Monthly Archives

huhtikuu 2013

Tämän vuoden lomasuunnitelmia ja kuulumisia

Morjentes! Anteeksi hiljaiselo, mutta ei ole ollut kerrassaan mitään kerrottavaa suuntaan eikä toiseen. Yritä siitä sitten repäistä blogiin jotain, kun pää kumisee tyhjyyttään. Elämä täällä on ollut sitä yhtä ja samaa työssä käyvän äidin elämää. Koti, työ, (ehkäpä kauppa matkalla kotiin, woohoo tai välttämätön paha) ja koti. Joka vaivainen arkipäivä. Mutta hei, ostettiin me sentään uus telkku yläkerran makkariin, joten nyt päästään töllöttämään miehen kanssa Netflixistä Frendejä sängyssä pötköttäen. Pienet on ihmisen ilot tässä perheessä, sanon minä.

Juu ja kevätaurinko, tuo ihanainen. Viime viikonloppuna paistoi sunikka niin ihanasti, että teki mieli laittaa istuinryhmä takapihan terassille ja istahtaa siihen Zero -lasillisen kera. Mutta hah, takapihan terden sijaan meikä istui miehen kanssa autossa matkalla kauppaan se ja se, viettäen koko aurinkoisen ajan hoitaessa erinäisiä ostosasioita. Tämmöstä se meidän elämä on. Eläkepäiviä odotellessa, kun siihen lottovoiton tulemiseen ei näköjään voi luottaa. Alkaa kyllä huomaamaan, että edellinen kunnon loma on ollut lokakuussa. En tykkää. En.

Anyway, ilolla ilmoitan, että matkakuviot alkaa pikkuhiljaa selkenemään. Huhtikuussa katsastetaan uutukainen Viking FSTR ja risteillään loppukuusta taas Ruotsiin, toukokuussa suunnataan lemmenlomalle (?) Pariisiin ja biletään Retroristeilyllä. Kesäkuussa rahtaan työporukan Tallinnaan ja heinäkuussa olisi tiedossa hääpäivämatka ja Pori Jazzit. Ulkomaille emme taida kesällä sen enempää suunnata, sillä Välimeren risteilyn loppumaksu osuu heinäkuulle ja erään talon ulkovuoraus haukannee kesälomasta oman osansa. Äitinä tunnen suunnatonta tuskaa meidän vanhempien viedessä lapsilta ulkomailla lomailemisen ilon, mutta näillä mennään poikkeuksellisesti tänä kesänä. Säästetäänkin Välimeren risteilystä kertomista niille hetkille, kun kaksi katkeraa alahuulta lerpattavaa tenavaa kyselee sinisillä silmillään, miksi me emme käy ulkomailla kesäloman aikana.

Miraflores Beach & Country Club

Tämmöisiä maisemia tuli ihailtua lasten kanssa heinäkuussa 2016 Espanjan Mijaksessa. Oikein rentouttava loma meille tuli, vaikka rosmo kävikin kylässä heti ensimmäisenä iltana.

Muottas Muragl St Moritz

Näin komeita maisemia puolestaan hääpäivämatkalla heinäkuussa 2016.

Finland Lake

Kyllä koto-Suomestakin nättiä löytyy. Tämmöisiä maisemia tulee ihailtua oman mökin laiturilta juhannuksena.

Viking Gabriella LXA

Tulevalla Ruotsin risteilyllä ei päästä nauttimaan keulamaisemista, mutta eiköhän parveke korvaa menetetyt keulanäkymät. Nyt vaan toivotaan hyviä kelejä vapun tienoille.

Norwegian Jewel suite perks 5

Sviittielämää tiedossa Välimeren risteilyllä lokakuussa.

Mutta hei, eikä siinä vielä kaikki. Miehen haaveissa siintää Australia vuoden loppupuolella ja ehkä kenties joku ”muutaman päivän lepokohde” matkalla tuohon meidän lempimaahan. Saas nähdä, onnistuuko suunnitelmat. Uusivuosi Sydneyn liepeillä? Ei pöllömpi ajatus.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Äh, sinä senkin Pariisi ja sinun hotellit!

Helou helou!

Tiedättekö mitä? On se vaan kumma, miten paljon aurinko tekee jaksamiselle. Muutamana päivänä sainkin nauttia ihanasta kelistä, mutta sitten palattiin taas tähän samaan sontaan. Mikäs sen mukavampaa kuin muistella sitä mahdollisuutta, että näinä päivinä olisimme ehkä palanneet Bangkokin lämmöstä kotio, jos kaikki olisi mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mitäs tässä valittamaan. Tiedän tasan tarkkaan sen, ettei kaikilla ole samanlaisia mahkuja reissata, joten menetetyn Bangkokin reissun suhteen meikä pistää nyt suun suppuun.

Mitäs muuta? Voitte uskoa, että meikkis on ollut pidemmän aikaa melkoisen vetämätön pitkittyneen nuhaflunssan takia ja nyt alkaa olla sekin epämiellyttävyys voitettu, vaikkakin siitepöly ja katupölyt alkavat vaivaamaan allergianuhan muodossa. Itse asiassa eilen oli ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että peilistä taisikin katsoa ihan ihmisen näköinen nainen ja se piristi hieman epämiellyttävää fiilistä omasta itsestä. Olipa pakko ostaa tulppaanejakin itsestä tykkäämis -juhlan kunniaksi ja siitä minä saankin kuulkaattees jäkättämisen aihetta. Aasinsilta Pariisiin, olkaattes hyvät!

Paris_la_torre_eifel Author Oselina

Kuva: commons.wikimedia.org Author: Oselina

Mikä mättää. Taas?

Jösses, tuo kaupunki ja sen hotellitarjonta on aiheuttanut otsanryppyjä tälle naiselle isommaltikin. Useita iltoja on tullut katseltua erilaisia hotelleja ja tuntuu siltä, ettei The hotellia löydy ihan helpolla. Tai juu, löytyyhän muutama semmoinen, mutta kun yhden yön hinta alkaa olla 1 000 euroa ja yli, pistää se meikäläisenkin hieman miettimään, saisiko kenties sen mieluisan majapaikkansa edullisemminkin.

Hotelli sen pitää olla, ei Airbnb:tä tänne, kiitos. Kunnon aamupala on must ja huonekin jotain ihan muuta, kuin pieni koppero. Parveke plussaa ja Lounge-etu sellainen superplussa. Kylppäriin pitää mahtua, sijainnin olla mieleinen, Tripadvisorin hehkuttaa ja muiden sivustojen myös. Ja se sisustus, se vasta onkin tärkeää.

Grand Hotel Kronenhof Kthetraveller

Rakkaat pariisilaiset, te tunnutte tykkäävän aivan kamalasti kukkasista ja tummistakin väreistä. Siinä vaiheessa, kun huoneen koko on sellaiset 10 – 35 m² ja seinät heitetään täyteen kukkatapettia tai maalataan tummanharmaalla/viininpunaisella, alkaa meikäläiselle tulla pienoinen seinät kaatuu päälle -olo. Ei pysty, ei taivu. Jos värit ovat pääasiassa minua miellyttäviä vaaleita, niin sitten sisustuksessa saattaa olla jokin muu asia, joka tökkii. Kenties huone on muutoin rauhaton materiaaleiltaan/tekstiileiltään, liian kliininen tai omaan sisustusmakuuni poikkeava sisustus. Vanhana aikana tuppasin sanomaan, että kankkusmittari pyöri ympyrää ja pakkohan sama kommentti oli ottaa jälleen sanavarastoon. Se on nimittäin niin, että nuorena bilehileenä aamuisin saattoi olla pikkuisen paha olo, ja silloin tietyt näkemäni värit ja esineet rauhoittivat tai pahensivat pahaa oloani. Niin juu, ja TV-sarja Serranon perhe. Espanjan kielestä en tykkää vieläkään.

EDIT: Oli ihan pakko tulla tänne antamaan yksi esimerkkihotelli teille. Tsekatkaas Idol Hotel Pariisissa, linkkiä en viitsi tänne laitella. Mikä värimaailma ja maailman upeimmat kaakelit! Not.

Että nuin. Puhinaa siis taasen hotelleista. Mikä tahansa hotelliksemme päätyykään, niin sen vaan sanon, että mahtava reissu meille on varmaan tulossa. Minä ja mies rakkauden kaupungissa. Vielä kun keksisi, mitä kaikkea romanttista Pariisissa voisi tehdä, mutta onhan tässä vielä aikaa sitäkin selvitellä.

Pariisi. Parasta.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Karibian risteily: esittelyssä Norwegian Escape

Norwegian Escape

Vuonna 2016 maailman kymmenen suurimman risteilyaluksen listalla komeileva Norwegian Cruise Linen Norwegian Escape on eittämättä mahtipontisen kokoinen alus. Tällä hetkellä NCL:n suurimmalla aluksella on pituutta n. 326 metriä, leveyttä yli 41 metriä, tonneja komiat 164 600 ja kansia 20. Matkustajia laiva ottaa sisäänsä vaikkapa 4 266 ja miehistöä 1 733.

Norwegian Breakawaystä ja Norwegian Getawaystä astetta isompi Norwegian Escape on paremmin sanottuna 2.0 versio Breakawaystä ja Getawaystä. Laiva kuuluukin ansaitusti Breakaway Plus -luokkaan ja tarjoaa suuremman kokonsa ansiosta muutamia sellaisia miellyttäviä lisätiloja, joita pienemmiltä sisaruksilta ei löydy.

Hytit

Laivalta löytyy hyttejä kaikenlaiseen makuun ja erilaisille kokoonpanoille. Studio -sisähytit ovat tarkoitettu yksinmatkaajille ja niiden koko vastaa ruotsinlaivan hyttejä. Siitä huolimatta hyttiin mahtuu pieni parisänky, joten yötänsä ei tarvitse nukkua pienessä sängyssä. Pientä lisäluksusta matkaa tuo oma Studio Lounge, jossa voi tavata muita Studio -hyteissä matkaavia. Studio Loungeen ei muissa hyttiluokissa matkustavilla ole asiaa.

Norwegian Escape Mid-Ship Mini-Suite

Norwegian Escape Mini-Suite.

Tottahan toki laivalta löytyy myös eri hintaisia sisähyttejä, ulkohyttejä jopa viisihenkisille perheille, parvekehyttejä ja parvekehyteistä hieman isompia minisviittejä. Mini-Suite -nimestään huolimatta kyseisessä hyttiluokassa ei ole mitään sviittiä, joten luksusta hakevien kannattaa kääntää katseensa The Haven -sviitteihin. Parhaimmillaan sviitteihin mahtuu jopa kuusi henkilöä, joten isompien porukoiden kannattaa tarkistaa The Havenin hinnat, koska kaikki hyttiin majoittuvat eivät maksa matkastaan yhtä paljon kuin kaksi ensimmäistä hytissä matkustavaa.

Maksuttomat ravintolat

Alukselta löytyy useita maksuttomia ravintoloita, kuten buffet Garden Café, vuorokauden ympäri ruokaa tarjoava mutkaton O’Sheenan’s Neighborhood Bar & Grill ja kolme erilaista pääruokaravintolaa. Pääruokaravintoloista pienemmät Savour ja Taste ovat tunnelmallisempia, kun taas isossa ja mahtavassa The Manhattan Roomissa voi ruokailla livemusiikkia kuunnellen tai vaikkapa pyörähtää tanssilattialla. Maksuttomista annoksista pääsevat nauttimaan myös The Haven sviittiluokassa matkustavat omassa The Haven Restaurantissa, ja vaikkapa syntymäpäiviä juhlivat voivat varata seurueelleen oman tilan pääruokaravintolan alapuolelta. Kyseinen The Private Room at Taste on laitettu NCL:n sivuilla maksuttomien ravintoloiden puolelle ja veikkaan, että vaikka ruoka on samaa kuin pääruokaravintolan puolella, niin jonkin sortin varausmaksu saattaa tilalle olla. Kannattaakin kysellä paikan päältä, jos ko. privaattitila kiinnostaa.

Norwegian Escape Garden Cafe

Aluksen Buffet, Garden Café.

Norwegian Escape Savour

Maksuton pääruokaravintola, Savour.

Maksulliset ravintolat

Aterioida voi ns. yhdellä kiinteällä hinnalla (Cover charge) tai suomalaisille tutulla à la carte hinnoittelulla, jolloin maksat jokaisesta annoksesta listan mainitseman hinnan.

Cover chargellisia ravintoloita ovat brasilialainen liharuokaravintola Moderno Churrascaria, ateriointia ja show’ta yhdistävä The Supper Club sekä japanilainen Teppanyaki, jonka taitavat kokitkin on jo pelkkä nähtävyys.

À la carte -hinnoittelu löytyy puolestaan hyvin monesta ruokaravintolasta, joten alkuruoan voi käydä vaikkapa maistamassa paikasta A ja pääruoan jostain muualta. Meriruokaa tarjoaa Bayamo, spessumpia pihvejä Cagney’s Stakehouse, Euroopan tuulahduksia tuo ranskalainen Le Bistro, italialainen La Cuccina ja Välimerellisä tapaksia tarjoava Pincho Tapas Bar. Maailman herkkuja omalla tvistillä tarjoaaa Food Republic, leppoisat eväkset ja maukkaat drinkit löytyy Margaritavillessa ja jätskin ystävät tykkäävät varmaan Dolce Gelatosta. Makeiden herkkujen taivas löytynee The Bake Shopista, joten se on varmaa, että laivalta löytyy kaikille jotain.

Norwegian Escape Le B istro 2

Maksullinen, ranskalaistyylinen Le Bistro ja sen ulkopuolta.

Norwegian Escape Bayamo

Bayamo.

Baarit & Lounget

Atrium kannella 6 on aluksen keskuspaikka ja oiva paikka kokoontumiseen, hengailuun ja ihmisten seuraamiseen. Atrium Barista saa niin erilaisia kahveja kuin muitakin juomia. Saman kannen peräosasta, pääruokaravintoloiden Savourin ja Tasten välistä löytyy Mixx Bar, jossa voi nauttia vaikka jonkun cocktailin ennen illallista. Kannella 8 sijaitsevien maksullisten ravintoloiden Moderno Churrascarian ja Cagney’s Stakehousen välistä löytyy alkudrinkkien nauttimiseen Prime Meridien ja casinon tupakansavuja sietäville digitaalinäyttöjen Skyline Bar.

Norwegian Escape Mixx Bar

Mixx Bar.

Norwegian Escape Skyline Bar 2

Skyline Bar.

Komediasta pääsee nauttimaan hyvien juomien kera Headliner’s Comedy Clubissa (paikkavaraus tarvitaan), Mojiton ystäville löytyy Sugarcane Mojito Bar ja viinejä pääsee maistelemaan The Cellars – A Michael Mondavi Family Wine Barissa. Viinilistoina toimii iPadit ja sen lempiviinin tiedot voi lähettää saman tien omaan sähköpostiinsa. Vai onko olut kenties se sinun juttusi? Nou hätä, laivalla on The District Brew House, jonka listoilta löytyy yli 50 erilaista pullotettua olutta ja 24 erilaista olutta hanasta saatavana.

Norwegian Escape The Cellars 2

The Cellars – A Michael Mondavi Family Wine Bar.

Norwegian Escape Tobacco Road

Tobacco Road.

Norwegian Escape Tobacco Road 2

Laivan erikoisuus on The Waterfront, ulkokävelykansi, jolta löytyy ravintoloiden ulkopöytiä. Ulkopaikkoja löytyy mm. leppoisan tunnelman The 5 o´clock Somewhere Barilta, jonka sisätiloissa soi livemusiikki. Musiikkia voi kuunnella myös Miamin vanhimmassa baarissa Tobacco Roadissa, joka on löytänyt tiensä nyt myös laivalle.

Norwegian Escape Waterfront

Waterfront. Ei meidän pullo tuossa.

Haluatko nauttia rauhasta, ilman lasten möykkää?

Sitten maksullinen ja hyvin suosittu The Vibe Beach Club on se sinun juttusi. Oma alue mukavin aurinkopedein, porealtaalla, täyden palvelun baarilla sun muilla herkuilla ja henkilökohtaisemmalla palvelulla on se sinun juttusi. Vibe -passin hankkiminen on oma projektinsa, joten kannattaa ottaa tarkkaan selville, mitä sen hankkiminen vaatii.

Maksuttomasti ja helposti lapsivapaasta vyöhykkeestä pääsee nauttimaan puolestaan Spice H2O:ssa, josta löytyy aurinkotuolien ja baarin lisäksi porealtailta sekä virkistävä vesiputousalue.

Norwegian escape H2O

Spice H2O.

Rauhallisempi meininki löytyy takuuvarmasti myös sviittimatkustajien The Haven Courtyardissa, mutta sinne ovat tervetulleita myös The Haven -sviiteissä matkustavat lapset.

Aktiviteetit

Shop till you drop. Laivalta löytyy kaiken sortin myymälöitä ja päivittäin järjestetään erilaisia myyntitempauksia, kuten kymmenen taalan tarjouksia. Risteilyohjelmaa kannattaa seurata ja kuulutuksia kuunnella. Videopelien ystävät suunnistavat Video Arcade -peliluolaan ja liikkuvaiset ihmiset pääsevät purkamaan energioitaan vaikkapa keilaamalla, koriskentällä, taikka keikkumalla kolmikerroksisella seikkailuradalla, Ropes Coursella. Jännitystä hakevat voivat kokeilla hermojaan ja kävellä aluksen kyljen ulkopuolelle menevää lankkua pitkin vaikka kuinka usein ja molemmilta kyljiltä löytyy moinen kapistus. Myös pienet lapset pääsevät kokemaan seikkailuradan ilot, sillä matala versio löytyy Ropes Coursen alta, kuten myös yhdeksän reiän minigolf-rata.

Norwegian Escape Ropes Course

Ropes Course.

Norwegian Escape Plank

Siinähän se, lankku. Kuva otettu kaiteen raosta, kyljen ulkopuolelta.

Norwegian Escape on vesipetojen unelmalaiva. Laivalta löytyy vesiliukumäkiä erilaiseen makuun ja jännitystä hakevat voivat jälleen testata kanttiaan Free Fall -vesiliukumäessä. Uima-altaita aluksella on kaksi kappaletta, päiväsaikaan aikuisille varattu allas ja lasten/nuorten allas, useita porealtaita sekä lapsille oma pieni vesipuisto Kid’s Aqua Park. Janoon ja nälkään alueella ei kuole, sillä alueella on baareja ja ruokaa tarjolla, eikä aluksen buffettiinkaan ole pitkä matka.

Norwegian Escape Pool Deck

Kuvassa näkyvä uima-allas on tarkoitettu aikuisille päivällä, ns. ruuhka-aikaan. Illalla se on kaikkien käytettävissä.

Norwegian Escape Aqua Park

Kids’s Aqua Park.

Mitäs muuta? Casino, lasten leikkihuoneet ja nuorten tilat, joihin vanhemmilla ei ole asiaa. Punttisali, maksullinen Spa suolahuoneineen ja lumiluolineen sekä laivan sydän, komean kristallikruunun ja vaeltelevan kansan 678 Ocean Place. Vielä kun laivaa kiertää kävelykansi The Waterfront, jolta löytyy ravintoloiden ja baarien ulkopöytiä, on laivalla niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei aika tule todellakaan pitkäksi.

Norwegian Escape Casino

Casino, tupakoitsijoiden valtakunta.

Norwegian Escape Ocean Place 678

678 Ocean Place.

Viihde

Viihdettä laivalta löytyy niin paljon, että tästä postauksesta tulisi kohtuuttoman pitkä. Kaikkea löytyy kaikille, se on varma. Musiikkia on tarjolla lähes kaikkialla ja artistit kiertävät eri esiintymispisteitä, joten omaa lempiartistiaan voi kuulla niin viinibaarissa, pubissa tai jossain ihan muuallakin. Ei muuta kuin tutkimaan ennen matkaa omat mieluisat viihdetapahtumat ja lukemaan risteilyohjelmaa tarkalla silmällä.

No, mitäs mieltä olimme laivasta?

Kokemuksia on kertynyt nyt kaikesta kolmesta saman oloisesta ja näköisestä aluksesta (Norwegian Breakaway, Norwegian Getaway ja Norwegian Escape). Hytteinä meillä on ollut seuraavat: Family Balcony Breakawayllä, The Haven Aft-Facing Penthouse -sviitti Getawayllä ja Mini-Suite Escapella.

Norwegian Escape on hyvin samalainen laiva kuin Breakaway ja Getaway, mutta lisämetrit ovat antaneet toivottuja lisätiloja ja me aikuiset nautimmekin erityisesti juuri niistä lisätyistä tiloista/ravintoloista.

Laiva on suuri ja matkustajia on paljon, joten pitkät hermot on hyvä lisä matkustettaessa kyseisellä laivalla. Meidän lähdöllämme tuntui hyvin monelta täysi-ikäiseltä löytyvän drinkkipaketti, joten erityisesti baareissa ja ravintoloissa henkilökunta oli hyvin sidottu juomien toimittamiseen, mikä näkyi ns. henkilökohtaisen palvelun puuttumisena.

Palvelu ei ollut missään nimessä huonoa, mutta henkilökunnalla ei ollut kertakaikkisesti aikaa keskittyä asiakkaaseen samalla tavalla kuin pienemmällä/vähempidrinkkipaketillisella laivalla. Me löysimme sen ihanan henkilökohtaisen palvelun paikan vasta matkan puolivälissä, kun spottasimme The Cellars -viinibaarin. Sielläkin tuli tosin istuttua sellaisina aikoina, jolloin asiakkaita oli vähemmän tai ei ollenkaan. Rauhallisia paikkoja siis laivalta löytyy takuuvarmasti, mutta se vaatii metsästämistä.

Drinkkipaketeista huolimatta matkustajat osasivat käyttäytyä, eikä ruotsinlaivojen pahimpia bilesankareita näkynyt yhtikäs missään. Äänet ei kohonneet ja pössis oli huipussaan, missä sitten liikuttiinkaan. Yön pimeimmät tunnit tosin jäi meiltä kokematta, joten yöllinen meno baareissa jäi meille mysteeriksi.

NCL:n laivoja on kerääntynyt plakkariimme nyt viisi: aiemmin mainittujen lisäksi listallamme on myös Norwegian Gem, Norwegian Jewel ja Norwegian Epic. Muista laivoista on lisäksi RCCL:n Navigator of the Seas ja Serenade of the Seas. Kaikista mainitsemistani laivoista Norwegian Escape ottaa kirkkaimman paikan tähän mennessä. Miksi?

Laiva on hyteiltään onnistunut ja se sopii erinomaisesti niin aikuisille kuin lapsiperheille. Escapen parvekehyttien parvekkeetkin ovat isompia kuin Breakawayllä ja Getawayllä, joten matkustajien palautteesta on otettu oppia. Tekemistä, baareja ja ruokailuvaihtoehtoja löytyy niin paljon, ettei aika käy todellakaan pitkäksi. Iso miinus tupakoinnille Casinossa, sillä se on sallittua siellä. Vaikka tupakansavu rajoittuu pääasiassa casinon alueelle, aluksen keskiosassa sijaitseva tupakansavuinen casino pakottaa kiertämään alueen toisesta kerroksesta, jos mielii toiselle puolelle laivaa.

Norwegian Escape tekee tällä hetkellä Karibian risteilyjä Miamista, mutta siirtyy ensi vuoden puolella tekemään erilaisia risteilyjä New Yorkista. Reittivaihtoehtoja Nykistä on useampia, ja suuntaapa laiva ensi vuoden syksyllä muutaman kerran New Yorkista pohjoiseenkin, Kanadankin suuntaan.

Kiinnostuitko? NCL:n sivuilla pääset tutustumaan lisää laivaan ja suora linkki ko. laivan sivuille tässä. Löytyypä sivuilta myös fiilistelevä video ja omia vlogeja lokakuisesta matkastamme löytyy Vlogi -sivustoltani.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kokemuksia ja esittelyssä Berlin Marriott Hotel *****

Tiedättekös mitä? Ihan kuin joulupaketin avaisi, kun saapuu ennestään tuntemattomaan hotelliin. Se jännitys ja toivottavasti ihastus on käsin kosketeltavaa, kun astuu ovista sisään ja kurvaa vastaanottoon. Ne ensimmäiset keskustelut vastaanottovirkailijan kanssa, oman huoneen oven avaus ja maittavat unet pehmoisessa sängyssä. Minä olen yleisemmin innosta piukeana aina, kun pääsen majoittumaan tasokkaaseen hotelliin. Kuis siellä?

Berliinin pressi-/opintomatkalla pääsimme majoittumaan yhtenä yönä viiden tähden Berlin Marriott Hotelliin ja vaikka vastaanottovirkailijan kanssa en päässyt tullessa keskustelemaan, sama ihastus ja jännitys oli hotellin aulassa. 11 kerroksen läpi ulottuva aula kiinnitti katseen, ja aulassa olevat miellyttävät oleskeluryhmät kutsuivat istumaan sohvalle ja nauttimaan lasillisen lempijuomaa. Aulabaarin baaritiskin takana oleva parin kerroksen korkuinen peiliseinä loi mielikuvan isommasta tilasta, mutta onnistuneen tumman värityksen takia tila ei tuntunut liian hallimaiselta.

Berlin Marriott 02_Lobby_Foto Matthias Hamel

Kuva: Marriott Hotels

Berlin Marriott 03_Atrium_Lobby

Korkea aula mahdollistaa upeiden spektaakkelien, kuten ilma-akrobaattiesitysten järjestämisen. Kuva: Marriott Hotels.

Berlin Marriott reception

Hotellin vastaanottotiski. Kuva: Marriott Hotels

Deluxe Room

Huoneinamme oli hotellin alimman huoneluokan huoneet, 32 m²:n kokoiset Deluxe Roomit. Pelkästään Deluxe Room oli tarpeeksi tasokas yöpymiseen, sillä tilaa oli riittävästi ja sänky erinomainen. Nopeasti katsottuna huoneesta löytyi myös ranskalainen parveke, joskaan en tarkistanut, aukeaako lattiasta kattoon oleva ikkuna kokonaan.

Berlin Marriott Deluxe RoomBerlin Marriott Deluxe Room bed

Kylpyhuone ja suihkukaappi olivat tilavia, vesi ei eksynyt suihkun aikana suihkukaapista kylpyhuoneen lattialle ja käsikäyttöisen suihkun lisäksi suihkukaapista löytyi sadesuihku. Positiivinen asia oli myös se, että suihkukaappi oli erikseen valaistu.

Berlin Marriott Bathroom 1Berlin Marriott Bathroom 2Berlin Marriott Bathroom Products

Tasssu ylös, jos olet niitä ihmisiä, joita kiinnostaa mitä peseytymistuotteita hotellihuoneessa on tarjolla. Berlin Marriottin tarjonta, olkaattes hyvät.

Minibaarin hinnastoa en ehtinyt/ymmärtänyt edes tarkistaa, mutta huoneessa valmiina olleen normaalikokoisen punaviinipullon olisi voinut lipittää 15 euron hinnalla. Ei pöllömpi minibaarihinta, sanon minä.

Berlin Marriott 04_Superior

Astetta isommasta huoneesta pääsee nauttimaan varatessa Superior Roomin. Kyseisen huoneluokan kylpyhuoneesta löytyy erillinen kylpyamme ja suihku. Kuva: Marriott Hotels.

Berlin Marriott 08_Executive_Suite

Executive Suiten hintaan kuuluu myös sisäänpääsy Executive Loungeen. Samasta lounge-edusta pääsee nauttimaan myös Executive Roomin varatessaan. Kyseinen huone on ulkonäöltään vastaavanlainen kuin Deluxe-huone. Kuva Marriott Hotels.

Berlin Marriott 13_Executive_Lounge_Corner

Executive Lounge. Kuva: Marriott Hotels.

Ravintolat

Amerikkalaistyylinen pihviravintola Midtown Grill tarjoaa hyvää ruokaa avoimessa keittiössä tehtynä. Illallistimme kyseisessä rennossa ravintolassa hotellissa majoittuessamme, ja niin palvelu kuin ruoka-annosten koko sekä maku oli hyvä. Samassa ravintolassa tarjoiltiin myös kattava aamupala ja kasvisruokailijana löysin kaiken tarvittavan.

Berlin Marriott MH_BERMC_midtown_grill_2_Foto Matthias Hamel 4

Midtown Grill. Kuva: Marriott Hotels.

Berlin Marriott catwalk_bar_1_Foto Matthias Hamel 1

Bar Catwalk kutsuu istahtamaan drinkille kavereiden kanssa. Kuva. Marriott Hotels.

Berlin Marriott pool

Kuntoilun ystäville hotellilta löytyy myös kuntosali ja miellyttävän näköinen uima-allas. Kuva: Marriott Hotels.

Mitäs mieltä olin hotellista?

Berlin Marriottin sijainti on mitä erinomaisin. Parin korttelin päässä on Potsdamer Platz sekä Holocaust -muistomerkki ja alle kilometrin päästä löytyy Branderburgin portti. Toisella suunnalla hotellista, vähän ylin kilometrin päässä sijaitsee Gendarmenmarkt, joka on joulun alla yksi Berliinin suosituimmista joulutoreista. Vielä kun lähes naapurista löytyy hulppea The Ritz-Carlton Berlin ja sen jännittävä Fragrances -baari, tulee täältä suunnasta pelkkiä kehuja hyvälle Berlin Marriottin sijainnille.

Hotelli on ennen kaikkea liikemieshotelli, taattua Marriott-laatua. Aivan romanttiseen ja tunnelmalliseen käpertymiseen se ei ehkä ole se paras, mutta tasokkaamman majoittumisen ystäville erinomainen. Palvelu pelaa, on ystävällistä ja huoneet ovat siistit sekä toimivat. Deluxe-luokan huoneiden koko ja kunto on hyvä, eikä sängyssäkään ole valittamista ainakaan tällä selkä- ja niskavaivaisella. Tällä hetkellä Tripadvisor on rankannut Berlin Marriottin 23. sijalle kaikkiaan 663:sta hotellista Berliinissä, joten huonosta hotellista ei todellakaan ole kyse.

Berliinissä on huomattava määrä viiden tähden hotelleja, joten kova kilpailu pitää korkean tason hotellien hinnat edullisina. Kävin kurkkaamassa Berlin Marriottin hinnan 17.-18.3.2017 yölle ja alin hinta huoneelle oli 90 euroa ilman aamupalaa / 142 euroa aamupalan kanssa. 179 eurolla pääsee nauttimaan jo Executive-huoneen eduista, kuten sisäänpääsystä Executive Loungeen. Ei siis pahoja hintoja eurooppalaisessa pääkaupungissa, sillä esimerkiksi Pariisissa viiden tähden saman tasoiset hotellit (sijainti ja esim. Tripadvisorin arvostelut) lähtevät nopeasti katsottuna  vuorokausihinnaltaan yli 200 eurosta ilman aamupalaa. Berliiniin kannattaa siksi lähteä ihan jo hotellien takia lomailemaan.

P.S: Kiinnostaako romanttisemman tunnelman tasokas hotelli? Käys kurkkaamassa esittelyni Marriott-ketjun Hotel am Steinplatzista ja The Ritz-Carlton Berlinistä täällä. Molemmille hotelleille vahva Romantic Getaway-suositus!

Tämä postaus on osa blogi-/opintomatkaani Berliiniin marras-joulukuussa 2016, joka tehtiin yhteistyössä airberlinin ja visit Berlinin kanssa. Majoituksestamme vastasi Berlin Marriott Hotel ja Courtyard Berlin City Centre. Ilmaisetuja matkallamme tarjosi myös Berliinin The Ritz-Carlton, The Gate ja Friedrichstadt-Palast. Kaikesta tarjotusta huolimatta ihka oikeita meikäläisen omia mielipiteitä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

 

Instagram Travel Thursday: Ylhäällä, korkealla

Hupsista heijaa, se on kuulkaattes niin, että edellisestä #IGTT-kamppikseen osallistumisesta on isompikin tovi. Syynä on ollut pääasiassa ihan se, että useimmiten olen muistanut koko kamppiksen vasta sinä päivänä, kun IGTT-postauksia pukkaa nähtäville. Turha siinä on sitten enää mitään ruveta väsäilemään. Että tervetulloo vaan työssäkäyvän perheenäidin elämään, äidin, joka kaipaa kaiken kukkuraksi parisuhdeaikaa. Blogin ja normaalin arkielämän yhteensovittaminen on aina haastavaa, ja olisin varmasti unohtanut jälleen IGTT-kamppiksen, ellen olisi möllöttänyt sairaslomalla viittä työpäivää.

Anyway, tällä kertaa meillä postaajilla oli aiheena ”Ylhäällä, korkealla”. Tässä hölmössä olotilassa (jännä miten räkäinen pää ajaa ihan vajaalla) minä en edes viitsinyt ruveta keksimään mitään muuta otsikkoa. Että kuvia ja tuntemuksia korkeuksista, olkaattes hyvät.

Palm Beach, Australia

Palm Beach Australia

Australia, tuo meidän perheen suuri rakkaus. Maa johon muuttaisimme, jos jonnekin olisi pakko muuttaa. Tuskin olisimme koskaan päätyneet tuohon maahan, ellei ystäväni, ”Aussikamu”, asuisi Sydneyn lähistöllä. Nyt noita Australian visiittejä on jo kolme. Aussikamun avulla olemme päässeet tutustumaan lähiympäristöön kaikilla kerroilla ja tulipa viimeksi kiivettyä Barrenjoey Headin majakalle ihastelemaan alla avautuvia maisemia. Oikean puoleinen ranta Barrenjoey Beach ja vasemman puoleinen Palm Beach.

Alppireissu 2014, Sveitsi

Switzerland

Aussikamusta puheen ollen, neito halusi nähdä Eurooppaa ja kyseli meitä matkakaveriksi. Ajamista rakastava mieheni rakensi melkoisen road tripin meille ja tulipahan reissu. Ikimuistoisia päiviä ja iltoja, mukavuusalueeni ulkopuolellekin menemisiä sekä upeita maisemia. Tällaista jossain Sveitsin alueella huristeltaessa.

Alppireissu 2014, Itävalta

Austria Alppireissu

Ah, niitä maisemia taasen samaisella Alppireissulla. Aussikamun tuttava järjesti meille ikimuistoisen illan/yöpymisen Sonnenhotel Zaubekissa. Parvekehuone, yksityisillallinen hotellin ravintolassa ja komiat maisemat siihen kaupan päälle. Mikäs noita oli kattellessa.

Trollstigen, peikkopolku Norjan vuonoristeilyllä 2015

Trollstigen Norway

No, mitäpä tuohon enää lisäämään. Kattokaa vain noita maisemia Royal Caribbeanin päiväretkellä serpentiinitielle, Trollstigenille. Lisää kuvia ja tunnelmia retkestämme voit lukea täältä.

Alppireissu 2016, Muottas Muragl, Sveitsi

Muottas Muragl Alpit vaeltaminen

15. hääpäiväämme vietimme miehen kanssa viikon Alpeilla suhaten. Innostuimme patikoimaan Muottas Muraglin vaellusreitin miehen kanssa ja olpahan maisemat taasen. Lisää tuosta upeiden maisemien patikointireitistä voit lukea täältä.

Alppireissu 2016, Berggasthaus Aescher-Wildkirchli

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli

Sama hääpäivämatka ja meikäläisen bucket list -kohde. Tämän majatalon juurelle rahtautuminen rantaslipareissa ja maksimekossa, kylmässä kelissä tietty, oli kaiken varpaanvälituskan väärti. Kuuluisasta Berggasthaus Aescher-Wildkirchlistä lisää täällä.

Wing view, the best view?

British Airways A380 Upper Deck

Pakkohan sitä on aina vähintäänkin yksi kuva ottaa lentokoneen ikkunasta, jos oma penkki sattuu sopivalle kohdalle. Eihän tämä kovin kummoinen kuva ole, mutta minä vain olen niin rakastunut mieheni käsiin(kin). Pakkohan nekin oli saada kuvaan mukaan, kun mies kuvasi koneen siipeä jossain matkalla kohti Los Angelesia. Meillä oli paikat British Airwaysin A 380-koneen ylemmän kerroksen rauhallisesta ja pienestä turistiluokan osastosta (Upper Deck). Kyseinen matkustusluokka esiteltynä täällä.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday-tempausta, jonka tarkoitus on levittää matkailutietoutta ja matkailun ilosanomaa. Tempauksen järjestäjinä toimivat Travellover, Muru Mou ja Scimbaco.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.