onko terrorismi vaikuttanut matkasuunnitelmiisi tai valintoihisi hotellien sijaintien suhteen? Juu ja onko vinkata mukavan romanttista piknikpaikkaa ei niin keskustasta?
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.
