
Laadukas hotelli, hyvä sijainti, miellyttävä uima-allasalue ja Executive Lounge, jotta voimme keskittyä täysipainoisesti lomailuun. Siinäpä syyt, minkä takia me päädyimme varaamaan perheemme Dubain viikonlopulle Conrad Dubain ja 2 Double Beds Executive huoneen.
ENNEN MATKAA
Jouduin olemaan huonevaraus- ja lentokenttäkuljetusasioiden takia yhteydessä hotelliin useamman kerran. Asiakaspalvelu oli ystävällistä, kaikki toimi odotusten mukaan ja itselleni jäi hyvä mieli asioinnista. Conradin sivuilla mainostettiin omaa Conrad Concierge-sovellusta, jonka latasinkin Android-puhelimeeni. Sovelluksen kautta minulla oli mahdollisuus hallinnoida varaustani, tilata huoneeseen ennakkoon esimerkiksi erilaisia peseytymistuotteita, lisäpyyhkeitä, juotavaa taikka valita laajasta tyynymenusta se mieluisa tyyny. Conradin tason tuntien olin kuitenkin varma, että huoneesta löytyy kaikki tarvittava, joten jätin tekemättä erikoistilaukset. Noin vuorokautta ennen saapumistamme sähköpostiini tuli ilmoitus, että minulle oli jo varattu tietty huone ja tarjottiin mahdollisuus tehdä check-in netin kautta. Tuossa yhteydessä olisin voinut vielä vaihtaa huonetta hotellin pohjakarttaa katsomalla, mutta tyydyin tarjottuun.

SAAPUMINEN HOTELLIIN
51-kerroksisen hotellin sijainti oli meille ihanteellinen. Hotelli oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä Dubai World Trade Centeristä, muutaman metropysäkin päässä Dubai Mallista ja 12-20 minuutin ajomatkan päässä Dubain lentokentästä.
Dubain lentokentälle saavuttuamme meitä odotti etukäteen tilattu BMW7, mutta valitettavasti meitä ei informoitu ollenkaan tilauksen yhteydessä, että autossa olisi kuljettajan lisäksi piccolo. Se aiheutti puolestaan sen, että koko perheemme joutui jakamaan auton takapenkin. Vaikka mahduimmekin kaikki ison auton takapenkille, koimme lasten turvallisuuden takia tilanteen epämiellyttävänä ja pyysimme paluuseen tila-auton. Pikku vinkkinä vielä laatumatkailijoille, että kyydiksi voi tilata Maserati Quattro Porten, jos BMW7 tai samaan hintaluokkaan kuuluva Porche Cayenne S ei kiinnosta.
Hotellille saavuimme hyvissä ajoin, noin puoli seitsemältä aamulla. Vastaanotossa pahoiteltiin suuresti sitä, ettei heillä ollut antaa meille huonetta saman tien. Syynä siihen oli edellisenä iltana sattunut hotellitulipalo, jonka johdosta palaneen hotellin asukkaita oli sijoitettu muihin lähialueen hotelleihin, myös Conrad Dubaihin. Nuokuimme rauhallisen aulan muhkeissa tuoleissa muutaman tunnin, kunnes yhdeksän jälkeen meille ilmoitettiin huoneemme. Huone vaati kuitenkin siivousta, joten henkilökuntaan kuuluva lähti johdattamaan meidät aamupalalle Executive Loungeen odottamaan huoneen valmistumista. Huoneen saimme hieman ennen kello 11:sta ja aika pikaisesti köllähdimme miellyttäviin sänkyihin nukkumaan lentoväsymystämme pois.
HUONEEMME, 2 DOUBLE BEDS EXECUTIVE ROOM
Vaaleasti sisustettu, 46-neliöinen huoneemme oli moitteettomasti siivottu, kalusteiden kunto oli hyvä ja säilytystilaa neljälle hengelle kohtuullisesti. Huoneesta löytyi kolme säilytyslaatikkoa vaatteille, laatikollinen kampauspöytä, laatikolliset yöpöydät, korkea tangollinen vaatekaappi, säilytystila laukuille ja laatikko sen alla. Silitysraudalle ja -laudalle löytyi oma kaappinsa, jossa sijaitsi myös tilavanoloinen tallelokero. Kahden nojatuolin lisäksi huoneessa oli kirjoituspöytä toimistotuolilla, minibaari ja Nespresso-kone sekä erillinen vedenkeitin. Viihteestä piti puolestaan huolen iPod/iPad/iPhone-telakka, 42-tuumainen televisio ja ilmainen WiFi, jota emme kuitenkaan testanneet Youtube-videoiden katsonnassa. Sängyissä ei ollut moitittavaa, niistä löytyi kahdenlaisia tyynyjä ja kuten jo aiemmin mainitsin, tyynymenusta olisi ollut valittavissa muunlainen tyyny tarvittaessa. Verhot toimivat sähköisesti sekä huoneessa että kylpyhuoneen puolella.

Kylpyhuoneessa oli mukavasti tilaa ja wc-pöntön vierestä löytyi normaali alapesusuihku sekä bidee. Kylpyammeen yhteyteen asennettu televisio ilahdutti, mutta valitettavasti siitä pystyi katselemaan vain samaa ohjelmaa mikä huoneen puolella oli katsottavana. Suihkullisen kylpyammeen lisäksi kylpyhuoneessa oli erillinen suihkukaappi sadesuihkulla ja ns. normaalilla suihku, ja iloksemme vesi pysyi suihkuteltaessa kiltisti omalla puolellaan. Peseytymistuotteet olivat laadukkaita, sinetöityjä ja niitä lisättiin siivouksen aikana riittävästi. Mikäli tuoksu tai jokin muu niissä ei olisi miellyttänyt, tarjolla olisi ollut muitakin vaihtoehtoja. Vaikka kylpyhuone miellyttikin, olisimme miehen kanssa kaivanneet tämän kokoisessa kylpyhuoneessa ovella erotettua wc-tilaa.

EXECUTIVE LOUNGE
Huoneluokkaamme kuului pääsy 24. kerroksessa sijaitsevaan Executive Loungeen, jossa tarjoiltiin aamupalan lisäksi snackseja pitkin päivää, iltapäiväteet kello 15-17 ja hors d’euvres kello 18-20. Loungessa oli maksuton WiFi ja lehtiä luettavana, televisioita, concierge-palvelut, pieni kokoustila ja oma express check-in/-out.

Varsinaisia ruokailuryhmiä oli ainoastaan viisi kappaletta, muutoin Loungesta löytyi sohvaryhmiä ja kahden hengen nojatuoliryhmiä matalalla pöydällä. Tarjonta oli erinomaista ja erityiskiitokset annan kasvissyöjänä illan hors d’euvres-tarjonnalle, sillä kasvisvaihtoehtoja oli monia jopa lämpimissäkin vaihtoehdoissa. Illan viinit olivat saman italialaisen viinitalon viinejä, ja tarjolla oli kahta eri rypälelajiketta sekä valko- että punaviineissä. Loungen aamupala oli suppeampi kuin alakerran buffetin, mutta ihan riittävä. Vihanneksia ei aamupalalla näkynyt, eikä niitä kyllä myöskään ymmärretty tarjota oma-aloitteisesti, kun kyselin niiden perään. Vapaasti otettavien aterimien vajaavaisuus, sekä yhtenä aamuna myös leivän leikkaamiseen tarkoitettu suojaliinan puuttuminen rokotti hieman aamupala-arviotani myös, mutta ystävällinen ja toimiva palvelu pelasti paljon. Kokonaisarvosanaksi Executive Loungelle annoin kuitenkin kiitettävän, eikä ihme, sillä mm. CNN rankkasi viime vuonna Conrad Dubain Executive Loungen yhdeksi maailman parhaimmista loungeista artikkelissaan Special access: The best hotel club floors in the world.
YLEINEN AAMUPALA BUFFET BALLARÒSSA JA BREAKFAST BAG
Kävimme testaamassa buffet-aamupalan yhtenä aamuna. Kuten arvatakin saattaa, kuhina aamupalalla oli melkoinen ja tarjontaa oli runsaasti, joskaan lämpimien ruokien taso ei yltänyt Executive Loungen tarjontaan. Palvelu oli ystävällistä ja melko kiireistä, mutta kahvia jouduimme pyytämään pöytäämme kolme kertaa. Kiireisiin aamulähtöihin oli mahdollisuus pyytää ns. breakfast bag, joka sisälsi paperikassissa seuraavat tuotteet: croissant, kaksi makeaa leivosta, omena, appelsiini, luumu, appelsiinimehu ja vesipullo. Hotelli oli luvannut meille kassit toimitettavaksi kello 3.30 aamuyöllä, mutta jostain kumman syystä tilaus oli kadonnut heidän tietokannastaan yön aikana. Hotelli korjasi kuitenkin tilanteen nopeasti ja saimme syötyä osan eväksistä ennen lähtöä.
UIMA-ALLASALUE PUROBEACH URBAN OASIS
Hotellin kuudennessa kerroksessa sijaitsi varsinainen keidas, Purobeach Urban Oasis, josta löytyi palmujen ja kasvien keskeltä erilaisia aurinkovuoteita ja rauhallisia nurkkia. Vesiputous jakoi uima altaan ns. lasten peuhapuoleen (syvyys 0,9 m) ja kuntouintipuoleen (syvyys 1,3 metriä). Uimaturvallisuudesta huolehti koko ajan silmä tiukkana 1-2 uimavahtia. Alueella oli baari ja à la carte-/aamupalaravintola Ballaròn ulkoterassi. Myös muilla kuin hotellin asukkailla oli mahdollisuus tulla uima-allasalueelle erillisestä maksusta, joten paikalle kannatti tulla ajoissa. Kivana huomiona vielä se, että meille auringonottajille jaettiin alkupäivästä maksuitta tarjottimet, joissa oli pieni hedelmäannos ja kylmä vesipullo.

Kiinnostaako uima-allasalueen juomahinnasto?

MUUT PALVELUT
Hotellilta löytyi edellä mainittujen lisäksi viinibaari Cave, buffet/à la carte-ravintola Ballarò, kuntosali, joogapaviljonki, upea Spa, erilaisia kokous- ja juhlatilojatilat sekä business centre, jossa pystyi käyttämään talon tietokonetta ja tulostamaan asiakirjoja maksuitta.
MITÄS PERHEEMME TYKKÄSI HOTELLISTA?
Conrad on Conrad. Kun hakee miellyttävää ja tasokasta palvelua, on Conrad oiva valinta. Conrad Dubai on erinomainen uima-altaansa ja palveluiden takia lapsiperheen lomailuun, ja Executive Lounge on hyvin tasokas niin tarjonnaltaan kuin palveluiltaan.
Arvosana 5-/5. Miinus siitä, että lähtöaamun aamupalapussukkatilaus katosi järjestelmästä ja Ballaròn aamupalalla kahvia onnistui saamaan vasta kolmannella pyytämällä. Olisipa he voineet toisaalta myös varoittaa koko perheen joutumisesta Bemarin takapenkille, mutta minulla on veikkaus, ettei tilauksen vastaanottajalla ollut tietoa siitä, että noutamaan tulleessa autossa olisi tuplamiehitys. Pisteet kuitenkin reippaalle piccololle, joka matkusti etupenkillä matkalaukku sylissään. Lapsilta riitti pelkkiä kehuja niin uima-altaasta, huoneesta kuin Loungestakin. Televisio kylpyhuoneessa sai iloisia hymyjä, mutta toinen lapsista huomautti suihkukaapin viemäriritilän liukkaudesta. Muut meistä ei kuitenkaan moista asiaa huomanneet, joten en osaa sanoa oliko kyseessä vain poikkeavan iso määrä saippuaa.
Conrad Dubain Deluxe-huoneiden lähtöhinta maaliskuussa veroineen n. 220 euroa/yö, Executive-huoneiden n. 310 euroa/yö ja meidän huone 330 euroa/yö. Uusi vuosi nosti hintoja, joten itse maksoimme huoneestamme n. 400 euroa/yö. Pikku huomautuksena vielä edellä mainittujen hintojen olevan kamppanjahintoja Hiltonin kanta-asiakkaille, joten normihinnat ovat korkeampia.
Kiinnostuitko? Conrad Dubain sivuille pääset suoraan tästä.
Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.