m/s Mariella: Laivatytön onnenhetkiä ja myttyyn menneitä haaveita

Eihän se taaskaan mennyt meidän perheessä niinkuin Strömsössä. Ei!

Pienestihän minulla nousi lämpötila kun laivan maihinnousuputkessa kävellessämme ymmärsin, että lääkepussukkamme olikin jäänyt kotiin. Meidän perheessä se vain on niin, että jos lääkkeitä ei ole matkassa, niitä tarvitaan satamavarmasti ja jos ne ovat matkassa, ei niitä tarvita. Voitte siis arvata, kuinka tämän naisen merimatkan loppujen lopuksi kävi, eikä minua kyllä naurata yhtään. Ei vieläkään.

Hyttinämme oli tälläkin kertaa hyväksi havaitsemamme A2L, jossa riitää tilaa. Aluksen keulassa olevissa luksusluokan hyteissä on hieman näköalarajoitteita, jonka takia ne eivät ole saaneet täyttä luksusmerkintää (alkukirjaimena L). Luksusta A2L-hyteissä kuitenkin on ihan tarpeeksi, sillä hyteissä on mm. pehmoinen parisänky muhkein tyynyin, sohvasänky, televisio ja minibaari. Keväällä tehdyissä uudistuksissa myös A2L hytit saivat pienoisen faceliftin, kun matot vaihdettiin ilmaa puhdistaviin Desso Air -mattoihin ja wc-tilojen muovimatot sekä suihkuverhot vaihdettiin. Itsellenihän minä teen haittaa, kun suosittelen tuota kyseistä hyttiä, joita laivalla on vain viisi kappaletta, mutta hytissä on huomattavasti enemmän tilaa kuin saman hintaisessa LXB hytissä.

Näkymät hytistämme #5329.

Ensimmäisenä iltana mies ja  minä testasimme Mariellan uutuuden, kiitetyn Platen syömällä 7 pienen ruokalajin menun. Ennakkoon ostettuna saimme paketista pienoisen alennuksen, jolloin hintaa jäi menulle enää 33 euroa/henkilö. Annokset olivat juuri niin upeita elämyksiä kuin olin kuvitellutkin, mutta palailen Plateen ihan omassa arviointipostauksessaan myöhemmin.

Kuka sanoikaan, että silmänruoka on puoli ruokaa? Ihan oikeasti, katsokaa nyt tätä annosta. Jo oli ulkonäkö ja maku kohdillaan! Minä olen nainen, joka nauttii kauniista asioista, silmänruoasta. Oli sitten kyse vaikkapa ruoka-annoksista, maisemista, tavaroista, autoista taikka ihmisistä, naisista ja miehistä. Muistakaakin siis kertomani, kun luette tekstiäni eteenpäin.

Laivatyttö minussa sai unelmien täyttymyksen Tukholman päässä, kun perheemme pääsi tutustumaan aluksen komentosiltaan aluksen päällikön Stefan Dahlströmin johdolla. Ystävällinen Stefan kertoi mm. kapteenin pitkästä koulutuksesta, työstään, laivan järjestelmistä ja turvallisuudesta. En pelkää laivalla edes myrskyissä, mutta silti minua kiinnosti kovasti laivan turvallisuus ja vastaus kysymykseen ”mitäs jos?”.

Siinä ne nyt on. Noilla viipsukoilla kapteeni operoi laivaansa satamasta lähdettäessä ja sinne tultaessa. On se kyllä ihmeellistä, miten päälliköt parkkeeraavat sutjakasti ison laivansa satamaan, samalla lailla kun minä väsään auton pikkuiseen parkkiin. Juu ja kattelkaas seuraavan kerran kellosta, miten nopeasti yksi pienoinen Ahvenanmaan pysähdys hoidetaan.

Niinhän sitä luulisi, että itse kapteeni istuisi tuolla keskimmäisellä penkillä, mutta luulo on väärä. Etummaisena kuvassa oleva penkki on The penkki.

Tiukkaa tiirausta horisonttiin.

Huumoria sitä pitää töissäkin olla. Harmi muuten, että minulta jäi kysymättä kyseisen laitteen tarkoitus. Onko tietoa, anyone?

Olenko jo maininnut blogiurallani, kuinka ylpeä olen Suomen telakkaosaamisesta? Onkin hienoa, että Turun telakan tilauskanta näyttää tällä hetkellä hyvälle. Hyvin rakennettu Mariella on ikäänsä nähden todella hyvässä kunnossa, vaikkakin lehdistö mälläsi ja suurenteli Mariellan pienoista vesivahinkoa taannoin. Sattuu tuota uudemmille ja hienommillekin laivoille, joten paljon melua tyhjästä sanon minä.

Niin, mites se turvallisuus? Merenkulun raamatun, Solaksen, käskyjen mukaan laivan on oltava evakuoitu 30 minuutissa.

Sen minä vain sanon, että nauttikaa rauhallisin mielin matkastanne Itämeren tyrskyissäkin. Olemme hyvissä ja todella ammattitaitoisissa käsissä. Niin juu ja jos kehuskelin St. Peter Linen risteilyisäntää miellyttävän näköiseksi nuoreksi herraksi, niin kylläpä tuo Mariellan kapteenikin ihan mukava ilo matkustajien silmille on. Liekö täällä neljänkympin villitys nostamassa päätään, kun naimisissa oleva nainen kehuu silmiä miellyttäviä asioita, mutta heips, katsoa saa nurkkasilmällä muttei koskea, eiks niin? Ja tähän perään läppäisisin hymiön, ellen inhoaisi niitä blogipostauksissa.

Jos Viking Gracen komentosiltavisiitti meni penkin alle sen takia, että unohdin positiivisen jännityksen takia kaiken mitä minulle esitettiin, niin eipä mennyt Mariellankaan komentosiltavisiitti ihan putkeen. Jännitin tapahtumaa niin paljon, että hankin itselleni kunnon tensiosäryn, ns. niskamigreenin. Minulla ei ollut lääkkeitä, joten ajattelin olotilan rauhoittuvan kun lähtisimme kiertelemään Södermalmille ja saisin ajatukset muualle.

Vaikka päivä oli nätti ja ajoittain lämminkin, jumitin niskaani vielä enemmän. Laivalle saapuessa olinkin jo melkoisen pahassa kunnossa ja pyysin infosta särkylääkettä. 500 mg Panadol päivällä ei paljoa auttanut, söin vajaakuntoisena buffetpäivällisen ja sen jälkeen hain suuren tuskan vallassa tuplasatsin Panadolia. Mies hieroi niskaani minkä pystyi, minä keskityin pitämään vatsansisällön siellä, missä sen kuuluukin olla (jep, oksennan vahvoissa särkykohtauksissa) ja nukuin kipujani pois. Vasta kymmenen maissa illalla pystyin nousemaan sängystä ylös, mutta olo oli edelleen niin heikko, etten voinut kuvitellakaan lähteväni hytistä ulos. Siinä oli se meidän perheen risteily.

Kiitos Viking Linelle, joka mahdollisti matkamme. Tällä kertaa minulta jäi mm. niskojen takia kokematta aluksen tunnelma, palvelutaso ja ohjelmisto. Siitä ei voi kun syyttää itseään ja voitte uskoa että olen todella pettynyt, sillä olin haaveillut tunnelmallisesta risteilystä. No, helmikuussa uusi yritys. Tuolla kertaa kunnon lääkearsenaalin kera.

Yhteistyössä Viking Line.