Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

huhtikuu 2013

Vau mitä matkapalkintoja tarjolla matkamessuilla!

 

 

Edellisessä postauksessa kerroinkin jo pienesti, mitä asioita lähden hakemaan tänä vuonna pidettäviltä matkamessuilta. Olen nauttinut monasti Karibian-risteilijöiden tunnelmasta, tuntenut leppoisan merituulen ihollani hyttini parvekkeella seistessä ja ihaillut mahtavia auringonlaskuja merellä. Toisaalta olen ottanut oikein leppoisasti eri hotelleissa ympäri maailmaa, pötköttänyt pehmoisten vällyjen välissä, nauttinut huipputason palvelusta ja ihaillut kaupungin kattoja hotellihuoneen ikkunasta. Perheeni kanssa olemme kiertäneet huvipuistoja, keikkuneet puiden latvoissa seikkailuradalla ja ottaneet kaiken irti palveluista laatumatkoilla (Hiltonien Executive Lounget, Norwegian Cruise Linen The Haven). Eipä siis ihme, että risteilyt, paremman luokan hotellit ja lapsiperheen matkakohteet ovat niitä, joita minä aion tutkailla tarkemmin matkamessuilla.

Sitä ennen minun on kuitenkin hehkutettava #Tempaudu -arvontaa, jossa on kyllä sellaisia matkapalkintoja että oksat pois! Miten olisi viikon mittainen Välimeren risteily kahdelle hengelle Royal Caribbeanin uudella Harmony of the Seas-aluksella? Jos merimatkat ei kiinnosta, on tarjolla vaikkapa viikko Nykissä, rantaloma Kroatiassa taikka yksi meikäläisen lemppareista, lennot Miamiin business-luokassa. Kaikki matkat (yhteensä yhdeksän erilaista) on muuten sitten kahdelle henkilölle, joten yksinään ei tarvitse reissuun lähteä. Minulle kelpaisi mikä tahansa arvonnan palkinnoista. Todellakin.

#Tempaudu -arvontaan pääset tästä. Ensimmäinen arvonta ja palkinnonjako on jo tänään, joten hopi hopi osallistumaan!

 

 

Voita liput matkamessuille!

Vuosittaiset matkamessut ovat taas pian täällä ja minäkin aion kierrellä innolla messuständejä. Näin risteilyjä rakastavana pyörin varmasti eri varustamojen tiskien ympärillä, mutta käyn myös läpi kohde-/hotellitarjontaa heinäkuussa vietettävää 15-v. hääpäiväämme varten, sekä lapsiperheelle suunnattuja kohteita.

Myönnän ihan suoraan, että olen koukussa matkustamiseen. Reissuista tyhjä kalenteri on suoranainen kauhistus, mutta onneksi kalenterin ensimmäiset kuukaudet näyttävät mukaville reissujen suhteen. Matkamessuilta saan varmasti ideoita kalenterin täyttämiseen ja myös Suomi-matkailuun sillä hyi minua, matkamme ovat pääasiassa suuntautuneet aina rajojen ulkopuolelle. Miksei sitä voisi joskus tutustua myös siihen, mitä kauniilla kotimaallamme on tarjota.

Matkamessut ovatkin se paikka, jossa kannattaa piipahtaa 22.-24.1.2016 välisenä aikana. Arvon teidän lukijoiden kesken yhden kahden hengen lippupaketin Matkamessuille ja osallistuminen on helppoa. Kerro vain alla olevaan kommenttikenttään, mikä matkakohde sinulla on erityisesti mielessä tällä hetkellä. Arvonta-aikaa on keskiviikkoon 13.1.2016 klo 18.00 saakka. Muistathan laittaa myös sähköpostiosoitteesi sille kuuluvaan kenttään, niin saan arvonnan voittajaan yhteyden kun arvonta on suoritettu. Sähköpostisoitetta ei käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen, joten ollos olos huoleton.

 

Instagram Travel Thursday: Vuoden 2015 suosituimmat Insta-kuvani

Woohoo! Olihan se jo aikakin liittyä #IGTravelThursday-kamppikseen, joten tästä lähtien postailen väliajoin matkailuaiheisia postauksia, joissa on käytetty kuvituksena Instagramissa julkaisemiani kuvia.

Viime vuosi meni minulla melkoisen ahkeraan merillä reissatessa, joten Instagram-kuvanikin olivat aika meripainotteisia. Mukaan mahtui kuitenkin muita matkakuvia, joten ohessa viime vuoden 10 suosituinta kuvaani, olkaattes hyvät!

1. Melontaretki Geirangerin vuonossa

Tein mieheni kanssa Norjan vuonoristeilyn toukokuussa. Laiva pysähtyi risteilyllään kolmessa eri kohteessa, joista viimeisin oli häikäisevän kaunis Geiranger. Olimme varanneet laivayhtiön kautta melontaretken, eikä päivä olisi voinut onnistuneempi olla. Kelit suosi ja pysyimme retkellä melko kuivinakin. Illalla ihailimme hyttimme parvekkeelta komeaa Seitsemän siskoa-vesiputousta siitä ohi lipuessamme, mitäs muuta kuin kuohuviiniä lipittäen. Kyseisen maljan nostimme Pää Pilvissä-blogin Maaritille, jonka ansiosta innostuimme varaamaan Norjan vuonoristeilyn. Hostasin Rantapallon virallista Instagram-tiliä risteilymme ajan, ja tuosta skumppahetkestä lataamani kuva on yksi Rantapallon tykätyimpiä vuonna 2015 otetuista kuvista.

2. Conrad Dubain huone

Rankka loppusyksy sai meidät varaamaan pikapyrähdyksen Dubaihin. Lensimme sinne uudenvuoden aattona ja vietimme pitkän viikonlopun hotellista nauttien. Conrad Dubain 2 Double Beds Executive-huone oli juuri sopiva perheellemme ja huoneeseen kuuluvaa Executive Lounge-etua tuli käytettyä ahkeraan. Tulen tekemään esittely-/arvostelupostauksen Conrad Dubaista myöhemmin, joten kannattaa seurata tulevia postauksia, jos kyseinen hotelli kiinnostaa.

3. Geirangerin kurvit

Lähtö Norjan vuonoristeilyn viimeisestä vierailusatamasta Geirangerista oli ikimuistoinen. Tällaisia maisemia ihailimme matkatessamme väljemmille vesille.

4. Tukholman saaristo

Itämeren risteilyt eivät ole minulle ainoastaan hyvää ruokaa ja viihdettä, mutta myös upeita maisemia. Nautin valtavasti Tukholman saariston ihailusta laivan kannelta tai ikkunasta, eikä liene ihme tätä kuvaa katsoessa.

5. Hääpäivän juhlintaa taivaalla

Heinäkuussa suuntasin mieheni kanssa Prahaan juhlimaan hääpäiväämme. Mikäs sen sopivampi tapa aloittaa juhlinta kuin korkkaamalla samppanjat yläilmoissa.

6. Mökkiviikonloppu Latviassa

Aussikamu D kutsui perheemme vanhempiensa mökille Latviaan viikonlopuksi, emmekä voineet kuvitellakaan, miten upeaan paikkaan pääsisimme majoittumaan. Taiteellisella talon emännällä oli todella hyvää silmää mökkitontin suunnittelussa, joten istuin iltamyöhäiseen ulkona ja ihailin hiljaisena vallitsevia näkymiä.

7. Utuinen kesäyö mökillämme

Valoisa kesäyö ja järvimaisema, ah! Eipä tarvinne muuta sanoa.

8. Auringonlasku Itämerellä

Merellisissä maisemissa jälleen, auringonlasku jossain päin Itämerta.

9. Finnair Sky Bistro-ateria

Finnairin ateriapolitiikan muutos tuntui hermostuttavan monia, kun sämpylänkäntytkin otettiin pois ja tilalle laitettiin mustikkamehua sekä Sky Bistron maksulliset tuotteet. Kuvassa Sky Bistron salaatti ja meikäläisen lempijuoma yläilmoissa.

10. Tukholman ihastuttava Södermalm

Tukholma jaksaa yllättää edelleen minuakin, naista, joka on risteillyt Tukholmaan tasaisin väliajoin vuodesta 1977 saakka. Surullista kuitenkin todeta, etten ole tutustunut kaupunkiin oikeastaan ollenkaan. Osaan kävellä Viking Linen terminaalista Åhlensin tavaratalolle, Södermalmin Tengdahlsparken on tuttu ja Globenin Skyview -hissillä on tullut huristeltua kerran. Siinä kaikki. Olisikohan aika ottaa itseä niskasta kiinni ja tutustua naapurimaan pääkaupunkiin?

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou-matkablogi

 

Tasokkaampi viikonloppu: Nautinto-/perheloma Dubaissa

Kyllähän minä hieman ihmettelin, kun miehen työläppärille alkoi muutama kuukausi sitten ilmestymään Dubain hotellimainoksia. En reagoinut asiaan sen enempää, sillä omassa Facebookissa olevassa mainosvirrassani vilisti laihdutus- ja kauneusklinikkamainokset, vaikken ollut moisia asioita mielestäni hakenutkaan. Eräänä iltana mieheni kuitenkin paljasti alustavat suunnitelmansa, ja minä olin tietty heti innosta piukeana mukana.

Meidän loppuvuotemme oli mitä oli. Kaiken taistelun ja asioiden järjestelyjen takia olimme molemmat todella poikki niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja näin vanhempina koimme huonoa omaatuntoa siitä, että lapsemme olivat joutuneet kärsimään henkisestä väsymyksestämme. Lomaa ei ollut käytettävissä kuin yksi päivä, lämpimään piti päästä ja majoituksen piti olla sellainen, että me kaikki nauttisimme siitä täysin siemauksin. Mies oli päätynyt jo mielessään Dubaihin, joten aloitimme kuumeisen hotellien etsinnän. Hiltonin kanta-asiakkaina tutkimme kyseisen ketjun hotelleita ja varasimmekin sitten Conrad Dubain, joka vaikutti niin arvosteluiltaan, uima-altaaltaan kuin sijainniltaankin sopivalle vaihtoehdolle perheellemme. Tietysti yhtenä suurena valintaan vaikuttavana seikkana oli myös mahdollisuus varata Executive tason huone Executive Loungen käyttöoikeudella, sillä me halusimme helpon ja nautinnollisen loman.

Valitettavasti huonevalikoima kaventui hieman, koska olimme myöhään liikkeellä ja matkassa oli kaksi lasta. Meille jäi vaihtoehdoksi oikeastaan vain tämä 2 Double Beds Executive-huone taikka hulppea sviitti ilman Loungen käyttöoikeutta, joten valinta oli selvä. Loungettomuudesta johtuen hylkäsimme sviittivaihtoehdon kokonaan, vaikka tilaa sviitissä olisi ollut tuplasti enemmän.

Ah tätä lepoa ja nautintoa. Lapsiperheenä liikuttaessa meille on tärkeää, ettei huoneessa kaadu seinät päälle, sillä me haluamme nauttia matkoillamme mahdollisimman paljon hotellista itsestään. Esittelen hotellin ja huoneemme myöhemmin erillisessä postauksessa, joten kannattaa seurailla tulevia postauksia jos tasokkaampi majoitustapa Dubaissa kiinnostaa.

Jos huone miellytti meitä, niin mites se Executive Lounge, josta olimme valmiit maksamaan huonehinnassa?

Oma rauhallinen aamupala, iltapäivän kahvi-/teehetki ja illan coctail-hetki, jolloin tarjolla oli suolaisen ja makean evään lisäksi alkoholittomia ja alkoholillisia juomia. Loungesta löytyi päivän lehdet, ilmainen WiFi, conciergen palvelut ja oma check in/out-tiski, joten meidän ei tarvinnut päätyä alakerran aulaan ollenkaan. Kaksi sanaa: Me nautimme.

Hotellin uima-allasalue sai kiitosta niin meiltä aikuisilta kuin lapsiltammekin, mutta palailen siihenkin tulevassa esittelyssä/arvioinnissa.

Altaalla me vietimmekin mukavasti aikaa yhtenä päivänä, mutta toisena päivänä oli niin huono keli, että hotellin asiakkailta evättiin kokonaan pääsy kuudennessa kerroksessa sijaitsevalle allasalueelle. Käytimme sadepäivän hyväksemme käymällä Dubai Mallissa ja huhhuh, sanon minä. Lapsiperheille kauppakeskuksesta olisi löytynyt mukavasti tekemistä, mutta me keskityimme metsästämään lapsille heidän haluamiaan tuotteita.

Yksi ainoa kuva iloksenne Dubaista, arvon lukijat. Dubai Mall ja sen monikerroksinen suihkulähde.

Keskityimme viikonloppuna lataamaan akkujamme ja perheen yhdessäoloon, eikä siihen kuulunut todellakaan nähtävyyksissä juokseminen. Heräsimme liian myöhään Burj Khalifaan menoonkin, joten se jäi kokematta. Hyvä syy siis palata Dubaihin paremmalla ajalla uudestaan, sillä minä koin paikan sellaisena, ettei sitä kannattanut pelätä vaatetuksen tai muunkaan suhteen. Pusut oli pannassa, enkä erehtynyt hiplaamaan miestäni kuin kerran Executive Loungen aulassa. Naisille ja lapsille tarkoitetussa metrovaunussa miehet ja naiset seisoivat keskenään, halailipa yksi länsimainen pariskuntakin toisiaan koko ajan. Dubain kauppakeskuksessa huomasin yhden poliisin huomauttavan jotain turistia tämän ottaessa kuvaa ihmisistä, muttei siitäkään tilanteesta puuttunut poliisilta hymyä. Pelättyä rennompi paikka siis ja sehän sopii tälle ennakkoluuloiselle pelkurille oikein hyvin.

Niin juu, ja minä en vain voi olla kirjoittamatta eräästä lentomatkustamiseen liittyvästä asiasta. Teri Niitti on jo käsitelty moneen otteeseen somessa, joten minun ei tarvinne omaa lusikkaani soppaan laitella. Pakko kuitenkin ihmetellä ihmisiä, jotka menevät sukkasiltaan/paljain jaloin vessaan. Ihan oikeasti? Se tahmainen aine siellä lattialla ei ole limua/mehua, ei missään matkustusluokassa.

Hyvää alkanutta uutta vuotta. Meillä vuodenvaihde ei näkynyt/kuulunut mitenkään yläilmoissa. Ei mitenkään. Oiva jatke viime vuoden uuden vuoden juhlinnalle Itämerellä.