EDIT: Tämä artikkeli koskee kevättalvella 2016 tehtyjä uudistuksia. Voit toki lukea tämän tai käydä katsomassa, miten laivaa uudistettiin 16 miljoonan remontissa marras-joulukuussa 2016. Linkki tuohon juttuuni on tässä.
Jos ollaan rehellisiä, niin en minä todellakaan uskonut siihen, että Silja Europa palaisi koskaan takaisin Itämerelle kun se vuokrattiin majoituslaivaksi Australiaan vuonna 2014. Toisin kuitenkin kävi, sillä alus palasi Itämeren liikenteeseen hiukkasen uudistettuna viime sunnuntaina. Arvatakin saattaa, etten minä voinut jättää käyttämättä mahdollisuutta tutustua tuohon monien rakastamaan ja tunteita herättäneeseen laivaan, kun Tallink Silja Oy lähetti kutsun Silja Europan ensimmäiselle matkalle Helsingistä Tallinnaan. Ja pyhät hyssykät, miten mukava matka meille tulikaan!

Siinä se nyt on. Monien kaipaama ja rakastama Itämeren kaunotar, Silja Europa. Maihinnoususillan kanssa oli vielä ongelmia maanantaina ja siirtyminen laivaan tapahtui autokannen kautta, mutta tällaiselle laivatytölle siinä oli juuri sitä oikeanlaista eksotiikkaa.
Merimatka vuonna 1993 valmistuneella Silja Europalla ei olisi voinut paremmin alkaa, sillä nautimme maittavan aamupalan kuohuviinilasillisen kera Maxim à la cartessa. Tämäkin kasvissyöjä löysi aamupalalta ihan hyvin evästä ja oikeastaan ainoa, jota jäin kaipaamaan oli marjat.


Isojen ikkunoiden Maximissa tarjoillaan erikoisaamiainen kuohuviinilasillisen kera Baltic Queenia korvaavilla huviristeilylähdöillä 28.3.-21.4.2016. Maximin erikoisaamiainen kuuluu upeiden erkkeri-ikkunallisten Deluxe-hyttien ja Executive sviittien hintaan, mutta on myös erikseen ostettavissa. Suosittelenkin lämpimästi satsaamaan aamupalaan muutaman euron enemmän, sillä Maximin rauhallinen ympäristö luo ihan omanlaisensa aamupalatunnelman.
Vaikka Maxim à la cartea ei uudistettu kotiinpaluun yhteydessä, sai muutama ravintola väistyä uusien ravintoloiden tieltä. Entisen Food Marketin tilalle rakennettiin Silja Serenadelta tuttu Fast Lane niille, jotka arvostavat mutkatonta ateriointia nopeammalla aikataululla. Pääsimme kuulemaan hiukkasen ravintolassa tarjottavista eväksistä sekä ravintolan konseptista ja täytyypi kyllä sanoa, että mielenkiintoni heräsi Fast Lanea kohtaan huomattavasti.



Voi jösses näitä ihania ikkunoita! Hyvää ruokaa huippumaisemien kera? Kyllä kiitos.
Tämän kuun loppupuolella ovensa avaa myös ravintola Tauruksen tilalle rakennettava Tavolàta, joka on Silja Serenadelta ja Silja Symphonylta tuttu italialainen ravintola. Se, onko Silja Europan menu identtinen Helsinki-Tukholma välin laivojen menuun, selviää varmasti loppukuusta. Meitä innokkaita bloggaajia ja lehdistön jäseniä hemmoteltiin pienellä kurkistuksella valmistuviin tiloihin, mutta melkoisen keskeneräiseltä ravintola vielä ymmärrettävästi näytti.


Tutun oloista lattiaa tulossa.
Tax Free Superstore ja parfyymimyymälä kokivat täydellisen muodonmuutoksen, jonka yhteydessä myös muutama seinä sai kyytiä. Uudistukset näyttivät todella hyville ja erityisesti Perfume&Fashion ihastutti tätä naista, joten täysi hyväksyntä täältä suunnasta uusille myymälätiloille.






Mites olis päheet klobot?
Hytteihin ei oltu tehty suurempia uudistuksia. Patjat/sängyt ja televisiot oli vaihdettu uusiin, mutta muutoin tekstiilejä oli vaihdettu ainoastaan tarvittaessa. Ilokseni pääsimme katsastamaan pikaisesti Executive Suiten ja eipä minulla ollut mitään haukuttavaa. Suuret ikkunat, kauniit värit ja harvinaislaatuisesti sekä poreamme että sauna samassa sviitissä. Kaiken kruunasi komeat keulamaisemat ja onnistunut pohjaratkaisu, joten onnittelut sinulle, joka olet jo sviittisi varannut.



Eikös ole komea sviitti? Makuuhuoneesta on pääsy kylpyhuoneeseen, jossa sijaitsee poreamme ja sauna.
Mitäpä olisi merimatka ilman viihdettä ja tanssia, kenties messeviä bileitä pilkkuun saakka? Eipä paljoa mitään. Meidän bilettäjien iloksi laivan yökerho Ocean Club kävi uudistuksessa läpi onnistuneita muutoksia, ja ainakin minun silmääni uusi ilme miellytti.


Neljän tunnin merimatkan aikana katselin ja kiertelin ihastellen ja hämmästellen, sillä vaikka alus olikin minulle tuttu tietyistä tiloistaan, oli tällekin laivatytölle paljon uutta nähtävää ylemmillä kansilla. Minulle tuli yllätyksenä mm. aluksen 12. kerroksessa sijaitseva mukava uima-allasosasto, jossa oli oikea uima-allas, pari poreallasta ja lapsillekin oma altaansa. Saunaosaston yhteydestä löytyi myös mieluisa hemmottelualue Hera Salongid, jossa matkustajilla on mahdollisuus nauttia erilaisista kauneus- ja hemmotteluhoidoista tai laitattaa vaikka tukkansa uuteen kuosiin edulliseen hintaan. Kyllä siinä meinasi mennä meikäläiseltä plasmat sekaisin hoitomenua tutkaillessa, sillä pitkään tukkaan olisi saanut juhlakampauksen 35 euron hintaan. Inte paha!
No, mikäs on laivatytön tuomio?
Aluksella on paljon uusimattomia kohtia, joten ikä ja bilepaattina olo näkyy. Reissullamme oli alkukankeuksia, mutta niin niitä on aina uusillakin laivoilla. Uudistetuille tiloille tältä naiselta iso hyväksyntä, sillä yökerho on kaunis ja Fast Lane sekä Tavolàta todella oivia ravintoloita laivalle. Täysin uusiksi rakennettu disco avataan laivan tullessa 22-tunnin risteilyliikenteeseen maaliskuun loppupuolella, joten siitä en pysty antamaan arviota tässä vaiheessa. Niin juu ja jos kehuskelin aikoinani blogipostauksissani Princess Anastasian risteilyisäntää ja Mariellan kapteenia hyvännäköisiksi miehiksi, niin tällä kertaa ulkonäköpisteet ropsahtaa Silja Europan risteilyisäntä Arille! Onnittelut.
Silja Europa on alustavasti ilonamme toukokuun loppuun saakka, joten kannattaa varata matkansa tälle Itämeren legendaariselle alukselle piakkoin. Silja Europa tekee päiväristeilyjä 27.3 saakka ja uudestaan 23.4 -31.5., mutta siinä välissä aluksesta pääsee nauttimaan 22-tunnin risteilyjen muodossa. Minä olen jo oman matkani varannut, entä sinä? Tallink Siljan sivuille pääset suoraan tästä.
Edit: Silja Europa palaa takaisin vielä enemmän uudistetumpana 12.12.2016. Telakkakuulumisia voit lukea täältä ja tulevat 12.12. neitsytristeilytunnelmat liitän tähän blogipostaukseen myöhemmin.
P.S.: Tiesitkös muuten että Tallinkin laivoilla on Helsinki−Tallinna-reitillä sesongista riippuen yhteensä 14-16 lähtöä joka päivä? Eiköhän liene selvä, että Tallinkilta löytyy se kattavin valikoima lähtöjä.
Yhteistyössä Tallink Silja Oy. Mielipiteet tuttuun tapaan omia tarjotusta merimatkasta ja herkullisista eväksistä huolimatta.
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.