Monthly Archives

huhtikuu 2013

Nyt se on testattu! m/s Mariellan erikoisuus Plate Social Dining

Oi nam, nam ja nam. Minä olen varmaankin moneen kertaan paasannut ruoasta, makujen sinfoniasta ja silmänruoasta blogissani. En ole mikään ruoka-ammattilainen ja häpeillen on myönnettävä, etten saa itse loihdittua kovinkaan hienoa evästä kotipuolessa, mutta kyllä minä tiedän sen, milloin annos on onnistunut. Onnistunut rakenne hurmaa, aidot maut täyttävät suun ja kun mukaan liittää vielä juuri sen oikean viinin, on onnistuneesta ruoasta tiedossa lähes euforinen tila.

Voitte uskoa, että välillä oli tuskaisaa odotella omaa risteilyä uusitulla Mariellalla, sillä kyseiselle laivalle oli toukokuussa rakennettu kehujakin saanut Plate Social Dining ravintola. Monia kokemuksia kyseisestä ravintolasta on jo nettiin päätynyt, mutta vasta nyt me pääsimme miehen kanssa nauttimaan Platen eväksistä. Mies valitsi itselleen seitsemän ruokalajin maistelumenun lihaisena, kun minä päädyin puolestani kasvisvaihtoehtoon. Tarkempaa tietoa menusta ei sitten ollutkaan, sillä nenämme eteen tuodut annokset olivat yllätyksiä. Tarjoilija kuitenkin selitti annoksen sisällön sen tultua pöytään, joten aivan ummikkona ateriaansa ei tarvinnut syödä. Pikku vinkkinä muuten vielä se, että ennakkoon tilattuna seitsemän ruokalajin maistelumenusta (liha, kala tai kasvis) saa muutaman euron alennuksen. Tällä hetkellä hinta on 33 euroa, joka on mielestäni ihan sopiva tarjotuista annoksista.

Kasvismenun alkuruoka. Minä kertoisin niin mielelläni teille mitä tämäkin annos sisälsi, mutta tarjoilijan sanat vain vilisi korvasta sisään ja sitten pistelinkin jo poskeeni naama messingillä näitä kauniita annoksia. Sen verran pystyn kertomaan, että viereen aseteltiin pienoinen pata, jossa oli jonkinlaisessa kermaisessa gratiinissa ainakin maa-artisokkaa.

Lihamenun alkupala. Mies muisteli että tässä oli hirveä. Korjatkoon se, jolla on varmempaa tietoa.

Sekä liha- että kasvismenun pääruoka, joka oli lisänä varsinaiselle pääruoalle. Ah ja voih, tämä sai molempien aterioitsien täydet hyväksynnän. Jonkin sortin kuohkea mannapuuro, jossa oli mukana mukavasti sinapinsiemeniä.

Kasvismenun pääruoka. En ole ollut koskaan ”yligrillatun” ruoan ystävä, joten tämä ei nyt ihan kolahtanut, mutta kukkakaali uppoaa aina. Tarjoilijan antamassa annosselostuksessa vilahti mielestäni sana ”ankanrasvassa”, joten tämä tiedoksi niille, jotka ovat kovin ehdottomia kasvisruokavalionsa kanssa.

Erikoisruokavalioisen jälkiruoka (vähäsokerinen).

Jälkiruoka, joka olisi ollut samanmoinen myös lihamenussa.

Ja vielä jäkiruoan jälkiruoka.

Mitäpä pidimme? Asiakaspalvelu oli ihan hyvää, tarjoilijat kertoivat annosten sisällöt ja muistivat kysellä kuinka ruoka maistui. Jotain sanoja vaihdoimme muutoinkin, mutta hieman kiireiseltä he vaikuttivat. Mies kehui annoksiaan ja piti niitä maksetun rahan arvoisina, eikä mitään huomautettavaa löytynyt vaikka kuinka yritin kaivella. Itsekin olin tyytyväinen annoksiini, joskaan lämmin pääruoka ei ihan täysillä kolahtanut omaan makuuni. Aivan Viking Gracen Oscar à la Carten tasolle Plate ei yltänyt, mutta sen verran hyvä ravintola Plate on, että tulemme syömään siellä varmasti vielä uudestaan. Menua on kuulemma jo muutettu keväästä, joten eiköhän ensi vuoden puolella ole taas jo jotain uutta kivaa.

Jos oli ruoka ensiluokkaista ja täytti kaikki odotukset niin ulkonäöltään kuin maultaan, niin pikkuista kritiikkiäkin tilanteesta löytyi. 20 minuutin odotus ensimmäisen alkuruoan jälkeen ei tuntunut todellakaan miellyttävälle, silloin kun kyseessä oli puolityhjä ravintola. Tuli sellainen tunne, ettei henkilökuntaa ollut tarpeeksi tilanteeseen nähden, mutta kysyttäessä tarjoilijamme kertoi, että ravintolassa oli täysi miehitys ja kaikki vielä vakinaista henkilökuntaa. Tiedä sitten mikä lienee ollut keittiön puolella, sillä yksi kokki laitteli vasta paikkoja kuntoon kun me saavuimme ravintolaan sen auetessa. Niin juu, ja vaikka kuinka käänsimme ja väänsimme, pohdimme ja yritimme miehen kanssa uusintalaskea annoksiamme, niin vaikuttaa siltä, että nenämme eteen tuotiin vain kuusi annosta. Lähestyinkin annosvajavuuden takia Viking Lineä ja sain selville, että meiltä jäi uupumaan yksi jälkiruoka. Liekö sitten erikoisruokavalioisen takia tarjoilija mennyt sekaisin, mutta minulle olisi kyllä kelvannut kaikki herkut miehenkin puolesta.

Ja tähän loppuun en voi olla myös antamatta pientä hyvätahtoista kehitysehdotelmaa laivayhtiölle.

Olin lähestynyt Viking Lineä ennen matkaa ja tiedustellut, josko kahden hengen pöytävarauksen voisi muuttaa neljän hengen pöytävaraukseksi. Lapsemme eivät gourmetruokaan koske tikullakaan, joten ehdottelin että lapsemme voisivat hakea maksusta Ocean Grillin/Food Gardenin puolelta omat annoksensa lasten seisovasta pöydästä ja syödä kanssamme samaan aikaan. Tämä ei kuitenkaan käynyt, sillä myyntipalvelu kertoi Platen, Buffetin ja Food Gardenin olevan täyteen varattu kattausaikanamme. Myyntipalvelu tarjosi meille mahdollisuutta aterioida kello 21.00, jolloin olisi vielä ollut vapaata tilaa, mutta me kieltäydyimme tarjotusta. Hankimmekin sitten lapsille heidän toivomansa elokuvan ja laitoimme sen isossa hytissämme pyörimään läppäriltä. Tuolla ratkaisulla lapset istuivat isossa hytissämme tyytyväisinä ja me saimme keskittyä aterianautintoon.

Niin, että siellä Platessa me sitten aterioimme miehen kanssa kahdestaan neljän hengen pöydässä, puolityhjässä ravintolassa. Tuskin Mariellan erinomaista henkilökuntaa olisi haitannut se, jos lapsemme olisivat istuneet kanssamme meidän ruokapöydässä ja syöneet omaa ruokaansa. Me teimme virheen kun emme tiedustelleet asiaa tarjoilijalta sopivassa välissä, joten otamme tuon lastemme puuttumisen Platesta omalle kontollemme. Pienesti kuitenkin ehdottaisin laivayhtiölle jonkinlaista simppelimpää lasten menua taikka vaihtoehtoa hakea lasten seisovasta pöydästä ruokaa, sillä veikkaan että melkoisen suuri osa lapsista ei ihan innostu Platen nykyisistä annoksista. Näin saataisiin ateriointihetkistä koko perheen hetkiä, ja se social dining’kin saisi kunnon merkityksen.

Nim. nälkäiset lapset Ocean Grilliin vihdoin klo 19.30 jälkeen. Ja tähän perään taas se silmäniskuhymiö, jota en suosi muutoin kuin auki kirjoitettuna.

Edit: Sain kun sainkin ”salaisen” kasvismenun tiedokseni. Tähän alkuun vielä huomautus, että kyseessä on esimerkkimenu, ja tarjonnat vaihtelevat.

1. Alkuruoka: Soyapapupyree,herkkutattikeksiä ja pikkelöityä kyssäkaalia.

2. Alkuruoka: Conffattua maa-artisokkaa ja perunavaahtoa

3. Pääruoka: Kukkakaalia ja savusipulilientä ja kotijuustoa

4. Pääruoka: Herkkusieni mannapuuroa ja pikkelöityä sinapinsiementä

5. Jälkiruoka: Sinihomejuustovaahto, pähkinää ja omenaa

6. Jälkiruoka: Kurpitsakakkua,kurpitsaa,vanilija-kurpitsapyreetä,lakugeeliä ja lakujäätelöä

7. Jälkiruoka: Suklainen sikari

Herkullisen kuuloista, eikö vain? Siitä vaan varaamaan omaa herkkumatkaasi Viking Linen omilta nettisivuilta.

 

Throwback Thursday, noloudenkin (?) uhalla

Helou. Täällä ollaan oltu melkoisen kiireisiä lapsiperheen elämän ja töiden kanssa, joten pikku paussi on tehnyt hyvää. Eräällä Facebook-sivustolla pohdittiin äskettäin tämän vuoden tehtyjä matkoja, enkä kyllä ihan helpolla saanut kaivettua menemisiäni.

Siitä se ajatus sitten lähti lentämään. Mitä sitä katselemaan tänä vuonna tehtyjä reissuja, sillä elämä on pullollaan muistoja. Kaiken kukkuraksi kaipaan pikkuisen huumoria ja lämpimiä muistoja elämääni näinä pimeinä päivinä, joten ihan noloudenkin uhalla pienoisia muistoja menneiltä vuosilta. Matkoilla-blogin Alex ja London & Beyond -blogin Lena muistelivatkin äskettäin omia risteilymuistojaan, joten minäkin aloitan risteilyilläni.

Oi ihanuus, katsastakaapas vaatetustani kesäkuussa vuonna 1994! CatCat-duon innoittamana päällä mikroshortsit, toppi ja liivimekko. Vyötäröllä minulla oli laivojen baarimestareiden kauhu, vyölaukku. Siellä minulla oli lompakon lisäksi salainen aseeni, itse kirjoitettu ja koristettu drinkkivihkonen, jota opiskelin aina ennen tiskille menoa. Siinä sitten kisasin baarimestareiden kanssa millaisia drinkkejä he osasivat. Yleensä voitin jo samantien, kun baarimestari ei tietänyt tilaamani juoman ainesosia, mutta yhden kerran Silja Europalla kohtasin voittajani. Baarimestari tiesi tilaamani drinkit tuosta vain ja minä tunnustin tappioni. Keksinpä kyllä pian syynkin tuolle tappiolle, sillä herran liivissä paistoi pienoinen FBSK:n pinssi. Ja se oli muuten kuulkaattes elämäni pahimpia kankkusia tuon kyseisen illan jälkeen.

Hah, kotipermis päässä ja yökerhoon lähdössä käkkärätukan kera! M/S Mariella 1995.

Hyi hyi, tax freen juomia Mariellan hytissä vuonna 1996. Makeat drinksut oli jo historiaa kun kamujen kanssa vedettiin vodkashotteja. Pikkuinen hörppy Finlandiaa ja päälle äkkiä kokista, eihän niitä voinut laittaa sekaisin. Ja huomannette kunnon kaulalapun, jottei iltapuku sotkeennu.

”Wihii, ette usko! Selän takana on ohut seinä ja siinä muutama reikä. Seinän toisella puolella olevassa hytissä on nuori mies, joka ihastelee itseään alusvaatteisillaan peilistä. Mä en kestä!” Pistimme muuten kaverin kanssa nopiasti vessapaperia niihin reikiin, ettei naapurihytin asukkaat olisi puolestaan huomanneet meitä. Niin juu, ja tuo miehen käsi roikkumassa on muovikäsi. Ostin sen aikoinaan Kosilta ja nimesin sen Abduliksi, koska tekokäsi ei ollut ihan vaaleaihoinen. Tuo käsi reissasi monet matkat matkalaukustani roikkuen, ansaiten huomiota missä liikuinkaan. Tällaista tukkamuotia Tallinkin liisaamalla m/s Normandyllä vuonna 1997.

Katsokaa, kuinka vanhan ja räjähtäneen näköinen minä olen ollut heinäkuussa 2006! Kaksi lasta, unettomia öitä ja todella pahassa tilanteessa oleva äiti, joka tuntui olevan aivan piipussa kuopuksen rauhattomien öiden takia. Mies huomasi tilanteeni, järjesti lapsille hoidon selkäni takana ja yllätti minut elämäni matkalla Bostoniin ja New Yorkiin. Lensimme ensiksi New Yorkiin, josta ajoimme vuokratulla autolla Bostoniin. Siellä vietimme pari yötä, kävimme Madonnan konsertissa ja palautimme auton New Yorkiin. Loma huipentui muutamaan ikimuistoiseen päivään ja yöhön Manhattanilla. Oli onni, että mieheni huomasi väsymykseni ja rahtasi minut mahdollisimman kauaksi kotoa. Aloin ymmärtämään pikkuhiljaa, että olin tullut jaksamiseni ääripäähän ja me tarvitsimme apua unikoulun muodossa.

Mikäs näitä maisemia oli tuolla reissulla katsellessa Millenniun Un Plazan, nyk. ONE UN New York, hotellihuoneen ikkunasta. Tuona iltana rakastuin palavasti New Yorkiin ja Manhattaniin, eikä sen lumo ole kadonnut vieläkään.

Kirkasta on. Meikäläinen Milanossa talvella 2007. Lämmintä oli parhaimmillaan + 18 C, mies tuskaili keliä pelkällä T-paidalla ja minä kärsin pooloneuleen kanssa. Olimme saapuneet Milanoon aamulla eikä hotellihuoneeseen vielä päässyt, joten vietimme aikaa kaupungilla. Parasta antia kaupungissa oli kuitenkin ihmiset, jotka katselivat meitä kummaksuen. Me olimme hyvin kevyesti vaatetettuja, sillä he itse liikkuivat toppatakeissa ja turkeissa.

Hih! Mää ja punainen tukka napapiirillä marraskuussa 2008. Tuosta punaisesta tukasta tulikin mieleeni eräs kesä, jolloin lähdin kavereiden kanssa maalle viettämään viikonloppua. Värjäsin päivällä tukkaani punaiseksi, mutta unohdin värin hieman pitkäksi aikaa päähän. Tuloksena oli tietty porkkananpunainen pää. Samaisena päivänä myöskin intouduin ottamaan pikkuisen aurinkoa ja poltin naamani komiasti. Illalla me sitten lähdimme baanalle. Minulla oli porkkananpunainen pää, punainen naama ja dekoltee, sekä ihana vaaleanpunainen mekko. Olin varmasti koko paikallisen baarin isoin nähtävyys tuona iltana, mutta melkoisen onnistuneelta taisin kuitenkin näyttää, sillä tuona iltana tuntematon mies osti minulle ja ystävälleni hulppeat drinkit. Ihan vaan siksi, koska olimme kuulemma niin nättejä.

Hah! Mitäs minusta kun taustalla paistaa komea Mijaksen kylä. Ihan periaatteestakin otimme kesäkuussa 2010 ryhmän kanssa yhdet kylmät oluttölkit, sillä maisemat Mijasessa oli niin hulppeat.

Pikkuprinsessan pienoinen kulttuurishokki heinäkuussa 2011. Bangkokin meininki iski kyllä päin näköä naiseen, joka ei ollut tottunut aiemmin samanmoiseen menoon. Euroopan kaupungit, sykkivä New York ja Suomen rauha oli jotain ihan muuta kuin mikä Bangkokissa tuli vastaan. Kun ensimmäisenä aamuna eksyin Millenniun Hilton Bangkokin alakertaan aamupalalle ja terassin vieressä huristeli huonokuntoisia veneitä likaisella joella, oli järkytys melkoinen. Loppuloman aamupalat nautimmekin mieluiten 31. kerroksen Executive Loungen rauhassa.

Mutta tuo Bangkokin matka oli hyvä. Se opetti minua katsomaan maailmaa toiselta kantilta, ymmärtämään kulttuureja. Minua ei saa koskaan reissaamaan liian ”eksoottisiin” maihin, mutta tiettyä lieventymistä on tapahtunut asenteessani. Onkin ollut hyvin kiintoisaa opettaa omille lapsille matkojemme kautta sitä, millaista maailmassa oikeasti on. On ihmisiä joilla asiat on hyvin ja on ihmisiä, joilla asiat ei ole niin hyvin. Minusta on hienoa, että Suomessa lapsi saa olla lapsi. Sen kun vain jotkut aikuiset muistaisivat.

 

m/s Mariella: Laivatytön onnenhetkiä ja myttyyn menneitä haaveita

Eihän se taaskaan mennyt meidän perheessä niinkuin Strömsössä. Ei!

Pienestihän minulla nousi lämpötila kun laivan maihinnousuputkessa kävellessämme ymmärsin, että lääkepussukkamme olikin jäänyt kotiin. Meidän perheessä se vain on niin, että jos lääkkeitä ei ole matkassa, niitä tarvitaan satamavarmasti ja jos ne ovat matkassa, ei niitä tarvita. Voitte siis arvata, kuinka tämän naisen merimatkan loppujen lopuksi kävi, eikä minua kyllä naurata yhtään. Ei vieläkään.

Hyttinämme oli tälläkin kertaa hyväksi havaitsemamme A2L, jossa riitää tilaa. Aluksen keulassa olevissa luksusluokan hyteissä on hieman näköalarajoitteita, jonka takia ne eivät ole saaneet täyttä luksusmerkintää (alkukirjaimena L). Luksusta A2L-hyteissä kuitenkin on ihan tarpeeksi, sillä hyteissä on mm. pehmoinen parisänky muhkein tyynyin, sohvasänky, televisio ja minibaari. Keväällä tehdyissä uudistuksissa myös A2L hytit saivat pienoisen faceliftin, kun matot vaihdettiin ilmaa puhdistaviin Desso Air -mattoihin ja wc-tilojen muovimatot sekä suihkuverhot vaihdettiin. Itsellenihän minä teen haittaa, kun suosittelen tuota kyseistä hyttiä, joita laivalla on vain viisi kappaletta, mutta hytissä on huomattavasti enemmän tilaa kuin saman hintaisessa LXB hytissä.

Näkymät hytistämme #5329.

Ensimmäisenä iltana mies ja  minä testasimme Mariellan uutuuden, kiitetyn Platen syömällä 7 pienen ruokalajin menun. Ennakkoon ostettuna saimme paketista pienoisen alennuksen, jolloin hintaa jäi menulle enää 33 euroa/henkilö. Annokset olivat juuri niin upeita elämyksiä kuin olin kuvitellutkin, mutta palailen Plateen ihan omassa arviointipostauksessaan myöhemmin.

Kuka sanoikaan, että silmänruoka on puoli ruokaa? Ihan oikeasti, katsokaa nyt tätä annosta. Jo oli ulkonäkö ja maku kohdillaan! Minä olen nainen, joka nauttii kauniista asioista, silmänruoasta. Oli sitten kyse vaikkapa ruoka-annoksista, maisemista, tavaroista, autoista taikka ihmisistä, naisista ja miehistä. Muistakaakin siis kertomani, kun luette tekstiäni eteenpäin.

Laivatyttö minussa sai unelmien täyttymyksen Tukholman päässä, kun perheemme pääsi tutustumaan aluksen komentosiltaan aluksen päällikön Stefan Dahlströmin johdolla. Ystävällinen Stefan kertoi mm. kapteenin pitkästä koulutuksesta, työstään, laivan järjestelmistä ja turvallisuudesta. En pelkää laivalla edes myrskyissä, mutta silti minua kiinnosti kovasti laivan turvallisuus ja vastaus kysymykseen ”mitäs jos?”.

Siinä ne nyt on. Noilla viipsukoilla kapteeni operoi laivaansa satamasta lähdettäessä ja sinne tultaessa. On se kyllä ihmeellistä, miten päälliköt parkkeeraavat sutjakasti ison laivansa satamaan, samalla lailla kun minä väsään auton pikkuiseen parkkiin. Juu ja kattelkaas seuraavan kerran kellosta, miten nopeasti yksi pienoinen Ahvenanmaan pysähdys hoidetaan.

Niinhän sitä luulisi, että itse kapteeni istuisi tuolla keskimmäisellä penkillä, mutta luulo on väärä. Etummaisena kuvassa oleva penkki on The penkki.

Tiukkaa tiirausta horisonttiin.

Huumoria sitä pitää töissäkin olla. Harmi muuten, että minulta jäi kysymättä kyseisen laitteen tarkoitus. Onko tietoa, anyone?

Olenko jo maininnut blogiurallani, kuinka ylpeä olen Suomen telakkaosaamisesta? Onkin hienoa, että Turun telakan tilauskanta näyttää tällä hetkellä hyvälle. Hyvin rakennettu Mariella on ikäänsä nähden todella hyvässä kunnossa, vaikkakin lehdistö mälläsi ja suurenteli Mariellan pienoista vesivahinkoa taannoin. Sattuu tuota uudemmille ja hienommillekin laivoille, joten paljon melua tyhjästä sanon minä.

Niin, mites se turvallisuus? Merenkulun raamatun, Solaksen, käskyjen mukaan laivan on oltava evakuoitu 30 minuutissa.

Sen minä vain sanon, että nauttikaa rauhallisin mielin matkastanne Itämeren tyrskyissäkin. Olemme hyvissä ja todella ammattitaitoisissa käsissä. Niin juu ja jos kehuskelin St. Peter Linen risteilyisäntää miellyttävän näköiseksi nuoreksi herraksi, niin kylläpä tuo Mariellan kapteenikin ihan mukava ilo matkustajien silmille on. Liekö täällä neljänkympin villitys nostamassa päätään, kun naimisissa oleva nainen kehuu silmiä miellyttäviä asioita, mutta heips, katsoa saa nurkkasilmällä muttei koskea, eiks niin? Ja tähän perään läppäisisin hymiön, ellen inhoaisi niitä blogipostauksissa.

Jos Viking Gracen komentosiltavisiitti meni penkin alle sen takia, että unohdin positiivisen jännityksen takia kaiken mitä minulle esitettiin, niin eipä mennyt Mariellankaan komentosiltavisiitti ihan putkeen. Jännitin tapahtumaa niin paljon, että hankin itselleni kunnon tensiosäryn, ns. niskamigreenin. Minulla ei ollut lääkkeitä, joten ajattelin olotilan rauhoittuvan kun lähtisimme kiertelemään Södermalmille ja saisin ajatukset muualle.

Vaikka päivä oli nätti ja ajoittain lämminkin, jumitin niskaani vielä enemmän. Laivalle saapuessa olinkin jo melkoisen pahassa kunnossa ja pyysin infosta särkylääkettä. 500 mg Panadol päivällä ei paljoa auttanut, söin vajaakuntoisena buffetpäivällisen ja sen jälkeen hain suuren tuskan vallassa tuplasatsin Panadolia. Mies hieroi niskaani minkä pystyi, minä keskityin pitämään vatsansisällön siellä, missä sen kuuluukin olla (jep, oksennan vahvoissa särkykohtauksissa) ja nukuin kipujani pois. Vasta kymmenen maissa illalla pystyin nousemaan sängystä ylös, mutta olo oli edelleen niin heikko, etten voinut kuvitellakaan lähteväni hytistä ulos. Siinä oli se meidän perheen risteily.

Kiitos Viking Linelle, joka mahdollisti matkamme. Tällä kertaa minulta jäi mm. niskojen takia kokematta aluksen tunnelma, palvelutaso ja ohjelmisto. Siitä ei voi kun syyttää itseään ja voitte uskoa että olen todella pettynyt, sillä olin haaveillut tunnelmallisesta risteilystä. No, helmikuussa uusi yritys. Tuolla kertaa kunnon lääkearsenaalin kera.

Yhteistyössä Viking Line.

 

 

Itämeren paras bilebändi: Disco Inferno!

Työkaverini intoutui kysymään aamukahvilla minulta, josko tämä laivatyttö tietäisi laivalla esiintyvän bändin nimeltä Disco Inferno. Tottahan toki minä kyseisen bändin tiesin, ja ryhdyinkin leveän hymyn kera markkinoimaan sitä koko kahvihuoneen porukalle sen siliän tien, sillä bändi on oikeasti hyvä!

Voice of Finlandia nämä laulajat eivät voittaisi, mutta talenttia kavereissa on. Disco Inferno on ennen kaikkea bilebändi, jonka koko show nappaa mukaansa. Tuhti annos tanssittavaa musiikkia, huumoria, härskiyttä ja flirttiä, juuri sellaista joka osuu ja uppoaa bilekansaan iltatunneilla.

Paljon olen elämäni aikana laivoilla käynyt ja monen monta bändiä niillä kuunnellut. Harvaa kuitenkaan kehun näin vuolaasti ja rakenna sellaisesta omaa postausta. Disco Inferno on se nimi joka kannattaa muistaa, kun pohdit itsellesi viihdyttävää menoa hyvällä pössiksellä.

Disco Infernon voi nähdä hyvin useasti TallinkSiljan aluksilla. Nuoriin herroihin pääset tutustumaan tarkemmin bändin omilla nettisivuilla, linkki tässä. Sieltä näkee myös keikkakalenterin, joten ei muuta kun varaamaan risteilyä oikeaan ajankohtaan, tai keräämään kiva bileporukka maissa olevaan ravintolaan, jossa bändi esiintyy.

Yksi sana: Suosittelen.

Rupuset kuvat Silja Europalta keväällä 2014.

.

Päivä minun kanssani: Blogiahdistusta ja peppupaniikkia

No niin, päätinpähän minäkin osallistua London & Beyond Lenan taannoin heittämään Päivä mun kanssa -haasteeseen. Taltioin päiväni tekemisiä jo viime viikonloppuna, mutta se oli kyllä sellainen hurlumhei, että kyllästyin raportoimiseen alkuillasta. Alla siis niinkin tuoreita juttuja kuin eilispäiväni, tiistai.

5:20

Herätys. Takana on rankka yö, koska työstressin kourissa oleva mieheni on nukkunut rauhattomasti. Niin olen nukkunut minäkin, sillä en voi olla huolehtimatta mieheni olotilaa. Takana on aivan liian vähän unta ja haluaisinkin vain jäädä nukkumaan edes puoleksi tunniksi. Turha toivo, koska töissä on oltava tänään aikaisemmin ja kömminkin sekavana sängystä ylös. Raahaudun alakertaan tekemään itselleni aamupalaa ja nautin sen samalla kun laitan itseäni kuntoon. Kylpynuttuni taskusta löydän huulirasvan. Yllättyneenä kiinnitän huomiota, että toisessakin taskussa on huulirasva ja yksi nököttää nenän edessä pöydällä. Minä olen nainen, jonka huulirasvat katoavat mystisesti ja olen satavarma, ettei minulla ole enää tähteellä kuin yksi huulirasva. Asunnossamme on oleskellut parin viikon sisällä appivanhemmat, muutama korjausmies, lasten kavereita ja yksi yökyläilijä, joten en voi poissulkea, etteikö joku miedoista perushuulirasvoista voisi olla jonkun toisen ihmisen. Basillikammoisena moinen ajatus saa karvani pystyyn ja arvon huulirasvoista itselleni sen, joka näyttää viime viikolla ostamaltani. Manailen siinä samassa, miksi en ole ostanut itselleni kilometrin päähän haisevaa, huulia punaavaa huulirasvaa, jonka tunnistaisi omaksi kaukaa.

6:15

Ei kun bussille pikkuisin hölkkäaskelin. Manailen viimeisintä tekemääni postausta ja haukun itseäni minkä kerkeän. Päädyn muokkaamaan sitä junassa matkalla töihin. Meikkikin jäi aamu-unisuuden takia pikkuisen vaiheeseen, joten päätän laittaa huulipunan junassa. Kappas, meikkipussi on jäänyt kotiin. Manailen jälleen sitä, etten ole ostanut itselleni kilometrin päähän haisevaa, huulia punaavaa huulirasvaa, jonka tunnistaisi omaksi kaukaa.

7:10

Helsingissä päätän käydä ostamassa S-marketista itselleni sen edellä mainitsemani huulirasvan, jotta saisin itseeni hieman eloa. Niin juu, ja palkitsen itseni pullollisella S-ryhmän kotimaista-sarjan Vichyä. Tuntuu, että kaikki katsovat kalvakoita kasvojani, sillä minä olen niitä naisia, jotka näyttävät hyvin erilaiselta ilman silmämeikkiä ja huulipunaa.

7:30

Töissä. Pistän ensimmäisenä töihin tulijana kahvin tulelle, juon työkavereiden kanssa aamukahvit ja kirvoitamme melkoiset keskustelut pakolaiskriisistä. Siinä samassa manaan päässäni edelleen blogikirjoitustani. Päädyn muokkaamaan kirjoitusta väliajoilla hieman lisää. Otsanahkaa kiristää ja väsymys koskee päähän, mutta töitä on tehtävä.

11:15

Pistän viestiä asianosaisille postausmuutoksista ja saan ilokseni muutaman kivan sähköpostin.

11:50

Peruslounas. Pakko pitää linjoista huolta.

12:20

Paperityöt jatkuu.

13:30

Kahvitauko. Keskusteluja työpaikan alhaisesta lämpötilasta ja eräästä turhasta julkkiksesta, joka ei ansaitse edes nimeään mainittavan.

14:30

Huomaan tulleesta sisäpostista muutaman asian, joilla on tiukempi deadline. Metsästän yhteen asiaan liittyviä asiakirjoja löytämättä niitä, vaikka tiedän niiden olevan tallessa. Päädyn käymään kaikki asiakirjakasat läpi ja ilokseni löydän tarvitsemani paperit toisesta kohtaa. Pienet on ihmisen ilot silloin, kun pää kumisee suurta tyhjyyttään.

15:10

Lähetän työpaikan nimissä 23.000 euron laskun maksuun. Kyllä kelpaisi minullekin tuommoinen raha.

15:30

Päivä on pulkassa ja ei kun työpaikalta ulos. Huomaan vasta Rautatieasemalla, 15 minuutin päästä töistä poistumisesta, että on oikeasti nätti päivä. Ihailen ja nautin kävellessäni junalle ja kasvoni valtaa hymy. Toistan saman kuin aiemmassakin kohtaa, pienet on ihmisen ilot silloin, kun pää kumisee suurta tyhjyyttään.

16:38

Vihdoin kotona, joka on aivan hiljainen. Esikoiselle on annettu lupa olla kaverilla viiteen saakka, mutta kiistän käyneeni vastaavanlaisia keskusteluja kuopuksen kanssa. Kaksi soittoa hänelle, ei vastausta. Soitto miehelle, joka pahoitellen unohdustaan ilmoittaa kuopuksen olevan kylässä x:llä ja tulevan kotiin viideksi. Hiljainen koti ja tieto siitä, että lapset ovat tallessa = joka äidin nautinto. Puen lököverkkarit päälle = supernautinto.

17:03

Molemmat lapset kotona. Lämmitän itselleni mausteista ja lapsille vähemmän mausteista ruokaa, syömme yhdessä ja keskustelemme päivän kuulumiset.

18:00

Ruoka syöty, keittiö raivattu, pesukone laulaa ja lapset ovat suloisia yhdessä. Istun sohvalla ja naputtelen tätä postausta. Pikkuhiljaa minua alkaa häiritä sohvalla istuminen läppärin kanssa, enenevissä määrin. Se ei tarkoita mitään muuta kuin peppupaniikkia.

Olen tarkan puoleinen vartalostani ja ahdistun ajatuksesta, että menettäisin nykyiset muotoni. Minulle kapea uuma, timmi vatsa ja kapoisat reidet sellaisen takapuolen kanssa, jonka kanssa kehtaan kävellä on pienoinen must. Suututan varmasti monet pinnallisuudellani oman vartaloni kanssa, muttei minulla ole suurta halua kävellä kirurgin veitsen alle. Kasvava ikä, istumatyö ja kotisohvalla löhöäminen tekee varmasti tehtävänsä, joten tietynlainen jumppa on tärkeää. Niinpä niin, missä välissä, millä jaksamuksella? Työpäivät ovat olleet yleensä pidempiä joten ruokaakin on saanut nenänsä eteen iltaseitsemältä. Kun sen on syönyt, on jo niin myöhä, ettei liikunta voisi kiinnostaa vähempää. Ennen liikuin kuusi kertaa viikossa, nyt kertoja on hikiseen kaksi. Se jos mikä kasvattaa tyytymättömyyttä omaan toimintaan ja peffa huutaa jumppaansa.

19:15

Haha, kunnon jumppa päälle. Minu tykkää! Mies tosin keskeyttää jumppani viiden minuutin päästä aloituksesta, kun hän kurvaa talomme eteen autollaan ja purkaa ruokakassit sisälle. Minä kuikuilen eteisen oven raosta, sillä minulla ei ole tarvetta näytellä vatsalihaksiani vastapäisen talon keittiöön.

21:00

Jumpattu ja suihkussa käyty. Mies on töiden takia nuutunut ja pinna kireänä kotona, joten annan hänelle rauhan, käskytän lapset iltatoimien jälkeen sänkyihin lukemaan ja laitan pyykit langalle.

21:20

Hemmottelen miestäni kynttilöillä, hellyydellä ja hedelmillä. Nauramme katketaksemme katsoessamme Hyviä ja Huonoja Uutisia sekä Solsidania kovalevyltä. Hiukkasen hävettää kun lapset vääntelehtivät sängyissään naurumme takia, mutta pian hekin rauhoittuvat.

23:05

Vihdoin ja viimein, iltapesujen kautta sänkyyn. Hööty ööty!

Että tämmöttii meillä eilen. Siitä vaan mukaan osallistumaan Lenan vetämään Päivä mun kanssa -haasteeseen.